Kirjoittaja Aihe: "Sä kehität itelles ongelman tyhjästä." | K-11, ei paritusta  (Luettu 1906 kertaa)

Tunnelimyyrä

  • en idiot
  • ***
  • Viestejä: 114
Aihe: "Sä kehität itelles ongelman tyhjästä."
Kirjoittaja: Tunnelimyyrä
K-11
Ei paritusta

_____________________________________________________

Niin kai sitten. Jos ei ole ongelmaa, teen jostakin, vaikka sitten väärän sävyisestä yliviivaustussista. Kiitos tämän periaatteen vietin muutaman inhottavan hetken yrittäessäni oksentaa ulos välipalan.

Kiitos tämän periaatteen en osaa syödä niin kuin normaalit ihmiset.  Marya Hornbacheria lainaten, sisäoppilaitokset ovat syömishäiriölle otollinen paikka kasvaa ja rehottaa. Jos jo omasta takaa on syömishäiriö, sisäoppilaitos villitsee sitä. Kuten minulle kävi.

Voisi kaiketi sanoa, että jos en olisi ala-asteen jälkeisenä kesänä päättänyt vakaasti, että olin outo, friikki, kun ei ollut ongelmia, en viillellyt, en potenut masennusta tai syömishäiriötä, en ikinä ollut ollut osastolla! Jos ei ole ongelmia, niitä sitten kehitetään. Vaikka väkisin. Aloitetaan sitten sillä, että nyrhitään saksilla ranteita, muutama vuosi sitä. Yläasteen alkaessa täytetään pää sillä, että olen lihava, ja että kaikki puhuvat paskaa selän takana. Nyrhitään vähän syvempiä jälkiä. Ostetaan veitsi, kun luokkalainen haukkuu tyhmäksi ja läskiksi. Sisko raivoaa, etsitään se veitsi ja vedetään ensimmäiset, verta oikeasti vuotavat haavat. Ranteeseen. Ja koska koulumenestystä ei tule sormia napsauttamalla, vedetään uusia haavoja. Aina ei tule verta, aina ei uskalla painaa niin lujaa. Iltapäivät kulutetaan netissä, hakemassa sääliä ja uusia haukkuja itselle. Illat kulutetaan siinä, että itketään, kun kukaan ei rakasta, kukaan ei välitä.

Kukaan ei kuitenkaan välitä. Ei ole kavereita koulussa. Koska ei ole kavereita, ruokalassa ei voi käydä paljoa, siellä sen näkee, että kellä on kavereita oikeasti ja kellä ei. Välitunnit menee vielä, ne voi roikkua tyttöporukassa. Ne voi viettää yhdessä vessakopissa kyyhöttäessä, ja leikkiä että ei kuule kuinka ovea koputetaan.

Teiniangstia parhaimmillaan. Seiskan jälkeinen loma meni siinä, että koko ajan toisessa ranteessa oli paksu hikinauha. Joo, se hankasi, mutta ei, ei sitä pois voinut ottaa. Arvet olisi näkyneet. Muutamat, vaaleat viivat ranteessa. Sellaiset, jotka kuukaudessa olisi ruskettunut hävöksiin. Mutta oli sentään arpia! Se oli saavutus.

Kuten sekin, että koulussa ei syönyt mitään! Kotitalouttakin kun oli, näykki ruokaa ja heitti pois. Paitsi kun oli jotakin hyvää tai opettaja vahti. En syönyt kuudesta kahdeksaan tuntiin mitään! En ennenkuin olin kotona. Mitä siitä, että kotiin päästyään hyökkäsi jääkapille, varokoot kaikki vaan, pois alta, on nälkä!

Koulussa oli pahaa ruokaa. Onko mitään syötävää? Ai ei? No, otetaan sitten paahtoleipää, iso annos muroja, pari piparia, pakastimesta jäätelöä ja jukurtti. Ja vielä ylhäällä se karkkipussi, minkä juoksi kesken koulupäivää ostamaan. Se on vaan jättipussi.

Kasi luokka alkaa hyvin. Luokalle tulee uusi tyttö, joka suostuu opettajan ehdotukseen, että minä näytän paikkoja ja tutustutan muihin koulun tyttöihin. Ihan niin kuin koulun suosituimmat huolisi tämän tytön, se on läski. Ylipainoinen. Toisin kuin minä. Mitä siitä, että hän juo, seurustelee vakavasti ja omistaa kevarin. Tai siitä, että on polttanut. Siihen porukkaan ei voi kuulua ketään, kuka on yli kokoa 38 tai alle kokoa XL. Mitäs on kokoa 42.

