Kirjoittaja: teea
Ikäraja: S
Paritus: Jokainen tulkitkoon itse
Genre: eh.. draama, romance?
Yhteenveto: Ei voi päästää irti, jos on kaksitoistavuotiaana jäällä rakastunut
A/N: Ruusut ja ruusun piikit on tervetulleita eli saa kommentoida
Vuosi -99
Huudat ja ovi pamahtaa kiinni.
Sinä tammikuisena iltapäivänä kirpeä pakkanen oli punertanut lapsenpyöreät poskesi. Muistan raidalliset lapasesi, kun otit kädestäni kiinni. Muistan liian suuren myssysi, joka halusi peittää kirkkaat silmäsi. Olit luonnonlapsi, jonka vallattomat suortuvat valuivat sekaisina niskaasi pitkin. Olit vain kaksitoista, enkä tiedä, mistä keksit painaa suusi minun suulleni. Huulesi olivat kylmät, kielesi niin kuuma. Miten osasitkaan suudella, olithan vain lapsi. Luistimeni liukui altani ja muksahdin takapuolelleni. Sinä vain kikatit, kuten aina.
Oli vuosi -99, ja siinä jäällä rakastuin. Hymyilit minulle ja tarjosit kättäsi, autoit minut ylös. Kun huulesi koskettivat uudelleen kömpelösti, en kaatunut.
Kysyit, haittaako minua. Ei minua haitannut. En osannut hävetä silloin, enkä koskaan oppinutkaan.
Teimme verivalan ja sanoit, että olisimme aina yhdessä. Olit varma asiastasi, olithan vasta kaksitoista, miten olisit voinut tietää elämästä. Miten olisit voinut tietää, että tulet ja menet ja jätät minut odottamaan kuin säälittävän koiranpennun.
Katson ovea ja tiedän, että sinä olet taas kerran poissa, vaikka vastahan sain sinut taas elämääni. Tiedät, mikä minua satuttaa ja mitä minä haluan, mutta olet yhä vallaton luonnonlapsi.
Olin vain kaksitoista, enkä tiedä, miksi uskoin sinua. Silti otan puhelimen esiin ja kerron sinulle: kestetään vielä vähän ja tule pian takaisin. Sovitaan: minä jaksan sinua, sinä jaksat minua.
