Kirjoittaja Aihe: Twilight: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 9!!! 4.3.2010 | S  (Luettu 22805 kertaa)

Smile^

  • Vieras
Author: Minä, Smile^
Rating: S näillä näkymin varmaankin.
Genre: Vähän kaikkee must tuntuu ;)
Beta: ei ole
Disclaimer: Minä leikin vaan hahmoilla. Tarina on mun, mutta hahmot on Meyerin.
Fandom: Houkutus, Twilight
Pairing: Hmm… Edwardin PoV kokoajan, tarinassa myös Bella ja Jacob sivuhahmona ja jotain muita hahmoja, mitä vielä en ole suunnitellut loppuun. Näette sitten kun luette, parituksen myös.
Summary: Lyhyesti sanottuna tämä fic kertoo Bellan elämän tarinan, Edward tapaa Bellaa pitkin hänen elämäänsä. Luvut menee silleen että ensin: Bella vastasyntynyt, Bella neljä, Bella seitsämän… ja jatkuu niin kauan ku sitten ficin lopetan. Ensin meinasin että Bella kuolee, mutta rupesin miettimään uudelleen... joten saa nähdä miten fic loppuu ;)
ELÄN KOMMENTEILLE! :D

1.Bella vastasyntynyt
”Mitä helvettiä Cullen? Te olette käyneet metsästämässä kielletyillä mailla!” Nick huusi, Billyllä ja Alexilla oli kaikki työ saadakseen pidettyä poika paikoillaan. Katsoin häneen ihmetellen, kukaan meistä ei ollut rikkonut sopimusta.
”Rauhoitu veli. Jos selvitettäisiin tämä juttu kun kaikki on rauhallisia. Kohta meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kun tapella sinua vastaan.” Alex mutisi Nickin korvaan, tämän vieläkin katsoen minua raivoissaan.
Jasper ja Emmett saapui kuistille ihmettelemään meteliä. Minä aloitin puhumaan, vieläkin hämmästyneenä
”Me tiedetään kyllä mikä sopimus on ja mitä se kattaa, teillä ei ole….”
”ÄLÄ PUHU PASKAA SAASTANEN VERENIMIÄ!” Nick sylki.
”Vou, mitä täällä oikein tapahtuu?” Emmett kysyi hämmästyneenä, nojaten eteenpäin, valmiina taisteluun, jota yritimme kaikin puolin vältellä. 
”Idästä löytyi kaksi ruumista ja jäljet eivät olleet kuin ehkä vartin ikäiset. Me koetettiin seurata, mutta jäljet loppuivat kun seinään muutaman kymmenen kilometriä jäljittämisen jälkeen.” Billy Black selitti ärtyneenä. Hän ei luottanut meihin yhtään sen enempää kuin Nickkään, mutta ei silti näyttänyt ärtymystään yhtä selvästi. Nick koetti vieläkin päästä vapaaksi ja hyökätä meidän kimppuun. Vedin syvää henkeä ja nenäni tukki koiran löyhkä. Nyrpistin nenääni.
”Jasper?” Sanoin hiljaa ja niin nopeasti että sudet eivät voineet kuulla. Hän tajusi, mitä tarkoitin ja rauhoitti tilanteen hetkessä.
”Me ei olla käyty metsästämässä siellä.” Emmett sanoi uhkaavasti, puolustaen tietenkin perhettään.
”Kuka muukaan? Ei täällä ole muita vampyyreja.” Alex mutisi.
”Jotkut vampyyrit viettävät kiertolaiselämää.” Jasper sanoi hiljaa, ja tiesin että hän tiesi siitä paljon enemmän kuin minä, kiertolaiselämästä siis.
”Missä teidän johtaja? Olisi kiva selvittää tämä niin, että kaikki olisivat mukana.” Alex jatkoi, Nick oli vieläkin vauhkona, mutta ei pystynyt riehumaan, kun Jasper sääti hänen tunnetilojaan.
”Carlisle on töissä. Voin kyllä käydä kertomassa hänelle.” Sanoin hiljaa, kylmästi. Alex nyökkäsi ja minä kävelin autolleni.




Pysäköin auton sille tarkoitetulle ruudulle ja astuin hopeasta Volvostani ulos. Ulkona oli se perinteinen sumuinen ilma, ei satanut, mutta ei paistanut aurinkokaan. Parempi minulle, tai oikeastaan meille.
Kävelin kohti sairaalaan ovia, en minä tavallisesti sairaalassa käynyt, minulla oli Carlislelle asiaa ja tiesin että hän oli nyt työvuorossa.
”Hei Brenda.” Tervehdin tuttua hoitajaa ystävällisellä äänensävyllä ja suljin mieleni hänen ajatuksiltaan. En jaksanut kuunnella taas vaihteeksi kuinka komea olin. ”Tiedätkö sinä, mistä voisin tavoittaa tri. Cullenin?” Tiesin tarkalleen minkälaista äänensävyä ja katsetta minun pitäisi käyttää.  Brenda suki nopeasti hiuksiaan parempaan kuosiin ja suoristi selkänsä.

