Kirjoittaja Aihe: Twilight: Hiljaisuus, S  (Luettu 2020 kertaa)

Annabelle

  • ***
  • Viestejä: 409
Twilight: Hiljaisuus, S
« : 15.10.2009 22:32:19 »
Kirjoittaja: Annabelle
Ikäraja: S
Fandom: Twilight
Tyylilaji: Angst
Vastuuvapautus: Kaikki muu paitsi idea ja teksti kuuluu Stephenie Meyerille.
Yhteenveto: Seinä pysyi hiljaa. Se pysyi aina.

K/H: Meitsin 50 auki, tämä liittyy hyvin löyhästi sanaan 024. Kuulo. Hahmona tässä pääosassa Caius, mutta tähän kävisi kyllä ihan oikeasti tavallaan kuka tahansa, mutta Caius nyt sitten. Kommentti olisi kiva ;)

Hiljaisuus

Seinä pysyi hiljaa. Se pysyi aina. Sanoipa Caius sille mitä tahansa tai tuijottipa hän sitä ties kuinka monta tuntia lasittuneilla punaisilla silmillään, se pysyi hiljaa. Ei vastannut Caiuksen kysymyksiin tai katseisiin. Oli vain hiljaa. Pysyi paikallaan liikkumattomana.

Hiljaisuus oli ollut Caiuksen mielestä mielenkiintoinen asia aina. Hän oli kuunnellut hiljaisuutta elämässään niin paljon, ettei edes huomannut enää, kun se kietoi hänet ympärilleen, vei mukanaan ja lopulta katkaisi hänen niskansa. Niin hän oli aina hiljaisuutta miettinyt.

Hiljaisuutta oli Caiuksen mielestä kahdenlaista. Oli sellaista tappavaa hiljaisuutta – sellaista, joka laskeutui huoneeseen koko Volturin väen seistessä suuressa salissa ja punnitsemassa joidenkin nihilistien kohtaloa heidän vastustettua Volterran sääntöjä. Se hiljaisuus oli painostavaa, tunkkaista, ja silloin pystyi vain kuuleman Aron ajatusten juoksun sekä syytetyn polvien vapinan. Se tukki korvat ja teki kuuroksi koko muulle maailmalle. Caius vihasi sitä. Eikä hän ollut edes ikinä pitänyt tappamisesta. Hän teki sitä vain, koska oli yksi kuuluisista Voltureista.

Sitten oli se toinen hiljaisuus. Lämmin, lempeä, suloinen hiljaisuus. Sellainen, jota olisit voinut kuunnella koko elämäsi. Se solisi korvissa kuin puro kevätaamuna kirkkaassa auringonpaisteessa. Se ei ollut missään nimessä mitenkään painostavaa. Vain solisevaa ja vapauttavaa. Silloin antoi vain ajatuksiensa leijailla hiljaa yksikseen, ilman mitään kiirettä tai häiriöitä. Sitä Caius rakasti. Sitä hän olisi voinut kuunnella ikuisuuden.

Seinä ei taaskaan puhunut mitään, ja Caius laski katseensa pukunsa hihaan. Yksi saumoista alkoi purkautua ja lankoja roikkui siellä täällä. Hän hymähti yksikseen. Pitäisi tämäkin korjata.  

- Annabelle
« Viimeksi muokattu: 13.06.2011 23:31:14 kirjoittanut NiNNNi »

Kotitonttu

  • ***
  • Viestejä: 478
Vs: Hiljaisuus, S
« Vastaus #1 : 16.10.2009 12:52:55 »
hyvää kuvailua, mutten ymmärtänyt  ficistä mitään.
(paritus?)
olkapäällä kyyhkynen vaikket sitä nää

lähde

  • ***
  • Viestejä: 151
Vs: Hiljaisuus, S
« Vastaus #2 : 07.11.2009 17:25:17 »
Hmm, pitihän mun tämäkin lukea tuon Sinä ja minä:n jälkeen, huomattuani että samaan haasteeseen kuuluvat.

Itse ficciin. Hmm, jännittävää kuinka Caius ei täs ficis tykkää tappamisesta. Mä oon aina kuvitellu että se olis se ensimmäinen kirveen (tai hampaiden) kans heiluja. :D Mutta tää oli hyvä ja tästäkin tykkäsin. :)

Niin. Salaperäinen oli, mutta tykkäsin kovasti. Tää oli paljon kivempi tälläisenä kuin jos kaiken olisi ymmärtänyt. Että pisteet siitä. :) Lisäksi ku lyhyt oli, niin olisi saattanut olla kuivaa jos kaikki olisi "selvinnyt" ja ollut selkeää.

Oli taas turhaa ja sekopäistä, eikä oikein rakentavaa irtoa, koska tää vain on jo niin hyvää tää sun teksti. :)

Lainaus
Yksi saumoista alkoi purkautua ja lankoja roikkui siellä täällä. Hän hymähti yksikseen. Pitäisi tämäkin korjata.

Tämä oli hauska, ja hymähdin myös. :) Mukava "kevennys" tähän loppuun. Ja tässäpä huomasin "parannusehdotuksen" vaikka hyvä tämäkin on näin. Tuon yksikseen sanan tilalle kävisi myös itsekseen. Mutta näinkin on hyvä. :)

Ja jälleen kerran tyhmä ja turha ja tyhjänpäiväinen kommentti, jota ilman maailma olis hyvin samanlainen kuin aiemmin. :D mutta samapa tuo, liian myöhäistä. Kiitos vielä tästä,

-lähde
Elämä ei jatkuisi. Kukaan ei voisi korjata rikottuja sydämiä, haudata puhjenneita suruja. Kukaan ei voisi unohtaa, mutta kukaan ei pystyisi muistamaan. Elämä ei jatkuisi. Vaikka mitä ikinä sanottiinkaan, rakkaus oli ikuista. Se kesti ja kärsi, se tuhosi ja rikkoi. Mutta todellinen rakkaus ei koskaan kuollut. Todellinen rakkaus oli ikuista.