Author: Minä itse
Fandom: Poliisikoira Rex
Rating: K-11
Genre: Angst, romance.
Pairing: Christian Böck/Richard Moser
Disclaimer: Poliisikoira Rex ei kuulu minulle millään muotoa, eivätkä (ikävä kyllä) nämä ihanat herratkaan. En saa tästä rahaa, vain viatonta hupia.
A/N: Tätä oli uskomattoman vaikea kirjoittaa, eikä lopputulos niin hyvä ole kuin olisin toivonut... mutta laitoin tämän tänne kuitenkin, kun ei täällä tämän fandomin tekstejä ole näkynyt. Ja virheistä saapi ilmoittaa, jos niitä löytyy. Tämä on kyllä jossain määrin vähän kliseinen :----D Tää on näyttää täällä näemmä hieman lyhyemmältä kuin vuodatuksen blogissani, mutta ei meikäläistä pitkistä jaarituksista tunnetakaan. :----D KOMMENTOIKAA TAI ITKEN
Christian Böck istui baaritiskillä ja joi kaljatuopistaan. Tasan viisi vuotta sitten hän menetti työparinsa Richard Moserin. Christian ei voinut uskoa, että siitä oli kulunut jo viisi vuotta, sillä hänestä tuntui, kuin vasta eilen olisi menettänyt ainoan miehen josta oli välittänyt. Hän ei uskonut että olisi koskaan voinut rakastua hänen kaltaiseensa mieheen, ja vain muutaman kuukauden päästä menettänyt hänet. Christian joi viimeiset tipat tuopistaan ja tilasi uuden. Hän ei välittänyt vaikka tulisi täysin kaatokänniin, hän halusi unohtaa Richardin ja sen tuskan jonka hän koki menettäessään hänet. Hän katsoi kelloaan. Se näytti puoli kahtatoista illalla. Hän tunsi alkoholin vähitellen nousevan kunnolla päähän, turruttavan hänen aistinsa, eikä hän enää nähnyt kunnolla eteensä. Hänen mieleensä palautui pikkuhiljaa vähän yli viiden vuoden takaiset tapahtumat...
”Lisää viinaa, Böck?” Richard sanoi hilpeästi työparilleen joka istui sohvalla selvästi hieman huppelissa. Christian ojensi lasinsa ja hymyili iloisesti miehelle. Richard kaatoi lasin piripintaan ja kaatoi itselleenkin.
”Noh, Böck, mites naisrintamalla sujuu?” Richard kysyi hilpeästi Christianilta. Christian hymy hyytyi hieman.
”No... ei kovinkaan erikoisesti”, hän sanoi hieman ahdistuneen kuuloisesti. ”Entä sinulla, Moser?” hän jatkoi jo hieman iloisemmin. Richard huitaisi kättänsä.
”Ääh, sinkkuna minäkin, kyllähän sinä sen tiedät”, Richard sanoi hilpeästi. Christian hymyili miehelle. Hän tunsi olevansa jo kovin päissään, eikä varmasti selviäisi kotiinsa asti sammumatta johonkin ojaan. Richard tuntui huomaavan tämän myös, vaikka oli myöskin melko kovassa huppelissa.
”Kuule, Christian... mitäs jos jäisit täksi yöksi minun luokseni? Minusta tuntuu ettei sinun kannata yrittää suoriutua kotiin tuossa tilassa. Voit vaikka nukkua tuossa sohvalla”, Richard ehdotti. Christian nyökkäsi miehelle, kun ei oikein saanut sanaa suustaan.
Miehet joivat vielä pari lasia, kunnes olivat niin kertakaikkisessa huppelissa että eivät pystyisi edes sohvalta nousemaan. Richard katsoi omituisella ilmeellä Christiania silmiin ja sanoi sitten:
”Chris... kai sinä tiedät että sinä olet minulle enemmän kuin työkaveri?” Christian virnisti ja sanoi:
”Tottakai, olen sinun työparisi, jollet ole huomannut.”
”Ei, en minä sitä tarkoittanut, vaan... antaa olla.” Richard katsoi alaspäin. Christian kosketti hänen olkapäätään.
