T/N: Nääääääääin suuri kiitos kaikille kommentoijille.
Salla: Kuten varmaan huomasitkin, minä vain käännän tätä ja kaikki kuvailu ja sen semmoinen on ihan alkuperäisen kirjoittajan ansiota. Itse yritän saada ne vain suomentumaan niin hyvin kuin vain osaan.
3. lukuKevät aurinko tuntui lämpimältä ihollani. Keinuessani pihakeinussa minä hymyilin Renesmeen jahdatessa perhosta pitkin etupihaa. Katsoessaan ympäristöäni, tavallinen katsoja olisi voinut ajatella meidän olevan tyypillinen perhe. Joskin minä kyllä näytin hiukan liian nuorelta ollakseni 4-vuotiaan tytön äiti. Ajatellessani Renesmeen ikää, en voinut olla huomaamatta, kuinka hitaaksi hänen kasvunsa oli tullut. Oli kulunut neljä kuukautta siitä, kun Volturit olivat tulleet tuhoamaan olemassaoloni ytimen. En usko, että hän oli kasvanut siitä enemmän kuin pari tuumaa. Carlisle oli ollut kiireinen tiedon etsinnässään, koska Renesmee oli lakannut kasvamasta nopeaa vauhtiaan. Me tiesimme, että hänen kasvunsa oli hidastunut, koska Carlisle oli vaatinut päästä mittaamaan hänet joka päivä siitä asti, kun hän oli syntynyt.
Pohdin Nahuelin sanoja, hän oli hyväntahtoinen puolivampyyri ja puoli-ihminen, joka auttoi pelastamaan tyttäreni hengen. Hän oli kertonut Arolle, että hän oli täysikasvuinen jo seitsemän vuoden kuluttua syntymästään. Siirsin katseeni taas Renesmeehen ja aloin nauraa itsekseni, kun hän oli vaihtanut jahdattavansa maaoravaan, jonka hän oli nähnyt puussa. Hän nauroi kirkkaasti juostessaan puuta ympäri.
”Missä Claire on?” Renesmee kysyi hypätessään istumaan pihakeinuun kanssani. Parina viime kuukautena Jacob oli vienyt Renesmeen kanssaan La Pushiin pitämään Clairen kiireisenä Quilin puolesta. Claire oli nyt 4-vuotias, joten molemmat tytöt olivat tulleet parhaiksi ystäviksi. Vaikka heidän kielioppinsa olikin aikalailla erilainen. Kun he olivat yhdessä, kumpikaan ei koskaan huomannut eroa. Tiesin, että he olisivat elämänmittaisia ystäviä, kun otti huomioon, keiden kanssa he menisivät naimisiin, kun he kasvavat.
”Jacob ja Quil ovat täällä noin tunnin kuluttua”, vastasin hengittäen samalla kevään suloista tuoksua. Tuoksut ympärilläni olivat uusia. Olin tullut vampyyriksi syksyllä. Metsän tuoksu oli aivan erilainen keväällä. Koko metsä tuoksui valtavalta kukkakaupalta, lisättynä vielä tuoreen männyn tuoksulla. Kuulin monia vastasyntyneiden eläinten pienenpieniä sydämenlyöntejä pienen mökkimme ympärillä.
”Siihen on liian pitkä aika”, Renesmeen murina vetäisi minut ajatuksistani.
”Hei, leidit”, Edward sanoi kävellen metsäaukion läpi.
”Kuinka Carlisle voi?” kysyin, kun hän nosti Renesmeen pois keinusta, jotta hän voisi itse istua siihen. Hän otti Renesmeen syliinsä ja alkoi keinuttaa meitä hitaasti, ja minä painoin pääni hänen olkaansa vasten.
”Hämmentyneesti. Hän haluaa tehdä enemmän kokeita.”
”Miksi? Mikä on hätänä?” Ääneni kuulosti huolestuneelta, mutta minulla ei ollut voimaa yrittää peitellä sitä. Renesmeen kasvoilla oli samanlainen ilme kuin minulla, kun me odotimme Edwardin vastausta.
”Hän uskoo, että Renesmee on lakannut kasvamasta. Hän ei ole kasvanut sitten…” hän antoi äänensä hiljentyä haluamatta sanoa lausetta loppuun.
”Ai lopullisesti?” kysyin ymmärtämättä. ”Mutta Nahuel saavutti…”
Edward keskeytti minut. ”Niin, mutta Renesmee on hidastunut ihmisten kasvuvauhtiin”, hän sanoi viimeiset kolme sanaa hitaasti.
”Joten… hän kasvaa tästä lähin tavallista vauhtia?” kysyin yrittäen ymmärtää, mitä olin juuri kuullut.
”Niin Carlisle ainakin ajattelee.”
”Mutta kuinka?” aloitin, mutten oikeastaan tiennyt, mitä halusin kysyä.
”Hän on erityinen.” Edward vain kohautti olkiaan painaen suukon Renesmeen päälaelle.
