Kirjoittaja Aihe: Yksi katse jota et ymmärrä [K - 11]  (Luettu 2483 kertaa)

Torttu-Mopo

  • ***
  • Viestejä: 48
Yksi katse jota et ymmärrä [K - 11]
« : 22.07.2007 00:33:10 »
Author:  Torttu-Mopo (Stop)
  Pairing: ?/?
  Rating: K - 11
  Genre: Romance
  Disclaimer: Omistan joka ikisen hahmon tarinasta.
Beta: Jälleen kerran ihanainen Invisiblegirl
  Warnings: -
  Summary: Hymyilit minulle. Jaoit sentään vielä hymysi kanssani.
 
A/N Idea lähti omista tunteista, ja muutenkin, tuli masis, niin piti saada kirjoitaa jotain herkkää  :D

Katsella… katsella, katsella. Katsella kauneuttasi. Katsella, kuinka suutelet toista. Katselen korvat punaisina, kun poika läppää sinua kevyesti perseelle. Hymyilet, kaunista hymyäsi. En saata kuvitella, että valitsit hänet… Hän oli ollut ystäväni vuosia! Niin sinäkin. En ollut koskaan kertonut kellekään tunteistani sinuun. Näyttelin… olin typerä. Hän kuiskasi sinulle jotain. Nauroit, sitä kaunista, tummaa nauruasi. Kyllä, naurusi oli tumma, vaikka olit vaalea. En ymmärtänyt ennen, kuinka jahdattu olit. Toiset antoivat käsittää, etteivät pidä sinusta. Olin yksi niistä idiooteista. Annoin ymmärtää, etteivät tunteeni ole enempää kuin kaverilliset sinua kohtaan.
Suikkasit suukon, ja sanoit jotain. Kuvittelin itseni ystäväni tilalle. Punastuin välittömästi. Olisin rakastanut, suudellut sinut pilviin. Olisin antanut jotain, mitä hän ei olisi osannut antaa. Ikuisen rakkauden.
Nauroit, ja käännyit. Mutta hän tarrasi sinusta kiinni, ja vei sinut kiihkeän suudelman syövereihin. Rypistin nyrkkiini paperin, joka oli ollut kädessäni.
Sitten työnsit hänet pois. Pois, pois, ettei hän olisi enää suudellut sinua, sanoit jotain, vilkutit, ja kävelit kohti minua. Kun tulit lähemmäs, huomasin huulipunasi levinneen. Luultavasti, nyt ystäväni pyyhki huulipunaa pois huulistaan, huulipunaa, jonka sinä olit jättänyt siihen. Tunsin pienen kateuden pistoksen. Hymyilit minulle. Jaoit sentään vielä hymysi kanssani.
Muuta en saakaan, minun täytyy tyytyä hymyysi. Olisin voinut vaikka itkeä puolestasi…
 ”Toi sun kaveri… Se on aika mielenkiintoinen tapaus”, sanoit yhtäkkiä minulle. Tunsin kuinka jotain kylmää valahti minuun, mutta sydämeni jäi lämpimäksi, sillä sinä olit lämmittänyt sen.
Murahdin vastaukseksi.
 ”Pidän hänestä, ihan tosi. Mutta… mä vaan mietin, että oonko mä sen arvoinen”, sanoit. Jokin minussa sykähti. Teki mieleni sanoa, että kultaseni, mikään ei ole liian hyvää sinulle.
Mutta hillitsin kieleni. Hillitsin sen lauseen, joka saattaisi ehkä rikkoa jään, tai rikkoa kaiken hyvän väliltämme.
 ”Katri”, huoahdin, ”miksi mietit sitä? Tiedät ihan hyvin itsekin, että oot sen arvoinen.”
Miksi sanoin niin?
Kerronpa syyn. Halusin ilmaista kiertelevän peittävästi tunteeni. Nakkelit vain niskojasi, sanomatta mitään erityistä.
 ”En…” aloitit, muttet osannut jatkaa. Alitajuntani suunnitteli lauseen loppuun. En rakasta häntä, mutta samalla tiesin, ettei se ollut totta. Siistit pitkällä etusormellasi huuliasi.
 ”Lähdetään. Porukat raivoo, jos me tullaan täältä liian myöhään”, muutit onnekseni puheenaihetta.
 ”Joo”, sanoin. Jos joku muu olisi ollut vierelläni, hän olisi nojautunut lähemmäksi, kujertanut jotain, hihittänyt, ja räpytellyt viekoittelevasti silmiään. Mutta sinä en tehnyt niin. Kävelit vierelläni asiallisesti, selkä suorassa, niin kuin normaali ihminen. Joskus minusta tuntui, etteivät ihmiset välittäneet, vaikka toinen olisikin varattu. Mutta sinä olit uskollinen, tiesin sen. Vilkuilin sinua. 16- vuotiaan nuoren naisen kasvoja. Itse olin jo 18, mutta en silti voinut olla ajattelematta sinua. Minua hymyilytti.
