Kirjoittaja Aihe: Puuterisade | K-11, drama, femme, romance  (Luettu 3887 kertaa)

karnauba

  • ***
  • Viestejä: 9
Puuterisade | K-11, drama, femme, romance
« : 21.09.2009 10:12:31 »
Kirjoittaja: karnauba
Ikäraja: K-11
Genre: Drama, femme, romance
Varoitukset: Kiroilua, alkoholia etc.
A/N: Eli toinen kirjoittamani realistinen novelli! :-D Aika alkutekijöissään on vielä...Ja hahmothan ovat sitten ihan omiani ja aika tuulesta temmattuja.

Osa I

Tämä ei välttämättä ollut pahin kokemani aamu, mutta parempiakin oli ollut. Muumikuvioista kahvikuppia pitelevät käteni vapisivat kuin hypotermiassa, kielen päällä maistui väljähtynyt viina; silloin tällöin suuhun palasi eilisen mittaan poltettujen savukkeiden maku. Olin tosin onnellinen siitä, että en tuntenut oksennusta tai sappea suussani, vaikka olinkin kotimatkalla kiertänyt ojan kautta tyhjentämässä mahalaukkuni sisältöä.

Hatarat muistikuvat kertoivat, että olin tervehtinyt ojanpohjaa useammin kuin kerran.
Nelisatanen, väkipakolla nielty Burana alkoi vaikuttaa hiljalleen ja takaraivossa naputtava päänsärky hellitti otettaan.

Kämpässä oli viileää ja ulkona satoi kaatamalla. Yöllä oli tihkuttanut vain hieman, sen muistin. Nyt sade oli kiihtynyt huomattavasti aamuöisestä ja näytti siltä, että joku olisi kaatanut vettä hervottoman suuresta vesisammiosta alas. Taivas oli sotkuisen mustanharmaata massaa, joka liikkui, vääntelehti ja sekoittui entisestään tuulen avustamana.

Kun painoin otsani vasten kylmää ikkunaa ja katsoin kolme kerrosta alaspäin, saatoin nähdä naapurirapussa asuvan mummon kamppailevan sateenvarjon ja repeämispisteessä olevan roskapussin kanssa. Kyyryselkäinen nainen säälitti minua, kun hän hoiperteli tikkumaisilla jaloillaan kohti roskakatosta.

Värähdin kylmästä ja vetäydyin kauemmas ikkunalasista, kietoen peittoa paremmin ympärilleni. Nostaessani kahvikupin huulilleni, muistelin sitä, miten olin ylipäätään selviytynyt kotiin asti. Talo oli kuitenkin hissitön ja nelikerroksinen.

Se, että olin edes löytänyt oikean talon ja oikean rappukäytävän ja sen jälkeen oikean asunnon, oli ennätyskirjoihin merkattava saavutus.

Mikael voisi tietää, totesin mielessäni verkkaisesti. Poika kehuskeli aina loistavalla viinapäällään, piirtokuvatelevision kuvanlaatua kirkkaammalla muistillaan ja olemattomalla krapulalla.

Kurottelin tarroille ja muulla ylimääräisellä roinalla koristellun kännykkäni pöydän toiselta laidalta, johon olin hylännyt sen avainnipun kaveriksi. Tässä olotilassa simpukkapuhelimen kannessa virnistelevä mehevän pinkki puputarra lähinnä ärsytti.

Napsautin puhelimen kannen auki, näppäilin ulkomuistista Mikaelin numeron sormenjälkien peitossa olevalle näytölle ja nostin luurin korvalleni.

Kuunnellessani hälytysääntä naputtelin kynsilläni kahvimukin kylkeä. Puhelin tuntui piipittävän ikuisuuden, kunnes kuulin rasahduksen ja möreän, hyvin epäselvän tervehdyksen.

”Onko hyvä olo?” kysyin teennäisen aurinkoisella äänellä, nojautuen keittiötuolissa taaksepäin. Tulkitsin luurista kuuluvan käheän äänen nauruksi.

”Mitäs luulet? Ainahan mulla”, Mikael tuhahti.
”Aina?”
”No lähes”, poika vastasi nopeasti. ”Miten meni loppuilta? Olit aika aivot ämpärissä -kunnossa sillon ku viimeks nähtiin.”

Irvistin ikkunasta heijastuvalle peilikuvalleni ja laskin mukin pöydälle.
”Miiikäs siinä, kotona ollaan ja suurin piirtein vielä hengissäkin”, sanoin sanoja venytellen. ”Itelläs? Selvisit kotiin asti?”

