Pottereihin liittyviä muistoja

[Örkkineitinen]

Tiiän kyllä että tähän topiciin on ihan tyhmää laittaa mitään mutta tänne eksyttyäni ja juttuja luettuani oli pakko laittaa. Joskus ykkösluokalla vuonna 2009 oli 2 meidän luokassa jotka oli lukenu Potterit ja vissiin kahtonukki. Olin sillon vielä että mitä p***aa nämä on. Nelosluokalla luin sitte 4 ekaa mutta äitin ystävä joka oli lukenu Potterit sano ettei antas alle 12v niitä seuraavia. Niinpä mä jouduin oottaa viel vuoden. Ite asiassa mä alotin FK:n jo yks päivä ennen mun synntäripäivää. Kuutosluokalla katoin sitte elokuvat. Ite asias jo kesällä ennen kutosta mä googlailin hahmoja ja sitte satuin kirjottaa hakukenttään että Harry ja Ginny. Sieltä tuli sitte yks ficci jonka luin. Seuraavaks laitoin Harry ja Draco...sieltä tuli joku pornojuttu.  Olin ihan että apua ja mitä ihmettä!!  Sitten pikkuhiljaa aloin oppia tän jutun ja opin laittaan incognito-tilan päälle koska mulla ja siskolla näkyi toisen historia ja haut. Oon selannut Hunajaherttuan ja Godricin notkon läpi jo kutosella. Nyt tein tunnuksen koska halusin kommentoida ficciin Ranskalainen kaunotar. Jatkan vieläkin ficcien lukemista koska olen surkea nörttihiippari jolla ei ole kavereita.

Kiittäen ja kumartaen to nobody
Örkkineitinen

[Le croisant]

Sain kaks ekaa kirjaa joululahjaks kummisedältäni kun olin 10.v. Ajattelin jotenkin näin:  "Jaa nää on näit Harry Pottereita, kai nää pitää lukee..." En eka mitenkään innostunu kirjasarjasta, ja vasta luettuani Puoliverisen prissin aloin vasta fanittamaan Pottereita ja odottamaan, että saisin käsiini KV:n. Koska en erityisemmin fanittanut Pottereita, ennen PP:tä ja ne olivat vain "kirjasarja muiden joukossa", en muista juuri mitään ensimmäisistä lukukerroistani. Ainoa asia, joka on jäänyt mieleen, oli kun luin KV:n, Taas metsä- lukua (luku jossa Harry kävelee metsään ja antautuu Voldemortille) ja jouduin pidättämään tosissaan itkua. Hirveä ajatus että Harry hyvästele ystäviään ja vain kävelee tuhoon. Aikaisemmin kaikissa kohtauksissa tavallaan tiesi, ettei Harry voi kuolla, koska on vielä niin monta kirjaa jäljellä, mutta tämä luku oli viimeisen kirjan lopussa, joten Harry olisi hyvin voinut kuolla. Pyörittelin sitten näitä ajatuksia ihan paniikissa sängyssäni. Olin suunnattoman helpottunut ettei Harry sitten kuitenkaan kuollutkaan ja pääsin sitten onnellisena nukkumaan.

Pakko muuten vielä lisätä, että yhdessä ficissä Kuhnusarvio raiskasi Lilyn, eikä jäänyt kiinni siitä. Luettuani tuon ficin olen ruvennut vihaamaan Kuhnosarviota, enkä enää pysty muuttamaan mielikuvaani raiskaaja-Kuhnosarviosta.

[neaemilia]

Pyörittelin sitten näitä ajatuksia ihan paniikissa sängyssäni. Olin suunnattoman helpottunut ettei Harry sitten kuitenkaan kuollutkaan ja pääsin sitten onnellisena nukkumaan.

Nyt on pakko kommentoida, että minä vedin ekaa kertas kv:tä luin (13v) itkupotkuraivarit kun Harry Potta ei kuollutkaan ja sit itkin Voldemortin ja kuolonsyöjien kuolemille. Haha. Sit toivoin koko ajan et joku kultatriosta kuolis, kun en pitäny kenestäkään niistä.

Eikä ajatussuunta oo oikee muuttunu.