Ja enkä muuten varmana kerro edes muiden nimiä, ellei se kysy. Muuten jään taas yksin. Mitä siitä, että muutamat luokkalaiset hyväksyisi seuraansa, mullapas onkin uusi tyttö. Joku, jonka kanssa istua ruokalassa koko ruokavälkkä ja talvella juosta pitkin kerroksia käytävävahtia karkuun, kuka nyt ulos pakkaseen haluaa, siellä on kylmä!

Sitten kuitenkin tulee taas yksi näistä puolentoista viikon poissaoloista. Poissaolo kortissa lukee että flunssa, ja on siinä äidin allekirjoitus. Nepäs ei vaan tiedä, että väärensin sen. Äiti ja iskä ei tiedä, että olin kotona, ne on töissä. Ja sisko ei kantele, kun sen poissaolo korttiin pari kertaa sutaisee äidin allekirjoituksen. Kerran sekin lintsaa, eikä jää kiinni, niin en minäkään jää kiinni.

Se on pieni hinta, se että koulussa paskanjauhanta lisääntyy. Onhan mulla uusi tyttö. Kun tulen sairaslomalta kouluun, uusi tyttö on aamulla juttelemassa suosittujen kanssa. Tekee mieli huutaa, että se on väärää kokoa, ei ole pieni eikä liian iso. Se on vaan iso! Matikan luokassa istun taas yksin. Kun vähän tunnin alun jälkeen läskipaskavammanen tulee kouluun, rukoilen mielessäni, että eikaiseistutähäneieiei! Ja ei se istu. Hymyilee kyllä, kun vaappuu ohi. En vastaa hymyyn. Mulkoilen ilkeästi, ja loppu tunnin se läski nieleksii kyyneliä. Heikkohermoinen.

En taaskaan mene ruokalaan. Uusi tyttö hengaa muiden kanssa, en varmana mene kysymään, että lähteekö se syömään.
"Etkö sä tuu syömään?" Argh. Se yksi epäsuosittu tulee kysymään. Ei, en tule vastaan samalla kun mulkoilen äkeästi. Se häipyy ruokalaan, ja tekee mieli huutaa perään, että laihis olisi sillekin poikaa.  Mutta en huuda. En ainakaan kun reksi tulee vastaan. Livistän pihalle, tulee sanomista ja jälki-istuntoa jos luuhaa sisällä. On jo varoitus, seuraavaksi sen tunti istumista.

Koulun jälkeen tai koulun aikana tulee käytyä kirjastossa ja kaupassa, ostamassa karkkia. Karkit sun muut herkut häviävät sillä sekunilla, kun olen omassa huoneessa ja ovi on kiinni ja musiikki päällä. Sekuntti siihen, kun repii pussin auki. Toinen siihen, kun mättää karkit suuhun. Kolmas kun pureksii edes hitusen pienemmäksi ja nielaisee. Pussi on tyhjä. On seuraavan pussin vuoro. Joskus ostan muroja, suklaa tai sokerikuorrutettuja muroja. Tai hunajamuroja. Nekin menevät kerralla tai kahdella. Kun herkut on syöty, on hetken hyvä olla. Sitten iskee ähky. Ja huono olo. Oksettaa, mutta en oksenna. Sen sijaan, kun vanhemmat menevät saunaan, juoksen yhteiselle hillopurkille, missä on monen kympin edestä rahaa. Otan 2,50; 3,40; tai euron, tai sen verran kun tiedän että johonkin hyvään menee.

Ja seuraavana päivänä taas kauppaan. Joskus tulee huono omatunto, mutta en välitä. Hukutan tunteet ruokaan, jos en pääse kauppaan, otan naposteltavaksi hapankorpun palasia, näkkileipää, jukurttia, hedelmiä, vaikka raakaa spagettia, kunhan on jotakin.

Kasi luokka loppuu. Ruoan ahmimis kohtaukset eivät lopu. Niitä yritetään hyvittää lenkeillä, jotka ovat liian pitkiä ja rankkoja fyysisesti nini huonokuntoiselle. Kengät ovat vääränlaiset, vaatteet ovat vääränlaiset, koko laji, juokseminen, on vääränlainen. Kesä on nopeasti ohi. Ysiluokka alkaa.

Ysillä ruoan ahminen siirtyy syrjään. Viiltely vakiintuu pahan olon purkamis tavaksi. Ruoka annoksia pienennetään jonkin verran, sen verran, että näyttää vielä normaalille. Joskus sattuu repsahduksia, mutta niistä ei ole väliä. Se korvataan seuraavalla mummolla reissulla, jätetään se omenaviineri ja kakkusiivu syömättä.