Poika nauroi taas, nyt tosin selkeämmin. Silti se kuulosti lähinnä omituiselta rahinalta kännykän kautta kuunneltuna.

”Joo, oksensin kerran taksin ikkunasta ulos”, Mikael sanoi virne äänessään. ”Ei se kuski ihan tykänny, mutta jotain isän kavereita lie, nii ei kehannu riehua.”
”No onnea sulle”, hymähdin. ”Mitäs tänään meinasit? Jos tuo sää paranee, nii lähteäänkö käymään jossain? Kahvilla vaikka?”

Mikael naksautti kieltään; ääni kuulosti harvinaisen inhottavalta korvan juuressa.
”No en….nyt oikein tiiä”, poika sanoi äkisti vaivaantuneella äänellä. ”Mulla on vähän muuta menoa…”

Huokaisin vaimeasti, kääntäen puhelinta sen ajaksi hieman kauemmaksi itsestäni. Mikaelin uusi tyttöystävä, Anna, osasi olla pojan suhteen aikamoinen rautarouva. Poika nähtävästi osasi odottaa läksytystä Annan suunnalta, eikä siksi uskaltanut lähteä minnekään. Minun käsitykseni mukaan Anna kuului siihen ryhmään, joka paheksui alkoholia yli kaiken.

”Anna?” kysyin turhautuneena. Omituista, että Mikael edes pystyi taipumaan niin pahasti tossun alle, vaikka oli pitänyt ahkerasti yllä armottoman pelimiehen imagoa.
”Joo. Se sano tulevansa tänne kohta, oli pistäny illalla viestin”, Mikael sanoi. ”En vaan huomannu sitä vielä sillon.”

”Hm, okei”, totesin lyhyesti. En erityisemmin pitänyt Annasta; hän oli sellaisia turhantärkeitä ihmisiä, joiden maailma pyöri lähinnä oman navan ympärillä ja omissa ajatuksissaan hän oli kaikkein viisain. Siksi minua hämmensi yhä tieto Mikaelin ja Annan suhteesta.

Toisaalta pintapuolisesti he olivat täydellinen pari, sillä molemmat vaikuttivat tuntemattoman silmiin itserakkailta ja egoistisilta. Mutta kun minä tiesin ja tunsin asiat paremmin.

”Jos joskus toiste?” Mikael ehdotti varovaiseen sävyyn, aivan kuin vaistoten ärtymykseni.
”Joo, joskus toiste.”
« Viimeksi muokattu: 06.12.2014 13:10:38 kirjoittanut Pyry »

karnauba

  • ***
  • Viestejä: 9
Vs: Puuterisade
« Vastaus #1 : 25.09.2009 22:09:59 »
// Ihan säälittävän lyhyt jatko, mutta unohdan tämän muuten... :D  Sori, jatkelen joskus toiste, jos jotakuta kiinnostaa.//
~~  

Kahvila Laine oli pikkuisen kaupungin suosikkikahvilani. Se ei kuulunut mihinkään suureen ja mahtavaan ketjuun vaan sitä pyöritti vain keski-ikäinen pariskunta vanhimman lapsensa kanssa. Perheyritys, kuulemma.

Pienehkö kahvila oli sisustettu somasti kermanvalkoisen ja kaakaonruskean eri sävyin; isompia ja matalia pöytiä oli viisi ja korkeita, honteloilla metallijaloilla seisovia pöytiä kaksi. Jokaisen pöydän päälle oli aseteltu muovinen liina ja sattumanvaraisesti joko tumma kynttilä tai koristekukka.

Kahvila-konditorian tiski oli kaareva ja puolet siitä muodostui lasihyllyllisestä vitriinistä, johon oli laitettu näytteille kasa erilaisia leivonnaisia ja pikkusuolaisia hintalapuin varustettuna. Toinen puoli tiskistä oli puusta valmistettua pöytätasoa. Sen päällä oli iso pino mukeja, lautasia, serviettejä sekä kaksi kahvipannua kermakannun kera.
Suloisen ulkonäön lisäksi kahvilassa leijui alati herkullinen sekoitus eri tuoksuja; kahvia, suklaata, kaakaota, vastapaistettuja pullia.

Tähän aikaan asiakasmäärä oli varsin vähäinen, joko johtuen puhtaasti kellonajasta tai ulkona vallitsevasta minimyrskystä. Suin sateessa kostuneita pörröhiuksiani parempaan kuntoon, ennen kuin katsahdin katonrajaan sijoitettua, mustalle liitutaululle kirjoitettua hinnastoa. Silmäilin vuoronperään kädessäni lepääviä kolikoita ja sitten taas hintoja.