[Huurre]

Mä muistan mun ensimmäisen luokan joululoman, kun mulla oli älyttömän tylsää ja valittelin sitä isälle. Olin jo eskassa yrittänyt lukea ekaa Potteria, mutta en saanut edes ekaa lukuu luettua, aloin vasta vanhempana tykkäämään siitä ylipäänsä. No, tuolloin joululomalla isä sit istutti mut sohvalle ja lykkäs Viisasten kiven kouraan sillain "nyt sä istut siinä niin kauan, että oot päässyt tokaan lukuun". Mä sitten luin ärsyyntyneenä. Hujahti viikko ja kappas, kaikki viisi ensimmäistä Potteria oli luettu. Kutonen ilmestyi ja mä puoli vuotta tappelin joka ikinen päivä isän kanssa siitä, että saanko lukea sen. Sen mielestä se oli liian raaka mulle. Samana kesänä olin täyttämässä yheksän. Sit mä vihdoin sain sen käsiini ja oh ja voi sitä onnen päivää. Kuoleman varjelusten kohdalla meillä sen sijaan oli tappelu siitä, että kumpi saa lukea sen ensin. Mä voitin, koska mä satuin lukemaan nopeempaa tahtia kuin isä. Potterit oli ensimmäisii kirjoi, joita luin.

Mulla on pimeänpiirto mun vasemmassa käsivarressa ja mä pitkään mietin, minkä tatuoinnin haluun ensin. Sit totesin, että no, Potterit on ollut mun elämässä kohta 11 vuotta, kauemmin kuin mikään muu asia mun elämässä, joten otan ton pimeänpiirron. Siinä se nyt komeilee ja muistuttaa mua joka päivä Pottereiden ihanuudesta. Puol vuotta ollut, eikä ole kaduttanut kertaakaan, vaikka moni väitti, että mä tulen katumaan.

Nyt on pakko kommentoida, että minä vedin ekaa kertas kv:tä luin (13v) itkupotkuraivarit kun Harry Potta ei kuollutkaan ja sit itkin Voldemortin ja kuolonsyöjien kuolemille. Haha. Sit toivoin koko ajan et joku kultatriosta kuolis, kun en pitäny kenestäkään niistä.

Heei, mulla täysin sama homma! Ja viimestä leffaa kattoessa sama. Eei, silmät kysyy kuivana, kun hyvikset kuolee, mut siinä vaiheessa, kun Voldemort sanoo pam (ei nyt sentäs), kauhea itkutulva. Tai no, olin muutenkin enemmän ja vähemmän itkenyt koko leffan, koska viimeinen leffa kuitenkin ja sitä rataa. Kyllä sitä vanhemmat ihmetteli, kun 10-vuotias pikku-Aleksi vetää itkupotkuraivaria kirjan päättyessä. Ja ne muuten nauroi, kun kuulivat, että miks mä itkin. Reilut vanhemmat ja sitä rataa :---D Mut niitä ei kyllä yhtään ihmetyttänyt se, minkä symbolin valitsin Pottereista tatuoinniks. Mä vaan olen luihuinen ja kuolonsyöjä henkeen ja vereen -- tosin fiksumpi ja viisaampi kuin yksikään kuolonsyöjistä oikeasti.

[Tikkis]

// Hei muistaako kukaan sitä, kun joskus 2000-luvun alussa myytiin kaupassa niitä Bertie Bottin jokamaunrakeita? Taisin kerran ostaa sellaisen rasian ja muistaakseni siellä oli ainakin tomaatin ja porkkananmakuisia karkkeja. Eihän niitä muuten edes kauaa ollut myynnissä - ainakaan Suomessa. Minkähän vuoksi? Olikohan se vaan joku rajoitettu erä tai sit jos ne ei vaan käyneet kaupaksi. Tiedä häntä.

Vanha topic, vanhat jutut, mutta joo! Nämä karkit, niitä oli vielä muistaakseni semmosessa hienossa violetissa (?) boksissa. Saatan muistaa väärin, mutta meidänkin lähikaupasta niitä sai. Tosiaankin poistuivat tosi pian myynnistä, joten ehkei kysyntää "pahoille" karkeille sitten ollutkaan.