Voi luoja, hän on niin komea! Miksi juuri tänään minun piti laittaa päälleni tämä paita? Hiuksetkin on ihan päin persettä.
”Tri Cullen on tietääkseni työhuoneessaan, paljon paperitöitä.” Brenda vastasi nopeasti, vilkuili minua hieman silmiin ja punastui helakasti.
”Kiitos.” Sanoin ja hymyilin hieman. Tytön ajatuksen pyörivät siinä vaiheessa ympäriinsä, ajatellen mitä kummallisimpia vaihtoehtoja minusta ja hänestä yhdessä. Aina näin kävi kun astuin ihmisten ilmoille.
Lähdin kävelemään ja saavuin nopeasti isäni työhuoneen eteen. Koputin napakasti muutaman kerran ja astuin sisään, juuri nähdäkseni Carlislen yllättyneen ilmeen.
Hei Edward. Mitä asiaa poika?
Suljin oven perässäni
”Hei Carlisle. Meillä on vähän selvitettävää Quilleuttien kanssa. Milloin pääset työvuorosta?”
Hän katsoi kelloaan. Viideltä, miksi?
”He luulevat meidän metsästäneen kielletyillä alueilla.”
En ymmärrä. Miten he niin päättelevät?
”Idästä löydettiin kaksi ruumista, puremajälkiä pitkin kehoa, selvästi meikäläisten tekosia.”
Hmm. Vai niin. Milloin sinä tuosta kuulit?
”Juuri äsken, jäljet olivat noin varttitunnin ikäisiä. Heti kun kuulin, tulin kertomaan sinulle. Sudet ovat ihan vauhkona, he kävivät melkein kimppuun. Onneksi Jasper oli paikalla, hän sai asian rauhoitettua ennen kuin se meni liian pitkälle. Voisitko lähteä yhtään aikaisemmin, olisi parempi saada tämä asia pois alta.”
Kyllä minä varmaan pääsen lähtemään jo kohta, voin ottaa työt kotiin.
”Selvä, minä menen jo edeltä.”
Mene. Sano että minä olen tulossa.
Lähdin huoneesta ja kun olin sulkenut oven, vedin syvään henkeä, piti sitten tällainenkin tapahtua tänään. Turhauttavaa kun kukaan ei koskaan usko meitä, mutta on susilla syy olla epäluuloisia. Puristin nenänvarttani ja suljin silmät. Samalla kun vedin henkeä, maailman herkullisin tuoksu leijaili nenääni.
   Jäykistyin välittömästi, kurkkua poltteli pahemmin kuin koskaan, pahemmin kuin silloin, kun olin vastasyntynyt. Tämä oli jotain aivan uutta. Avasin silmät vauhkona ja näin mistä tuoksu tuli. Minua kohti, tai minun ohitseni käytävällä kärrättiin vastasyntynyttä pientä lasta, joka nukkui sikeästi petillään. Tuostako se tuoksu tuli? Noin pieni ja hauras olento oli niin vahva tuhoamaan itsehillintäni.
   Painauduin seinään, vaikka käytävällä oli reilusti tilaa ohittaa minut kärryn kanssa. Minulta ei menisi kauaa jos tappaisin hoitajan ensin. Taittaisin niskan, hän ei edes kerkeäisi tajuta. Lapsi ei kuulisi mitään, kun kerran nukkui sikeästi. Hoitajakaan ei kerkeäisi päästää ääntäkään, voisin olla niin nopea, että hänen ei tarvitsisi kärsiä ollenkaan, lyhyt ja nopea kuolema. Lapsi oli niin pieni, että hän ei edes ymmärtäisi mitään, tappaisin hänetkin kivuttomasti ja nopeasti.
    Mutta olisiko se sen arvoista? Tappaisin kaksi ihmistä, toisen vastasyntyneen jolla olisi koko elämä edessään. Olisinko sitten tyytyväinen, kun olin saanut sammutettua janoni? En halua olla hirviö. En halua elää sillä tavalla.
    Tuo lapsi oli juuri saapunut maailmaan, mahdollisesti jonkun perheen esikoinen. Perheen ilo ja onni ja minä haluaisin riistää sen?
    Ehkä.
Mutta mitä sitten tekisin kun olisin tappanut? Juoksisin ulos. Carlisle kyllä kuulisi kun minä toimisin. Voisinko tuottaa hänelle niin suuren pettymyksen? En ansaitse hänen hyvyyttään ja luottamustaan. Minä jo melkein sorruin.
    Ei, minä nousisin sen yläpuolelle. Lähdin kävelemään kohti pääovia, hieman liian nopeasti ihmiselle. Ohitin hämmästyneen Brendan.
Hän näyttää vihaiselta. Tulikohan hänellä riitaa tri Cullenin kanssa?
Painelin ulos, kurkussa vieläkin palo, jota en saanut sammutettua, lapsen haju pyöri vieläkin mielessäni.
    Raikkaassa ulkoilmassa sain selvitettyä päätäni, saada taas hirviön rinnassani kuriin ja oppia taas hillitsemään itseäni.
    Istuin autooni ja tuttu nahan tuoksu toi turvallisuuden tuntua. Puristin käden nenänvarrelleni ja silmät pistin kiinni. Nyt vasta uskalsin ottaa kunnolla henkeä, paloa en tuntenut enää, olisin turvassa, pikemminkin hän olisi turvassa.
    Starttasin auton vihaisena, yrittäen toimia rauhallisesti ja järkevästi.
« Viimeksi muokattu: 11.11.2014 17:07:42 kirjoittanut Beyond »