”Moi”, myyjän virkaa toimittanut lyhyttukkainen poika sanoi. Pojan kasvoilla oli oikein kirjasta opetellun näköinen asiakaspalvelijahymy, mutta kylmänharmaat silmät vaikuttivat tympääntyneiltä. ”Mitäs sais olla?”
”Öh, iso kahvi ja…” kumarruin sivulle lasivitriiniä päin. ”Ja tuollanen suklaaleivos.”

Poika vaikutti etäisesti tutulta; sain tosin päähäni vain hämäriä mielikuvia minua vuoden tai pari vanhemmasta lukiolaisesta tai entisen luokkalaisen poikaystävästä. Katselin hajamielisesti, kuinka poika nosti suklaalla kuorrutetun leivonnaisen lautaselle ja asetti sen tiskille eteeni.

”Kahvin voi ottaa ite”, hän huomautti minulle varovaisesti, hieman kopealla äänensävyllä.
”Ai joo, totta.” Hätkähdin hereille mietteistäni ja väläytin pojalle nolostuneen hymyn. ”Kiitos.”
Myyjä tyytyi hymähtämään kuivasti virneelleni ja sorkki kovakouraisesti kassakonetta, joka valitti naristen ja kilisten.
”Neljä euroa ja 55 senttiä, kii-tos.”
« Viimeksi muokattu: 21.12.2009 09:45:36 kirjoittanut karnauba »

Tuhatkaunokki

  • ***
  • Viestejä: 76
  • up to the top of the hill
Vs: Puuterisade
« Vastaus #2 : 28.09.2009 15:06:57 »
Tähän ei oo vielä kukaan kommentoinut :--O No, saan kunnian olla ensimmäinen.

Nosiis, mä en vielä tiedä pidänkö tästä, ei paljon irti saanut. Alku kuitenkin vaikuttaa aika lupaavalta, ja pidän nimestä. Jatkoa jos saisin, niin voisin vaikka yrittää kyhätä jotain kehittävää kasaan. :'D Kiitokset kumminkin, pidän tätä silmällä.
Who cares where we go on this rutted old road
In a world that may say that we're wrong.
 
Emmylou Harris

karnauba

  • ***
  • Viestejä: 9
Vs: Puuterisade
« Vastaus #3 : 05.10.2009 20:17:33 »
Öö joo, olin hieman kärsimätön tätä julkaistessa :)
Mutta kiitos kommentista ^^ Yritän jatkella tätä tässä...joskus....

karnauba

  • ***
  • Viestejä: 9
Vs: Puuterisade
« Vastaus #4 : 21.12.2009 09:44:51 »
Osa 2

Laskin täyden kuppini pöydälle, varoen läikyttämästä maitokahvia pitkin vastapyyhittyä lasipintaa. Mukin viereen laitoin huolimattomasti kulmista nuhjaantuneen, tekonahkaisen lompakon ja vaihtorahakolikot.

Istuuduin hontelon tuolin päälle ja kuoriuduin samalla muhkean takkini uumenista. Nyt oikeastaan kaduin kotona poistumista, sillä pahoinvointi teki paluuta ja olin jo juonut kahvia kotona. Tosin oli ihan tervettä poistua neljän seinän lukosta muutenkin kuin humaltumisaikeissa. Tunnustelin hieman oloani ja lähes pidätin hengitystäni. Vapina oli helpottanut jo suurin piirtein, tosin leivoslautasella lepäävä lusikka kalisi epämiellyttävästi, kun tartuin siihen.
Nojauduin väsyneesti taaksepäin, nostaen vasemman jalan toisen yli. Tuijottelin hetken tahraisia kengänkärkiäni.

Näin sivistyksen parissa aloin tiedostaa epäsiistin ulkomuotoni; revityt, likaisenharmaat farkut, isoveljen bändin logolla koristeltu huppari, joka oli asiaan kuuluvasti pari numeroa liian iso. Ajatus katutyttö-lookista ei olisi edes juolahtanut mieleeni, ellei nelissäkymmenissä oleva naisihminen olisi vilkaissut minua ikkunan läpi kuin syöpäläistä. Epätoivoisesti virnistäen painoin leukani kämmeniäni vasten.

