Itkin surusta.
Kyllähän sitä vähän itketti, kun tajusi että kirja on kohta loppu, mutta ei sitä ehtinyt kunnolla ajatella kirjaa lukiessa. Sitä oli niin uppoutunut kirjan tapahtumiin ja menoon, että surusta oikeastaan vain itkin.
Ensimmäisen kerran kyyneleet alkoivat valua Hedwigin kohdalla, jotka lopulta yhtyivät Vauhkomielen kuolemaan. En tiedä, olisinko niinkään Vauhkomielen kuolemaa itkenyt - olisin ollut vain hyvin järkyttynyt - mutta Hedwigin kuolema otti aika pahasti sydämelle. Hedwig kuitenkin oli todella läheinen Harrylle, tämän ainut linkki taikamaailmaan kesälomilla ja ainut Likusteritiellä, joka ei vihannut häntä. Ja pöllö sentään vei viestejä Siriukselle, joten tunnearvo oli mitä suurin.
Dobby oli seuraava järkytys, jossa silmät kostuivat. Ensin tuli järkytys ja paljon "ei" sanan hokemista. Siinä vaiheessa, kun luin Dobbyn hautakiven teksin, olin mennyttä. Miten se voikaan olla niin raskasta?
Loppu kirja sujuikin aika hyvin, kyyneliä ei vuodatettu, mutta kauhuissani olin sitäkin enemmän. Tonksin ja Remuksen (sekä muiden, mutta heidän kuolemansa olivat raskaimmat) ruumiiden mainittaessa, en tajunnut edes itkeä. Kalkaroksen kanssa oli hieman eri juttu; hänen kuolemansa järkytti ja sen jälkeen tuli heti ajatuseula kohtaus.
Kyyneleet purkautuivat, kun Harry sai tietää Dumbledoren suunnitelmasta, hänen kuolemastaan ja kun hän keskusteli kuolleiden kanssa. Purskahdin täydellisesti itkuun, kun Harry kysyi sattuuko kuolema ja kun hän pyysi heitä pysymään lähellä koko ajan. Aivan kamalaa.
Harryyn osuessa tappokirous, olin jo niin paljon itkenyt, että en voi laskea alkaneeni itkeä uudestaan. Se oli kamalaa. Olin todella tyytyväinen, että loppu perhe ei ollut silloin sisällä, vaan ulkona; olisivat varmasti katsoneet oudoksuen minua, kun luen kirjaa nojatuolissa ja itken silmät päästäni.
Kun Harry sitten selvisi ja viimeisiä kappaleita vietiin, kyynelet alkoivat loppua. Kun sulkin kirjan, tuijotin hetken aikaa eteenpäin ja purskahdin itkuun tajutessani sen olevan nyt loppu. Finito. The End.
Että kyllä, minä itkin. Ja itkin paljon, enkä häpeä myöntää. Kasvotkin suttaantuivat :/