Glee, Valtamerisilmät (Kurt Hummel) | K11

[Zacharias]

Title: Valtamerisilmät
Author: Zacharias
Rating: K11
Pairing: siinä sivussa Kurt/Blaine
Genre: angst
Fandom: GLEE
Warnings: spoilaa Gleen 2. tuotantokautta.

Summary: Sydämeni kotia etsien, niin se mut saa, hämärän kujia kulkemaan.

A/N: Inspiroidun nykyään vähällä, ja yleensä siihen vaikuttaa suomalainen söpöys. No, kuitenkin. Teki mieli kirjoittaa jotain periaatteessa parituksetonta. Joten mikä olisikaan parempi henkilö siihen hommaan, kuin rakas Kurt Hummelini? Tykätkää tai tökätkää (ai niin, eihän tämä ollutkaan Facebook.)

Valtamerisilmät

Kurt istuu pihalla ja vain katselee eteenpäin. Katselee kauas kaukaisuuteen, vaikka joku saattaisi luulla hänen tarkkailevan Dalton Akatemian portteja. Sitä kullattua D:tä ja A:ta. Kuitenkin, poika on hukkunut omiin ajatuksiinsa. Ajatuksiin ja mielikuviin taivaista ja rikkomuksista. Hän miettii, on hämmentynyt. Kenelle kuuluu Kurt Hummel? Kuuluuko hän siisteihin housuihin ja siniseen bleiseriin, joka tuoksuu vastapestyltä joka aamu. Kuuluuko hän likaisiin käytäviin ja puheensorinaan, jota huudoksikin kutsutaan. Onko hän poika, jonka sydän sykkii hymyilevälle sunnuntailapselle, vai onko lämmin syli ja lämpimän suuret kädet ne jonne pujottaa omansa? Kenelle kuuluu Kurt Hummel?

Joulukuinen tuuli saa posket punertumaan. Kurt koskettaa varovasti hennolla kädellänsä toista. Mikä saa ne yleensä hehkumaan? Sekö, kun ne likaiset käytävät osuvat niitä vasten? Sekö, kun sunnuntailapsi lähestyy hiljaa, silittää varovasti niiden sileää pintaa? Onko väärin toivoa yhä olevansa onneton, jotta joku voisi pelastaa? Missä menee raja sille, että käyttää toisen rakkautta vain oman etunsa tavoitteluun? Kurt rakastaa, mutta ei voi olla kuuntelematta pientä ääntä omatunnossaan. Se on väärin.

Kysymyksiä, joihin ei löydy vastaajaa. Vain Kurt tietää mitä ne tarkoittavat. Ei se tönitty ja hyljätty ole aina itse puhtoinen. Vain ihminen, ja ihmisenä Kurt itse tekee rikkomuksia. Pakottaa itsensä rakastumaan uuteen, siihen joka vain vähän hymyilee. Eikä se silti tarkoita, etteikö Kurt rakastaisi sitä miten sunnuntailapsi hymyilee ja saa hänet itsensä hymyilemään mukanaan. Kaikki on vain liian hyvin. Kurt katsoo horisonttiin ja tietää, että kaikki rikkoutuu taas pian. Häntä ei ole luotu olemaan onnellinen.

Kurt tuntee, miten kyyneleet kohoavat silmänurkkiin. Poika pudistelee päätänsä. Se on vain tuuli, joka nostaa vesipisaroita ylös. Eiväthän paenneet itke ikinä. Kyyneleet eivät kuulu palatsihuoneisiin, jotka pelastavat merestä uppoavat. Antavat uuden henkilöllisyyden, kutsuvat prinssiksi ja kumartavat. Ei, mahdotonta. Sormenpäitä palelee ja Kurt toivoisi vain jonkun ottavan niistä kiinni. Aivan kuka tahansa, sillä Kurt pitää jälleen pelastaa. Hän haluaisi huutaa, hypätä pystyyn ja kertoa sen kaikille. Miten paha on yhä olla. Eivät huulet ole kosketusherkin alue, vaan ne kädet. Kurt nostaa vasemman kätensä oikean päälle ja sivelee sen pintaa. Kuvittelee, että se on joku toinen. Sunnuntailapsi, tai oma isä. Isä, joka ei koskaan lakannut rakastamasta.

Nyt, jos joku katsoisi Kurtia silmiin. Poika myrskyävässä valtameressä.

“Kurt.”