Minä mietin tätä uutta tietoa niin kauan, että se tuntui jo ikuisuudelta. Näkisinkö minä tosiaan tyttäreni kasvavan normaalia vauhtia? Minä pidin ajatuksesta, että hän pysyisi pienenä vähän kauemmin, mutta samalla se kuitenkin huoletti minua. Nahuel sanoi, että hänen siskonsa kasvoivat samaa vauhtia kuin hänkin. En nähnyt Renesmeessä mitään eroa. Heillä molemmilla oli vampyyri-isä, ja siihen aikaan, ihmisäiti. Pistin mielessäni muistutuksen, että minun pitäisi puhua itse Carlislen kanssa. Huomaten, että olin nyt yksin keinussa, katselin ympärilleni, minne kaikki olivat menneet. Kuulin Edwardin olevan sisällä, kun hän puhui jonkun kanssa puhelimessa. Quil ja Jacob sukeltelivat puiden lomassa leikkien piilosta Clairen ja Renesmeen kanssa. Katsoin aurinkoa, joka alkoi jo painua mailleen vuorten taakse ja nousin ylös. ”Onko teillä nälkä?” huusin heille neljälle.
”Näännyksissä!” Quil ja Jacob huusivat yhtä aikaa.
Pyöräytin heille silmiäni. ”Huomaan.”
”Hei, Bella?” Käännyin taloa kohti seuraten Edwardin ääntä. Hän antoi puhelimen minulle hymyillen. Kohotin hänelle kulmiani epäröiden. ”Isäsi.” Minä rentouduin ottaen puhelimen hänen kädestään.
”Hei, isä.” Minun ei tarvinnut enää huolehtia ääneni salaamisesta hänen ympärillään. Hän oli ottanut hyvin muutokseni hänen ’tarvitsee tietää’ asenteellaan.
”Hei, Bells, öh… onko sinulla hetki aikaa?” hän kysyi epäröiden.
”Tottakai. Olen juuri aloittelemassa päivällistä.” Jätin pois sen osan, missä päivällinen oli tarkoitettu vain muutamille harvoille.
”Minun… öh… täytyy puhua sinulle… kasvotusten. En tekisi sitä mielelläni puhelimessa.” Hänen äänensävynsä oli samanlainen kuin silloin, kun hän yritti puhua minulle seksistä noin vuosi sitten. Nauroin mielessäni ajatellen, että sellaiset puheet tulisivat nyt vähän myöhässä.
”No, miksi et tulisi tänne. Aion juuri tehdä hampurilaisia ja hot dogeja. Teen pari lisää. Tuo Sue”, ehdotin.
”Kuulostaa hyvältä! Me tulemme ihan pian. Ai niin, meillä on sitten Seth ja Leah mukana.” Hän epäröi Leahin nimen kohdalla tietäen, että me emme tulleet toimeen keskenämme.
”Kyllä se käy, isä”, vakuutin ottaen toisen paketin lihaa pakastimesta. ”Nähdään pian”, sanoin ennen kuin lopetin puhelun. ”Mitä uutisia?” kysyin kääntyen Edwardiin päin. Hän vain kohautti olkiaan, esittäen lukitsevansa suunsa ja heittävänsä avaimen pois. Pyöräytin silmiäni. ”Tosi lapsellista, Edward.” Hän nauroi äänekkäästi ennen kuin lähti keittiöstä. ”Etkö sinä todella aio kertoa minulle?” valitin hänen peräänsä. Hän jatkoi kävelemistä kohti etuovea, missä hän kääntyi ympäri ja iski silmää. ”Äh!” Käänsin selkäni hänelle ja tömistelin kohti hellaa yrittäen tehdä mahdollisimman paljon ääntä kuin pystyin. Kuulin oven sulkeutuvan ja Edwardin askeleet hänen kävellessään soratietä poispäin. ”Pelkuri”, sanoin olkani yli niin hiljaa, että vain hän kuuli. Kuulin naurua ulkopuolelta ja tiesin sen tulevan häneltä.
Samalla kun minä muovailin hampurilaisten lihaa pihveiksi, mietin, mitä isä haluaisi kertoa minulle. Kertoiko Sue hänelle perheeni salaisuuden? Tietääkö hän, että Seth ja Leah ovat ihmissusia, kuten Jacob? Yritin ravistaa pois miljoonat ajatukset, jotka kieppuivat päässäni, mutten onnistunut. Yritin hyräillä kehtolauluani, jonka Edward oli säveltänyt minulle kymmeniä vuosia sitten, tai siltä se ainakin tuntui.
”Jokin tuoksuu kamalan hyvältä.” Kuulin Sethin äänen lähestyvän. Käännyin poispäin hellasta juuri, kun etuovi sulkeutui hänen takanaan.