Smile^

  • Vieras
Vs: Auringon noususta auringon laskuun
« Vastaus #1 : 02.01.2010 21:57:42 »
2. Bella neljä
Emmett saisi tulla jo.
Sateessa oli inhottava seistä, varsinkin nyt, kun en ollut metsästänyt aikoihin. Tuoksut erottuivat sateessa paljon paremmin, paljon herkullisempana. Meidän piti lähteä Emmettin kanssa metsästämään, ilmeisesti hänellä oli tärkeämpää tekemistä, - kuten esimerkiksi muhinoida Rosalien kanssa – kuin muistaa, että hän oli luvannut tulla minun kanssa metsästämään.
    Suljin silmät turhautuneena ja yritin keskittyä hengittämään rauhallisesti.
Sisään.
Ulos.
Sisään.
Ulos.
Kuulin raskaiden pienten askelien tulevan minua kohti, en silti olettanut sen olevan Emmett, hänen tulonsa aiheuttaisi paljon vähemmän meteliä.
Sisään.
Nenääni leijaili tuoksu, parempi mitä olin moneen vuoteen haistanut. Se iski kurkkuun polttavana, kuin hiillosta nieleskeli. Tunsin tuon hajun. Olin sen muutama vuosi sitten haistanut jossain… Sairaalassa.
   Ponkaisin pystyyn ja puristin kädet nyrkkiin. Pidin vielä silmät sidottuna, ja tein kaikkeni että en tekisi mitään, mikä vaarantaisi perheeni. En saisi tehdä mitään typerää ja harkitsematonta. Katkaisin hengitystien ja keskityin hallitsemaan petoa sisälläni. Minun pitäisi päästä pois tästä tilanteesta. Nyt.
  Tunsin nykäisyn hihassa. Avasin äreänä silmät, katsoin alas ja näin parin kahta maailman suloisinta suklaanruskeaa silmää. Tuosta se haju lähti, noin pienestä otuksesta.
Tytöllä roikkui päällä iso kuluneen keltainen sadetakki, jaloissa liian isot saappaat. Hiukset roikkuivat hupun alla auki, märkinä. Yritin lukea tämän pienen ihmisen ajatukset, mitä asiaa hänellä voisi olla minun kaltaiselleni? En kuullut mitään. Miksi en? Oliko kykyni hävinnyt, tuosta vain seitsemänkymmenen vuoden jälkeen? Tämä hermostutti minua entisestään.
”Voisitko tulla leikkimään minun kanssani? Kun Jacob ei tullut, nyt joudun leikkimään ihan yksin.” Tyttö sanoi hiljaa, tuijottaen minua kiinnostuneena isoilla ruskeilla silmillään. Katso nyt Edward, se on vasta niin pieni. Et voi olla niin julma että murhaisit tuollaisen vain sinun janosi takia. Tuolla tytöllä on elämä, kaikki vielä edessään. Peto murisi sisälläni, koitti päästä vapaiksi kahleista jonka olin sille luonut.
Keskity. Ajattelin
    Pakotin huulilleni pienen hymyn ja kyykistyin alas, nähdäkseni hänen kasvonsa paremmin.
”Mikä sinun nimesi on?” Kysyin pikkutytöltä.
”Bella.” Tyttö vastasi hiljaa, ujosti.
”No, Bella, eikö se ole välillä hauskaa leikkiä yksin, kun saa tehdä mitä haluaa, eikä tarvitse kysyä toiselta?” Tyttö pohti asiaa hetken, ja minua ärsytti kun en kuullut mitä hän mahtoi sanoistani ajatella. Tällaiseen tilanteeseen en ollut ennen törmännyt. Tyttö kohautti olkiaan ja jäi katsomaan minua. Minä jäin katsomaan häntä… tai en niinkään häntä, vaan olin ajatuksissani. Mietin mitä tämä tarkoitti ja miksi juuri tämä pieni ihminen pystyi sulkemaan ajatuksensa minulta. Hän oli niin hauras. Noin pieni ja heikko yksilö esti minua.
Yllättäen hän nosti pienen pehmeän, ja hyvin hauraan kätensä poskelleni. Siitä hohkasi lämpöä kylmälle iholleni.
”Sinä olet niin kaunis.” Tyttö sanoi yllättäen. Sen saman lauseen olin kuullut satoja kertoja eri muodossa, enimmäkseen kylläkin ihmisten pään sisällä,  ”Oletko sinä prinssi? Olet melkein yhtä komea kuin Tuhkimossa oleva.” Naurahdin, olipa yllättävä kysymys. Ennen en tuollaiseen kysymykseen ollut törmännytkään. Varoin tarkasti, että en vetäisi ilmaa sisään.
”Ei, en minä ole prinssi.” Minä olin paha. Pahoilla ei ole prinssejä, ainakaan niitä, jotka pelastaa kauniita neitoja ilkeiltä äitipuolilta. Eikö saduissa hyvä ja pahat taistele ja pahat saa palkkansa ja kuole? Minunkin pitäisi olla kuollut, haudassa. Ei minunlaisia pitäisi ylipäätänsä olla.
”Harmittaako sinua kun et ole prinssi?” Tyttö tulkitsi murheellisen ilmeeni väärin. ”Sinä voit olla minun, minä olen aina halunnut olla prinsessa.” Minua nauratti, vai että hänen prinssinsä? Pelastajansa.
”Kyllä sinä voit olla prinsessa ilmankin. Sinä saat kyllä joskus oman prinssisi.” Hymyilin hänelle, varoin että en paljastaisi hampaitani, se voisi säikyttää tyttöä, vaikka terve pelko voisi olla hänelle tarpeen.
”Oletko sinä sitten keiju? Minä kun luulin että ne ovat paljon pienempiä.” Tyttö mutristi suutaan. ”Mutta joku sinä olet. Osaatko lentää?” Mistä tyttö päätteli että minä olisin joku? Ulkonäöstänikö? Vai oliko se vain pikkulapsen intuitio? Pohdin kysymystä hetken, osasin minä juosta, ja se oli niin sujuvaa että sitä voisi kutsua lentämiseksi, ainakin ihmissilmällä katsottuna. Ei haittaisi jos vähän pelottelisin tyttöä, parempi hänelle pysyä todellisuudessa kuin saduissa. Paitsi, olin minäkin satuolento, periaatteessa.
”Ehei, en minä ole keiju. Mutta lentää minä osaan.” Sanoin, tyttö katsoi minua… ihaillen? Yritin taas kuunnella mitä hän ajattelisi, mutta jonkin näköinen… kupu esti minua.
”Voitko sinä joskus opettaa minua?” Hän kysyi, tosissaan. Päätin mennä leikkiin mukaan, vaikka jos hän haluaisi todella ”lentää”, hänestä pitäisi tulla kaltaisekseni. Ja jos todella opettaisin häntä, -muuttuminen oli siis välttämätöntä -, minä joisin hänet kuiviin. Ei hän koskaan oppisi lentämään. Mutta turhaan minä valaisisin todellisuudesta hänelle, antaa tytön olla vielä lapsi ja leikkiä.
”Hmm. Jos ensin kasvaisit vähän isommaksi ja katsotaan sitten.” Sanoin ja käännyin ympäri. Minun oli pakko päästä pois tytön tuoksun lähettyviltä, jotta en tekisi mitään harkitsematonta. Vaikka en tuoksua haistanut, - katkaistujen ilmateiden ansiosta – tuoksu silti pyöri päässäni. Odottaisin Emmettiä muualla.
”Hei odota! Voitko sinä laittaa minun kurahanskan paremmin? Minun oli pakko ottaa se irti kun nenään kutitti ja ei hanskoilla voi raapia.” Bella sanoi, minä käännyin ympäri ja näin hänet roikottamassa punaista kurahanskaa kädessään.
    Nappasin hanskan häneltä ja laitoin sen hänelle.
”Oleppa hyvä.”
”Sinä olet parempi kuin äiti laittamaan kurahanskaa.” En vastannut mitään, nousin vain ylös ja hymyilin. Käännyin taas ympäri kun kuulin äänen selkäni takaa.
”Nyt minä tiedän mikä sinä olet. Sinä olet Peter pan.” Eikös Peter ollut se poika, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi ja poika, joka osaa lentää? Tyttöhän oli tavallaan oikeassa, näkikö hän lävitseni? Mikä hän oikein oli? Kyllä hän normaalista poikkesi.
”Niin. Ehkä minä olen Peter.” Sanoin ja käännyin ympäri ja jätin hämmästyneen tytön jälkeeni.


A/N: Tossa olis muutama eka :) Toivottavasti tykkäsitte ja toivottavasti haluatte jatkoo :D Kommenttia kommenttia
« Viimeksi muokattu: 03.01.2010 11:28:46 kirjoittanut Smile^ »

Jana

  • viuluviikarin morsian
  • ***
  • Viestejä: 11
  • You're my fairytale.
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 2! 2.1.2010
« Vastaus #2 : 02.01.2010 22:37:52 »
Ihme, kun kukaan ei oo kommentoinut mitäänO_o Tosi hyvät luvut oli, kirjoitat hyvin;) Tykkäsin ihan älyttömästi siit kohdasta kun Bella pyysi Edwardin laittaa kurahanskan Bellan käteen, hih. 