”Richie, kyllä minä sen tiedän”, hän sanoi miehelle. Richard katsahti Christiania päin ja hymyili. Christian ei ollut ennen tajunnutkaan kuinka kaunis Richardin hymy oli. Richard tuijotti Christianin silmiä ja tuli lähemmäs ja lähemmäs. Pian heidän huulensa koskettivat toisiaan. Ensin varovasti, kuin kokeillen. Christian vei kätensä Richardin hiuksiin ja suudelma voimistui hieman. Richardin kädet olivat jo avaamaisillaan Christianin kauluspaidan nappeja, kun he havahtuivat koiran haukuntaan. Rex oli herännyt torkuiltaan ja vaati ruokaa. Richard nousi naama hieman punaisena ja meni, joskin hieman hoiperrellen, viemään Rexille ruokaa. Christian kaatui selälleen sohvalle ja mietti asioita hetken, kunnes vihdoin sammui.
Seuraavana iltana miehet olivat jääneet kahdestaan ylitöihin. Christian istui työtuolissaan hiljaa ja katsoi Richardia hivenen epätoivoisella ilmeellä. Richard yritti vältellä ilmettä.
”Richard, minä...” Christian aloitti.
”Christian, älä. Tiedän mitä aiot sanoa. Se, mitä eilen tapahtui... se oli virhe. Sinä tiedät sen itsekin. Me olimme molemmat kaatokännissä, ties mitä muuta olisi tapahtunut, ellei Rex olisi tullut paikalle”, Richard sanoi rauhallisesti, mutta jonkun muunkin paistaessa hänen puheestaan läpi.
”Etkö sinä tuntenut mitään muuta sitten?”
”En tietenkään, miksi sinä niin luulet? Se... se oli virhe”, Richard toisti.
Christian näytti hieman pettyneeltä, ja nousi tuolistaan.
”Minä... minä käyn vessassa”, hän sanoi hiljaa ja lähti.
Richard huokaisi hiljaa, mutta Christian kuuli sen. Hän pysähtyi hetkeksi paikoillaan, hän mietti hetken, kääntyisikö takaisin, mutta päätti jatkaa vessaan asti.
Christian oli tuskin päässyt pois wc-kopista, kun näki Richardin edessään omituinen ilme kasvoillaan. Richard käveli Christiania kohti, joka puolestaan ei kyennyt liikkumaan. Pian hän näki Richardin kasvot vain muutaman sentin päässä omistaan.
”Chris, senkin typerys, luulitko tosiaan etten välitä sinusta?” Richard sanoi ja suuteli Christiania. Christian ynähti hämmästyksestä, mutta veti sitten Richardin wc-koppiin kanssaan. Richard avasi Christianin paidan ja tiputti sen lattialle, tehden sitten saman omalle paidalleen. Saman kohtalon saivat heidän muutkin vaatteensa. Richard käänsi nyt alastoman Christianin kasvot kohti kopin seinää. Kumpikaan ei sanonut hetkeen sanaakaan, ennen kuin molemmat huusivat nautinnosta heidän ollessa matkalla nirvanaan.
”Chris... se oli ihanin virhe, jonka olen eläissäni tehnyt. Eilinen siis”, Richard huokaisi Christianille.
Viisi vuotta myöhemmin Christian huokaisi pään selvetessä jo hieman. Muutaman viikon he olivat eläneet sillä tavalla, salaten suhteensa Höllereriltä, Grafilta ja muiltakin. Sitten eräänä päivänä hän sai kuulla Richardin kuolleen. Se oli kuin sata tikarin iskua suoraan sydämeen. Samana iltana, ilman että kukaan näki, hän oli itkenyt lohduttomasti kotonaan. Hän itki ja itki, kunnes oli nukahtanut. Seuraavana aamuna hän oli herännyt, toivoen kaiken olleen pelkkää unta, kunnes työpaikalla oli nähnyt kaikkien surumieliset ja masentuneet ilmeet, eikä Richardia missään. Hän tunsi maailmansa romahtavan, niin kliseiseltä kuin se kuulostikin.
Christian joi viimeisen kulauksen olutlasistaan, ja lähti hoiperrellen kohti kotiaan. Ehkä tänä yönä hän vihdoin kuolisi ja pääsisi Richardin luokse. Ehkä...