Title: Kanssasi auringonlaskuun
Author: EVOIRA
Genre: fluff, crossi, raapale
Fandom: Potter ja Twilight
Pairing: Emmett/Kalkaros
Rating: S
Disclaimer: Kaikki minkä voi tunnistaa toisille kuuluvaksi, todennäköisesti heille kuuluu, enkä saa rahallista korvausta kyynelistäni, enkä tuskistani
Summary: Sydämeni olisi varmaan kiljunut onnesta, jos olisi voinut. Mutta vaikka se ei päästänytkään ääntäkään, tunsin sen silti olevan onnellinen. Rakastunut.
Osallistuu Happy happy joy joy -haasteeseen
A/N: Jopp eli ekaks, jos on vääräs paikas, joku kiva kiltti ihminen voi kertoa siitä, tai sitten siirtää ^^
Ja sitten en oo ite tyytyväinen, en nimittäi osaa kirjottaa onnellisii tarinoit, ilma angstii.... Äääh.. Iha toivotonta!!! Että tää nyt on tällanen kakka...
Mut kommenttei hei tulemaa!! Nii risuja ja ruusujaki. Ja saa haukkuu vaikka ihan pystyy, jos siltä tuntuu, kunhan kommentoi jotain!! : )
_____________________________________________________________________
KANSSASI AURINGONLASKUUN
Sydämeni olisi varmaan kiljunut onnesta, jos olisi voinut. Mutta vaikka se ei päästänytkään ääntäkään, tunsin sen silti olevan onnellinen. Rakastunut. Tunsin kuinka laukkasimme läpi lämpimän kesäisen tuulen, allamme vaalea yksisarvinen. Painoin kasvoni selkääsi ja suljin silmäni. Nautin vain siitä hetkestä, unohtaen kaiken muun.
Tunsin kuinka tuuli hulmutti mustia hiuksiani, ja kuulin kuinka lokit ja muut linnut lauloivat. Jotkut lähellä, jotkut kauempana. Ilma tuoksui ihanalta, siihen oli sekoittunut meren suolainen, ja lähimetsästä tuulen mukana tuleva kuusien ja koivujen lehtien tuoksu.
Huomasin kuinka hidastit vauhti, ensin raviksi, sitten käynniksi, ja lopulta tunsin meidän pysähtyneen, jolloin nostin pääni, ja katsoin kauniisiin silmiisi. Vedit huulesi maailman kauniimpaan hymyyn, enkä voinut olla vastaamatta siihen.
Lähdit tulemaan hitaasti lähemmäs, kunnes huultemme välinen matka ei ollut enää edes senttiä. En pystynyt vastustamaan kiusausta, ja olla kuromatta tuota pientä, olematonta, matkaa kiinni, joten vein oikean käteni niskasi taa samalla, kun painoin huuleni vasten pehmeitä ja lämpimiä huuliasi.
En olisi halunnut erota siitä ihanasta suudelmasta, mutta minun oli pakko, sillä olin tukehtua hapenpuutteeseen. Sen voin sanoa, että olit maailman paras suutelija. Että rakastinkaan sinua!
Istuin siinä rannalla kanssasi ja nojasin päätäni vasten olkapäätäsi, ja katselin auringonlaskuun. Suljin taas silmäni ja kuiskasin lempeästi korvaasi:
Emmett, rakastan sinua.”
Minäkin sinua, Severus.”