”Hei, Seth”, sanoin, kun hän antoi suukon poskelleni. Seth oli aina ollut suosikkini heidän susiryhmästään. Tiesin, että niin Edwardinkin. Seth oli ollut yksi ensimmäisistä susista, jotka kunnioittivat meitä vampyyreinä. Olin hänelle elämäni velkaa, kun hän pelasti minut vastasyntyneiden vampyyrien hyökkäykseltä viime talvena. Olin iloinen, kun hänen äitinsä alkoi seurustella isäni kanssa. Toisin kuin hänen isosiskonsa Leah, joka ei ollut ikinä pitänyt kenestäkään meistä. Hän ei pitänyt siitä, että hänen äitinsä seurusteli vampyyrin isän kanssa.
”Tarvitsetko apua?” Seth kysyi kumartuen hellan ylle haistaakseen ruokaa lähempää.
”En, olen melkein valmis. Voitko kertoa toisille?” kysyin ottaen paperilautasia ja laittaen ne pinoon pöydälle.
”Toki!” Hän oli jo matkalla ulos. ”Ruokaa!” Kuulin hänen huutavan ovelta.
”Vihdoin!” Tiesin, että sen täytyi tulla Jacobilta.
”Sinä voisit kyllä aivan hyvin metsästää oman ruokasi”, sanoin sarkastisesti, kun hän käveli etuovesta Renesmee roikkuen hänen selästään. Hän murisi minulle ennen kuin väläytti Jacob-hymyn, jota olin aina rakastanut.
Seisoin ovella katsoen, kun paraati ihmisiä käveli taloon. ”Hei, isä.” Minä hymyilin, kun isä käveli ovesta sisään. Halasin häntä kevyesti ja annoin suukon hänen poskelleen.
”Kuinka voit, tyttö?” hän kysyi laittaen kätensä molemmille olkapäilleni pitäen minua kädenmitan päässä. Hän katsoi minua nopeasti hämmennys välähtäen hänen silmissään. ”Et ole muuttunut yhtään.”
Nauroin hiukan hermostuneesti. ”Mukava nähdä sinuakin, isä.” Katsoin hänen taakseen hymyillen Suelle.
”Hei, Bella.” Hän hymyili kohteliaasti puristaen kättäni ennen kuin hän käveli ohitseni muiden luo. Katsastin huoneen ja huomasin, ettet Leah ollut siellä. Kurkistin ulos ja siellähän hän oli, istuen pihakeinussa ja tuijottaen vihaisesti puita.
”Tuletko sisään?” kysyin tylysti, mutta yritin kuulostaa kohteliaalta. Olin kiitollinen Leahille, koska hän oli seisonut rivissä puolustamassa tytärtäni, mutta tiesin, että hän teki sen vain alfan käskystä. Mutta en koskaan anna hänelle anteeksi sitä, miten hän satutti minua, kun olin raskaana.
”Mieluummin en.” Hän ei edes yrittänyt peitellä vihaa äänestään.
”Miten vain”, huokaisin sulkien oven, vain hiukan liian lujaa. Seinät heiluivat ja kaikki kääntyivät katsomaan minua. Edwardilla oli samanlainen pullistuneet silmät-ilme, kuten isällänikin. ”Anteeksi”, mutisin kävellessäni istumaan Edwardin viereen. En voinut edes lysähtää sohvalle. Uusi sulavaliikkeinen kehoni ei sallinut sitä. Joten työnsin vain alahuuleni törrölleen ja laitoin käteni puuskaan.
”Mikä on vinossa?” Edward kuiskasi tarpeeksi hiljaa, että vain minä pystyin kuulemaan. Haluamatta puhua ääneen, minä vain laitoin käteni hänen hartioilleen ja painoin pääni hänen poskeaan vasten. Vedin kilpeni pois helposti. Minun ei ollut vaikea hallita kilpeäni, kun olin vihainen.
Se rakki tuolla ulkopuolella alkaa käydä hermoilleni. Tunsin Edwardin jännittyvän, kun hän aisti vihan ajatuksistani. Hän laittoi kätensä rauhoittavasti polvelleni. Hän nojautui taaksepäin sohvalla pitäen minut paikallani kädellään, ja hänen kyynärpäänsä painuen kylkiluitani vasten. Mikä olisi luultavasti murtanut ne, jos olisin vielä ihminen. Hän katsoi minua silmäkulmastaan ja tiesin, että hän odotti minun ponnahtavan ylös. Vaikka olisin halunnutkin, vilkaisin ympärilleni huoneessa ja tajusin, että olin alakynnessä susien takia ja sitten siellä oli vielä isäni.
Olen kunnossa. Ajattelin huokaisten ja annoin Edwardin pitää minut siinä, missä olin. Kaikille muille se näytti siltä kuin hän olisi vain lepuuttanut kättään jalallani, joten hän tiesi, ettemme me kiinnittäisi kenenkään huomiota.
Charlie rykäisi nousten seisomaan ja laittaen lautasen tuolilleen, josta hän oli juuri noussut.