Kirjoittaja Aihe: For you I will (Confidence) D/Hrm, K-11, romance, songfic  (Luettu 3498 kertaa)

Invisiblegirl

  • ***
  • Viestejä: 282
  • Forever yours
Nimi: For you I will (Confidence)
Kirjoittaja: Invisiblegirl
Paritukset: D/Hrm
Genre: Romance
Ikäraja: K-11 //Sansku muutti ikärajan uusien sääntöjen mukaisiksi. (:
A/N: Songfic. Biisi on Teddy Geigerin For you I will (Confidence).

****

Wandering the streets, in a world underneath it all
Nothing seems to be, nothing tastes as sweet
As what I can't have

Like you and the way that you're twisting your hair
round your finger
Tonight I'm not afraid to tell you
What I feel about you.

Miksi minä tein tätä itselleni? Olinko tulossa hulluksi? Ajatukseni sanoivat yhtä ja toista, riitelivät, eivät osanneet päättää mistään. Olin kuin pyörremyrskyn sisällä, tyyntä myrskyn keskellä. Minä olin tekemässä sen, mitä en ikinä olisi voinut kuvitella tekeväni. En vain saanut ajatuksiani pois hänestä. Joskus vihasin, joskus rakastin. Inhosin, joskus kadehdin, hän sai minut tuntemaan kaikkea, mitä en olisi saanut tuntea. Mustasukkaisuutta, kateutta, rakkautta. Varsinkin rakkautta. Askeleeni johtivat minua kohti häntä, ajatukseni kiistelivät. Rakastaako vai vihata? Olin täysin sekaisin. Toivoin, että hänen näkemisensä saisi minut järkiini. En tiennyt kumpaa se tarkoitti, vihaamista vai rakastamista. Toivoin vain saavani jonkinlaisia johtopäätöksiä, että pystyisin ajattelemaan kirkkaasti.

Siellä hän oli. Odotti tähtitornin muurin luona, nojaten siihen katsoen tähtiin. Päässäni myllersi taas. Tyttö näytti niin kauniilta, sirolta ja hennolta, mutta samaan aikaan, hän oli viholliseni. Astuin valoon, niin että hän näki minut.

"Malfoy, mitä sinä täällä teet? Minulla on tapaaminen", tyttö sanoi. Niinpä olikin. Minun kanssani. Hän ei ikinä arvaisi, että se olin minä, kuka hänet kutsui. Ehkäpä hän odotti Seamusta, Ernietä, jotain muuta poikaa. Mutta ei taatusti minua.

"Minä tiedän. Minähän sinut tänne kutsuin." Siinä se oli. Olin sanonut sen ääneen. Ensimmäinen askel suunnitelmassani. Nyt täytyi vain odotella hänen reaktiotaan.

"Sinä? Mutta... Minä...", hän sanoi, ottaen lappuseni taskustaan.

Rakas Hermione,

minulla on asiaa sinulle. Toivottavasti näen sinut tänään Tähtitornissa 11.


"Oliko tämä siis vain vitsi?" hän kysyi, melkein pettyneenä. Nyt olisi tilaisuus livahtaa, sanoa että se todellakin oli. En livahtaisi niinkuin joku pelkuri. Kumpa saisin enemmän itseluottamusta. Luottamusta häneen, minuun, meihin.

"Ei, ei se ollut."

"Miksi siis kutsuit minut? Mitä asiaa sinulla oli?" tyttö kysyi hermostuneena. Hän oli selvästikin jo jännittynyt, varautunut ja ehkä hieman pelästynytkin. Mistä sitä tiesi, voiko minuun luottaa.

Hermione, miten sanoisin sen sinulle? Ei minulla ole tarpeeksi sanoja. Miten voisin kuvailla sitä tunnetta, kun näen sinut joskus, ehkä sattumalta käytävässä, tai kirjastossa, syömässä, tunnilla, yleensäkin aina? Tai sitä tunnetta, kun joskus edes vilkaisetkin minuun. En minä osannut. En ollut mitenkään hyvä kertomisessa, etenkin tunteiden kertomisessa. Ylipäätään minkään henkilökohtaisten asioiden kertomisessa. Mutta hän odotti, minun oli pakko sanoa jotain. Haroin hiuksiani hermostuneena. Missä oli se kaikki itseluottamus, jota minulla oli, kun lähdin? Nyt siitä oli vain rippeet jäljellä.

