Nimi: Yllätykseni
Kirjoittaja: Strawberrycullen
Ikäraja: K-11
Genre: Fluff, Romance
Pairing:Carlisle/Esme
Fandom: Twilight
Beta: Hennie
Summary: Pojat tulevat metsästysretkeltään. Carlisle järjestää Esmelle rakkaudenosoituksen mitä hän ei ole osannut odottaa.
A/N: Eka ficcini, joten kommenttia
//Firdilien muokkasi fandomin otsikkoonEPOV”Eikö heidän pitäisi olla jo kotona?”; Rosalie kysyi kärsimättömästi.
Niin, pojat eli Carlisle, Edward, Emmett ja Jasper olivat lähteneet metsästämään, ja olivat olleet siellä, melkein koko viikonlopun.
Me kaikki tytöt istuimme sohvalla tuijottaen kärsimättömästi televisiota.
Odottakaa”, Alice sanoi.
Hän ummisti silmänsä ja painoi sormensa ohimoilleen, niin kuin aina, hyvin keskittynyt ilme kasvoillaan.
”Näen, että he ovat tulossa kotiinpäin, mutta näen myös, että joku heistä on suunnitellut jotain”, Alice jatkoi. ”Minun on vaikea nähdä, en tiedä miksi”.
Kaikki jatkoivat television tuijottamista, sieltä tuli joku tylsistyttävä keskusteluohjelma, mutta kukaan ei jaksanut vaihtaa kanavaakaan.
Ovelta kuului narinaa. Kaikki ryntäsivät alakertaan ulko-ovelle.
Alice hyppäsi ensimmäisenä Jasperin kaulaan, ja Rosalie kapsahti samaten Emmettin kaulaan. Edward tuli sisään ovesta ja meni hymyillen Bellaa vastaan. He suutelivat ja katsoin heitä lämpimästi. Oli ihanaa, että Edward ja Bella olivat onnellisia yhdessä. Kävelin kynnykselle ja jäin odottelemaan tähyillen ulos.
”Carlisle meni viemään Mersun autotalliin”, Emmett huikkasi minulle, iloinen virne kasvoillaan.
Kävelin autotallia kohti, kun ovi avautuikin. Carlisle tuli luokseni ja suuteli minua kiihkeästi.
”Minulla oli sinua todella ikävä rakas Esme”, hän katsoi minua silmiin.
Olin sulaa vahaa.
”Niin minullakin sinua höpsö”, naurahdin onnellisena.
Kaikki olivat nyt kotona.
”Minulla on sinulle yllätys”, hän sanoi merkitsevästi.
”Vai niin, minkälainen se mahtaa olla?”, kuiskasin salaperäisesti hänen korvaansa.
”Kerron yläkerrassa kahden kesken”.
”Selvä”, suutelin häntä.
Kävelimme käsi kädessä yläkertaan.
Pujahdimme makuuhuoneeseemme ja Carlisle kaatoi minut sängylle suudellen minua kokoajan.
”No mikäs tämä yllätyksesi mahtaa olla?”, utelin kuitenkin jo pian.
”Lähdemme pienelle matkalle”, hän sanoi hymyillen.
Miten saatoinkaan olla näin onnellinen, kaikki rakkaani olivat taas kotona.
Carlisle avasi minulle auton oven, istahdin sisään ja pian hänkin oli jo vierelläni. Ajoimme pois metsästä ja kaasutimme kohti kaupunkia.
”Enkö vieläkään saa tietää minne menemme?”, kysyin kärsimättömänä.
"Et vielä"
"Mitä sanoit nuorille?"
”Eeh, sanoin vain, että lähdimme viettämään kahdenkeskeistä aikaa”, Carlisle vastasi hieman kierrellen.
Edessäpäin näkyi jo pilkahdus Seattlesta. Taivas oli pilvinen.
Ajoimme läpi talojen, kauppojen ja väenpaljouden. Pian pysähdyimme parkkiruutuun suuren hotellin eteen.