Jatkoo nopsaa, jos vaan löytyy inspis ;D
Ozhyvyt lish dlya tebya vse tchvety zemly,  vse slova lyubvy chto znayu ya<3

120709<3

minnamoi

  • ***
  • Viestejä: 193
  • Kwop kilawtley
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 2! 2.1.2010
« Vastaus #3 : 03.01.2010 01:36:56 »
Oi tää oli sulonen! ::) jatkoa odotellen! ärsyttävää ku ficit saa aina mut koukutettuu nii et lukemist on enemmä ku aikaa riittäis :D en huomannu ku pari virhettä...  (: hieman jo sillai harmittaa jos kerta lopussa bella kuolee :( sun ei ois pitäny sitä kertoo... :-X noo enköhän mä selvii!

Minun oli pakko ottaa se irti kun nenään kutitti ja ei hanskoilla voi raapia.
toi oli ihana! (:

minnjou♥
"Disco is back, motherfuckers!"♥

Tattinen`

  • Mikki Hiiri
  • ***
  • Viestejä: 121
  • Muse<3
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 2! 2.1.2010
« Vastaus #4 : 03.01.2010 03:18:29 »
IHAN SIKA HYVÄ!<3
teeppä nopeesti jatkoa.
veikkaan et kaikki ei viel lue tätä ku tää on nii uus, mut tää on khyl ihan BEST!

toi 4 v. Bella oli khyl toosi sulonen<3
odotan innollaa :-*
Lainaus
”Voisitko tulla leikkimään minun kanssani? Kun Jacob ei tullut, nyt joudun leikkimään ihan yksin.” Tyttö sanoi hiljaa, tuijottaen minua kiinnostuneena isoilla ruskeilla silmillään.

toi oli ihuna<3
No one's gonna take me alive, The time has come to make things right..

Smile^

  • Vieras
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 2! 2.1.2010
« Vastaus #5 : 03.01.2010 11:25:15 »
Jana: Jatkoo tulos, mahdollisesti jo tänään :) Katsotaan miten mä kerkeen. KIIIITOS KOMMENTISTA!<3
minnjou: Joo, mä itekki aattelin et pitäiskö jättää kertomatta, mut sitte kumminki kirjotin ku aattelin et... itseasias mä en edes tiiä mitä mä aatteli :D Varmaa jtn et se kuuluu tähä ideaan tai jotaki :) Mut voishan sen tuolta poistaa, mut sit kumminki sun kommentti paljastaa :D No iihan sama, kiitos kommentista, jatkoo tulee :)
Tattinen`:KIITOOS, mä kanssa toivoisin et tätä luettais enemmän :) On kivaa ku on lukioita! :D Mut juu, kiitos kommentista sullekki ja jatkoa tulee  :P

jjj---

  • ***
  • Viestejä: 6
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 2! 2.1.2010
« Vastaus #6 : 03.01.2010 17:27:40 »
aaaawww<3
aivan ihana. toivottavasti jatkuu nopeasti.
Someday we'll all be together.

Rassermus

  • ***
  • Viestejä: 548
  • Do you like it? I like it. I lööööv it!
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 2! 2.1.2010
« Vastaus #7 : 03.01.2010 18:07:36 »
Oih. Ihana ja söpö<3
Joo. Ja on myös hyvin kirjotettu^^
Joo ja JATKOA!!! <3 piann <3

mouu

  • ***
  • Viestejä: 117
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 2! 2.1.2010
« Vastaus #8 : 03.01.2010 21:36:01 »
Oo, mikä idea ! Ainut mikä siinä vaan pelottaa, se että sitten kun Bells kuolee.. Nyyh. Hihiih, idea,  Eddiehän muuttaa sen vampyyriks jookojookojookooo *puppy eyes* ;--D eivaan, tee ficillesi mitä tahdot, en vaan tule lukemaan enää niitä lukuja kun se kuolema sitten koittaa, surullista. ;D
Kirjoitat todella hyvin, kekseliäitä noi Bellan prinssi arvaukset ;) Joo, hyvin rakentavaa, tiedetääntiedetään..
Jatkahan ihmeessä pian ! (:

mouu
team Edward♥
Dramione♥

Smile^

  • Vieras
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 2! 2.1.2010
« Vastaus #9 : 04.01.2010 10:40:26 »
jjj---: Kiitos kommentista, jatkoo tulee tänää kun pääsen koulusta kotiin :)
Rassermus:Kiitos kiitoos :D
mouu: Mä rupesin miettii tota kuolemaa uudelleen... vois poistaa sen tuolta, ja sitten kattoo miten ficci päätty... toisaalta voisha se olla kiva jos se muuttais sen ja... mm. Enpäs osaa nyt kyllä sanoo :D Mutta kiitos kommentista, loppua harkitsen uuudelleen :)

-jjassuu

  • Vieras
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 2! 2.1.2010
« Vastaus #10 : 04.01.2010 14:19:43 »
oi miten ihana :3
”Nyt minä tiedän mikä sinä olet. Sinä olet Peter pan.” Eikös Peter ollut se poika, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi ja poika, joka osaa lentää? Tyttöhän oli tavallaan oikeassa, näkikö hän lävitseni? Mikä hän oikein oli? Kyllä hän normaalista poikkesi.
”Niin. Ehkä minä olen Peter.” Sanoin ja käännyin ympäri ja jätin hämmästyneen tytön jälkeeni.
tää oli sulonen kohta :D
lisää kiitos (:

♥ -jjassuu

Smile^

  • Vieras
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 2! 2.1.2010
« Vastaus #11 : 04.01.2010 15:30:55 »
A/N: Wohoo, nyt tulee lisää! :D Eilen piti tulla jo, mutta kone lagas, eikä suostunu tulee tänne sivulle. kiitos -jjassuu kommentista, ja KIITOS TEILLE MUILLEKKIN RAKKAAT LUKIAT kun olette viitsinet kommentoida mun töherryksiä :) Mutta nyt, kirjoittaja on puhunut ja päästän teidän lukemaan uutta lukua. :P

3. Bella seitsemän
Tuuli puhalsi hiuksiini kevyesti, sekoitti hiukseni pörröisiksi. Juokseminen oli yksi parhaista asioista jota tiesin, silloin sain olla oma itseni, koettaa rajojani. Tiesin olevani hyvä ja niin nopea, että ihmiset eivät näkisi minua, vaikka juoksinkin metsikössä, ihan kaupungin rajalla. Kun juoksin, sain ajatella, olla yksin.
Haistelin hajuja ympärilläni, vaikka tiesin että minulla ei olisi jano. Oloni oli suorastaan turpea kaikesta siitä verestä jota olin edellispäivänä juonut, mutta saihan sitä nauttia kajoamatta. Eläinten veri ei haissut läheskään niin hyvälle kuin ihmisten.

Tuuli puhalsi ja minä tavoitin tuoksun… Paremman kuin aikoihin, tarkalleen kolmeen vuoteen. Tiesin kenelle se kuului, jano palasi polttavana kurkkuun.
 
