Olen pahoillani, kaikesta (S, angst, Albus Potter)

[Winga]

Kirjoittaja: Winga
Oikolukija: Carmilla (<33)
Ikäraja: S
Paritus: Hitunen AS/S:ää ja Hugo/S:ää
Tyylilaji: Angst, drama
Yhteenveto:  Sanoin ehkä liian harvoin rakastavani sinua.
Kirjoittajan mietteitä: Osallistuu Puheenvuoroon kuolleille ja tietysti tää menee FF100:an 39. Maku.
Carmillalle iiiiiso kiitos oikolukemisesta ja mielipiteen sanomisesta!

Olen pahoillani, kaikesta

Rakkaani,

Kaipaan tuoksuasi, tiedätkö?
Maistan sinut yhä mielessäni, uskotko?
Olen yhä sinun, todella.

   Elämässäni sanoin ehkä liian harvoin rakastavani sinua.
   Nyt kadun sitä.
   Tiedän, että lähdit toisen mukaan juuri siksi, etten pitänyt sinusta tarpeeksi lujaa kiinni, vaan päästin irti. En kertaakaan suudellut sinua hiljaa, kevyesti, hitaasti, rakastavasti. Olin aina kovakourainen, kuvittelin, että se riittäisi pitämään sinut luonani. Mutta nyt, nyt olen tajunnut, että se sai sinut pitämään itseäsi arvottomana. Enkä minä sitä tahtonut!
   Eläessäni kuvittelin, että me kaksi tiesimme täsmälleen toistemme tunteet. Että sinä tiesit minun rakastavan sinua silloinkin, kun en sitä osannut osoittaa sanoin tai teoin. Itse kerroit rakastavasi minua usein, aina kun halusit, pystyit. Ja tiedän, että odotit samaa minulta.
   Olen pahoillani.
   Minulla oli myös muita, tiesitkö? Tiesit. Aivan varmasti tiesit. En vieläkään ole kyennyt selittämään heitä mitenkään edes itselleni. Sillä tiesin, että rakastin sinua ja vain sinua. Asuin kanssasi, mutta kävin vieraissa - naisissa ja miehissä molemmissa. Minusta tuntuu, että se lisäsi haluasi lähteä.
   Kuvittelit kai aina, etten rakastanut sinua. Etkö vain? Niin, tiedänhän minä sen nyt.
   Voi, toivoisin niin, että voisin palata luoksesi, Scorpius. Kai sinä sen tiedät? Tahtoisin suudella sinua rakastavasti, omistavasti, palavasti. Kertoa, että rakastan sinua. Että olet minun. Mutta eihän se enää ole mahdollista. Olen kuollut ja ikuisesti unohdettu. Ja sinulla on hänet, se saastainen rakas serkkuni. Hugohan sinut minulta 'pelasti', minun 'väkivaltaiselta' käytökseltäni (enhän minä edes koskaan lyönyt sinua, mustelmat olivat vahinkoja, minä rakastin, rakastan, sinua).

Olen pahoillani, kaikesta.

Al Potter

[Koiranruusu]

No huh, otsikko on vallan sopiva. Olen yhä järkyttynyt tästä asetelmasta, tai siis siitä kuinka Al on kohdellut Scorpiusta.

Suhteen painajaismaisuutta korostaa vielä Albuksen tapa kertoa siitä, aivan kuin hänen teoissaan ei olisi mitään kummaa, vaikka hän pyytää anteeksi Toisaalta se myös saa säälimään molempia osapuolia suhteessa, Scorpiusta uhrina luonnollisestikin sai myötätuntoni, Albusta säälii siksi, että hän ei ymmärrä miten rakastetaan toista ihmistä, ei tiedä varmuudella mitä hän teki väärin. Tai siis näin sen menin tulkitsemaan.

Teksti antoi uskomattoman paljon ajateltavaa, sen lisäksi se vaati omien mielikuvien muuttamista, koska Al on mielessäni kovin erilainen. Tekstisi sai kuitenkin hahmosta uskottavan, kaikkine vikoineen ja vahvuuksineen. Kysymykset olivat toimiva ratkaisu tarinan kuljettamiseksi. Yksi helmistä oli ehdottomasti:
"Minulla oli myös muita, tiesitkö? Tiesit. Aivan varmasti tiesit. En vieläkään ole kyennyt selittämään heitä mitenkään edes itselleni. Sillä tiesin, että rakastin sinua ja vain sinua. Asuin kanssasi, mutta kävin vieraissa - naisissa ja miehissä molemmissa. Minusta tuntuu, että se lisäsi haluasi lähteä.
"

Tuossa oli jotain synkällä tavalla humoristista, halusin itkeä ja hakata päätä seinään nauraessani. Tuo toteva lopetus lainauksessa, oli loistava.
Toki tuo ei naurattaisi oikeassa elämässä kuten ei seuraavakaan lainaus, vaikka surullisen usein tuotakin näkee.
"Hugohan sinut minulta 'pelasti', minun 'väkivaltaiselta' käytökseltäni (enhän minä edes koskaan lyönyt sinua, mustelmat olivat vahinkoja, minä rakastin, rakastan, sinua).
"

Kiitos ajatuksia herättävästä lukukokemuksesta, odotan innolla Scorpiuksen puheenvuoroa