”Veera! Mä luulin, että sä makaat kotona tekemässä kuolemaa!”
Pyörähdin penkillä ympäri, kolauttaen kyynärpääni kipeästi pöydänreunaan. Eteeni ilmestynyt punkkarityttö tuntui valavan hämärän huoneen täyteen valoa silkalla läsnäolollaan ja kasvoissa kiiltelevän metallimäärän avulla. Tämän pukeutuminen oli huomiota herättävä sekoitus kirkkaita värejä, revittyjä, kulutettuja pintoja ja säihkyvää terästä.

”Ei mulla nyt niin huono olo oo”, vastasin tuhahtaen, seuraten samalla kuinka Niina veti itselleen penkin viereisen pöydän ääreltä ja viittasi seuralaisensa istumaan vapaalle tuolille. Pistin merkille tytön uutukaisen hiusvärin.
”Kyllästyit jo siihen pinkkiin? Ihan pirtee sininen tosin, ei siinä mitään.”

Niina hymähti taputtaen kirkuvan väristä irokeesiaan lempeästi.
”Riikinkukonsininen, jos saan pyytää”, hän sanoi teennäisen loukkaantuneella ja hienostelevalla äänellä. ”Mutta hei, ootko sä tavannu Lauran?” hän kysyi virnistellen; hampaissa kimalsi pieni timantti ja tytön puhuessa hänen suustaan saattoi erottaa muovipalloisen kielikorun.
Pudistin päätäni ja lausahdin lyhyen tervehdyksen minua vastapäätä istuutuneelle tytölle, joka tuntui piiloutuvan vinon otsatukkansa ja väljän piponsa taa.
”Joo siis, Laura, Veera”, Niina sanoi viittoen vuoronperään kummankin suuntaan niin, että lukuisat rannekorut kalisivat toisiaan vasten. ”Veera, Laura.” Toisen tytön ujous ei tuntunut haittaavan, sillä ylisosiaalinen ja vilkas Niina piti huolta siitä, ettei mikään jäänyt epäselväksi.
”Laura opiskelee kokiksi amiksessa”, hän ilmoitti leveästi hymyillen. Hän tökkäisi ystäväänsä lempeästi kylkeen. ”Etkö vaan?”

Lauraksi kutsuttu tyttö hymyili suloisesti ja pyyhkäisi hiussuortuvia taemmas.
”Juu”, hän vastasi lyhyesti, painaen kapean leukansa kämmentään vasten. Niina pyöritteli turhautuneesti silmiään ja pöyhi irokeesista irronneita suortuvia takaisin ruotuun.
”Äläpähän kehtaa esittää tuollasta”, hän huomautti. ”Et sä noin ujo oo ikinä.”
Kun vastausta ei kuulunut miltään suunnalta, tyttö hypähti pystyyn, tunnustellen samalla lompakkoa farkkujensa taskusta. Hän kurkisti lompakkoonsa noukittuaan sen ylös ja näytti miettiväiseltä.
”Laura, otatko sä jotain? Mä tarjoan.”

”Kahvi, mustana”, vaaleavärikkö lausahti, kääntyen hieman ystäväänsä kohti. Hän kurtisti kulmiaan kevyesti. ”Mä maksan sen kyllä sulle myöhemmin takas.”
Niina viittasi kämmenellä moiselle ehdotukselle ja naurahti itselleen ominaisella, hieman käheällä tavalla. Korut kilahtelivat jälleen vastakkain.
”Paskat, sinä mulle mitään maksa”, hän tuhahti, raahautuen hitaasti kassaa kohti.

”Niin, sä oot lukiossa?”
Hätkähdin kysymyksen myötä ja käänsin katseeni Niinan nahkatakin selkämyksestä käsiinsä nojailevaan Lauraan, joka tarkasteli minua otsatukkansa takaa, pää kevyesti kallellaan.
”Joo”, vastasin tönkösti. ”En tosin tiiä, että miksi oon.”
”Etkö sitten tykkää?” Laura kysyi, kallistaen päätään entistä enemmän. Tyttö toi mieleeni surusilmäisen, hieman hämmentyneen spanielin. Suloisen spanielin, lisäsin vaimeasti ajatuksissani.
”Kunhan oon laiska”, sanoin naurahtaen vaivaantuneesti. ”Saa nyt nähdä, tuleeko musta ylioppilasta ollenkaan.”
Laura nyökkäsi hajamielisesti, antaen katseensa harhailla Niinan suunnalle. Vilkaisin itsekin samaan suuntaan ja totesin Niinan löhöävän epäergonomisesti tiskiä vasten, jalat omituisessa solmussa, palvelua odottaen.