 ”Mitä nyt?” kysyit aina niin tarkkaavaisesti kuin aina. Hymähdin, mutten antanut sen kummempaa vastausta.
 ”Jupe, mitä nyt?” kysyit ja pysähdyit. Hymähdin taas, mutta tällä kertaa kerroin.
 ”Muistelin vain.. Muistatko kun olit kaksitoista? Miten pieni sä olit silloin…”
Hymy kohosi kasvoillesi.
 ”Paraskin puhuja”, naurahdit. ”Itse olit lyhyempi.”
Virnistin. Muistin, kuinka sait minut kerta toisensa jälkeen mustasukkaiseksi.
 ”Niin. Olit jotenkin niin.. läheinen silloin.” sanoin. Halusin muistuttaa itseäni siitä, kuinka ihanalta tuntui, kun istuit viereeni. Vaikka tilaa ei olisi ollutkaan, tungit silti. Isäni katsoi sinua ilkeästi, muttet silti sävähtänyt.
 ”Se johtui siitä, että rakastin sinua”, sanoit. Sydämeni sykähti. ”Rakastin sinua liikaa, jättääkseni sut rauhaan.”
Kyyneleet tulvahtivat ihaniin silmiisi. Voi, miksi olit surullinen? Anna anteeksi typeryyteni. Voi, ole niin kiltti, älä itke enää.
 ”Miksi itket? Älä itke”, sanoin, ja astuin lähemmäs sinua. ”Ei se ole niin surullista…”
 ”Et ymmärrä”, nyyhkytit, ja työnsit minut kauemmas. ”Rakastan sinua vieläkin. Olen aina rakastanut, ja tulen rakastamaan. Et vain ole koskaan huomannut… Et ole välittänyt.”
 ”Tuo ei ole totta!” kauhistuin. Olet aina välittänyt minusta. Olen niin onnellinen… ja surullinen.
 ”Olen aina rakastanut sinua”, sanoin hellästi. ”Sinä et ole huomannut sitä. Rakastan edelleen.”
Kohotit kyyneleiset silmäsi. Kyyneleiset vihreät silmäsi. Ne eivät olleet punaiset, ja turvonneet. Ne olivat vain kyyneleiset.
 ”Jupe…” kuiskasit. Yksi sana. Minun nimeni. Se karkasi sinun huuliltasi. Sen olinkin aina halunnut kuulla. En muuten, opettajien, heitukoiden, tai vanhempien suusta. Halusin kuulla sen hellästi, sinun suustasi. Se oli jotain aivan ihanaa. Ihmiset ihmettelevät sitä, mutta he eivät olekaan kuulleet sinun sanovan nimeään yhtä hellästi, kuin sanoit minun.
Astuin lähemmäs. Katse, jota et ennen ymmärtänyt. Katse, jota en ennen ymmärtänyt. Katse, joka tulisi olemaan minun.
Painoin huuleni huulillesi. Tiesin, tiesin nyt että ne kaikki toiset, olivat olleet sinulle vain korvikkeita. Meidän välillämme oli aina ollut jotain erityistä.
 ”Odota”, sanoit yhtäkkiä ja työnsit minut pois. Huomasin sinun pitelevän puhelinta korvallasi. Petyin. Kenelle soitit, kesken sen, kun sain vihdoin omistaa sinut?
 ”Toni, meidän pitää erota”, kuulin sanasi ajatusteni läpi.
Olin tyytyväinen. Tiesin, ettet pettäisi koskaan.
Painauduit vasten rintaani. Emme tarvinneet sanoja. Rakkaus puhui välillämme. Se kuiskaili hiljaa. Suutelin sinua taas mielihyvän vallassa. Veri kiersi suonissani. Sydämeni tykytti. Jännitin vartaloani. Suuteleminen sinun kanssasi oli jotenkin niin.. erilaista. Erityistä.
Pääsimme jotenkin sisälle. Se oli hieman vaikeaa, sillä emme voineet irtautua toisistamme. En halunnut irtautua sinusta enää koskaan.
Paitani sai lähteä. Heittäydyimme sängylleni. Kiedoin käteni upealle vartalollesi. Hengitit niskaani, lämpimästi. Se jäi siitä kohden hivenen kosteaksi. Avasin paitasi napit, vähitellen, yksi kerrallaan. Suutelin kaulaasi, ensin varovasti. Vyösi solki painoi vatsaani, ja jätti siihen punaisen jäljen. Hetkellisen, katoavan muiston sinusta.

