// Alaotsikko: Gwen/Owen, Jouluhaaste, Sananlaskuhaaste, Fandom10
Author: natte
Beta: sanottakoon että Purriainen tämän ekana luki : D
Fandom: Doctor Who; Torchwood
Paring: Gwen/Owen
Rating: S
Genre: fluff, humor, one-shot
Disclaimer: Ei ole millään minun vieläkään, BBC ahneena omistaa kaikki oikeudet.
Summary: Kyllä siinä melua syntyy, kun kaksi hullua yhteen tulee.
A/N: Lupasin, että kirjoitan nykyiselle DW-vakibetalleni sekä uskolliselle kommentoijalleni, Purriaiselle, joululahjaficin. Kyselin neidin lempiparitusta Torchwoodista, ja vastauksena kuului Gwen/Owen.
Päätin myös osallistua Sananlaskuhaasteeseen, ja pongasin sieltä summaryssa esiintyvän sananlaskun, ja voisipa todeta, että siitä se ajatus sitten lähti. Liitän myös jouluhaasteeseen sekä Fandom10n, kuten tavallista.
Oikein hyvää (ja kovin myöhäistä) joulua kaikille!
Saa joulu aikaan sen
Millennium Centrellä oli siihen aikaan vuodesta hyvin hiljaista. Suurin osa ihmisistä oli jo paennut vaihtoehtoisesti maaseudulle tai etelän lämpöön viettämään joululomiaan, ja Gwen Cooper ei voinut syyttää heitä. Varmasti paksuin sadepilvi koskaan oli päättänyt jäädä muhimaan Cardiffin yläpuolelle, ja harmaa sadeverho tervehti kulkijaa viimeistään ensimmäisessä kadunylityksessä joka ikinen aamu.
Pilvi oli siitä ovela, että se väijyi kulkijaansa aina hetken, ja iski pahaa-avistamattoman kuuron sen onnettoman niskaan, joka oli unohtanut sateenvarjonsa kotiin.
Kello kilahti Gwenin astuessa sisään matkamuistopuotiin. Kauppa oli pieni ja melko mitäänsanomaton - tiskin toisella puolella istui mukavassa asennossa nuori mies, pientä televisiota katsellen.
"Hyvää huomenta, Gwen", mies toivotti hymyillen katsellessaan naisen tanssahtelua vesipisaroita tippuvan sateenvarjon kanssa.
"Huomenta sinullekin Ianto - voisitko olla ystävällinen ja-" Gwen viittoi vastapäätä olevaa seinää kohden ja koitti vimmatusti kiskoa nähtävästi lukkiutunutta sateenvarjoa pienemmäksi.
Ianto naurahti ja kumartui kuin poimiakseen jotain, ja hetkessä naamioitu ovi heilahti auki saranat nitisten.
"Voi kiitos! Tämä varjo joko jumittuu jokin päivä tai puhkoo silmäni, onneksi pian on joulu!" Gwen huikkasi kiitoksensa luikahtaessaan pois näkyvistä seinän takaiseen käytävään. Jo aikoja sitten käytävän hämäryyteen tottuneena hän asteli hissille ja laskeutui monet kerrokset aivan kuilun pohjalle asti.
Harmistuneena nähdessään, ettei kukaan ollut edes yrittänyt panostaa joulukoristeisiin hän asteli pääsisäänkäynnin ovien lävitse suureen saliin ja etsiytyi oman työnurkkansa luokse. Ripustaessaan takkinsa naulaan hän tajusi yhden merkittävän seikan.
Ei ainuttakaan joulukorttia, kukkaa saati pakettia.
Mikä ihmisiä oikein vaivasi?
"Jack!" hän korotti ääntään. Jostain läheltä kuului vaimea vastaus.
"Mitä nyt?"
"Missä kaikki joulukoristeet ovat?"
Jackin äänestä pystyi miltein aistimaan tämän typertyneen ilmeen.
"Miten niin? Mikä päivä tänään on? Kysy, jos Ianto tietää missä sellaisia säilytetään. Ja pyydätkö häntä tekemään samalla vähän lisää kahvia?"
Äänensävy kertoi turhan selkeästi, että asia oli listan "Kiireelliset&Tärkeät" loppupuolella.