Tunsin nykäisyn hihassa. Avasin äreänä silmät, katsoin alas ja näin parin kahta maailman suloisinta suklaanruskeaa silmää. Tuosta se haju lähti, noin pienestä otuksesta.
Tytöllä roikkui päällä iso kuluneen keltainen sadetakki, jaloissa liian isot saappaat. Hiukset roikkuivat hupun alla auki, märkinä.


Bella… Se oli ollut tytön nimi. Muistin sen vieläkin kuin eilisen päivän. Jos antaisin nyt hajun johdatella, tiesin että en välttämättä tällä kertaa pystyisi hillitsemään itseäni, mutta entä jos pystyisin? En tykkää olla pelkuri. Pidin haasteista, mutta menisikö tämä jo uhkarohkeaksi?
    Muistin että en kuullut tytön ajatuksia… Entä jos se johtui vaan siitä, että hän oli ollut viimeksi niin pieni?
    Uteliaisuus vei voiton ja minä seurasin tuoksua, joka sai hirviön heräämään sisälläni. Hirviön, jonka olin oppinut seitsemässäkymmenessä vuodessa hillitsemään, ja joka nyt niin nopeasti oli taas valmis hyökkäykseen. Suorastaan suututti, miten nopeasti annoin periksi.
    Saavuin alle viidessä sekunnissa bussipysäkin taakse, joka oli ihan lähellä metsää. Näin lasin läpi, siinä tyttö seisoi, hän oli arviolta seitsemän vuoden ikäinen, aloittanut koulun vähän aika sitten. Ruskeat hiukset ylettyivät yläselkään, kasvoja en nähnyt. Vielä.
    Vetäisin henkeen tytön tuoksua ja se sai minut lähes hullaantumaan. Ei veisi kun puoli sekuntia, ellei vähemmän, että tappaisin hänet. Jälkeäkään ei jäisi, että tyttö oli edes koskaan ollut tässä, jälkeäkään ei jäisi, että minä olin tappanut hänet. Mutta tietäisin sen itse, se oli ensimmäinen kerta kun olisin tappanut viattoman. Hän ei ollut tehnyt kenellekään pahaa. Jälki jäisi omatuntooni.
    Oikaisin selän suoraksi, lakkasin hengittämästä. Niin oli helpompi ajatella, vaikka tämä järkevä puoli oli alakynnessä hirviötä vastaan. Omaksuin kasvoilleni normaalin ilmeen, en saisi paljastaa hampaita, tai olla vaanimis-asennossa. Kävelin lasin toiselle puolelle, tytön viereen, ”odottamaan bussia.” Hän katsahti minuun, suklaasilmät säikähtäneenä, hän ei ollut kuullut tuloani. Iho oli kuultava, melkein näin veren juoksevan ohuen ihon alla.
     Autotie oli rauhallinen, yhtäkään autoa tai ihmistä näkynyt missään. Tässä on tilaisuutesi. Silti epäröin, haluaisin ensin testata voisinko nähdä hänen mieleensä. Koetin päästä kuvun läpi, tai löytää vuotokohtaa. Ei onnistunut.
     Huomasin tytön katsovan vähän väliä minua, kulmat kurtussa. Mietin, mahtoiko hän muistaa minua, turhauttavaa kun en tiennyt. Mutta olisiko sillä väliä jos meinaisin tappaa hänet? Mutta meinaisinko?
     Tyttö käveli bussiaikataulujen viereen, yritti nähdä mitä taulussa sanottiin. Hän ei ylettänyt katsomaan, ei vaikka seisoi varpaillaan.
     Päätin tarjota apua.
”Haluatko apua?” Kysyin, ääni hurmaavana ja silmät avarina. Tiesin millä keinoilla saisin ihmiset suostumaan mihin halusin.
     Hän epäröi hetken, kun katsoi minua. Hänellä oli isä-on-kieltänyt-puhumasta-vieraille-ilme.
”Joo.” Hän vastasi yksinkertaisesti. Astuin askeleen eteenpäin, tartuin tyttöä kainaloista ja nostin tämän kevyesti ilmaan, jotta hän näkisi aikataulun.
     Päätin kokeilla rajojani ja vetäisin hänen tuoksuaan keuhkoihin.
Se oli virhe. Hän tuoksui ihanalle ja voimakkaammin kuin koskaan aikaisemmin. Puristin kädet tiukemmin hänen olkavarsine ympärille. Olin jo kääntämässä päätäni hänen kaulansa suuntaan kun…
”Kiitos. Voit päästää minut nyt alas.” Mietin hetken, alle puoli sekuntia, päästäisinkö hänet alas vai en.
Laskin tytön alas ja katsoin häntä silmät mustina. Kurkkua poltteli, jano paloi niin, että melkein sattui.
    Minun sisäinen rovio.
Katsoin tyttöä hetken arvioiden, hän ei kerkeäisi nähdä kun liikkuisin, minä osaisin olla niin nopea. Ei hän kerkeäisi tuntea edes kipua. Voisin olla hänelle armollinen ja taittaa niskan ensin, tai lyödä hänen päänsä lasiin, niin, että hän ei kerkeäisi edes ajatellakaan huutamista.
    Mutta Carlisle. Hän olisi hyvin, hyvin pettynyt minuun. Hän uskoi minuun niin, että luuli että en sortuisi. Mutta tämä oli pahempaa kuin hän oletti tämän olevan. Minä en pysty vastustamaan. Mikään ei estä minua.
”Toivottavasti bussi tulee pian. Pitää mennä hoitamaan isää kotiin, hän on kipeänä.” Tyttö sanoi hiljaa, äänestä kuuli kuinka hän rakasti isäänsä.
    Pysähdyin. Ajattele niitä henkilöinä, Alice oli kerran sanonut Jasperille, kun tällä oli ollut vaikeuksia hillitä itsensä koulussa.
Pitäisi ajatella häntä henkilönä, henkilönä jolla oli jotain rakasta ja joku rakasti häntä. Hän varmasti asuisi pienessä talossa vanhempiensa kanssa, joka pitäisi tyttöä päivänsäteenään. Tytöllä saattaisi olla jokin lemmikki, joka oli hänelle rakas.

”Voisitko tulla leikkimään minun kanssani? Kun Jacob ei tullut, nyt joudun leikkimään ihan yksin.”  