Itseltäkin löytyis Potter-muistoja vaikka kuinka paljon. Ensimmäinen muisto on se, miten mun äiti ja sisko olivat ihan fiiliksissä kirjasarjasta. Sisko oli etenkin yllätys, koska sen innostus kirjoja kohtaan oli todella vähäistä. Äiti koitti useampaan kertaan sanoa, että "sun kannattais kans lukea näitä, nää on tosi hyviä", mutta emmä sitten tarttunut siihen kirjaan. Sain kuitenkin muistaakseni toisella luokalla lahjaksi sen kakkososan, ja aloitin lukemisen siitä. Se sinänsä harmitti tosi paljon, koska oli jäänyt jotain olennaista välistä Aloitin siis uudelleen ykkösestä ja luin jälleen kakkosen, kunnes jatkoin seuraaviin. Feeniksin killan odotus olikin sitten sietämätöntä. Ennen sitä löysinkin muistaakseni ficcien ihmeelliseen maailmaan kaverini kanssa.

Noihin aikoihin, kun leffoja alkoi myös tulemaan, alkoi semmoinen Potter-mania, että niitä fanituotteita oli joka lähtöön. Yksi lemppareista oli ehdottomasti sellainen lautapeli, jonka säännöt olen unohtanut jo aika mallikkaasti. Tosin joitakin vuosia takaperin pelailin sitä kaverini luona, ja no... olihan se edelleen todella hyvä! Potter-muistoja kerrytän edelleen. Mieheni ei ollut nähnyt ainoatakaan leffaa (saati lukenut kirjoja), joten tossa viime syksynä maratoonailimme yhdessä kaikki leffat. Oli aika hauska huomata, miten sekin eläytyi niihin niin täysillä. Ja kun leffat oli vihdoin katsottu, se tyhjyys, mikä sillekin jäi, oli aika käsinkosketeltavaa. En tiedä, voiko sellaista ihmistä ollakaan, johon Potterit ei tekisi suurta vaikutusta ja olisi osa elämää jollain tavalla. Niissä on kyllä aina se oma hohtonsa.

[Violetu]

Ah, nostalgia<33

Olikohan Deathly Hallows vai HBP, mutta jommankumman aioin mennä ostamaan heti Prisman auetessa siinä pelossa, että se myytäisiin samantien loppuun.
Muistan miten kello soi joskus kahdeksalta lauantai-aamuna ja väsytti niin hirveästi, että torkutin varmaan ainakin tunnin jonka aikana näin painajaisia, että kirja oli myyty loppuun, tai että jäljellä oli enää kappaleita, joista puuttui sivuja, kannet olivat vinossa tai niissä oli jotain muuta vikaa xD
Lopulta pääsin ostamaan kirjaa joskus vähän kymmenen jälkeen, ja sitten kanniskelinkin sitä melkein koko päivän kaupungilla, käytiin perheen kanssa syömässä sushia ja koko ajan oli hirveä hinku ottaa kirja esiin ja alkaa lukea. Sallin itselleni kuitenkin vaan takakansitekstin, koska tiesin, etten muuten pääsisi kirjasta ollenkaan enää irti.

Aina kesäisin tuntuu iskevän potterfiilis, joskus heinäkuun loppupuolella on vaan pakko lukea joku kolmesta viimeisestä kirjasta ( tai no, tänä vuonna luin Cursed Childin ihan niin kuin viimevuonnakin).
Minulle kolme viimeistä kirjaa ovat vaan auttamatta "kesäkirjoja", koska ne on kaikki ekan kerran kesällä englanniksi lukenut, ja ovat jättäneet tosi vahvat jäljet.

HBP:n kanssa nukkumaanmeno ylämökin vintille juhannusyönä on vaan yksi ehkä parhaita kesämuistoja, vaikka ei todellakaan ollut edes ensimmäinen lukukerta.
Yhden kaverin kanssa luettiin HBP englanniksi heti kun ilmestyi, mutta Gisel ei lukenut, ja oli ihan kiinnostavaa yrittää keskustella kirjan tapahtumista spoilaamatta siinä samalla vahingossa :'D

//Kuoleman varjelukset osa 1 oli ainoa leffa, jonka ensi-illassa kävin yksin. Oli myös eka kerta kun ylipäätään kävin yksin leffassa. Se oli Turussa päiväsaikaan, oli sellainen vähän loskainen alkutalvi ja kun kävelin sitten joskus viiden jälkeen kotiin kun oli jo pimeää ja mietin H&H:n tanssikohtausta niin joku nainen tuli tuomiokirkon puistossa kerjäämään rahaa bussiin ja olin niin Pottermaailmassa vielä, että annoin kourallisen kolikoita 

[CedarellaRiddle]

Noh, kun luin kirjaa niin tulihan siinä naureskeltua ja itkeskeltyä. On kyllä paras kirjasarja ikinä.

