Kirjoittaja Aihe: Star Trek (TOS), Vulkanuslainen suudelma ei vaadi huulia (Sallittu) Spock/McCoy  (Luettu 2981 kertaa)

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 3 857
  • Peace & Love
Nimi: Vulkanuslainen suudelma ei vaadi huulia
Kirjoittaja: jjb eli mie ite
Fandom: Star Trek (The Original Series eli TOS)
Paritus: Spock/McCoy
Ikäraja: Sallittu
Genre: Drama
Vastuuvapaus: En omista Star Trekkiä, sen hahmoja, sen maailmaa tai muutakaan kivaa sälää, vaan oikeudet kuuluvat Paramoutille ja edesmenneelle Gene Roddenberrylle, joiden leluja lainaan hetkeksi huvin vuoksi, vailla rahallista tai muutakaan korvausta.
A/N: En olekaan vielä kirjoittanut Spock/McCoy Star Trek-ficciä suomeksi (englanniksi jo kolmin kappalein), ja kun on noita haasteita tultu kerättyä, niin ajattelin että miksikäs ei. (Osallistuu siis Multifandomiin ja Fandom10:piin) S/MC (eli fanien kesken Coyote) on muuten tämän fandomin toiseksi suosituin paritus, jonka historia menee niinkin kauas kuin fanfictionin synnyinsijoille 60-luvulle asti. Mutta allekirjoittanutta tämä paritus lähinnä miellyttää ihanan vastakohta-asetelmansa vuoksi ;D. Lue ja kommentoi ihmeessä, sehän se sydäntä eniten lämmittäisi.
Niin, ja se vielä piti sanomani, että tämä perustuu nimenomaan alkuperäiseen tv-sarjaan plus siitä seuranneisiin elokuviin, mutta ei ota huomioon mitään 2009 kesän elokuvan canon-muutoksia. Enjoy.



Vulkanuslainen suudelma ei vaadi huulia

Mitä sinulle tulee mieleen lääkäristä?

Useimmat ajattelevat vanhempaa miestä heti ensimmäisenä, muttei tämäkään tietysti ole enää mitenkään yksiselitteistä. Leonard McCoy, tuttavallisemmin tunnettu nimellä Bones, vaali mielessään hyvin tarkkaa mielikuvaa juuri sellaisesta tohtorista, joka hän halusi nimenomaan olla.

Kyse oli itse asiassa kliseestä, maalaistohtorin arkkityyppisestä mukavien jutustelijasta, jolla oli rautainen ammattitaito sekä maanläheinen suhtautuminen asioihin. Siis sellainen joka ei määrää pilleriä jokaiseen kuumeeseen ja jolla on silmää erottaa henkiset vaivat fyysisistä. Tri McCoy arvosti suuresti sitä miten lääkärin työssä ei ollut puhtaasti kyse kliinisestä tautien voittamisesta, tukeutuen vuosisatojen aikana kerättyyn faktatietoon ja tutkimukseen, vaan osa hyvää asiantuntevaa lääkinnänammattilaista oli tunnepuolen osaaminen.

Ja tällä filosofialla hän oli pärjännytkin tähän asti, vaihtelevan menestyksekkäästi, mutta menestyksekkäästi kuitenkin. Tosiasiassahan on kyllä myönnettävä, ettei tri McCoy ollut edes itse seurannut omia arvojaan kovinkaan tiukasti koko jo tässä vaiheessa varsin mittavan uransa vaiheessa, vaan kukapa olisi? On vain inhimillistä rikkoa omia periaatteitaan vastaan.

Esimerkiksi tri McCoyn mieleen ei tietenkään ollut nuorena lääketieteeseen suuntautuvana opiskelijana ottaa huomioon sitä asiaa, että maalaistohtorien ajat olivat jo varsin kauan aikaa sitten olleet hyvinkin auttamattomasti ohitse. Vaan mitäpä tuosta, ei kai se nyt yksistään tarkoita, ettei hän voisi olla empatiakykyinen lääkäri, vai mitä?

Ongelmaksi muodostui jo opintojen alkupäässä kuitenkin se, ettei vanha kunnon Leonard, kotikaupunkinsa oma Len-poika, oikeastaan ollut persoonaltaan kovinkaan tunnerikas tai edes kovin empaattinen. Se nyt nähtiin epäonnistuneessa avioliitossakin, joka solmittiin aivan liian kiireellä heti valmistumisen jälkeen.

Rouva, tai tarkemmin sanottuna nykyinen ex-rouva, jaksaakin aina moittia, ettei hänen miehestään ollut kerta kaikkiaan mihinkään. Jätti vaimonsa nuoren lapsenkin kanssa käytännössä yksin, kun työ lääkintäasemalla imi kaiken ajan aina perhe-elämää myöten. Niin, ja koska tri McCoy erikoistumisala sattui olemaan korkeamman asteen eksokirurgia, ei hän moniin vuosiin päässyt varsimaisesti harjoittamaan filosofista potilaan ja lääkärin yhteistä, molemminpuolisen vivahteikasta suhdetta, sillä hänen valitsemallaan alalla operaatioiden avustavana osapuolena oleminen muodosti suurimman osan koko uran alkuvaiheesta.