Tyttö oli sanonut silloin leikkikentällä kolme vuotta sitten. Jacob oli ehkä vieläkin hänen ystävänsä, varmasti hyvä sellainen. Tytöllä oli rakastava perhe, ystävät ja koti. En voisi olla niin julma. En vain voisi.
Nouse sen yläpuolelle. Ajattelin.
   Tyttö katsoi mikä kesti kun en vastannut hänelle. En katsonut häneen, tuijotin mietteissäni suoraan eteenpäin.
”Niin. Kyllä se bussi kohta tulee.” Mutisin hiljaa, katosin metsään ja lähdin juoksemaan kauas, niin kauas kuin vain jaloistani pääsin.


A/N: Tänne loppuunki vielä pari kommenttia. Eli, tarina ehkä vähän toistaa itseään (aina Eddie haistaa veren yms.) mutta voin tässä kohtaa paljastaa, että kohta tämä toistuminen loppuu :D Koittakaa sinnitellä hyvät ihmiset.
KOMMENTOIKAA, rakentavaa, ei niin rakentavaa... kaikki kommentti käy :)
« Viimeksi muokattu: 04.01.2010 19:44:19 kirjoittanut Smile^ »

-jjassuu

  • Vieras
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 3! 4.1.2010
« Vastaus #12 : 04.01.2010 15:39:12 »
jes jatkoa tuli! (=
hyvä luku oli (taas) : D
joo ja ne rakentavat lähti karkuun (;
mutta jatkoa taas odottelen <3 (:

♥ -jjassuu

minnamoi

  • ***
  • Viestejä: 193
  • Kwop kilawtley
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 3! 4.1.2010
« Vastaus #13 : 04.01.2010 16:24:27 »
Oi! taas upee luku! Osaat kuvailla tosi hyvin Edwardin ajatuksia! plussa siitä ja koko ficistä! tykkäsin (::

minnjou♥
"Disco is back, motherfuckers!"♥

jjj---

  • ***
  • Viestejä: 6
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 3! 4.1.2010
« Vastaus #14 : 04.01.2010 18:13:38 »
oijjjoij. ihanaa kun jatkoit näin nopeasti : ))
rakentavaa olen huono antamaan.
Jatkoa odotellen  :D
Someday we'll all be together.

mouu

  • ***
  • Viestejä: 117
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 3! 4.1.2010
« Vastaus #15 : 04.01.2010 18:48:09 »
Nyt jo jatkoa, oot sitte pikkasen nopee !  ;) (niiin eihän se mua tietenkää haittaa.. ;D)
Kuvailet mielestäni erittäin hyvin Eddien janoa, ja muutenkin ahhhh, että mä tykkään tästä !  :D
Odotan innolla mitä uutta taas ensi luvussa tulee =)

mouu
« Viimeksi muokattu: 04.01.2010 18:50:30 kirjoittanut mouu »
team Edward♥
Dramione♥

Smile^

  • Vieras
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 3! 4.1.2010
« Vastaus #16 : 04.01.2010 19:50:28 »
-jjassuu:Kiitos :) Jatkoa koitan taas pian laittaa  :P
minnamoi.Kiitooooooos kommentista :)
jjj---:Kiitos kommentisa, jatkoa koitan pistää mahd. pian. Heh, mäki oon tosi huono antaa rakentavaa :D
mouu:Joo, inspis iski ;) kiitos sullekki kommentista.

VOI ETTÄ TE OOTTE IHANIA  :-* Piristätte mun päivää niin valtavasti ku saa tälläsiä kommenttejä. KIITOS<3

Rassermus

  • ***
  • Viestejä: 548
  • Do you like it? I like it. I lööööv it!
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 3! 4.1.2010
« Vastaus #17 : 04.01.2010 23:05:03 »
Ihaaana<3 Söpööö<3
Wäwäwäw<3
Tykkäään<3 Tosi paljon<3
Joo. Jatkoaaa<3

Virheellinen

  • Vieras
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 3! 4.1.2010
« Vastaus #18 : 05.01.2010 14:23:19 »
Vau. Täähän on jotai niin mahtavaa :D Rakentavaa sä et näköjään tarvitse, eipä mulla mitää olisikaan. Jatkoa odotellessa..

Smile^

  • Vieras
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 3! 4.1.2010
« Vastaus #19 : 05.01.2010 20:32:58 »
4. Bella yksitoista
Olimme muuttaneet Phoenixiin, vähän alle neljä vuotta sitten, kun olin kertonut Carlislelle, että en ehkä pystyisi hillitsemään itseäni enää, olin vaaraksi ihmisille.

”Carlisle, minun on lähdettävä.” Sanoin heti kun olin rynnistänyt sisälle. Olin juossut suoraan bussipysäkiltä kotiin.  Miten lähellä oli, että en ollut tappanut tänään pientä, viatonta lasta. En ansainnut Carlislen luottamustaan.
”Edward, mitä on tapahtunut?” Hän kysyi hämmästyneenä, tuli hetkessä luokseni, painoi kätensä olkapäälleni ja porasi katseensa silmiin. Hän katsoi minuun ihmetellen, kulmat kurtussa. Mietin hetken mitä kertoisin hänelle, miten kertoisin.
    Esme tuli olohuoneeseen, katsoi minua hämmästyneenä, samoin Alice ja Emmett kävelivät alakertaan, sillä he olivat kuulleet kun olin tullut kotiin.
”Minä…” Epäröin hetken ja huokaisin syvään
Kerro vain. Hän ajatteli, kannustaen minua… En ansainnut hänen kannustustaan, en ansainnut mitään häneltä.
”Minä melkein sorruin tänään.” Tunnustin häpeillen, en pitänyt siitä, että olin heikko. Kuulin Alicen henkäisevän ja samassa minulle tuli mieleen, miksi hän ei ollut nähnyt mitään. Ehkä hän oli taas tarkistanut Jasperin tulevaisuutta, enkä minä ihmetellyt. Ei hän ollut minussa vastuussa, tai minun tekemisistäni. Minun PITÄISI olla tarpeeksi vahva ilman Alicen apua.
Miksi? Miten…? Minä en ymmärrä.
”Minä… Onko kukaan koskaan tuoksunut sinun nenääsi paremmalta kuin kukaan muu? Tarkoitan PALJON paremmalta.”
Oh.
”Minun pitää päästä täältä pois, mitä nopeammin sen parempi. Ennen kuin teen kenellekään pahaa, tai oikeastaan ennen kuin teen pahaa sille tytölle. Hän on vasta lapsi, Carlisle. Viaton ja pieni.”
Esme käveli luokseni, otti kasvoni hänen käsiinsä. ”Edward, älä lähde. Mitä vain, että pysyt kotona.” Älä mene.
”Mutta minun on pakko, äiti. Minä en halua että te joudutte vastuuseen, minä…”
Me tulemme mukaan. Alice ajatteli.
”Ette tasan tule. En halua että joudutte muuttamaan takiani. Rosalie ei suostu lähtemään.”
Minä voin jäädä Rosalien kanssa tänne, jos muu ei auta. Emmett suostutteli, nojaten kädet puuskassa seinään, Vaikka kyllä Rosalie tulee jos muukin perhe.
Meidän pitää joka tapauksessa kohta muuttaa, Edward. Alamme näyttää liian nuorilta siihen nähden, mitä meidän pitäisi olla. Carlisle ajatteli. Minua ahdisti suuresti, en minä haluaisi että he joutuvat muuttamaan vuokseni.
”Ei.” Kuiskasin.
Me haluamme mukaan Edward. Me rakastetaan sinua. Alice ajatteli, Minä näen että me tulemme sinun mukaasi, turha yrittää kiistää tulevaa.
”Näyt voivat muuttua.”
Mutta sinä olet jo päättänyt.
En vastannut mitään, käännyin portaita kohti ja juoksin yläkertaan.


