Author: KAISA.
Pairing: Ei varsinaista.
Rating: K-11, parin kirosanan vuoksi.
Genre: slash, ANGST, draama (oneshot)
Disclaimer: Minun poikani.
Summary: Oliver kutsuu parhaimman kaverinsa, Miikan, luokseen katselemaan elokuvaa. Oliver ei tiedä mitä toisen elämässä on tapahtunut, vähemmän puoleisen yhteydyn pitämisen vuoksi. Miikka sitten murtuu ja loput luette itse.
A/NTällaisia yön angstisuuksia. Ei sinällään angstia, ei teksti eikä kuvailu, mutta toisen puheet. Tämä teksti on henkilökohtainen, joten en voi ymmärtää miksi laitan sen tänne. Daa, tyhmä minä.
Oi että. Taidan poistaa tämän heti. : DD Hih. Kamalaa.
Joo, kaunis päivä oli kyllä. Päästän teidät lukemaan. Kommenttia täytyy aina antaa! Vaikka et olisi tykännyt, etkä lukenut loppuun asti. Anna silti. Ai niin ja virheet kerrottakoon.
* * * * *
-My head's so fucked up inside, Miku kuiskaa mun korvaani. Sen siniset silmät on vetiset ja katse harittaa. Se katse on tyhjä. -Mä en vaan kestä enää.
Miku painaa pään käsiinsä huokasten raskaasti. Se vetää terävästi henkeä ja mun käteni ohjautuu vaistomaisesti sen mustan hupparin verhoomalle hartialle. Mä puristan sitä rohkasevasti. Sen käsi nousee mun käteni päälle ja ei kulu kauaa, kun itku purkautuu sen huulilta. Se itkee ääneen ja sitä mukaan, kun mun otteeni kiristyy sen hartiasta, Mikun ote kiristyy mun kädestäni.
-Kaikki hajoo käsiin. Hajoaa. Murtuis edes, pala palalta, mutta ei, kun ne hajoo heti. Ne tahtoo tehdä mun elämästäni helvetin. Ne tahtoo heti hajota, mäkin hajoan. Mä en kestä. Mä olen yrittäny, mutta mä en kestä. Mä en ole tarpeeks vahva tähän. Mikun käsi liukuu pois mun käteni päältä, se hautaa kasvonsa uudestaan.
Mä en tiedä miten mä voisin lohduttaa sitä. Se on ollu jo aika kauan paskana. Viikko viikolta sen katse on ollu tyhjempi. Ja mä en tiedä miks. Mä haluasin tietää. Kerrankin se purskahti ihan tosta vaan itkuun, ja Miku ei itke. Se on ihminen joka ei näytä tunteitaan. Ei kerro niitä.
Äkkiä mä tunnen kuinka Mikun kädet kietoutuu tiukasti mun ympärille. Hetken aikaa mä istun tyhmänä samalla kun toinen kastelee mun paitaani suolasilla kyynelillä. Kyynelillä joita ei vuodateta miltein koskaan. Lopulta mä vastaan se halaukseen ja saan sillä eleellä äänekkään nyyhkäsyn kuulumaan korvani vierestä.
Vaistomaisesti mä rupean taputtelemaan sen selkää, mutta hiljanen käsky lopettaa sen vaistomaisuuden.
-Älä taputtele. Halaa. Mä haluan halauksen. Mä haluan läheisyyttä. Viimisin lause ei edes melkein kuulu, koska se hukkuu osaks niiskutuksen taakse.
Mä kutsuin Mikun luokseni, että me voistas juoda pari olutta ja katsoa leffa. En mä olis ikinä uskonu, että action leffa päättyy kyyneliin.
-Mitä sä itket? mä kysyn varovasti sen mustia hiuksia vasten. Mikun hengitys pysähtyy hetkeks.
