Kirjoittaja Aihe: SSR, Ei enää ikinä (angst, K-11)  (Luettu 1826 kertaa)

Tuhisija

  • Vieras
SSR, Ei enää ikinä (angst, K-11)
« : 19.10.2009 21:35:49 »
Author: Tuhisija
Title: Ei enää ikinä
Fandom: Sugar Sugar Rune
Pairing: pieni Pierre/Chocola
Rating: K-11
Genre: angst, (fluff), AU
Disclaimer: SSR kuuluu Moyoco Annolle.

Summary: Chocola ei onnistunutkaan herättämään Vanillaa, vaan pahensikin tilannetta.

A/N: Pokkari 6:seen perustuva ficci.  Eli SPOILAA kuudetta pokkaria.
Osallistuu Fandom 10:iin.


Ei enää ikinä

Se on minun syyni, minä luotin siihen, että se toimisi.  Mutta luotinkin väärään asiaan, pahensin asioita.  Loitsin pimeyden huoneessa, toivoin, että loitsuni olisi tehonnut ja herättänyt Vanillan, mutta toisin kävi, hän ei herännytkään.

”Et kai vain käyttänyt jotain loitsua?”

Kompastun puunjuureen ja lennän rähmälleni maahan, joka on viileä.  Pensaat ympärilläni näyttävät tummilta hirviöiltä, jotka ovat tulleet rankaisemaan minua teostani.  Teosta, jonka takia Vanillaa ei enää ole, jonka takia hän ei enää elä.  Minun paras ystäväni, kuollut, poissa ikuisesti.  Sydän särkyneenä hän jäi makaamaan vuoteelle, ja minä karkasin tuntien syvää syyllisyyttä.
Tuijotan yhtä pensasta, mielikuvitukseni loihtii sille hohtavan keltaiset silmät, jotka mulkoilevat minua.  En pelkää hirviöitä, en minkäänlaisia otuksia.  Taikamaassa ei saanut pelätä, enkä minä pelännytkään, mutta Vanilla oli toisenlainen.  Hän oli erilainen, herkempi ja kiltimpi kuin toiset lapset.  Siksi häntä kiusattiinkin, mutta minä pysyin hänen vierellään ja olin hänen ystävänsä.  Houkuttelin häntä aina jekkuihin sun muihin tekoihin, joita hän ei olisi yksin tehnyt.

”Vanilla?  Vanilla, herää!”

Kyyneliä, ne pyrkivät poskilleni, mutten anna periksi.  En itke, en koskaan.  Mutta nyt on pakko, päästän ne valloilleen ja annan niiden kastella kasvoni.  Ei niitä voi pakottaa pysymään poissa, niitä ei voi hallita.  En pysty nielemään niitä, en pysäyttämään. Kyyneleet valuvat leualleni, tipahtavat siitä vaalealle paidalleni.  Tumma taivas yläpuolellani näyttää tulevan lähemmäs, puiden latvatkin vaikuttavat olevan matalammalla kuin aiemmin.  Kirkas kuu paistaa taivaalla ja muistuttaa minua siitä hetkestä, kun tulimme tähän maailmaan.  Vanillaa pelotti, Akira näki meidät kaukoputkellaan.  Mutta meillä oli hauskaa, niinhän meillä lähes aina.

Yhtäkkiä kuulen jonkun huhuilevan nimeäni, en aluksi tunnista ääntä.  Nousen istumaan, pyyhin kyyneleet paitani hihaan ja sanon hiljaa, ”Täällä”.  Ääni voimistuu, pian minut kaapataan syliin ja painetaan tiukasti rintaa vasten.  Oloni käy huterammaksi jonkin pahan johdosta, mutten välitä, syli on tuttu ja tuntuu turvalliselta.  Päästän kyyneleeni taas valloilleen, ne kastelevat tulijan paidan.

”Chocola”, Pierren ääni kuiskaa korvaani, käsi silittelee hiuksiani.  Se rauhoittaa hieman, muttei tarpeeksi.  Miksi Vanillan piti mennä nyt, kun löysimme Pierren kanssa toisemme?  Kun sain jotain, menetin samalla jotain muuta.  Niinkö elämän kuuluu mennä?  Jos saa, menettää?
”Pierre”, niiskaisen ja puristan hänen olkapäitään.  Noirin pimeys ja kylmyys tuntuvat kehossani, alan käydä veltoksi.  Hän huomaa sen ja työntää minut luotaan, jolloin istahdan nurmelle luoden katseeni ylös.  Vakavat kasvot kohtaavat omani, suru välkkyy silmissä.
”Olen pahoillani”, Pierre sanoo ja kyykistyy viereeni uuden kyynelvyöryn tehdessä tuloaan.  Kun tuijotan häntä kasvojeni kastuessa uudestaan, tajuan, että olen nyt yksin.  Ei ole ketään kelle puhua, kelle kertoa salaisuudet ja jakaa asiat.  En ikinä tule haistamaan Vanillan leipomusten tuoksua, hän ei enää piristä minua, kun olen allapäin.  Ei enää ikinä.