Niin… Kaikki oli loppujen lopuksi lähtenyt mukaan. Rosalie ei pitänyt ajatuksesta, mutta tuli silti mukaan, vaikka kukaan ei häntä pakottanut.
Phoenix oli siitä huono paikka, sillä täällä paistoi aurinko turhan usein. Kävin silti lukiota, paikkaavia iltakursseja. Mietin, oliko siinä mitään järkeä, käydä lukiota uudelleen ja uudelleen. Voisinhan minä olla kotona. Mutta mitä minä siellä? Se olisi Emmettille ja Rosalielle, tai Alicelle ja Jasperille aivan eri asia kuin minulle, heillä oli toisensa. Minulle ei ollut ketään.
    Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin todella olevani vampyyri. Liikuin vain iltaisin ja öisin, joskus päivisinkin, mutta aika harvoin sattui olemaan niin pilvistä. En silti juonut ihmisverta, olin päättänyt että siihen en alentuisi. Sen takia tänne muutettiin, että minä voisin aloittaa puhtaalta pöydältä, ja olla taas normaali, niin normaali kuin vain tällainen kummajainen voi olla.

Kuu paistoi jo tummalla taivaalla, vaikka ei vielä läheskään ollut yö. Talvi oli jo pitkällä, joten pimeämpää tuli nopeammin, parempi sekin meidän kaltaisillemme. Olin kävelemässä sairaalalle, lumihiutaleet tarttuivat hiuksiini, mutta siihen ne jäivät, sulamatta. Minun piti tavata Carlisle, hän pääsisi pian töistä, joten menisin häntä sairaalalle vastaan.
    Alice oli nähnyt näyn, että se tyttö oli täällä, Phoenixissa. Meidän pitäisi miettiä Carlislen kanssa mitä tekisimme, jäisimmekö tänne vielä. Phoenix on iso kaupunki, en välttämättä tule kohtaamaan häntä… Paitsi Alicen näyssä. Mutta näyt voivat muuttua.
  
Olin odottanut ulkona jo kymmenen minuuttia. Ei se minua niinkään haitannut, mutta Carlislen työvuoro oli loppunut jo varttitunti sitten. Päätin lähteä katsomaan mikä hänellä kesti. Astuin sairaalan ovista sisään, jotka olivat hyvin erilaiset kuin edellisessä kotikuntamme sairaalassa, isommat ja mahtavammat.
    Vastaanotto tiskillä ei näkynyt ketään, joten jatkoin matkaani Carlislen työhuoneen eteen. Olin jo melkein oven edessä kun kuulin Carlislen äänen.
”Pelkäänpä, että se on murtunut. Voisin laittaa siihen nopeasti kipsin, siinä ei kestä kauaa.”
”Voi kiitos. Anteeksi näin myöhäinen ajankohta, päivystäjä sanoi että olitte juuri lähdössä kotiin. Olemme pahoillamme, että joudumme viivästyttämään teitä.” Naisen ääni kuului.
”Älkää olko pahoillani, rouva. Voin vakuuttaa teille, että rakastan työtäni ja minua ei haittaa pieni viivästys. Sitä paitsi, tämä on vain pieni rutiini jossa ei mene kauaa.” Carlislen sanoi ystävällisenä. Käännyin oikealle, leveämmälle käytävälle, ja huomasin eräästä huoneesta paistavan valoa. Huomasin Carlislen istuvan pöydän äärellä, kipsaamassa selvästikin lapselle kuuluvaa kättä. Kävelin reippaasti ovelle.
”Hei Carlisle.”
”Hei Edward.” Hän vastasi ja sanoi sen siihen sävyyn, kuin kysyisi samassa lauseessa ”mitä asiaa?”
”Anteeksi että tällä tavalla tulen vain tänne mutta…” Sanoin ja käänsin katseeni potilaisiin, pahoitellakseni heitä tungettelusta.
     Siinä se istui. Minun henkilökohtainen helvettini.
Hänen kätensä oli oudosti vääntynyt, miten murtuneet kädet yleensäkin. Otsassa oli haava, josta valui hiljakseen verta leukaan.
Tajusin heti, että en saisi hengittää. Hän katsoi minuun ohikiitävän sekunnin ajan, ja näin ymmärryksen hänen silmissään. Hän muisti minut.
Käännyin Carlislea kohti, hän näki reaktioni, mustana palavat silmäni, jäykistyneet käteni. Hän ymmärsi mikä minuun meni. Katsoin häneen avuttomana, viestittäen että minut olisi pian saatava täältä pois.
Mene. Minä kyllä selitän heille jotakin, tavataan kotona.
Emmin ovensuussa pitäisikö minun sanoa potilaille jotain. Katsoin nopeasti tyttöä silmiin, kuin viestittäen, että olisi elintärkeää pysyä hiljaa.
Käännyin nopeasti ympäri ja ryntäsin sairaalan ovista ulos, talviseen ulkoilmaan.
Ulkona jäin nojaamaan ulkoseinään ja hengitin katkonaisesti raikasta ilmaa sisääni. En ollut olettanut, että Alicen näky toteutuisi niin pian. Toisaalta, olin heti lähtenyt, kun olin nähnyt näystä vain alun, en ollut kuunnellut loppuun.
Lähdin juoksemaan kotiin, en saisi jäädä tähän hetkeksikään. Kipsauksessa ei menisi kauan ja potilaat voisivat milloin vain astua ulos.
Huolestuttavinta tässä oli, että tyttö oli tajunnut, muistanut minut. Joutuisimmeko taas lähtemään? Vai uhmaisimmeko kohtaloa, hänhän oli vain pieni ja hauras ihminen.