Tämän vuoksi vaativassa työssä sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen, tai ylipäätänsä elämän perusasioiden harjoittelu saattoi jäädä hiukan toissijaiseksi. Näin kävi tri McCoylle varsin nopeasti. Vaimolle ei kuitenkaan riittänyt puolittainen mies, mies vailla mitään mielenkiintoa niihin joita hän kutsuu rakkaimmikseen, joten hän otti lusikan kauniiseen käteensä, pakkasi laukkunsa ja lähti vieden mukanaan heidän yhteisen lapsensa, tuskin parivuotiaan Joannan.

Kuulostaa kovin laimealta, jos väitetään sen repineen sydämen tri McCoyn rinnasta, mutta vaikea on keksiä parempaakaan ilmaisua. Eikä tämä pettymys suinkaan parantanut hänen persoonallisuutensa helliä tai pehmeitä puolia. Hänestä tuli hyvin äkäinen, sulkeutunut ja jossain määrin jopa alkoholisoitumiseen pikku hiljaa kaatuva, eikä hänen seurassaan ollut kovinkaan mukava olla.

Työssään hän oli kuitenkin edelleen mitä mainioin ja enemmänkin. Uhrattuaan kaiken aikansa työlle olivat tuloksetkin sen mukaisia. Tuskin on ketään yhtä taitavaa kirurgia, joka on yhtä kyvykäs myös yleislääketieteen puolella. Juuri sellainen ihmemies, joka kelpaisi laivastolle kuin laivastolle, ja Yhdistyneiden planeettojen liiton Tähtilaivasto oli ehdottomasti paras.

Tosin tri McCoy ei ollut innostunut pestistä laivastosta, ei vaikka olikin käynyt tähtilaivaston lääketieteellistä akatemiaa, sillä palloilu ulkoavaruudessa tuntemattomien olentojen ja tautien kanssa oli mahdollisimman kaukana tuosta etäisestä maalaistohtorin ihannekuvasta kuin vai voi olla. Jim Kirkin kuitenkin pyytäessä, tai itse asiassa anellessa häntä uuden laivansa Enterprisen johtavaksi laivalääkäriksi ei tri McCoy oikein nähnyt mahdollisuutta kieltäytyäkään.

James T. Kirk, Jim, oli kuitenkin ehkä ainoa ihminen, joka oli siinä vaiheessa hänen rikkoutunutta elämäänsä luokiteltava ystäväksi. Eikä vain ystäväksi vaan parhaimmaksi sellaiseksi. Kapteeniksi vastikään ylennetty Kirk oli ehkä nuori, mutta rautaisen voimakastahtoinen ja määrätietoinen, että se herättäisi kunnioitusta kenessä tahansa. Ainakin masentuneessa ja alkoholiin hukuttautuneessa lääkärissä, jolle myöntyminen oli lähestulkoon kunniakysymys.

Tri McCoy ei muista enää tarkalleen miten hän tutustui silloiseen kadetti Kirkkiin ensimmäisen kerran, mutta se oli sitä samaa akatemia-aikaa kuin hänelläkin. Kirk tosin oli puhtaasti Tähtilaivaston akatemian puolella kun McCoy oli siellä lääketieteen osastolla. Samaa yhtälöä kuitenkin.

Jim oli pelastanut hänen pulasta jos toisestakin, nähnyt hänen rakentavan ja tuhoavan oman avioliittonsa, vaikkei itse osannutkaan kovin siihen suhtautua tukevasti ja hän oli myös nähnyt ystävänsä taidot lääkärinä. Hemmetin hyvänä lääkärinä, vaikka tri McCoy ei sitä nähnytkään sen vuoksi, ettei hänen taidoillaan ollut mitään tekemistä sen kanssa mitä hän olisi halunnut olla. Hänpä se keksi sen Bones-lempinimen, jota hän vastoin kaikkia etikettisääntöjä käyttää myös virantoimituksessa.

Sawbones, vanha pilkkanimi puoskareille. Jollekin toiselle ehkä Bonesin käyttäminen olisi ollut loukkaavaa, ellei tri McCoy olisi ollut työssään niin hyvä, että puoskariksi kutsuminen oli ironianakin jo todella läpinäkyvää.

Niin tri McCoysta kuitenkin tuli korkein lääkintäupseeri U. S. S. Enterpriselle, Tähtilaivaston lippulaivalle jo neljännessä sukupolvessa, eikä hän odottanut työltään paljoakaan. Muutaman hajanaiset vuodet olivat pirstaloineet varsin tehokkaasti kyvyn kohdata ihmisiä normaalisti, joten poloisen lääkärimme mielessä lähinnä pyöri se kuinka koko miehistö vielä hekottaisi hänen äreydelleen ja nuivalle suhtautumiselleen.