Hotellissa oli suuret lasiset ovet, joita reunusti kultainen nauha.
Itse rakennus oli kiveä, joka oli osittain kauniitten kukkaköynnösten peitossa.
Piha oli nurmikkoa, mutta keskellä oli iso laatoitettu kulkukäytävä ja sen päässä, oven luona odotti porttivahti, joka oli sonnustautunut juhlalliseen mustaan pukuun.
Katsoin hämmentyneenä Carlislea.
”Voi miten kaunista, jäämmekö me tänne yöksi?”, kysyin häkeltyneenä.
”Kyllä kulta”, hän nosti minut autosta ja kävelimme kohti sisäänkäyntiä.
Carlisle ojensin V.I.P.-passin porttivahdille.
Katsoin häntä huvittuneesti: Oliko mieheni noin nykyaikainen?
Carlislen lunastettua huoneen avaimen, kävelimme isojen koristeltujen ruokailusalien ja yleisten oleskeluhuoneitten läpi kohti puisia portaita. Nousimme portaat kolmanteen kerrokseen, ja aivan käytävän päässä oli huoneemme.
”Ooh”, huudahdin Carlislen avatessa oven. Huone oli todelle upea. Lattia oli tummanruskeista hirsistä tehty ja eteisestä lähtien huoneen seinien viereen oli aseteltu alusien päälle paljon tunnelmallisia tuikkukynttilöitä. Huoneessa oli myös suuret ikkunat, joita reunustivat tummanpunaiset verhot. Huoneen nurkassa suuressa takassa roihusi tuli. Ja sänky, se vasta upea olikin. Se oli asetettu aivan huoneen keskelle, ja sen päällä oli sileä valkoinen päiväpeite, jolle oli ripoteltu ruusunterälehtiä.
Sängyn päädyssä oli pieni tarjotin, jolla oli kaksi shampanjalasia ja pullo ranskalaista Dom Perignonin verishampanjaa.
”Mitä pidät”, Carlisle kysyi.
Olin sanaton.
”Tämä on aivan upea. Mistäs hyvästä tämä on?”
”Ajattelin, että voisimme nyt viettää aikaa ihan vain kahdestaan. Kävin aikaisemmin hieman virittelemässä tätä”, hän jatkoi.
”En tiedä mitä voisin sanoa, kiitos”, kakistelin katsoen häntä silmiin ja sitten halasin häntä.
”Rakas, alkaisimmeko pukeutua?”, hän kysyi.
”Miksi ihmeessä?”
”Ajattelin viedä sinut syömään”.
”Sopii, minulla onkin jo jano”, sanoin hämmästyneenä.
”Katsos Esme, tuo shampanja on säästetty myöhemmäksi”.
”Mutta eihän minulla ole muita vaatteita kuin nämä”, sanoin hölmistyneenä.
”Asia on hoidettu”.
Hain laukun oven suusta ja avasin sen. Sieltä paljastuivat tiukat farkut, ylävartaloani myötäilevä musta toppi ja hopeat korkokengät. Niin tietysti, taas kerran Rosalie ja Alice olivat pakanneet minulle vaatteita omista kaapeistaan, ajattelin murhaavasti. Carlisle tuli katsomaan.
”Huh kuinka näytätkin hyvältä”, hän katsoi minua silmät suurina.
Hänellä oli yllään mustat farkut ja valkoinen t-paita joka oli ylhäältä auki, niin että rintakehä näkyi.
”Senkin komistus”, hymähdin silmänruoalleni.
”Odotapas kun päästään syömästä niin…”
Painoin sormeni hänen suullensa.
Kävellessämme taksille monet uteliaat silmät tuijottivat meitä.
”Taidamme näyttää aika nuorelta parilta näillä vaatteilla”, naurahdin.
Kommenttia? Jatkoa? (Jätin tahalleen kesken).