"Säästäkää minut edes täällä siltä kauhealta, kaupalliselta juhlahumulta - kotimatkani ja vapaa-aikani kuluu jo tuskaillessa, milloin serkun kaiman anoppi soittaa ja muistuttaa, että heidänkin kymmenhenkiseen perheeseensä pitää ostaa lahjat tai ainakin muistaa lähettää kortti", kuului tuttavallisen pessimistinen kommentti pienen leikkaussalin puolelta.
Gwen pyöräytti silmiään ja mulkaisi paikaltaan Owenia, päättäen kuitenkin viimehetkellä olla piittaamatta tästä.
"Olen vähän samoilla kannoilla Owenin kanssa, ja sitä paitsi, voittehan te kotona nauttia joulutunnelmasta ja muusta asiaankuuluvasta", Jack totesi ja oli jo vähällä vaihtaa päivän aiheeseen, mutta Gwenin onnistui keskeyttää.
"Mutta jos löydän Ianton avustuksella joulukoristeita, eihän se varmaan ole kiellettyä koristella tätä - vanhaa.. en minä tiedä, rakennusta hieman ja nostaa vähän jouluhenkeä ylle?"
Jack kohautti hartioitaan.
"Minulla ei ole mitään sitä vastaan, joten kaikin mokomin vain. Mutta asiaan - Owen, tahdon selvityksen siitä myrkystä pöydälleni iltaan mennessä, Tosh, oletko jo onnistunut pääsemään sisälle DCTn kansioihin? Todellakin tarvitsemme niitä tietoja jos tahdomme edetä tuumaakaan. Gwen, etsi sinä rakkaat joulukoristeesi ja käske Ianto avuksesi", Jack veti henkeä tiiminsä lähtiessä kukin suorittamaan omaa tehtäväänsä. "Minä taidan tilata meille vähän pizzaa."
Ianto löysi kasan joulupalloja ja köynnöksiä salaisten varastojensa uumenista, ja sai tilattua heille kotiovelle asti toimitetun joulukuusenkin. Se kannettiin lähelle työtiloja ja Gwenin kikattavasta vastustuksesta huolimatta puettiin vilkkuviin neonvaloihin ja glitterköynnöksiin.
Owen loi nauravaan pariskuntaan aina tietyin väliajoin erittäin kyllästyneen ja ikävystyneen katseen, ja pyöritti heidän selkiensä takana silmiään.
Lounastauon lähestyessä koko joukko kerääntyi konferenssihuoneeseen syömään pizzaa - mukavaa vaihtelua tavanomaiseen kiinalaiseen. Kerrottiin hauskoja juttuja ja naurettiin joukolla menneille, ja ensimmäistä kertaa sinä päivänä Gwen saattoi todella tuntea pienen jouluhengen kohottavan päätään kaikissa tiimin jäsenissä.
"Tiedättekö, se on minusta niin kummallista, miten joulua pidetään nykyään loppuvuoden viimeisenä koettelemuksena! Minusta on ihanaa ilahduttaa lähimmäisiäni ja koristella taloa kauniiseen kuntoon ja viettää aattoiltaa maaseudulla Rhysin vanhempien luona", Gwen totesi hiljaiseen väliin muiden sulatellessa pizzapalojaan.
Ianto ja Jack katsahtivat miltein huomaamattomasti toisiinsa, ja Owen tuhahti sangen äänekkäästi. Toshkin oli löytänyt pöydänkulman kovin kiinnostavana.
"Mitä? Sanoinko jotain sopimatonta?"
"Ihanaa saada jouluihminen tiimiin, kerrassaan mahtavaa. Pitäisikö sinun olla jo kotona paistamassa kalkkunaa?" Owen totesi sarkastiseen sävyynsä ja kumartui nappaamaan viimeisen palan tonnikalapizzasta. Gwen näytti hieman loukkaantuneelta.
"Ettehän te voi joulua vihata? Jouluhan on ihanaa aikaa!"
"Niin onkin, mutta sen vietto on jäänyt tämän työn takia melko vähäiselle", Tosh vastasi arkipäiväiseen sävyyn. Hetken hiljaisuus leijui pöydän ympärillä, mutta pian Jack rykäisi ja kehotti kaikkia jatkamaan töitään. Yhtäkkiä huoneen täytti epämääräinen puheensorina ja kaikilla tuntuikin olevan kova kiire viimeistelemään omat tehtävänsä.