Vaan monilla asioilla on tapana heittää yllättäen häränpyllyä ja lähteä hyvin paljon toiseen suuntaan, kuten tietysti tri McCoy on saanut elämänsä aikana jo toki huomata. Mutta että odotukset joka todellisuus päätyivät olemaan niin kaukana toisistaan, se on kerrassaan ihmeellistä.

Mistä sitä olisi voinut tietää, että sekä kapteeni Kirkin tiedeupseeri että perämies sattuivat olemaan juuri se yksi ja ainoa vulkanuslainen koko Tähtilaivastossa. Kuinka todennäköistä moinen on? Joka tapauksessa, siellä se seisoi joka ikinen päivä komentosillalla ollen niin järjestelmällinen ja pikkutarkka. Viileääkin viileämpi, aina niin analyyttinen ja täsmällinen. Ja tri McCoy oli kuvitellut olevansa koko aluksen kylmin upseeri vailla mitään mielenkiintoa edes tutustua muihin. Hah, kuinka väärässä voi ihminen olla!

Herra Spock, kuten hän tahtoi itseään kutsuttavan niin työssä kuin työn ulkopuolellakin, näki pakolliset terveystarkastukset ajanhukkana, joita ei tulisi teettää perusterveillä upseereilla. Tästä syntyikin tri McCoyn ja herra Spockin ensimmäinen riita tai väittely, miten sitä nyt tahtoo kutsua, jonka tri McCoy auttamattomasti hävisi kiihtyessään niin että hukkasi väitteidensä perusteet veren lähinnä kohistessa suuttumuksesta korvissa. Herra Spock taas kumosi vastapuolensa kaikki väitteet piinallisen loogisesti vailla tunteen vilahdustakaan, kuten hyvän vulkanuslaisen kuuluukin.

Oikeastaan herra Spock ei ollut vulkanuslainen kuin puoliksi, mutta vähemmän pätevä lääkärikin olisi erehtynyt luulemaan toisin, ellei olisi asiaa erikseen tiennyt, sillä hänen anatomiansa, verenkuvansa ja jopa DNA:sakin oli hyvin pitkälle vulkanuslaisen kaltainen. Ihmisen perimä on tässä lajien välisessä yhteensulautumassa pitkälti alistuva osapuoli, joka näkyy vain tietyissä elinten erityisrakenteissa, kuten vaikka aivolohkojen aktiivisuuden erilaisissa painotuksissa, ja tietysti välittäjäaineiden vaihtelevassa koostumuksessa. Mutta kaikki tämä on hyvin marginaalista, joten voidaan kyllä käytännössä puhua vulkanuslaisesta eikä puolisellaisesta.

Tri McCoy kuitenkin, aina kun vain mitenkään oli mahdollista, käytti herra Spockia vastaan tuon "Olethan puoliksi ihminen" kortin, sillä se vaikutti olevan todella ainoa, mitä hän ei voinut kiistää. Lisäksi näytti siltä, että asiasta muistuttaminen aidosti ärsytti suippokorvaista olentoa, mikä tietysti oli erityisen hauskaa, joskin tietysti korrektiutta korostavaa Tähtilaivan periaatteistoa närkästyttävää. Tietysti se oli lisäksi ilkeää, rumaa ja epäreiluihin asioihin vetoamista, sillä eihän herra Spock perimälleen mitään mahtanut, joten sen käyttäminen valttina on rasistinen rike.

Lopulta he kaksi olivat lähes päivittäin erimieltä jostakin. Siinä missä herra Spock korosti vulkanuslaiseen tapaan loogisuutta yli muiden, sivuuttaen päätöksien muut puolet tyystin, alkoi tri McCoy korostaa tunteita ja jotain mystistä ihmisyyttä enemmän kuin oli tarkoituskaan. Eihän hän todellisuudessa oikein itsekään ymmärtänyt mitä on olla ihminen tai miten tunteet pitäisi ottaa huomioon yhtään missään, sillä hänellä itsellään ei ollut oikeastaan mitään muita kokemuksia kuin pilalle menneitä ihmissuhteita, joten ei hänestä ollut miksikään ekspertiksi. Silti hän esitti itsevarmaa asiantuntujaa kun opponenttina oli täysin päinvastainen vulkanuslainen, joka takuulla esitti vastaväitteen mille tahansa huomautukselle.

Muiden mielestä kahden korkea-arvoisen upseerin jokapäiväinen taistelu oli joko huvittavaa tai huolestuttavaa, mutta se jatkui siitä huolimatta, käyden aina vain raivokkaammaksi. Kapteeni Kirkin mielestä se taisi olla erittäin rasittavaa, sillä hänellä oli tapana ihan konkreettisesti viheltää peli poikki siinä kohden kun tri McCoy alkoi näyttää siltä, että rystyset saattaisivat löytyä pian tiedeupseerin nenän vierestä. Mutta kapteeni Kirk ei sattumoisin tiennyt hänen kahden ystävänsä oikeastaan nauttivan näistä mittelöistä enemmän kuin ne ulkopuoliselle näyttivät.