I'm gonna muster every ounce of confidence I have
and cannon ball into the water
I'm gonna muster every ounce of confidence I have
For you I will
For you I will


Hän katsoi minua uteliaasti, niillä kauniilla, tummilla silmillään. Mitä minä menetän, jos kerron hänelle? Ei hän ole paha ihminen, ei hän kertoisi eteenpäin. Ei, minun oli pakko. En voinut taas ohittaa häntä, ilman kertomatta tunteista. Olin niin monta kertaa tehnyt niin, en halunnut enää uudestaan. Sydämeni kaipasi hänen luokseen. Koko kehoni kaipasi häntä lähelleni.

"Voinko kertoa myöhemmin?"

"Tietysti, mutta aika pian kuitenkin. Minun pitää päästä nukkumaan."

Niinpä tietysti. Tyypillistä Hermionea. Virnistin itsekseni, en siten kuin yleensä, vaan luonnollisesti. Ja se tuntui jotenkin hyvältä. Tyttö katsoi minuun taas uteliaana, pieni hymy kasvoillaan.

"Sinäkin osaat hymyillä."

"Oliko se niin iso uutinen?"

"Oli."

Ja totta tosiaan, varmasti oli. En ollut moneen vuoteen hymyillyt. Mutta hän pani minut hymyilemään. Nojatessaan kuunvalossa siihen tummaan muurin, minun vain teki mieli hymyillä. Hymyillä, kertoa hänelle, mitä tunnen, ja vain suudella häntä.

"Minä... Minä... Minä, minä..." Voi ei, nyt aloin jo änkyttämään. Mitä tästäkin tulee? Hän tirskahti hieman, mutta ei ilkeasti, vaan ystävällisen kuuloisesti. Kuin rohkaistakseen.

"Minä... en osaa kertoa sitä, mitä minun piti sanoa. Ei minulla ole sanoja. En usko, että kukaan pystyisi. En vain oikeasti pysty sanomaan, miltä minusta tuntuu."

En voinut itselleni mitään. Jokin ääni hakkasi raivokkaasti vastaan päässäni, mutta se toinen oli voimakkaampi. Hetken tunnemyrskyn keskellä kävelin hänen luokseen ja suutelin häntä. Suutelin niinkuin en ikinä olisi saanut suudella ketään. En olisi halunnut, en ketään muuta kuin häntä. Nopeasti nykäisin itseni pois suudelmasta. En halunnut odottaa, vastaisiko hän vai ei. En tietäisi, mitä tekisin, jos hän ei vastaisi suudelmaan. Ehkäpä tuo oli ylidramaattista, mutta silti. En halunnut tuntea itseäni torjutuksi.

Hänen huulikiiltonsa oli levinnyt ja haalistunut. Tiesin, että osa siitä oli nyt minun huulillani. Mutta en osannut tehdä mitään muuta kuin odottaa hänen reaktiotaan. Pelkäsin hänen lähtevän. Lähtevän, lyövän oven kiinni perässään, ja unohtavan koko asian.

"Älä lähde."

Siihen tyttö ei näyttänyt osaavan sanoa mitään. Hän kehitteli sanoja mielessään, mietti ankarasti, mutta minä en osannut kuin odottaa, että vastaisi. Ei niillä sanamuodoilla ollut niin väliä, mutta toivoin, että sanoisi edes jotakin.
"En minä ollut lähdössä."
"Sano jotakin. Edes jotakin. En kestä enää. Minä paljastin sinulle kaiken, kaiken, mutta sinä et sano siihen mitään. Kerro minulle, mitä sinä ajattelet", pyysin häneltä. Hiljaisuus tappoi minut hiljaa sisältä. Hänen ilmeensäkään ei paljastanut mitään.