-Mitä mä itken? Etkö sä vittu kuunellu yhtään? Mä itken, koska kaikki hajoaa käsiin! Enkä mä kestä! Miku tönäsee mut irti itestään ja hypähtää heti sen jälkeen ylös sohvalta. Se kattoo mua itkusilla silmillään. -Kaikki hajoaa käsiin, koska mä rakastan ihmistä jota mä en tule koskaan samaan. Koska mä en varmaan kerro sille mitään ikinä. Koska nyt on viiminen vuosi lukiota, enkä mä pääse sitä läpi. Koska mä olen menettäny ihmisen ketä on mulle kaikki kaikessa. Koska mut ollaan häätämässä omasta asunnostani, koska mulla ei ole varaa maksaa laskuja. Ja mä elän vittun sentään kädestä suuhun! Mä olen varmaan syönyt viimeks sellasta ruokaa jota voi kutsua ruoaks joskus kaks viikkoa sitten. Kaikki on siis päin persettä, Miku luettelee. Mä näin kuinka sen sormet nousi aina yhden syyn mukana. Mut miks mä en tienny että sillä on asiat noin huonosti?
-Miks mä en tiedä noista mitään? mä kysyn siltä silmät pyöreenä. Se tuhahtaa.
-Koska sä et välitä! Mieti, koska viimeks sä olet soittanu mulle ennen tätä iltaa. Koska sä olet kysyny mitä kuuluu ja jaksanu kuunella mun vastaukseni. Koska me ollaan nähty viimeks kahdestaan. Sä kannat aina sitä vitun tyttöystävääs mukana! Voisit vaikka joskus ajatella, että mä haluaisin olla sun kanssas. Puhua sulle asioita. En sulle ja sun bimbolles! Miku huutaa.
Se saa mut miettimään. Miettimään kuinka huono ystävä mä olen sille. Milleen mä olen vaan huomannu, että sillä on asiat huonosti, enkä oo sitten tehny sille asialle mitään. Mä olen halunnu tietää syyn, mutta mä en ole kysyny sitä. Mä lähetän sille tekstarin tai soitan sille, mut vaan harvoin ja niittenkin sisältö on aivan turhaa. Mä olen maailman huonoin ystävä.
-Kenet sä olet sitten muka menettänyt? mä kysyn siltä varovasti, mutta kuitenkin naurahtaen pienesti. Miku seisahtuu siihen paikkaan ja kattoo mua suu auki.
-Kenet? Voi jumalauta Oliver! Kenet? Mä olen menettänyt sut! Me oltiin ennen erottomattomat, mut vittu! Sä olet tyhmä! Miku lyyhistyy lattialle nyyhkyttämään. Se näytti lähinnä siltä, kun sen jalat olis lähteny alta.
-Et sä ole mua menettäny, mä sanon sille rauhottavasti samalla kun laskeudun alas sohvalta. Mä menen sen luokse lattialle. -Mä olen tässä.
-Sä et ole tässä aina. Sä et ollu tässä sillon kun mä olen kaivannu sua tähän eniten. Me kasvettiin erilleen. Tai sä kasvoit. Mä olin aina tässä, sun piti olla tässä, mutta sä et ollu tässä, kun sä olit tuolla. Sä et ole ollu tässä pitkään aikaan. Sä et ole edes yrittäny olla tässä. Vittu Oliver. Miku yrittää pyyhiä kyyneliä poskiltaan sitä mukaa, kun ne siihen valuu. Se on hysteerinen.
Mä epäröin hetken, mut kiedon kuitenkin käteni sen ympärille ja painan myös pusun sen otsaan. Ilmeisesti mun sylissäni on hyvä olla, koska Mikun itku laantuu hieman ja se painaa päänsä vasten mun rintakehääni.
-Ole niin kiltti ja pysy tässä, se kuiskaa mulle. Myöntymisen merkkinä mä silitän hellästi sen hiuksia. Ne on pehmeemmät, kun miltä näyttää.
Miku nukahtaa mun syleilyyni. Tai ainakin sen hengitys on rauhallisempi, eikä se ole liikkunu hetkeen. Tai sitten puhunu. Mä katsahdan kelloa seinällä, pikkuviisari hipoo ykköstä. Mä päätän kantaa Mikun sänkyyni. Ja se käy helposti, koska se sen ruoattomuus on saanut sen laihtumaan. Paljon. Ei se edes paina mitään.