Jalat lähtivät suuntaamaan takaisin alakertaan, kuin pakoon Gwenin puheenaihetta.
"Mutta.. ethän sinä Jack voi meitä joulupyhiä töissä pitää!"
Gwen ei ollut saanut aiheesta vielä kyllikseen, muiden harmiksi. Jack ei korvaansa hetkauttanut vaan totesi, että jos kaupungin suojeleminen sitä vaati, niin hänellä oli oikeus kutsua tiimi koolle.
"Gwen, anna jo olla - joulussa ei ole mitään erikoista muihin päiviin verrattuna. Jos tahdot rakastella joulukuusen kanssa mieluummin kuin olla töissä, niin sen kun, me emme kiellä", Owen jatkoi. Gwen oli koko päivän koittanut olla välittämättä Owenin ylimalkaisista ja kyllästyneistä katseista sekä raivostuttavista kommenteista, mutta pian arkun kansi alkoi olla sitä viimeistä naulaa vailla.
"Vaikka toiset vihaavat joulua, se ei tarkoita sitä että heidän tarvitsisi pilata meidän muiden joulumieltä", Gwen koitti pitää äänensä - ja askeleensa - tasaisina. Owen huomasi kuitenkin pinnanalaisen kuplinnan, eikä voinut olla jatkamatta. Oli nimittäin asioita, kuten Gwenin kiusaaminen äärirajoille asti, joita hän ei voinut vastustaa. Varsinkin, kun toinen alkoi ihan oikeasti hermostua.
"Joulu on silkkaa ajanhukkaa, ja kauhea, kaupallinen juhla", Owen julisti kiskoessaan valkoista lääkärintakkiaan päälleen. Kirkkaanväriset pinssit tuntuivat ilkkuvan omistajansa mukana Gwenille, joka ei tahtonut jäädä kilvaksi muotoutuneessa sanaharkassa toiseksi. Kieli koitti kovasti löytää oikeaa herjaa, jolla hiljentää toinen.
Ja lopulta se löysikin, ja vahingoniloisena sivalsi sillä ilmaa.
"Pidät kuitenkin joululahjoista, joten sinuna en olisi niin ehdoton."
Jokin valahti Owenin kasvoilta tämän seistessä selin leikkaussalin kaiteella roikkuvaan Gweniin, mutta nopeasti mies sai itsensä kasaan.
"Kuka tahansa pitää siitä, että saa lahjoja, kuten varmaan sinäkin. Mutta joululahjoissa on se häiritsevä piirre, että ihmiset ostavat aina pelkkää turhaa romua, jolla ei tee mitään ja joka joutaa roskiin heti uuden vuoden jälkeen."
Gwen tajusi osuneensa kultasuoneen.
"Ahaa! Arvasin, että meidän pieni Owen pitää ainakin jostain niin maallisesta kuin lahjoista joulussa. Ja voinkin todeta, että kyllä minä osaan vain ostaa ystävilleni juuri täydelliset lahjat, joista kiitellään vielä pääsiäisenä", Gwen sanoi nojaillessaan itseensä tyytyväisenä kaiteeseen Owenin yläpuolella, tietäen ärsyttävänsä Owenia paraikaa erittäin paljon.
"Lyödäänkö vaikka vetoa, ettet osaa ostaa minulle huomiseen mennessä tarpeellista lahjaa?" kuului haaste turhautuneen lääkärin suusta. Gwen, yllytyshullu ja ylpeäkin kun oli, ei voinut enää perääntyä.
"Kaksi kymppiä sille, joka tuo toiselle sopivimman lahjan kello yhdeksään mennessä huomenaamulla. Häviäjä pulittaa."
"Sovittu."
Siitä kaikki alkoikin. Sekä tohtori Harper että neiti Cooper käyttivät kaiken aikansa (mitä Jack ei katsonut hyvällä) udellen työtovereiltaan, mitä toinen tarvitsi, minkä puutoksesta toisen oli kuultu valittelevan jo pitkän aikaa. Tottakai silloin, kun toisen silmä vältti.