Kurt laskee alle silmänräpäyksen kätensä taas kyljelleen ja luo katseen oikealle. Sunnuntailapsi hymyilee. Kurt kiittää onneaan, että tuuli on kuivattanut pienet pisarat kasvoiltansa, ne valtamerestä ohi räiskyneet.

“Mennäänkö?” Blaine kysyy.

Posket punertuvat taas, ja Kurt nousee ylös. Hän ottaa kasvoillensa vastauksen sunnuntailapsen hymyyn.

“Mennään”, Kurt sanoo. Blaine ojentaa kätensä, johon Kurt tarttuu. Ja sitten he kävelevät ulos Dalton Akatemian porteista.

[Solembum]

Ihihihihi.

Painoin päivitä. Bongasin Kurtin. Hymylin niin, että suupielet saattoi revähtää. Vilkaisin kuka kirjoitti. Hymy korvissa. Luin kaksi kertaa. Hymyilyttää edelleen. Ja itkettää. Sinun Kurt on täydellinen. Sinun Blaine on täydellinen. Teksti oli ihanan kaunista ja taidan lukea kolmannen kerran. Miten sä teet tämän mulle joka kerta. Ei pysty keskittymään. Ihkutusta. Pahoitteluni.

Sunnuntailapsi. Niin Blaine.

Eikä se silti tarkoita, etteikö Kurt rakastaisi sitä miten sunnuntailapsi hymyilee ja saa hänet itsensä hymyilemään mukanaan.

Pidän näistä sinun kauniista kielikuvista ja kuvailuista. Etenkin kun ne on niin - sopivia. Aina. Sinun Kurt angstisena on melkeinpä suloisempi kuin se fluffyisempi versio. Sä vaan kirjoitat nämä angstit sellaisiksi, ettei niitä tule edes ajatteleeksi angstisina, vain kauniin surullisina. Onko värin olla masokisti jonkun toisen puolesta? Sillä minusta Kurtia pukee tuo surullisuus. Vaikka yleensä sanonkin, että onnelliset loput kunniaa. Ja toivon, että Kurt vielä saa sen onnellisen loppunsa. Mutta:

Häntä ei ole luotu olemaan onnellinen.

Taidan olla tätä mieltä. Vaikka en haluaisikaan olla. Haa, tuo oli muuten lempikohtani, muistinpa senkin sentään sanoa.

Kädet. Ne kulkivat kivana teemana tässä, etenkin koska I Wanna Hold Your Hand. Bongailin tuolta Blainen, Finnin ja Burtin pitämässä Kurtia kädestä. Kolme Kurtin elämän tärkeintä ihmistä oli punottu tähän kauniisti mukaan. Ja kädet sopivat hyvin vertauskuviksi (tai mitä ne nyt ikinä onkaan, olen liian sekaisin saamaan tähän yhden ainutta järkevää sanantapaista) Kurtin ajatuksille siitä, kuka on tärkein, tärkeä, koska kuten sanottu, on romantiikka se Kurtin juttu, mitä tulee unelmiin, haaveisiin ja ihmissuhteisiin. Eikä jokaista vastaantulijaa nyt oikein voi pussatakaan. Edes Finniä (vielä). Eli musta nuo kädet sopivat tuonne tekstiin ihanasti : )

Kuitenkin, poika on hukkunut omiin ajatuksiinsa.

Tämä oli toinen minun suosikeista. Rakastin!
Vielä jonain päivänä onnistut aivopesemään mut Finn/Kurtin ykkösfaniksi : )

Tunnelmaspoileri:

Kenelle kuuluu Kurt Hummel?

MINULLE!

[Beatrix Bones]

Aaaawww, voi kun söpöä! Hymyilin ficin lopun suloisuudelle leveämmin kuin tänään kädessäni olleen palkkashekin numeroille, ihan oikeasti! Siinä oli vain jotain niin söpöä, kun Blaine saapui pelastamaan Kurtin.

Yleisesti ottaen pidin ficin kirjoitustyylistä. Olisihan minun pitänyt arvata tämän ficin kirjoitustyylin suunnan jo otsikosta, mutta silti yllätyin erittäin iloisesti tekstiä lukiessani. Olet tehnyt tästä jotenkin omasta tavanomaisesta tyylistäsi poikkeavan, mutta silti tässä näkyi selvästi kirjoittajan kädenjälki. Olit onnistunut vangitsemaan Kurtin surumielisen haavemaailman ficciin, kuvaillut hänen ajatuksiaan ja mielenliikkeitään liitoittelematta mitään, mutta pitäen silti sen kuuluisan punaisen langan selkeästi näkyvillä. Minulta meni muuten aika kauan tajuta, että sunnuntailapsella tarkoitit Blainea, mutta tunsin itseni aika hölmöksi kun sehän oli aivan ilmiselvää (ja tästä voidaan vetää johtopäätös, että luulin ficin alussa että Kurtin sydämen sykkivän vain hänelle itselleen kyllä vain), että se olikin sitten Blaine. Hymy leveni entisestään ymmärtäessäni tämän tärkeän asian.