Ihmissuhteet ovat hankalia asioita. (Vai pitäisikö nykyään puhua joistakin henkilösuhteista, kun erilaisia humanoidejakin on olemassa yhdessä tähtilaivassa jo enemmän kuin kourallinen?) Tri McCoy oli tehokkaasti tuhonnut rakkautensa vaimoonsa tekemällä epäinhimillisen määrän työtä, jolla ei edes voinut saavuttaa hänen asettamiaan ihanteita. Nyt hän kuitenkin rakensi saman unelman yksinkertaisesti inttämällä kaikesta herra Spockille vastaan.

Ja kuinka ollakaan tämä varsin nurinkurinen suhde avasi kuoreensa sulkeutunutta mieltä kaivaen esiin kadoksissa olleen huumorintajunkin. Kapteeni Kirkin huomasi kuinka hänen lääkäriystävästään kuoriutui esiin se sosiaalinen ja hauska kaveri, joka ei juonut päätänsä täyteen vain ja ainoastaan humaltumistarkoituksessa, ja joka oikeasti muuttui omalla tavallaan moderniksi maalaistohtoriksi, jolle saattoi puhua mitä tahtoi ja saada ratkaisut ongelmiinsa. Saaden tietysti siinä sivussa pistävän pirullisia, muttei mitenkään pahantahtoisia sivukommentteja.

Eikä suhde varmastikaan ollut yksipuolinen, vaikka vulkanuslaisten mielenliikkeistä on paha sanoa mitään. Mutta kyllä se herra Spockin toisinaan oikein mojovan tappelun jälkeen kaivoi jostain sielunsa syvyyksistä vienohkon hymyn kasvoilleen, sellaisen jota oikein tiukasti vulkanuslaista filosofiaa seuraava ei voisi kuvitellakaan tekevänsä.

Tri McCoy palava erimielisyys jopa niissä asioissa, joista ei ollut mitenkään loogista olla erimieltä, oli täysin erilaista herra Spockille kuin mihin hän oli tottunut. Vaikka hän oli puoleksi ihminen, ei hänen äitinsä tai sen puoleen kukaan muukaan hänen tähän asti tuntemansa ihminen ollut jotenkin niin täysin vastakkainen. Kyllä, ihmiset ovat toisinaan hyvin epäloogisia, ja kyllä tunteet ovat usein ihmisissä se päällekäyvin piirre, mutta tähän mennessä kaikki herra Spockin kanssa tekemisiin joutuneet ihmiset olivat olleet verrattain helppoja ymmärtää.

Harva ihminen oli niin avoimesti impulsiivinen kuin tri McCoy ja se kiehtoi häntä. Ovatko kaikki ihmiset pohjimmiltaan tuollaisia vai onko kyseessä joku erikoistapaus? Minkä vuoksi kapteeni Kirk arvottaa laivalääkärinsä mielipiteitä miehistön tuntemuksista tai yleisestä moraalista ylemmäksi kuin teknisiä tietoja aluksen suorituskyvystä? Loogikan mukaan tässä on selkeä ristiriita, sillä eihän sellaista, jota ei voida mitenkään mitata, voida pitää mitenkään harkinnan alaisena. Tai ainakaan muita asioita tärkeämpänä.

Hänen ja tri McCoyn verbaaliset taistelut olivat viihdyttäviä ja herättivät entistä enemmän kysymyksiä. Herra Spock alkoi esikerran oikein todella kyseenalaistaa onko vulkanuslainen filosofia täydestä loogisesta päättelystä ilman muita tekijöitä kuitenkaan kaikissa tapauksissa aivan oikein. Hän ei hylännyt kasvatustaan tai periaatteitaan, ei edes harkinnut moista, mutta sai McCoyn toisinaan hyvin perustelemattomista, mutta tunteeseen vetoavista puheenvuoroista laajennusta ymmärrykseensä.

Omalla tavallaan tämä lippulaivan tiedeupseeri ja lääkintävastaava huomasivat jollain oudolla tavalla täydentävänsä toisiaan enemmän kuin he ehtivät rumillakin sanankäänteillä hakata ystävyytensä perustuksia kasaan. Ei tri McCoysta ehjää ihmistä tullut, mutta kyllä herra Spockista oli takaisin kasautumisessa paljon apua. Tuskinpa hän olisi löytänyt kimppuuntuneita tunteita sisältään ennen kuin olisi ollut liian myöhäistä, ellei hän olisi saanut kaataa niitä pikku hiljaa Spockin niskaan, jossa ne hajosivat omasta epäloogisuudestaan johtuen vulkanuslaiseen vastaväitejärjestelmään. Herra Spock taas sai mahdollisuuden opetella tunnistamaan lääkärin avustuksella tunteita jopa itsessään ja jossain määrin hyväksymään, että ne olivat siellä, eivätkä lähtisi milloinkaan pois.