Suutelin sinua. Kaikki oli ollut niin ihmeellistä. Olit jättänyt kaulaani fritsun, vahingossa vain. Kumpikaan meistä ei ollut enää neitsyt. Me olimme yhtä. Katsahdin kelloani. Kuuden tunnin päästä lähtisit omalle paikkakunnallesi. Toiselle puolen Suomea. Kyynel vierähti poskelleni. Milloin näkisimme jälleen?
 ”Katri”, kuiskasin, ja tongin tyynyliinani sisältä jotain.
 ”Mm”, hymähdit. Hymysi sulatti minut. Jälleen kerran.
 ”Tuletko vaimokseni?” hengitin korvaasi. Ilmeesikään ei värähtänyt. Kasvoillesi levisi onnellinen hymy. Kuka tahansa toinen, olisi kauhistunut, ja karannut pois. Sinä hymyilit.
 ”Tulen”, kuiskasit henkäisten suuhuni. Pujotin jo kauan aikaa sitten ostamani sormuksen sormeesi. Olinhan tehnyt sen aiemminkin, mutten vasempaan nimettömään. Samalla toivoin, että olisimme ymmärtäneet toistemme tunteet aiemmin, niin olisimme saaneet olla, päiviä, kuukausia, vuosia kauemmin yhdessä. Mutta nyt meillä olisi koko loppuelämä aikaa.
Olit minun. Sinä minun, minä sinun. Omistimme toisemme.
En anna sinun kauneuttasi enää koskaan toiselle. Lupaan.
En koskaan.
« Viimeksi muokattu: 15.11.2014 22:05:19 kirjoittanut Pyry »
Ace of spades.

Eeyore

  • Radamsa
  • ***
  • Viestejä: 1 875
  • Karo-muoks || Ei Eyeore, ikinä.
    • Loista Tähti, loista.
Re: Yksi katse jota et ymmärrä [K - 13]
« Vastaus #1 : 07.08.2007 00:10:39 »
Aai että :P
Ennen kuin annan ruusuja, keräsin siulle risuja :D

Lainaus
Tunsin kunka jotain kylmää valahti minuun, mutta sydämeni jäi lämpimäksi, sillä sinä olit lämmittänyt sen.
Pitäis varmaan lukea kuinka.
Lainaus
16. vuotiaan nuoren naisen kasvoja.
16 jälkeen ei tule pistettä, koska sehän lausutaan "kuusitoista vuotaan" eli pitäisi ehkä olla 16-vuotiaan.
Lainaus
Virnistin. muistin, kuinka sait minut kerta toisensa jälkeen mustasukkaiseksi.
Iiiiiiiso alkukirjain :D
Lainaus
kumpikaan meistä ei ollut enää neitsyt
en muista mikä tuossa oli mut iso alkukirjain kait pitäis olla  :roll:
Lainaus
Toiselle puolen suomea
Isolla Suomea.
Lainaus
jälleen kerran.
Iiiso alkukirjain :D
***
No mut ruusuihin. Tää oli tosi herkkää hommaa, ja tuntu, et oli läheinen siulle. Tykkäsin juonesta, kulki mukavasti ja tuollainen rakkaus on kyllä ihanaa :D ei koskaan pitäisi olla ujo sanomaan, et tykkää, siinä voi mennä mahikset.
Lainaus
En koskaan.
Ihana! Niin lyhyt, niin yksinkertainen, niin ihana!
kitoskitoskiiiitoskittooos!!


"Sie oot vähän niinku vähä-älynen pikkusisko, jota miulla ei oo koskaan ollu."
Naakkapuiston istuva päällikkö Märkäpuuma
Lucius/Narcissa | 67/100