Voisin kirjoittaa enemmänkin ihanasta kirjoitustyylistäsi, mutta taidan jättää sen nyt tällä kertaa. Enköhän ole jo aiemmin kehunut sitä niin paljon, että taitaa tulla jo korvista ulos. Kuitenkin teksti oli täynnä vihjailuita, jotka olivat osittain ihan hauskoja, arvoituksellisia, jotkin vähän liian vaikeita ymmärtää tälle piiloblondille, mutta kyllä ne sitten ajan mittaan minullekin aukenivat. Olit osannut ottaa vertauskuvia tähän tekstiin hyvin mukaan ja ne värittivät tätä ihanasti!

Ja nyt Blaine Blaine Blaine Blaine! Ui, hän on niiin ihana hahmo ja sopii sympaattisena henkilönä aivan loistavasti prinsessamaiselle Kurtille (who is a unicorn indeed). Sain pitkin ficciä vähän sellaisen kuvan, että Kurt ihannoi Blainea ja pitää tätä isänsä lisäksi rakkaimpana henkilönä koskaan, ja näinhän sen pitää mennäkin! Minun mielestäni siis onnistuit aivan täydellisesti tässä.

Kiitos, muru! ♥

[Ferope]

Kiitos Zachy ♥

Ficci oli kirjoitettu kauniisti, tyypilliseen Zacharias-tyyliin. Ja kuten aina kaikki järkevä on sanottu, joten päädyn vain kehumaan. Jossain kohtaa oli kohtia, joissa olisin itse kirjoittanut hieman eritavalla, mutta kuten viimeksini sinun tekstisi .

Sievästi lisätty vertauskuvia ja vihjauksia. Pidän Blainestä, kun häntä ei ole liikaa. Oikeastaan sama pätee Kurtiin. Tämä Kurt oli kuitenkin ihana, vaikka pääroolissa olikin. Toisin kuin (jo Facessa todettiin kolmannella tuotantokaudella.

Pidin käsivertauskuvasta ja siitä kuinka otsikossa mainittu valtameri oli näin paljon esillä tekstissä.

Ei mikään kilometrikommentti, mutta kaikkihan sen tietävät; Feropen kommenttivarasto on säälittävän pieni.

Menenkin tästä tökkäämään sinua Facebookiin .

- Fero

[Pähkinäinen]

Tämähän oli hyvä. Hehee, fiksua, eikö vain?
Mutta mitä muuta tässä sitten voi sanoa? Tykkäsin, ei ollut virheitä eikä häiritseviä kohtia. Oikein kaunista ja sujuvaa tekstiä, oikeanlaista kuvailua eikä jaaritella turhaan. Tämän tasoisia tekstejä tarvittaisiin kyllä lisää.

[Zacharias]

Sole ahihi kiitos ihanasta kommentista! Siä saat miut hyvälle tuulelle joka kerta vain parilla sanalla (ja nämähän eivät ikinä ole vain paria sanaa, joten.) Miä olen itsekin kaavaillut, että se angstinen Kurt on ehkä se luonnollisempi, ja jotenkin, tiedä sitten miksi, pidän hänestä haavoittuvaisena. Noh. Kiitos kuitenkin taas ♥

Bea oot kultainen. Blaine on todellakin aivan ihana (ja hänestä on liian vähän ficcejä, damn it.) Olen iloinen, jos mielestäsi onnistuin tämän tekeleen kanssa. Kurt kun on se lempihahmo, ja häntä yritin sinne epätoivoisesti vangita. Haha, en tiedä mistä tuo sunnuntailapsi on fanoniini päätynyt, mutta se nyt seuraa joka hemmetin tekstiin mukaan. Kiitos ♥

Ferope haha, joo. Kolmoskausi on kyllä ollut lievästi pettymys. Mutta ensimmäiseen ja toiseen kauteen on aina kiva palata, että ei sillä (: Mukavaa, että pidit, kiitos todella paljon ♥

Lasisydän apua, kiitos! Ihana kuulla, että tämä oli sinusta näinkin hyvä. Kaunis teksti on se mihin pyrinkin, joten hienoa että näin siusta oli (: ♥