Keskustelu kuivui kokoon ja se antoi minulle mahdollisuuden tarkkailla uusinta tuttavuuttani paremmin. Tytön kasvot olivat kapeat, mutta niissä oli jotain lapsenomaista korkeista poskipäistä, siipimäisistä kulmakarvoista ja suorahkosta nenästä huolimatta. Lauran iho oli kalpeahko ja mahdolliset virheet hän oli peittänyt ohuella meikkivoidekerroksella. Muutenkin tytön meikki oli siisti: kapea rajaus yläluomella, kevyt sipaisu ripsiväriä.

Laura oli pukeutunut pinkkivalkoiseen huppariin, jonka rintamuksessa oli minulla täysin tuntemattoman bändin logo; hieman avoimeksi jätetyn vetoketjun takaa paljastui palanen tummaa t-paitaa. Luonnonvalkoisen, väljän pipon hän oli painanut syvälle päähänsä vaalennetun tukan suojaksi. Päähineen sähköistämät hiukset kiemurtelivat huolettomina kiharoina olkapäiden yli ja tiheäksi peitoksi selän puolelle.

// Oho, jatkoa jopa. Tarviin betan :<
Nooh, kommentteja?

Upsila

  • aallotar
  • ***
  • Viestejä: 1 248
    • and here are all your lies
Vs: Puuterisade
« Vastaus #5 : 22.12.2009 20:27:34 »
...

...

... Vau. Sinä sait minun suuni loksahtamaan niin alas, että näyttäisin taatusti muiden edessä hölmistyneeltä kuin koskaan aikaisemmin. Jotkut ne vain osaa kirjoittaa niin mahtavasti, sanon minä. Sinä ainakin olet siinä mahtavien kirjoittajien joukossa, tulen taatusti kateelliseksi! :'D

Muttamutta, pidin tästä hirmuisen kovasti. Sinulta löytyy niin virheetöntä tekstiä, upea kirjoitustyyliä ja oikein hyviä kuvailuja, että ei millään voisi jättää tekstin lukematta. Minun pitäisi olla aktiivisemmin Sanan säilä - osastolla, kun näin hyvää tarinaa on tarjolla! Pidän hahmoistasi, he ovat niin nuorekkaita ja rohkeita (kuten Niina) pukeutumaan revityistä metalleihin ja metalleista väreihin. On kunnia saada lukea tätä. Toivoisin jatkoa pikapika, eihän tässä millään malta odottaa!

Jatkoa! (;
I'd rather have one sunflower from you than a million roses from any other boy.

karnauba

  • ***
  • Viestejä: 9
Vs: Puuterisade
« Vastaus #6 : 01.01.2010 19:51:22 »
Upsila, kiitos paljon :D
Todella.

Jatkoa nyt ei heru ihan hetkeen, kun en ole saanut hommattua kunnollista kirjoitusohjelmaa uudelle koneelleni.

Nelea

  • ***
  • Viestejä: 363
Vs: Puuterisade
« Vastaus #7 : 03.01.2010 21:39:06 »
Siis ...
...
...

Tää jätää aika sanattomaksi. Kieli ja kirjoitustapasi on loistavaa, samoin kuvailu. Et muuten usko miten miten suuni tippu n. puoli metriä alaspäin kun Lauran sait ficciin mukaan. Melkein kuin olisit minua kuvaillut ;D. Oikeasti.
Virheitä en huomannut ( ja arvaa vaan kaksi kerta etsinkö?). Kirjustele jatkoa heti kun pystyt. Haluan lukea tätä lisää.
Damn it feels good to be a Lannister.

//puoliprolle kiitos avasta!

mimmmi`

  • ***
  • Viestejä: 12
Vs: Puuterisade
« Vastaus #8 : 12.01.2010 22:52:51 »
Hei tää oli oikeesti hyvä! Kuvailu oli sellast kivan realistista.
Ja toi Niina vaikuttaa kivalta noitten san riikinkukonsinisten hiuksien kanssa kuten myös toi Laura (tai siis ei sil oo kyl riikinkukonsinisiä hiuksia, mut joo tajusit varmaan :D)
Ja jotenki voin kuvitella että toi Anna on just semmonen ihminen etten kestäis olla sen kaa samassa huoneessa minuuttiakaan.. :D

No joo mut siis jatkoa toivon!

Ainii ja pakko viel sanoo et mulki kävi tos alus sääliks tota mummoa.. :D