Owenin tehdessä detoksikaatiota yläkerran laboratorioissaan Gwen ilmestyi Toshin työpisteelle ja kysyi, oliko tämä kuullut Owenin valittelevan viimeaikoina jostakin rikkinäisestä tavarasta tai jonkin asian puutoksesta.
"En minä ainakaan olisi pistänyt merkille mitään tavallisesta poikkeavaa valitusta. Miksi sinä kysyt?" Tosh kysyi selvästi yllättyneenä moisesta utelusta.
"Umm, pitkä juttu, jonka loppuun liittyi vedonlyönti joka liittyi siihen, että kumpi osaa ostaa käytännöllisemmän joululahjan toiselle - mutta oletko varma, ettei hän ole valittanut esimerkiksi rikkinäisestä puhelimesta, kengistä tai hajonneesta pesukoneesta?"
Toshin ilme risteili hämmenyksen ja järkytyksen välillä.
"No tuota.. alkusyksystä hän ainakin valitteli pimeneviä iltoja ja sadetta, ja lokakuun lopulla.. pimenevistä illoista, tuulesta ja sateesta.. ja eilen hän valitti alituisesta nälästään. Mutta ne eivät varmaan ole sitä mitä haet?" Tosh koitti, ja sai osakseen hieman säälivän päänpudistuksen.
Gwen kääntyi lähteäkseen Ianton puheille, mutta ehti vain parin askeleen päähän ennen kuin Toshin huudahdus pysäytti hänet.
"Gwen! Viimeviikolla Owen valitteli vetoisuudesta ja huonosti valmistetuista vaatteistaan! Voisit ostaa hänelle esimerkiksi paksun villapaidan-"
"-niin hän ei voisi valittaa kylmästä! Tosh, olet nero!"
Yksi käyty, kaksi jäljellä.
Jatkaessaan operaatio Uteluaan Gwenille selvisi, että Iantolle Owen oli valitellut laihasta kahvista, jota hänen onnistui keittää kotonaan - syyttäen tottakai huonoja kahvinpuruja. Jack sen sijaan tiesi kertoa, että kyseisellä herralla oli ollut jo pitkään ongelmia pitää työpisteensä puhtaana, ja ehdotti, että Gwen ostaisi miehelle hyvän siivoussetin.
Päivän kääntyessä iltaan Gwenillä oli monta toisistaan eroavaa lahjavaihtoehtoa, keksittyään itsekin muutaman lisää, eikä osannut päättää, mitä niistä Owen tarvitsisi eniten.
Eikä Owenkaan ollut ollut täysin toimettomana.
Heti päästyään ylempiin kerroksiin hän etsiytyi kuin vanhingosta Ianton kahvinkeittonurkkaan.
"Jack käski kysyä, jos voisit tehdä hänelle vähän kahvia, kuulemma joi jo mukinsa tyhjäksi aikoja sitten."
Ianto naurahti.
"Ilman Jackia olisin kyllä aivan työtön."
"Oletko huomannut viimeaikoina mitään.. erikoista tapahtuneen Gwenissä? Mitään.. muutosta?" Owen aloitti hienovaraisesti. Toisen otsaan syntyi muutama ryppy tämän miettiessä.
"En ainakaan olisi kuvitellut huomaavani mitään", Ianto totesi ja oli kääntymässä takaisin kahvinkeittimensä ääreen. Owen huomasi hälytyskellot ja päätti käydä suoraan asiaan.
"Mitä ihmettä naisille annetaan lahjaksi? Tiedätkö mitään sellaista, mitä he tarvitsevat päivittäin ja mikä olisi aina loppu?"
"Sanoisin, että hygieniatuotteet otetaan ainakin ilolla vastaan", toinen vastasi tavanomaiseen, rauhalliseen tyyliinsä.
"Tottakai, shampoota!" Owen huudahti voitonriemuisesti.
"Lukisin hygieniatuotteiksi myös parfyymit ja ehostusvälineet", Ianto korjasi hiljaa, Owenin kiitelessä tätä matkallaan laboratorioonsa.
"Onko tämä sitä aamuista vetoa?" tämä vielä jatkoi, Owenin loittonevalle selälle.
Saamatta vastausta.