Nojaudun Pierren kylkeä vasten, hän kietoo kätensä harteilleni.  Miten kertoa tästä kuningatar Candylle, Houxille ja Saulille, Robinille?  Miten ilmoittaa, että toinen kuningatarehdokkaista kuoli?  Syytettäisiinkö minua vai Pierreä, joka istutti pahaisen Noirin Vanillan sydämeen?  Minä en syytä Pierreä, en tunne minkäänlaista tarvetta siihen.  Mutta Taikamaan väki taatusti tulee tuntemaan, kun saa tietää.
Suljen silmäni ja näen edessäni äitini sekä Vanillan, joka hymyilee iloisesti minulle pidellen lempileivoksiani käsissään.  Ojennan käteni, kuvittelen nappaavani yhden, mutta kun kosketan leivosta, kuva hajoaa pirstaleiksi Vanillan sydämen lailla.  Se satuttaa, sivaltaa rintaani tuskaisesti.

”Pierre”, kuiskaan hiljaa ja käännän katseeni häneen.  En halua menettää enää ketään läheisistäni, en varsinkaan häntä. ”Älä katoa, ikinä.”

Vien katseeni pois, hän painaa päänsä omaani vasten, muttei sano mitään.  Ei hänen tarvitsekaan, tämä on äänetön lupaus, jonka toivon pitävän, pysyvän vahvana.  Kellekään ei saa käydä, kuten Vanillalle, rakkaimmalle noidalle, jonka nyt näen taivaalla kirkkaana timanttina, tähden muodossa.


A/N: Lopun kanssa kamppailin, tein eri vaihtoehtoja, mutta.. se nyt on tuollainen, jotenkin lässähtänyt.  Kommentteja, anybody?   
« Viimeksi muokattu: 01.02.2015 15:26:22 kirjoittanut Tuhisija »

mayapple

  • ***
  • Viestejä: 373
Vs: Ei enää ikinä
« Vastaus #1 : 20.10.2009 15:15:40 »
AWWWW! Suloista vaikkakin Vanilla-rukka kuoli... Mun ehkä lempihahmo koko sarjassa..... Anteeksi... Ei rakentavaa. Ja liikaa pisteitä (mun viestissä siis).

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Ei enää ikinä
« Vastaus #2 : 20.10.2009 15:43:06 »
Pixie, kiitos kommentistasi :)  Mukavaa, että pidit.  Vanilla on kyllä kiva hahmo, hänelle sattui vaikka mitä sarjassa (onneksi hän ei kuollut kuitenkaan, kuten tässä).  Rakentava palaute juoksee karkuun, niinkö? ;D

Upsila

  • aallotar
  • ***
  • Viestejä: 1 248
    • and here are all your lies
Vs: Ei enää ikinä
« Vastaus #3 : 24.10.2009 10:49:58 »
Ah, vihdoinkin joku tajusi kirjoittaa Sugar Sugar Runesta!~ (--; Ihana mangasarja, en olisi uskonnut, että joku kirjoittaisi tänne, mutta toisin kävi.

Tämä oli todella ihastuttava, kaipaisinkin tälläistä suloista tarinanpätkää, joka valaisee auringon taivaalle, kun täällä on melko pilvistä heti aamusta. Nyt oikesti suututtaa, kun en ole tajunnut kommentoida aikaisemmin. Minulla oli joku pakkomieli tulla kommentoimaan, en olisi pystynyt silti olla kommentoimattakaa. Tämä nosti minun huulilleni hymyn, vaikka tässä sisälsikin angstia.
Nyh, meidän Vanilla-rukka kuoli. Hän oli todella ihana hahmo, samoin muutkin.♥
Minultakaan ei tipu rakentavaa, kiitos.
I'd rather have one sunflower from you than a million roses from any other boy.

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Ei enää ikinä
« Vastaus #4 : 24.10.2009 14:27:05 »
Upsila, en tiedä olisinki kirjoittanut ilman Fandom 10:iin osallistumista (sai sitä fandomia pähkäillä jonkin aikaa ja sitten tajusin, että hei, SSR:stä saisi vaikka mitä!).  Mutta onneksi osallistuin ja otin tämän fandomiksi, tästä on kiva kirjoittaa.
Mukavaa, että pidit.  Kiitos kommentistasi :)