Se ei tosin taannut sitä, etteivätkö vuosittaiset terveystarkastukset olleet herra Spockin mielestä aivan yhtä pitkästyttäviä kuin aina ennenkin, ja etteikö tri McCoy olisi ollut asiasta aina yhtä vahvasti eri mieltä. Viimeisimmällä kerralla perämies oli täytynyt lähes väkivalloin pakottaa komentosillalta sairastupaan, uhkaillen samalla työluvan menettämisellä ennen kuin hän oli vaivautunut ilmoittautumaan muutaman minuutin kestävään tarkastukseen.

Muut kollegat olivat ehkä katsoneet moista näytelmää päätänsä pudistaen, päivitellen sitä kuinka aikuiset ihmiset, jopa aikuiset vulkanuslaiset ihmiset, voivat olla noin lapsellisia. Vähänpä he tiesivät, että tällä viimeisimmällä kerralla herra Spockin maatessa sairaalan pedillä paidattomana vartaloskannauksessa, tri McCoyn ojentuessa hieman pedin ylitse hän siirsi kätensä viattomasti niin, että heidän kätensä kohtasivat ihan pienen kosketuksen merkeissä.

Kaksi sormea viistosti pystyssä, hieman taivutettuna eteen ja kohdaten vastaparinsa ilmassa. Nopea, lähes näkymätön ele, varsinkin kun seisovan tri McCoyn selkä peitti näkyvyyden laboratorion puolelle. Tämä käsisymboli tunnetaan paremmin vulkanuslaisena suudelmana. Useimmat ihmiset eivät ole nähneet kyseistä elettä luonnossa ja sitäkin useammat eivät usko moista olevankaan, mutta he ovatkin aivan väärässä tai tyhmiä. Uskokaa vain minua jos sanon, että se on todellinen ja olemassa, ja se tuntuu aivan yhtä hyvällä kuin ne suudelmat joihin olette tottuneet, vaikka sormien kosketus ilmassa ei ehkä kuulostakaan paljolta. Eikä tämäkään pieni hetki tietysti heidän erimielisyyttään mitenkään vähentänyt. Kunhan nyt vain sanattomasti kertoivat, että he ovat kummatkin tietoisia siitä mitä heillä oli.

Niin, mitäkö sitten minulle tulee mieleen lääkäristä?
No, ainakin ajattelen Leonard McCoyta ja hymisen tyytyväisyydessäni, että hän saavutti tavoitteensa, vaikka se olikin vaatinut pelkkiä virheitä ja riitelyä.

Mutta milloinkos sitä elämässä mikään menee niin käsikirjoituksen mukaan?



« Viimeksi muokattu: 10.06.2012 15:54:49 kirjoittanut Yukimura »
Here comes the sun and I say
It's all right

Taki

  • ***
  • Viestejä: 258
Vs: Vulkanuslainen suudelma ei vaadi huulia (Sallittu)
« Vastaus #1 : 26.09.2009 00:26:27 »
Aw, Trekkiä <3 Ja vieläpä slashia, pitihän tämä lukea. Ai niin ihan ensiksi ilmoitan ennen kuin unohdan, että linkki tuolta Multifandom-haasteesta ei ihan toimi, linkkaa pelkästään toiseen ulottuvuuteen.

Mutta ficci, aivan ihana! Jotenkin niin aito ja uskottava ja kaikkea :P Ja söpökin. Tämä ei oikeastaan ole mikään lempiparitukseni, ei mulla kyllä tätä paritusta vastaankaan mitään ole vaikka mieluummin Spockia parittelenkin Kirkille. Mutta hyvä ficci on aina hyvä ficci parituksesta riippumatta ja sitä paitsi tämä kyllä lisäsikin kiinnostustani S/MC-paria kohtaan, mikä jo itsessään on erinomainen hyvän ficin merkki ^^

Asioita mistä erityisesti pidin olivat jännän erilainen kertojatyyli (lukijan puhuttelu ja jopa minäkertojan selostukset  :D ) ja se että McCoyn hahmoa tulkitaan tässä ihanan syvästi, mielikuvitusta mukana mutta kuitenkin täysin uskottavasti. Kiva että tässä hahmoa tutkittiin ensisijaisesti tuon tohtorin ammatin kautta. Ja vulkanuslaiset suudelmat on aina kivoja <3

 Sit vielä lempiquote:

Lainaus
Eikä tämäkään pieni hetki tietysti heidän erimielisyyttään mitenkään vähentänyt. Kunhan nyt vain sanattomasti kertoivat, että he ovat kummatkin tietoisia siitä mitä heillä oli.
Parhautta. Juuri noin sen kuuluikin mennä.

Hieno homma että aiot kirjoittaa näitä vielä yhdeksän lisää fandomkymppiin!

