Kirjoittaja: teea
Ikäraja: S
Paritus: Lauri/ Eemeli
Genre: Fluff, Slash
Yhteenveto: All I want for Christmas is you
A/N: Tämmönen pieni, lyhyt joulujuttu. Kirjoitin tän joskus lokakuussa ja tänään vasta muistin koko jutun. Hyvää joulua kaikille!
Jos vielä tahdot minut
LauriPaksuun, villaiseen kaulaliinaan ja tupsupipoon pukeutunut poika käveli rivakasti pitkin Helsingin hämärtyneitä ja hiljaisia katuja. Oli aatonaatto ja ihmiset olivat vetäytyneet kotiensa rauhaan, perheidensä ja rakkaidensa seuraan. Kaikkialla ikkunoista kajasti lämmin valaistus, mikä sai pojan tuntemaan olonsa kylmemmäksi. Pakkanen olikin kiristynyt huomattavasti pitkin viikkoa, ja nyt elettiin talven kylmimpiä päiviä. Jouluaatoksi saatettaisiin saada jopa lunta, jos ilma pysyisi näin kylmänä. Poika vilkaisi taivaalle, mutta lumihiutaleiden sijaan taivaalla loistivat kirkkaana tähdet ja kuu möllötti kokonaisena.
Poika tunnusteli taskuaan, jossa hänen sinne laittamansa kirjekuori edelleen oli. Kuoren ajatteleminen sai Laurin hermostumaan ja hän nopeutti edelleen askeliaan, ettei olisi kääntynyt takaisin tulosuuntaan. Kirjeen hän oli kirjoittanut tunti sitten ja nyt se piti saada vastaanottajalle.
Viimein Lauri kääntyi eräälle sisäpihalle ja pysähtyi vanhan kivisen talon eteen. Hän muisti ovikoodin ulkoa ja päästi itsensä pimeään rappukäytävään. Asunnon numero 14 eteen hän jäi seisomaan ja otti kirjekuoren taskustaan. Ovi oli tuttu, kuten myös itse asunto.
Nuori mies ei ollut koskaan ollut hyvä puhumaan; sanat tulivat aina ulos väärin, eivätkä koskaan niin kuin hän mielessään ne ajatteli. Hän pystyi vain toivomaan, että toinen ymmärtäisi häntä muutenkin. Kirjeeseen hän oli asetellut sanat parhaansa mukaan, ja se olikin ollut helpompaa kuin puhuminen.
”Hyvää joulua, rakas”, poika kuiskasi ja pudotti kuoren postiluukusta sisään.
EemeliJoulunalusviikko oli ollut aivan tavallinen, ja eilen Eemeli oli käynyt jouluostoksilla. Hän oli kävellyt mietteissään kaupoissa, välillä nähden jotain, joka toi hänen mieleensä monet rauhalliset illat yhteen käpertyneinä sohvan uumeniin. Ällöttävän siirappiset joululaulut saivat itkun nousemaan kurkkuun. Olisivat edes soittaneet Petteri Punakuonoa, mutta kaikki myymälät suosivat rakkaudentäyteisiä kliseisiä amerikkalaisia joululauluja. Päässä pyörivät ajatukset sattuivat, ja loppujenlopuksi poika ei ollut ostanut yhtään lahjaa.
Eemeli sytytti pari kynttilää ruokapöydälle ja istui television eteen. Ei sieltä tullut kuin muka-hauska joululeffa ja saippuasarjojen uusintoja, joten poika harkitsi laittavansa jonkun dvd:n pyörimään. Matkalla kirjahyllylle, jossa hän elokuviaan piti, hän vilkaisi ulos ikkunasta. Oli pimeää; tulisi nyt edes lunta huomiseksi, ettei joulu olisi aivan musta. Yhtä musta kuin hänen mielensäkin. Joulun olisi pitänyt olla aivan erilainen. Se olisi saattanutkin olla juuri niin mukava kuin hän oli haaveillut ilman sitä riitaa. Riitaa, joka päättyi eroon.
Se ilta oli alkanut hyvin. Eemeli oli laittanut ruokaa ja syömisen jälkeen hän oli kysynyt Laurilta asiaa, jota oli miettinyt jo jonkin aikaa. Toisen pojan tavaroita lojui pitkin Eemelin asuntoa muutenkin. Pojan hammasharja oli löytänyt tiensä vessan kaappiin jo monta kuukautta sitten ja tämän vaatteita oli kasaantunut vaatekaapin hyllylle. Eemeli ei siis ollut varautunut Laurin paniikinsekaiseen reaktioon. Ja riitahan siitä oli tullut, kun Eemeli oli puolestaan loukkaantunut toisen miehen kieltäytymisestä.
Nyt toisesta ei ollut kuulunut kahteen viikkoon. Eemeli yritti olla ajattelematta omaa surkeuttaan ja keskittyä elokuvaan, kun-
Jotain putosi kolahtaen eteisen lattialle.
LauriPakkanen kipristeli vielä poskia, kun Lauri astui asuntonsa ovesta sisälle. Se oli pieni ja paljon ahtaampi kuin Eemelin asunto. Hän katseli arvioiden ympärilleen, etsi kaapista kassin ja alkoi pakata loppuja tavaroitaan siihen. Vaatteensa hän oli laskostanut muutamaan pahvilaatikkoon jo ennen uloslähtöään. Jos tämä oli turhaa, niin sitten oli, Lauri päätteli. Yritettävä hänen ainakin oli.