Kun molemmat sinä päivää sitten lähtivät kotiin, pystyivät työtoverit aavistamaan heidän vahingoniloisista ja "saat-vielä-pulittaa-kaksikymppisesi-tuplana" -ilmeistään pelkkää vahinkoa seuraavalle päivälle.
Ja he olivat oikeilla jäljillä - miten kukin nyt vahingon määrittelee.
* * *
Heti herättyään Gwen suuntasi katseensa kohti ikkunaa - toivon, että edes jouluaamuna ulkona olisi jotain hitusen valkoiseen vivahtavaa. Turha toivo: sade piiskoi katuja ja harmaa massa ympäröi taloja joka puolelta.
Rhys ei ollut ollut mielissään kuullessaan Gwenin 'ylitöistä' joulupäivänä, mutta oli pitkin hampain myöntynyt kihlattunsa pyyntöön tämän luvatessa tehdä tehtävänsä salamannopeasti.
Teemukin jäähtyessä kirjoituspyödällä Gwen koitti pukeutua mahdollisimman ripeästi, jotta pääsisi takaisin kotiin toivon mukaan jo ennen puolta päivää. Rhys istui ehkä turhankin mielenosoituksellisesti sohvan uumenissa, katse nauliintuneena aamu-uutisiin.
Gweniä melkein nauratti miehen lapsekas käytös. Mutta vain melkein.
"Rhys, minä lähden nyt - ja olen oikeasti kauhean pahoillani. Annathan anteeksi?" Gwen sanoi pirteästi istuessaan miehen viereen sohvalle. Rhys pysyi vaiti.
"Sano, että annat minulle anteeksi. Sanothan, että annat anteeksi?"
Rhysin suupielet vääntyivät väkisin hymyyn.
"Hyvä on, saat anteeksi", tämä totesi saaden palkakseen pikaisen suukon.
"Kunhan sitten olet kotona puolilta päivin, joululounaani ei odota!"
Matka Millennium Centrelle kesti usein liikenteestä riippumatta lähemmäs kaksikymmentä minuuttia, mutta koska oli joulu, ja huono keli, ei liikennettä ollut juuri lainkaan. Gwen saikin parkkeerattua autonsa hyvään paikkaan, ja joutui kävelemään vain muutama kymmentä metriä rikkinäisen sateenvarjonsa alla.
Puodin ovi narahti hänen astuessa sisään tällä kertaa tyhjään huoneeseen. Hieman ihmetellen Ianton poissaoloa Gwen kompuroi sisälle, ravisti sateenvarjostaan turhat vedet ja taitteli sen pienemmäksi paketiksi. Roikkuessaan miltein kaksin kerroin tiskin yllä hän kirosi mielessään Ianton, joka kuitenkin oli päättänyt ottaa vapaapäivän ja nyt katseli jossain pienessä nurkassa naureskellen Gwenin temppuilua sisäänkäynnin kytkinten kanssa.
Saatuaan oven auki Gwen kääntyi valvontakameraa kohden ja näytti sille kansainvälisen käsimerkin.
Siitäs sait, Ianto.
Ja kuten minkä tahansa päivä, Gwen asteli jälleen kerran pimeään käytävään, ja oli jo puolimatkassa hissille tajutessaan, että oli unohtanut sateenvarjonsa puodin puolelle. Kiroten huonoa tuuriaan sinä aamuna hän kääntyi samalla, kun ovi aukesi jälleen.
Owenin pää pilkisti valosta.
"Arvasin, että löytäisin sinut sieltä!" toinen totesi kuin piiloleikin voittaneena.
"Mistä sinä tiesit, että olin jo tullut?" Gwen kysyi typeränä. Owen virnisti.
"Vain sinä käytät punaista sateenvarjoa, ja unohdat sen läpimärkänä Cardiff-esitteiden päälle."
Gwen nieli ylpeytensä ja asteli takaisin sähkölamppujen valoon.
"On varmaan se ja sama, vaihdammeko lahjat täällä vai alakerrassa", hän totesi tahtomatta pitkittää hiljaisuutta. Owen kohautti olkiaan, ja paljasti kömpelösti paketoidun lahjan selkänsä takaa, Gwenin kaivaessa laukkuaan.
"Varmasti se on täällä jossain.. Olen varma, että latoin sen aamulla tänne.. Ihan hetki vain."