Karvis

  • Legenda kahvitauolla
  • ***
  • Viestejä: 5 820
  • Kuppi kahvia päivässä, kymmenen parhaassa
Vs: Vulkanuslainen suudelma ei vaadi huulia (Sallittu)
« Vastaus #2 : 26.09.2009 04:49:16 »
Ihkua, lisää TOSia sinulta!  :D Mä olen ihan vakuuttunut, että Spockilla, Jimillä ja Bonesilla oli kolmen kimppa. Ne oli niin tiivis kolmikko ja Boneshan se aina tappeli Spockia ja Spockin näkemyksiä vastaan. Kirk oli niitä yhdistävä tekijä. Lol.  ;D Tämä kuvasi ainakin minun mielestäni erittäin hyvin sitä millainen hahmo Bones oli tai ainakin vasta omaa käsitystäni hänestä. Ja myös näiden hahmojen keskinäisistä suhteista. Spock oli looginen, mutta olisi se ehdottomasti Jimille ja McCoylle voinut antaa vulcanuslaisen suudelman.  ;D

Mun piti sanoa vissiin muutakin, mutta kello on melkein viisi ja pakko hetki nukkuakin, mutten halunnut missata kommentointia, kun on kyse näin harvinaisesta herkusta.
Ei ole muuta sivistystä saanut kuin rokotuksen.

- suomalainen sananlasku

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 8 400
  • Lunnikuningatar
Vs: Vulkanuslainen suudelma ei vaadi huulia (Sallittu)
« Vastaus #3 : 27.09.2009 16:04:06 »
Nams, Trekkikamaa! Minä tykkään ihan mielettömästi sekä McCoysta että Spockista (<33), vaikka jälkimmäinen enemmän mieleeni onkin. Yleensä en lue slashia, mutta tällaisissa tilanteissa ei vain voi jättää ficciä väliin. Näiden kahden suhde kun on varmasti hedelmällistä kirjoitettavaa. ;)

Ja en tosiaan joutunut pettymään. Spock ja McCoy olivat molemmat hyvinkin IC:itä ja tarina jännitteisyydessään mielenkiintoinen. Ehkä olisin kaivannut väliin edes jonkin verran dialogia tai keventäviä kappaleita, nyt rakenne jäi kovin tasapaksuksi ja välillä luettua tekstiä oli vaikea seurata. Ei se kuitenkaan kovin suuri puute ollut, ja kukapa täysin virheetöntä ficciä saisi edes kirjoitetuksi?

McCoyn historiastakin oli oikein mukava lukea tuollainen tiiviimpi selonteko. Ja vulkanuslainen suudelma, aww! Hurmaava loppuratkaisu.

Kiitoksia kovasti tästä one-shotista, se piristi väsynyttä ja harmaata syyspäivääni mukavasti. :) Odottelen myös innolla niitä yhdeksää seuraavaa.

Ja onnea uuden kielen valloittamisesta Trek-fandomin suhteen!

syyshunajaa ja appelsiiniviipaleita.

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 3 857
  • Peace & Love
Vs: Vulkanuslainen suudelma ei vaadi huulia (Sallittu)
« Vastaus #4 : 28.09.2009 14:24:40 »
Arvasinhan että tämä vuosia kestänyt Star Trek-intoilu vielä jonain päivänä kantaa hedelmää, ja ihmisiä alkaa kiinnostaa ficit myös suomeksi ;D

Taki, jotenkin arvasin jo etukäteen, että päätyisit lukemaan ficcini (olisikohan tuon avatarin syytä vai minkä?). Korjasin heti tuon linkin kun oli jäänynnä vähän vajaaksi. Sen siitä saa kun opettelee käyttämään mäkkikoneita ensimmäistä kertaa, ei onnistu edes copypaste kunnolla.
Niin, Kirk/Spock on kaiken alku ja juuri, oikea luonnonvoima tällä kyseisellä fandomilla, mutta meikäläiseen ei enää sillä tavalla alkuinnostuksen jälkeen kyseinen pari iske. Koska Kirk on muutenkin sellainen kaikkien rakastaja ei meikälaisesta oikein tunnu että fyysisestä rakkausuhteesta tule Kirkin itsensä kohdalla pidemmän päälle yhtään mitään. Erimieltä saa ja pitää olla. Meikälainen vain rakastui jo monta vuotta sitten S/MC:n loistaviin mahdollisuuksiin löydettyäni ihania sivustoja joissa paritusta palvotaan. Sitäpaitsi ne tyypit tappelevat koko ajan kuin vanha aviopari... vetäkää siitä johtopäätöksenne.

Hauskaa että nautit ficistä, tuo kertojan tyyli oli omalta kohdaltani ihan uudenlainen kokemus, annoin tavallaan ajatusten kirjoittaa vain itsensä ylös.