Mä lasken sen hellästi sängylleni. Ja riisun varovasti, ettei se herää, siltä sen vanhat kulahtaneet verkkarit ja Kornin hupparin. Sekin huppari on ollu sillä varmaan yläasteen seiskalta lähtien. Mä laskostan Mikun vaatteet sänkyni viereen lattialle ja laitan omani siihen vierelle. Mä pujahdan hiljaa ja varovasti Mikun oikealle puolelle. Sohvalle meno ei ole vaihtoehto, koska se on mulle aivan liian lyhyt ja mä joutuisin vielä nukkumaan ilman peittoa.
Sängyn narahtaminen saa miehen kurtistamaan kulmiaan, päästämään epämääräsen äänen ja tulemaan lähemmäs mua. Sen kasvot on hautautuneena mun kaulaani. Se tuhisee kutittavasti. Mikun käsi nousee varovasti mun vyötärölleni. Mutta jotenkaan mä en tunnu välittävän tekeekö se sen tahallaan, vai ihan unissaan. Mutta, jos sillä on nyt ja tässä hyvä olla. Mulla on hyvä olla.
Mun käteni kietoutuu sen ympärille ja mä liikahdan vähän lähemmäs sitä. Se on taas mun syleilyssäni ja sieltä kuuluu hiljanen onnellisen kuulonen huokasu.
Mä venyttelen oikoen kaikki jäseneni niin pitkälle kun vaan saan ja huomaan samalla, että Miku ei ole mun vierelläni. Muutenhan mä olisin lyöny sitä.
-Miku, mä huhuilen katsellen samalla ympärilleni. Mun katse osuu lattiaan, jossa vielä eilen oli Mikun vaatteet, mutta ei ole enää, niiden tilalla on paperi. Mä ryömin sängyn toiselle laidalle istumaan ja otan paperin lattialta. Se on kirje.
"Kun mä eilen kuiskasin, että "My head's so fucked up inside", niin se liittyy suhun ja se liittyy muhun. Sun takias mun pääni on sekasin. Sä olet se ihminen ketä mä rakastan. Mä en halua rakastaa ystävääni. Mä olen toivonu niin paljon, että mun tunteeni sua kohtaan katoaa. Mutta ei ne vaan katoa, ja mä tiedän sen.
Mä rakastan parasta ystävääni. Mitä vittua mä oikein ajattelen? Mä rakastan sua. Mä en halua rakastaa. Mä en halua tuhota meidän välejä. Mä en halua mitään. Ja jos vaikka haluaisin, mä en tietäis mitä se on.
Osaat muuten varmaan yhdistää asioita? Mun rakkauteni sua kohtaan on syy miks mä kohtaudun niin negatiivisesti Miraan. Koska mä olen mustasukkanen. Mä olen mustasukkanen omasta ystäväni. Mä olen kateellinen parhaimman ystäväni tyttöystävälle. Koska mä haluan olla se josta sä välität. Ja joskus mä haluan sua niin paljon, haluan suudella sua. Koska se on sellanen tunne ja sellanen, että se on sitä mitä mä haluan eniten maailmassa. Ja mä tiedän, etten voi ja se sattuu. Se sattuu niin vitusti.
Mä haluan rakastaa sua. Mutta mä en halua. Mä haluaisin olla sun kanssas, mutta mä en halua. Mä en oikeesti tiedä mitä mä haluan.
Mä en pysty näkemään sua enää, koskaan. Mulle on turha soitella, heti täältä lähdettyäni mä menen vaihtamaan ensimmäiseks numeroni. Mun luokse on turha tulla, koska mut häädetään pois sieltä. Mä en vaan pysty, en tän jälkeen.
Mä en voi olla tässä.
-Miikka"
* * * * *
Huoh. Siinäpäs se.
Kommenttia kiitos.