"Nyt jos toteat, että sinulla ei ole sitä, voit olla varma että tahdon kaksikymppiseni", Owen naurahti.
"Hahaa! Tässä se on, ole hyvä", Gwen paljasti laukustaan sinisen paketin, jonka Owen otti vastaan neutraali ilme kasvoillaan, ojentaen samalla omaa lahjaansa.
"Hyvää joulua sinullekin vain."
Hetkeksi hiljaisuus laskeutui parivaljakon ylle, heidän avatessa lahjojaan. Gwen oli ensimmäinen, josta lähti jonkin suuntainen äännähdys.
"Owen! Tämähän on.. eikä, miten ison omaisuuden olet tähän oikein tuhlannut? Tämähän on kalleimpia hajuvesiä, mitä tältä pallonpuoliskolta saa! Kiitos, kiitos, kiitos!" hän kiljaisi hurmioituneena ja hyppäsi Owenin kaulaan. Owenin onnistui laittaa puoliavattu pakettinsa kömpelösti pöydänreunalle, ollen hieman järkyttynyt toisen äkkinäisistä liikkeistä.
"Mukavaa, jos se on mieleen", miehen tukahdutettu ääni totesi.
Halaus kesti hetken liian pitkään ollakseen täysin toverillinen, ja Gwen irrottautuikin toisesta yhtä nopeasti, kuin oli tämän syliin heittäytynytkin.
"Tuota.. kiitos. Ethän maksanut itseäsi kipeäksi tästä?"
"Minulla on yhtä jos toista kaapissa pahojen päivien varalle.." kuului vastaus.
Gwen katsoi miehen silmiin. Kuinka tummat silmät ne olivatkaan - ja kaikesta narsistisuudestaan huolimatta melko kauniit silmät. Voi luoja, miten hän ei ollut ennen tajunnutkaan työtoverinsa hurmaavia silmiä. Jossakin syvällä mielensä sopukoissa pieni ääni pauhasi, että hänellä oli jo poikaystävä, uskollinen Rhys, joka murjotti tämän vedon takia kotona, mutta suurin osa Gwenin muusta tietoisuudesta oli niin näiden ruskeiden silmien lumoissa, että sellaiset pienet äänet vaimennettiin joukkoylivoimalla leikiten.
Äkkiä hän tajusi myös toisen tosiasian - hän seisoi aivan liian lähellä Owenia, jonka katse tuntui risteilevän hänen huuliensa ja silmiensä välillä. Miehen käsi tavoitteli hänen leukaansa, toinen alaselkää.
Voi luoja.
Suudelma oli syvä ja intohimoinen - kuin kahden rakastavaisen jakama pitkän eron jälkeen. Sormet sivelivät leukaperää, käden työntäessä toista vielä hieman lähemmäksi. Silmät sulkeutuivat, ja pitkästä aikaa Gwen tunsi olevansa elossa.
Kuitenkin, liian pian se oli ohi, ja Gwen irrottautui toisesta hieman hämmästynein tuntein. Sadat ajatukset ja tuntemukset risteilivät hänen sisällään, mutta ainoa asia, jonka hän sai kakistettua ulos, oli
"Sateenvarjo."
Owenin kulmakarvat hyppäsivät taivaisiin, ja Gwen kääntyi vikkelästi nappaamaan varjonsa takana olevalta pöydältä.
"Pitäisi ostaa uusi, tämä kun on vähän vanha.. unohtuu aina minne sattuu.. tuota, nähdään alakerrassa, minun täytyy mennä - tiedäthän, viimeistelemään se analyysi, ajattelin olla tänään kotona valoisaan aikaan.." suu höpisi omiaan jalkojen peruuttaessa kohti seinää. Sitä avautuvaa.
Juuri ennen, kun Gwenin onnistui kadota suojaan käytävään, Owen oman pakettinsa avanneena huusi hänen peräänsä.
"Muista sitten, että olet minulla kaksikymppiä velkaa, Gwen."
Silmäkulmasta Gwen näki toisen erittäin owenmaisen virnuilun tämän heilutellessa suurta, harmaata villapaitaa.
Olet todellinen paskiainen, Owen Harper, hän mietti mielessään kävellessään hymyssä suin käytävän pimeyteen.