"Mitä minun pitäisi sanoa? En osaa sanoa mitään. En edes kunnolla usko sitä, mitä on tapahtunut", hän sanoi. Ja taas. Antauduin suudelmaan, mutta tällä kertaa odotin, että hän pystyisi vetäytymään tai vastaamaan. Ajatukset laukkasivat villisti, otin suuren riskin. Entä jos hän ei vastaisikaan?

En ensin täysin uskonut. Mutta ei, pakko se oli uskoa. Hän vastasi suudelmaan. Syvensin sitä, nostin käteni hänen hiuksiinsa, laitoin käteni hänen lantiolleen, nautin siitä niin hyvin kuin pystyin. Lopulta happi loppui, ja erkaannuimme. Hän katsoi minua pelokkaasti.

"Mitä me teemme tämän jälkeen?"

Hymyilin, ja kohautin olkapäitäni. Tulevaisuus näytti jo nyt ruusuiselta, ei sitä tarvinnut suunnitella. Suutelin häntä uudelleen, vielä syvemmin.

Seuraavana aamuna kahden tylypahkalaisen sängyt olivat edelleen tyhjät. Mutta ei, älkää kuvitelko mitään likaisia juttuja, mitä he olisivat voineet tehdä, sillä he vain puhuivat. Ja suutelivat. Nämä kaksi nuorta olivat aamulla rättiväsyneitä, mutta onnellisia.

Forgive me if I st-stutter
From all of the clutter in my head
Cuz I could fall asleep in those eyes
Like a water bed

Do I seem familiar, I've crossed you in hallways
a thousand times, no more camouflage
I want to be exposed, and not be afraid to fall.

I'm gonna muster every ounce of confidence I have
And cannon ball into the water
I'm gonna muster every ounce of confidence I have
For you I will

You always want what you can't have
But I've got to try
I'm gonna muster every ounce of confidence I have

For you I will
For you I will
For you I will
For you

If I could dim the lights in the mall
And create a mood I would
Shout out your name so it echoes in every room, yeah
That's what I'd do,
That's what I'd do
To get through to you

I'm gonna muster every ounce of confidence I have
And cannon ball into the water
I'm gonna muster every ounce of confidence I have
For you I will

You always want what you can't have
But I've got to try
I'm gonna muster every ounce of confidence I have

For you I will
For you I will
For you I will
For you I will
« Viimeksi muokattu: 29.11.2014 14:19:09 kirjoittanut Sansku »

emmöö

  • ***
  • Viestejä: 85
  • jöö vinkvink
Aah, ihana, liian ihana. Olen lukenut tämän aikaisemminkin, mutta en nähtävästi ole kommentoinut (miten ihmeessä se on mandollista?).
Draco oli kyllä toosi lutuinen. Loppu oli hyvä. Koko teksti oli hyvä. Aargh, en minä osaa kuin ihkuttaa. Soori, T, mutta nyt ei tule rakentavaa. Sä kyllä tiedät muutenkin että kirjotat niin hyvin, et mä ihan mykistyn. :D
Harmi et tähän ei voi (tavallaan) tulla jatkoa. Snif. On niin kaunis. Menen lukemaan sinun yhtä toista Hrm/D :tä. :'D

emmöö
Roar, roar, Gryffindor!

Invisiblegirl

  • ***
  • Viestejä: 282
  • Forever yours
Ihanaa, emmöö, että pidit! Tämä kommentti oli yksi harvoista, joita olen tähän ficciin saanut. Vanhassa finissä ehkä yksi tai jopa kaksi, mutta kuitenkin. Ihanasti sait piristettyä minun päivääni! Tuli oikein hymy kasvoille :) Toivottavasti kommentoit muitakin minun ficcejäni! (Olet kyllä kommentoinut jo melkein kaikkia, mutta kuitenkin :D)

-Invisiblegirl

Luumunen

  • ***
  • Viestejä: 18
Oi. Joku selvästi osaa kirjoittaa :) Kävin lukemassa "Ehkä kohtalo sittenkin piti hänestä...", ja se oli niin ihana, että oli pakko etsiä lisää sun ficcejä :) D/Hrm <3

Lainaus
Suutelin niinkuin en ikinä olisi saanut suudella ketään.

Ihana kohta <3

kiitos iiiihanasta ficistä!
Sano jotain latteeta
ja jotain ihanaa