Isoskoulutus alkaa, sinne mennään koska muutkin ja siinä roikutaan tiiviisti mukana. Joulu lähestyy, ensimmäinen isosleiri alkaa. Perjantaista sunnuntaihin, kolmekymppiä ruokarahaa seurakunnalle ja turvatietolomake, johon tarvitaan äidin allekirjoitus. Leiripaikkana on jokin opisto keskellä metsää. Hyvät ruoat, tulee syötyä aina liikaa. Huone kaveri viikonlopun ajan on yksi läski. Sillä on kymmentä eri sorttia herkkuja eväänä. Niitä tulee syötyä. Ja paljon. Huonekaveri ei sano mitään, kun itsekkin niitä syö. Se nautiskelee jokaisesta suupalasta, minä vain syön. En maista mitään kunnolla, survon vain suuhun. Tiedän, että vihaan tuota suklaata, siinä on enemmän rasvaa kuin eräässä toisessa suklaassa, mutta syön silti rasvaisempaa suklaata.

Menemme naapuri huoneeseen kylään. Siellä tarjotaan suolatikkuja ja mehua, toivat mehutiivistettä leirille. Fiksuja. Otan vastaan kaiken tarjotun, hymyilen ja kiitän. Illalla sängyssä toivon, että en liho.

Jouluna päätän, että aloitan 1. tammikuuta karkkilakon. Lupaan ylitse jääneet karkit siskolleni, vaikka tiedänkin, että niitä ei tule jäämään ylitse. Viikko ennen uutta vuotta lahjakarkit sekä itse ostetut ovat loppuneet. Sisko on pettynyt.

Yhteishaku. Paniikki iskee, minne hakea? Näillä arvosanoilla en pääse minnekkään! Haen amikseen, neljälle eri linjalle. En pääse ensimmäiseen. Eli en minnekkään. Haen viime tingassa 10. luokalle. Sinne pääsen.

Taas kerran kesä vilahtaa ohi, elokuu alkaa ja lähden riparille isoseksi. Yksi isosista potee syömishäiriötä. Hän ahmii ja oksentaa tai ei syö. Bulireksia, hän nauraa. Hän on laiha. Hän on kaunis. Olen kateellinen. Leiriltä livahdamme salaa kauppaan, yksi iso citymarketin muovikassillinen ruokaa loppuu kesken, se ei riittänyt kuin puoli viikkoa. Käytämme kaikki rahamme ruokaan, jonka raahaamme leirialuelle. Jos joku kysyi, missä olimme, vastauksesi hän sai että lenkillä. Ruoat piilotamme sänkyjen alle ja otamme sitä mukaa kun syömme.

Leiri loppuu, koulu alkaa. Kymppiluokka. Sisäoppilaitos. Rauha laihduttaa niin paljon kun ikinä haluaa, ja se on paljon! Yksistään kympin aikana tippuu kymmenen kiloa. Niistä kesällä tulee kolme takaisin. Enää en omista sopivia vaatteita. Kaikki ovat isoja, housuissa on napit ja vetoketjut kiinni, silti mahdun pujahtamaan niihin. Tosin se laihtuminen ei ole paljoa, ennen kireät 38 housut ovat isot, mutta yhä 32 farkut pienet. En ole vieläkään hyvä.



On siis pakko jatkaa.
« Viimeksi muokattu: 25.12.2014 18:40:01 kirjoittanut Pyry »
En osaa olla epätavallinen, enkä tavallinen, mikä siis olen?
*klik*

puolipro

  • ***
  • Viestejä: 497
  • BANG
Vs: "Sä kehität itelles ongelman tyhjästä."
« Vastaus #1 : 03.08.2009 21:52:32 »
tämä oli todella hianoa tekstiä, ja syvästi toivon että fiktiota. kerrankin teki mieli lukea ei-kirjakielistä, ja heti osui.

oma hetkeni on aika angstaava, joten tämä osui hyvin. ja mielestäni tämä sopii aika usealle teini-ikäiselle (jos nyt keksitään muotti) joka on potenut masennusta tai itsetunto-ongelmia.

pitkä aikajana oli, mutta pidin siitä, ettei kaikkea selitetty tarkasti, vaan kerrottiin pääasiat.

Lainaus
En ole vieläkään hyvä.

ja elämän tarkoitus tällä henkilöllä = olla tarpeeksi hyvä, kelvata jollekkin. keksin monen monta henkilöä, johon tämä pätee, fiktiivisiä ja todellisia.

kiitän tästä:> osaat kirjottaa.
can't you see, in my handwriting
the curve of my g? the longing

Tunnelimyyrä

  • en idiot
  • ***
  • Viestejä: 114
Vs: "Sä kehität itelles ongelman tyhjästä."
« Vastaus #2 : 03.08.2009 21:56:30 »
Kiitos kommentista puolipro, piristää iltaa :) ja ei, ei ole fiktiota ainakaan täysin, osa on, osa ei. Osaan kirjoittaa silloin, kun päässä risteilee paljon ajatuksia, muuten kirjoitustaito on verrattavissa Mahdollisiman Huono Ficci - haasteen tuloksiin..
En osaa olla epätavallinen, enkä tavallinen, mikä siis olen?
*klik*