Joeyboy, onko minun kommentistasi pääteltävä, että olet lukenut trekkificcejäni mahdollisesti aikaisemmin? Jos olet lukenut sen toisen mikä minulla on suomeksi, niin hymyilen vain leveästi ja muistelen kuin nuori olin sitä kirjoittaessa. Jos taas olet tutustunut englanninkielisiin, niin pahoittelen epätaydellistä kielitaitoani^^
Bonesilla, Jimilla ja Spockilla ON kolmenkimppa. Koko sarja perustuu siihen että Spock on järki, Bones on tunteet, ja Jimin pitää tasapainotella ja/tain valita mennäänkö emootion vai logiikan kautta voittoon. Siksi toisekseen, Uhuran lisäksi trekissä ei vain ole oikein vahvoja naishahmoja, joka jaksossa esiintyy yleensä joku hetken romanssi (yleensä Kirkin romanssi) joten se vain syö uskottavuuden realistisen tuntuisilta heterosuhteilta.

Roddenberry muuten vanhaan ikään tullessaan myönsi Star Trekin mahdolliset homorakkausviittaukset, vaikka ne eivät olleetkaan tietoisia. Ja kyllä sen nyt yhden jakson katsomalla näkee miten pojat katsovat toisiaan syvästi ja pitkään, moneen otteeseen. (Jos TOS olisi kuulemma saanut jatkaa vielä yhden tuotantokauden, olisi siinä kuulemma ollut sivuhenkilöiden avoin homosuhde, sanoo legenda.)

Nevilla kaikki tuntuvat tykkäävän Spockista eniten :D Ei siinä mitään, voin häpeäkseni todestää nähneeni ks. vulkanuslaisesta varsin romanttisia unia enemmän kuin laki sallii. Mutta on Boneskin aivana ihana<3 Yksi asia lisää syitä siihen miski S/MC on mielestäni ihana paritus, on se, että satun pitämään niin Spockin näyttelijästä (Leonard Nimoy) kuin myös McCoyn näyttelijästä (ihana ja edesmennyt DeForest Kelley<3), mutta en sitten niinkään Kirkin (William Shatner) esittäjästä. Shatner on vaan... niin epäkirkmäinen luonnossa ;D.

Myönnän kyllä, että olisi ehkä pitänyt panostaa luomaan joku keskustunpätkä  tai pari. Kirjoitin tätä vain niin jossain transsitilassa, että moiset ajatukset hävisivät samantien. Mutta otan kommenttisi huomioon tulevaisuudessa.

McCoyn historiasta sitten lähes kaikki asiat ovat canon-faktoja, en juurikaan keksinyt mitään itse. Jos nyt ette satu tietämään, niin Bonesillä todella on tytär nimeltä Joanna, etten ihan omaa narsistisuuttani nimennyt häntä omaksi melkeinkaimakseni ;). Kyseinen neiti vain ei ehtinyt tulla sarjaan mukaan, kun Star Trek lopetettiin aikoinaan kolmannen tuotantokauden jälkeen (joskin Joannasta mainitaan Star Trek: The Animated Seriesissa, nivaskassa pokkareita, ja jos nyt en ihan valehtele, niin saattaa hänetä olla jossain elokuvassa joku sivumaininta.)


Kiitos kaunis teille kommentoijille, ihana tietää, että Star Trek mahdollisesti kiinnostaa ihmisiä<3. En tosin voi luvata, että kaikki Fandom10:ni olisivat TOS:sia, mutta arvatenkin reilu puolet kuitenkin on. Muutan teen kyllä TNG:stä, mutta muuten olen ajatuksille avoin^^

Terkuin: jjb (joka ottaa kommentteja edelleen vastaan)
« Viimeksi muokattu: 18.12.2009 10:37:21 kirjoittanut jossujb »
Here comes the sun and I say
It's all right

mrVictim

  • evil villain
  • ***
  • Viestejä: 26
  • Smile like Gwynplaine!
Vs: Vulkanuslainen suudelma ei vaadi huulia (Sallittu)
« Vastaus #5 : 16.11.2010 21:51:47 »
Tulimpas hyvälle tuulelle (:

raneje

  • Coffeemonster
  • ***
  • Viestejä: 36
Vs: Vulkanuslainen suudelma ei vaadi huulia (Sallittu)
« Vastaus #6 : 28.11.2010 02:04:44 »
Oi, ensimmäinen trekkificci jonka olen suomeksi lukenut! En varmaan olisi tätä edes löytänyt ellei mrVictim tätä olisi ylös nostanut :) kiitollinen olen siitä, sillä pidin tästä todella paljon. Paritus oli mitä loistavin (en koskaan oikein ole välittänytkään K/S parituksesta) ja koska Bones sattuu olemaan suosikkihahmoni kautta aikojen niin on aina ilo lukea ficcejä jossa hän on ns. päähenkilön asemassa :) Tänä vuonna innostukseni trekkeihin (ja nimenomaan TOSiin) on ollut hieman laskussa mutta nyt tämän luettuani voin sanoa että näin ensi alkuun pitäisi kenties etsiä lisää luettavaa!
Syytän kellonaikaa siihen etten kykene tämän enempää palautetta antamaan. Hyvä oli, tykkäsin, rakastuin kielikuviin ja tapaasi kirjoittaa, kiitos tästä!
Cowardly scum like you has no right to even exsist.

