Nimi: Suupielet kiristyneinä vihasta ja katkeruudesta || alaotsikko: Severus/Lily (Lily/James) angst, fluffy
Author: misstm
Ikäraja: K-11 (luulisin, siellä on kuitenkin se yksi happo-kohta..)
Genre: angst, fluffy
Paritus: Severus/Lily (Lily/James)
A/N: tämä syntyi ehkä hiukan erästä haastetta silmällä pitäen, mutta sääntöjen tarkemmassa syynäyksessä huomasin, ettei se ehkä sovi haasteen rajoihin, joten ei siitä sitten sen enempää. Päätin lisäillä kuitenkin, (rakentavien) kommenttien kaipuussa.
Suupielet kiristyneinä vihasta ja katkeruudesta
Lumikiteet tanssivat ilmassa, kun luistimen terä viilsi jään pintaan taas uuden jäljen jarrutuksessa. Tyttö kiepahti kevyesti, suloisesti, poskilla kimmelsi kirpeän pakkasen nipistämä puna, lapaset lämmittivät pojan käsivarsia paksun vaatetuksen läpikin. Pipon alta näkyi muutamia punaisia suortuvia, jotka tanssivat tuulenvireen mukana. Poika nauroi ja veti tytön jälleen uuteen suudelmaan.
Luistelukentän laidalla puiden varjoissa liikkui toinen poika, joka ei saanut katsettaan irti onnellisena toisiaan tuijottavasta parista, ei saanut, vaikka se sattui enemmän kuin mikään oli siihen mennessä sattunut. Edes niiden rakkien henkinen nöyryytys joka ikinen päivä, kuuman hapon kaataminen käsille - vahingossa, tietenkin – tai polvilumpion vioittuminen ei ollut tuntunut tältä, näin pahalta.
Tyttö istahti pojan viereen ja alkoi availla luistimiaan, kapeat sormet työskentelivät leveiden nauhojen parissa hitaasti. Näytti kuin kinoksessa istuvalla parilla olisi ollut aikaa kuinka paljon vain, nopeammin tehtävästä suoriutunut poika ei hoputtanut, katseli vain. Katseli noilla saastaisilla silmillään ja asetti välillä silmälasejaan parempaan asentoon nähdäkseen paremmin. Tyttökin havaitsi tuijotuksen, vilkaisi poikaa vihreillä silmillään hämmentyneenä ja miehenalun virnistäessä kaappasi kourallisen lunta ja viskasi sen toisen päälle. Nauru kiiri pitkin maahan leijuvia lumihiutaleita, kuului kovana piilottelevan pojan korviin. Mustat silmät siristyivät, kädet kietoivat vihreä-harmaata kaulahuivia tiukemmin kaulan ympärille. Vaikka tuskin villainen liehuke poistaisi pitkin selkärankaa juoksevia vilunväristyksiä.
Hänen olisi kuulunut olla tuolla tytön kanssa ja toisen pojan, joka joutui nyt juoksemaan punahiuksisen smaragdisilmän kiinni saadakseen piponsa takaisin, olisi kuulunut värjötellä täällä oksilta pudonnutta lunta hiuksillaan, suupielet kiristyneinä vihasta ja katkeruudesta. Hänellä olisi pitänyt olla oikeus kampittaa tyttö kinokseen hellästi, niin kuvottavan hellästi ja jaella puolihuolimattomia suudelmia pitkin tämän huulia ja poskia niin kauan, että tyttö luovuttaisi ja yhä nauraen ojentaisi pipon takaisin.
Sen sijaan hänen täytyi tyytyä etäiseen tarkkailuun. Iltaisin sängyssään poika rukoili, että tyttö tulisi järkiinsä ja tajuaisi, ettei huispaussankari ollut häntä varten. Että punaiset hiukset pehmeää kultaa hohtaen tyttö ilmestyisi Luihuisen oleskeluhuoneeseen, väistäisi taitavasti kummastuneet ja hiukan loukkaavatkin katseet, istuisi mustahiuksisen, luihuryhtisen pojan viereen ja kietoisi elämänhaluiset, kauniit sormensa pojan runneltujen käsien ympärille ja hymyilisi niin, että molempiin poskiin syttyisi hymykuopat kuin pohjantähdet, joiden avulla poika löytäisi viimein kotiin.
Mutta niin ei tapahtunut, ei koskaan. Oleskeluhuoneen oviaukko pysyi kiinni kaikilta muilta, paitsi luihuisilta ja poika istui yhä kylmemmäksi käyvän takkatulen edessä niin pitkään, ettei se ollut enää kuin hitaasti kituva hiillos, jossa oli vielä hiukan oranssinkaltaista hehkua ja pettyi. Pettyi itseensä, pettyi tyttöön, pettyi kaikkeen. Harppoi suu tiukkana viivana, kädet nyrkissä pylvässängylleen ja pamautti tyynyään turhautuneesti.
Miksi James Potterin piti rohmuta itselleen kaikki hyvä ja kaunis tästä maailmasta?