”Missä Carlisle, mitä hän sanoi?” Alice kysyi heti kun pamahdin ovesta sisään. Jäin nojaamaan vähäksi aikaa oveen.
”Se tapahtui jo Al. Näin tytön sairaalassa, siinä se vain istui…” Mutisin silmät kiinni.
Mitä, nyt jo? Minä en olettanut… Pitääkö meidän taas lähteä? Rosalie ei antaudu ilman taistelua tällä kertaa…
”En tiedä, en todellakaan. Carlislen pitäisi kohta olla täällä, jutellaan kaikki yhdessä.”
Haenko muut?
”Vaikka.” Samassa kuulin auton kääntyvän soratielle. Väistyin oven tieltä ja jatkoin matkaani olohuoneeseen. Ovi kävi.
Se oli hän, eikö niin? Oli ensimmäinen ajatus, jonka kuulin Carlislelta.
”Niin.” Kävelin edestakaisin, puristin nenänvarttani kädellä. Kuulin muiden saapuvan, Rosalien ajatukset olivat pelkkää sähinää ja sanoja, jota en viitsisi käyttää.
”Minähän en muuta!” Rosalie sähisi.
”Ei tässä mitään sellaista olla päätetty. Se on vain vaihtoehto ja eihän sinun ole pakko edes tulla mukaan.”
Idiootti.
”Ei se johdu minusta! En minä tiedä miksi hän on erityinen, en tiedä miksi hän tuoksuu paremmalta.”
Kyllä sinun pitäisi jo osata hillitä itseäsi.
”Se ei ole niin helppoa kuin luulet. Onko kukaan koskaan tuoksunut sinulle paremmalle kuin muut?”
On, mutta minä en olekaan samanlainen draamakuningatar kuin eräät. Tee asialle jotain.
”Niin mitä?”
No tapa se pentu. Ei ole niin iso asia.
”Älä sinä –”
”Lopettakaa. Meidän piti keskustella, ei riidellä.” Carslile sanoi. Jasperin luolta tuli rauhallisuus aaltoja kohti minua, rauhoituin hetkessä.
Milloin viimeksi tapasit hänet, Edward? Oliko se silloin neljä vuotta sitten?
”Oli.”
Muistiko hän sinut?
”En tiedä. En… En pysty lukemaan hänen ajatuksiaan, mutta näin hänestä, että-”
”Sinä et mitä?” Emmett kysyi, katsoen minuun ällistyneenä.
”Älä viitsi,” Alice sanoi ja tönäisi Emmettiä käteen. ”sinä kuulit kyllä. Tai sitten vampyyriksi sinulla on harvinaisen huono kuulo.” Hän mutisi ennen kuin ehdin vastata.
”Niin. En tiedä mikä siinä on, en vain… en vain pysty. Hänellä on jonkinlainen… suojakupu tai jotakin. Mutta minä näin hänestä, hänen katseestaan, että hän muisti minut.” Selitin hämmästyneelle perheelleni. Emmett oli kerrankin hiljaa, eikä tällä kertaa nauranut kuin aasi tai vitsaillut jotain typerää.
”Taitaa pikku Eddien taidot taitaa olla ruostunut, eh?” Juuri kun pääsin sanomasta.
”Pää kiinni Emmett. Kuulen varsin hyvin mitä ajattelet.” Ärisin. Emmett hymyili vain omahyväisenä.
No?
”Mene pan… rikkomaan niitä taloja myöhemmin Rosalien kanssa. Voisit kerrankin keskittyä aiheeseen.” Mutisin. Emmett virnisti ja Rosalie katsoi minuun tylynä.
”Sinä siis… huomasit että hän tunnisti sinut?” Esme kysyi. Käänsin katseeni häneen.
”Kyllä. Huomasin ymmärryksen hänen silmistään.” Huokaisin.
”Minä ehdottaisin muuttamista. Voimme paljastua, vaikka hän onkin vain pieni lapsi. Toinen vaihtoehto on, että tapat hänet.” Jasper sanoi hiljaa, seisoen portailla, hieman kauempana meistä
”Ei!” Älähdin. ”Minusta hän ansaitsee elää.”
”Mitä sinä hänen hyvyydestään tiedät, Edward? Onhan hän voinut vaikka murhata jonkun.” Rosalie tiuskaisi minulle, kädet puuskassa.
”Älä viitsi Rose. Yksitoistavuotias?” Sanoin ja katsoin häneen epäuskoisena. Hän vain tuhahti ja pyöritti silmiään leuat kireänä.
”Minäkin ehdottaisin muuttamista.” Alice sanoi, ääni poissaolevana. ”Edward on oikeassa, hän on vasta pieni, enkä usko että hän on tappanut ketään. ”
”Ei ole, minä näen sen hänestä.” Sanoin hiljaa. Rosalie pärskähti kovaan ääneen ja minä mulkaisin häntä. Mikä pessimisti, että Rosalie osasi joskus olla inhottava.
”Niin… Muuttaminen taitaa olla tässä paras vaihtoehto.” Carlisle totesi, mietteet pyörien tuntemattoman tytön ympärillä, josta näytti olevan niin iso vaikutus koko perheeseeni.
”Ette voi olla tosissanne! Toivon todella että se tyttö jää vaikka auton alle, tai… putoaa alas jyrkänteeltä! Ihan miten vain, kunhan hän on vain pois päiviltä!” Rosalie sihahti ja kuulin Esmen henkäisevän. Hän oli aikoinaan hypännyt kalliolta esikoisensa vuoksi ja melkein kuollut.
Miten hän saattaa? Oli ainut mitä Esme ajatteli. En katsonut häneen tai edes kiinnittänyt huomiota hänen ajatuksiinsa, tiesin, että ne eivät olleet tarkoitettu minulle.
”Kyllä Rosalie rauhoittuu. Hän on vain vihan sokaisema. Kun hän on hieman tyyntynyt, hän tajuaa itsekin, että olemme oikeassa. Mietitään asiaa tarkemmin myöhemmin, kun kaikki on rauhiottuneet.” Kuulin Carlislen tyynnyttävän Esmeä. Rosalien sanat olivat satuttaneet minuakin, mutta en vaan antaisi sen näkyä. Harpoin portaat huoneeseeni, suljin oven perässäni.
Laitoin musiikkisoittimesta soimaan Clair De Lunen, yksi lempi kappaleistani ja kävin makaamaan sohvalleni ja annoin musiikin viedä mietteeni huomiseen.


A/N: IHANAA, ku ootte kommentoinu! Kiitos kiitos kiitos  :-* tässä olis lisää tätä mun töherrystä jos teitiä kiinnostaa :) Kommentteja rakastan, niinkun tiedätte, joten mielipiteitä kehiin!
Rassemus:Kiitos kovasti kommentista! :D
Virheelline: Kiitti paljon :)


« Viimeksi muokattu: 06.01.2010 01:25:45 kirjoittanut Smile^ »