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 3 857
  • Peace & Love
Vs: Vulkanuslainen suudelma ei vaadi huulia (Sallittu)
« Vastaus #7 : 28.11.2010 15:39:39 »
mrVictim, kiitos paljon, olipa hauskaa että etsit tämän tuolta sivujen takaa^^

raneje, ni, siinä tapauksessa jos Bones kolahtaa eniten ja tämä parituskin sopii makuusi, niin minulla on useampiakin Spock/McCoy ficcejä suomeksi, jos vaan kiinnostaa :D Bones on muuten Spockin ohella minunkin ykkössuosikkejani, ehdottomasti yksi kiinnostavimmista hahmoista kompleksisen taustansa takia. Sitä paitsi. Bones ihan tajuttoman hauska välillä. I'm a doctor, not an elevator!"
Kiitos kommentistasi, se todella piristi!

jjb

Here comes the sun and I say
It's all right

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 7 061
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vulkanuslainen suudelma ja tämä kerrassaan kutkuttava paritus vetivät minua puoleensa, ja onneksi vetivät, koska tämä tarina osoittautui sekä hykerryttävän hauskaksi että hellyttäväksi lukumatkaksi. :D

Pidän tosi paljon tämän tarinan leppoisasta kerronnallisuudesta, jossain kohdin jopa jutustelevasta sellaisesta. Mielenkiinto herää ja pysyy yllä koko ajan hyvin, kun lukija ei aivan tiedä, mihin tässä ollaan menossa tai päätymässä ja miten esimerkiksi McCoyn aikaisempi elämänhistoria ja ammatti-ideaalit liittyvät siihen. Vähä vähältä palapeli kuitenkin rakentuu, ja se on puoleensavetävää ja palkitsevaa. Pidän rakenteesta, jossa keskitytään aluksi McCoyhin ja maalataan hänestä kiehtovan kokonainen ja kompleksinen kuva aina opiskeluajoista osaksi Tähtilaivastoa, ja jossa sitten astuukin kuvioihin Spock, jonka näkökulmaan myöskin päästään loppuvaiheessa kurkistamaan. Lopputuloksena on minusta kokonaiselta ja uskottavalta tuntuva tarina siitä, kuinka nämä kaksi hyvin erilaista miestä yllättäen lähentyvät ja etenevät sotajalalta lopun harvinaislaatuiseen hellyydenosoitukseen. :-*

Omalla tavallaan tämä lippulaivan tiedeupseeri ja lääkintävastaava huomasivat jollain oudolla tavalla täydentävänsä toisiaan enemmän kuin he ehtivät rumillakin sanankäänteillä hakata ystävyytensä perustuksia kasaan. Ei tri McCoysta ehjää ihmistä tullut, mutta kyllä herra Spockista oli takaisin kasautumisessa paljon apua. Tuskinpa hän olisi löytänyt kimppuuntuneita tunteita sisältään ennen kuin olisi ollut liian myöhäistä, ellei hän olisi saanut kaataa niitä pikku hiljaa Spockin niskaan, jossa ne hajosivat omasta epäloogisuudestaan johtuen vulkanuslaiseen vastaväitejärjestelmään. Herra Spock taas sai mahdollisuuden opetella tunnistamaan lääkärin avustuksella tunteita jopa itsessään ja jossain määrin hyväksymään, että ne olivat siellä, eivätkä lähtisi milloinkaan pois.
Jotain hämmästyttävän luonnollista ja luontevaa tässä kuviossa on, sanovatpa vulkanuslaiset periaatteet mitä tahansa. ;D McCoy on ikään kuin etäännyttänyt itsensä avoimesta tunneilmaisusta pieleen menneen avioliittonsa ja henkilökohtaisia ihanteita vastaamattoman urakehityksensä myötä, mutta Spock herättääkin hänessä inhimillistä impulsiivisuutta ja intohimoa väittelytilanteissa, ikään kuin uudenlaisen kipinän ja yhteyden omiin tunteisiin. Spock puolestaan oppii ymmärtämään paremmin paitsi ihmisiä, myös väistämätöntä inhimillisyyttä itsessään. Tältä pohjalta on tavallaan helppo ymmärtää, miksi he vetävät toisiaan puoleensa. Kaikki tapahtuu aika myrskyävissä merkeissä, mutta se tuntuu kuitenkin tekevän loppujen lopuksi hyvää kummallekin miehelle, jotka ovat molemmat tahoillaan kamppailleet tunneilmaisun tai sen salojen kanssa.

Ihanan leiskuva ja lämminhenkinen tarina, kiitos! -Walle