Viimeiset kaksi viikkoa olivat olleet sietämättömät. Hänellä oli ollut ikävä Eemeliä. Eemeliä, jonka nauru tarttui toiseen kuin väkisin. Eemeliä, jonka rutistus oli maailman tiukin. Eemeliä, joka oli Laurille kaikkien tärkein. Lauri oli ensin pelästynyt Eemelin ehdotusta ja sanat olivat taas kerran kuulostaneet aivan vääriltä. Toinen mies oli saanut sen käsityksen, ettei Lauri halunnut muuttaa yhteen. Sitten riita oli paisunut ja molemmat olivat sanoneet asioita, joita eivät varmastikaan tarkoittaneet. Ainakaan Lauri ei tarkoittanut.
Poika heitti vielä muutaman cd-levyn urheilukassiin ja huokaisi. Sitten hän istui hermostuneena odottamaan.
EemeliKuoren päälle oli kirjoitettu tutulla käsialalla. Hetken poika tuijotti kädessään olevaan kirjettä, sitten hän kiskaisi ulko-oven auki, mutta rappukäytävä kaikui hiljaisuuttaan. Hän huusi kuin kokeeksi toisen nimeä, mutta vastausta ei kuulunut. Eemeli harkitsi jo ulos juoksemista ja pojan etsimistä, mutta kirjekuori poltteli hänen kädessään ja Eemeli avasi sen hengitystään pidätellen.
Eemeli luki rivejä silmiään räpytellen. Poika ei ollut koskaan kuullut Laurin puhuvan tunteistaan sillä tavalla. Eemelin mieleen oli usein herännyt epäilys siitä, että välittikö Lauri todella, mutta toisaalta toisen teot olivat aina puhuneet puolestaan. Ja kuitenkin hän oli alkanut ymmärtää toista miestä koko ajan enemmän ja enemmän. Mutta kun itselle herkät asiat olivat kyseessä, hän unohti, että toisen reaktio ei välttämättä vastannut todellisia tunteita.
Poika luki kirjeen loppuun ja istui paikoillaan sohvalla. Hän joutui lukemaan viimeiset sanat kolmeen kertaan. Ja kun niiden sisältämä viesti aukeni kunnolla, ne saivat Eemelin nappaamaan auton avaimet eteisen pöydältä ja lähes juoksemaan alas kadulle.
LauriOvelta kuului kärsimätön koputus. Lauri oli välillä seissyt, välillä istunut odottaessaan. Hän ei ollut varma, tulisiko toinen vai oliko tämä saanut tarpeekseen. Ehkä oli vielä vihainen. Mutta kun Lauri kuuli kolme tuttua koputusta, hän riensi ovelle, ei katsonut ovisilmästä, vaan avasi sen heti. Sitten Eemeli vetikin Laurin syliinsä. Halaukseen sekoittui helpotusta, kaipausta ja riemua.
Kun pojat malttoivat irtaantua hieman, Eemeli silmäili laukkuja ja pahvilaatikoita lattialla ja näytti siltä kuin olisi vasta nyt käsittänyt, että toinen oli tosissaan.
”Mä tulin hakemaan sut”, Eemeli mutisi Laurin niskaa vasten. Lauri nyökkäsi hymyillen.
”Oothan sä varma nyt?” Eemeli varmisti.
”Oon. Mähän sanoin, että voit tulla hakemaan mut kotiin”, Lauri mumisi puolestaan Eemelin kaulaa vasten ja sanoi sanan ’koti’ hellällä äänensävyllä. ” Jos sä vaan tahdot mut vielä.”
Eemeli nyökkäsi. Tahtoi hän. ”Sä oot kyllä ihan hassu.”
Lauri virnisti ja joutui taas tiukkaan halaukseen. Siihen, jota hän oli niin ikävöinyt. Kaikki kävisi hyvin, hän tiesi sen nyt. Eemeli ymmärsi.
Pojat ottivat laatikot kainaloon ja kantoivat ne kadulla odottavaan autoon. Kysymyksiä tai vastauksia ei enää kaivattu.
EemeliPeiton alla oli lämmintä. Eemeli nuuhkaisi vieressään tuhisevan pojan hiuksia ja niskaa. Tuoksui tutulta. Sitten hän nousi varovasti istumaan, ettei herättäisi nukkuvaa miestä vielä ja hipaisi tämän poskea.
”Hyvää joulua, rakas.”
Haparoiden poika siirtyi keittiöön ja oli matkalla kompastua pahvilaatikkoon. Se purettaisiin tänään, sillä illalla oli ollut vähän muuta tekemistä. Hän hymyili. Sitten hän vilkaisi ikkunasta vielä hieman hämärää maisemaa. Ulkona pakkanen oli kiristynyt lisää ja jouluaatoksi oli todellakin saatu lunta. Katuja peitti paksu lumikerros ja kaikki näytti rauhalliselta. Eemeli laittoi radion päälle ja alkoi keittää liedellä glögiä; hän veisi höyryävät mukit sänkyyn ja käpertyisi peittojen alle, toisen pojan kainaloon nauttimaan jouluaattoaamusta vielä hetkeksi. Edes radiosta soiva siirappinen joululaulu ei pilannut täydellistä tunnelmaa. Päinvastoin.
All I want for Christmas is you.