[Angelina]

Mulla on kans tapana aina tasasin väliajoin lukea kaikki Potterit. Niistä tulee vaan aina niin nostalginen ja hyvä fiilis, koska kerta toisensa jälkeen ne vaan on ihan mahtavia! (poislukien epilogi, joka oli mun mielestä pettymys) Kesä on yleensä juurikin sopivaa aikaa siihen, mutta nyt oon tehnyt töitä niin paljon, etten oo jaksanut syventyä lukemiseen.

Mä muistan kun Feeniksin kilta ilmesty, se oli tilattava ennakkoon. Olin kuitenkin tosi pettynyt, koska pari kaveria sai omansa ennen mua, kun olivat tilanneet jostain muualta : D Luin sen silti loppujen lopuksi nopeiten, muahahha. Olin ihan rikki Siriuksen kuolemasta ja muistan, kun äippä sitten loppujen lopuks sanoi että nyt jumankauta lopetat ton angstaamisen. Meillä oli myös ala-asteella tapana yhden kaverin kanssa leikkiä Potteria! Hän oli yleensä Hermione ja minä Angelina Johnson :'''D Ihan mahtavaa!

[Odo]

Meillä oli myös ala-asteella tapana yhden kaverin kanssa leikkiä Potteria! Hän oli yleensä Hermione ja minä Angelina Johnson :'''D Ihan mahtavaa!

Tästä tuli mieleen, että leikittiin serkun kanssa myös lapsena Potteria ja muistan elävästi, miten me käytiin Tylypahkaa ja vaadin serkkuani kirjoittamaan jonkun miljoona sivua tähtitiedon-esseetä tai jotain muuta vastaavaa, koska se tuli läksyksi. Serkku ei arvostanut tätä leikkiä yhtään. Rakennettiin myös luudanvarsi ja sidottiin se paksuilla köysillä kiinni aitan kattoon. Hieno idea, mutta puunvarsi on aika pirun ikävä istua. Mutta olipahan lentävä luuta, piruvie.

Itsellekin Potterit on nostalgia-kokemus, joten kirjojen pariin palaa yhä uudelleen. Nykyään vähän harvemmin kuin ennen ja meinaan aina jäädä jumiin Feeniksin kiltaan (joka muuten mullekin tilattiin ennakkoon!), koska Harryn angstit ei vain yhtään sytytä. Muistan tykänneeni kirjasta valtavasti, mutta nykyisin se ei oikein sytytä. Liian pitkä, liikaa Harryn teiniangstia, ja niin edelleen.

[Larjus]

Musta Harryn teiniangstit on omalla tavallaan hilpeää luettavaa

Mun yksi vahvimpia muistoja Potteriin liittyen on vikan leffan ensi-ilta, jossa olin kaverin kanssa. Se oli kyllä hieno kokemus. Tennispalatsi yöaikaan täynnä potterheadeja, monilla jotain tupavärejä tai ihan kunnon velhoasuja/täysiä cosseja. Ja sit se leffasalin tunnelma... Suunnilleen kaikki nauraa, itkee, hurraa jne. samaan aikaan leffan tapahtumille. Ihan kuin olis ollu yhtä kaikkien kanssa. Se oli kuin oma pieni maailmansa

Vahvasti on jäänyt mieleen myös kun joskus kymmenkunta vuotta sitten pelattiin pleikalla saman kaverin kanssa Salaisuuksien kammiota pleikalla. Pelleiltiin vain siellä koulussa ja sit ku monijuomaliemen takia oltiin luihuinen, niin jäätiin tarkoituksella öisin kiinni että Luihuinen menetti tupapisteitä XD Joissain kohdissa vain ragettiin Harrylle ku se oli niin tumpelo ja kömpelö ohjattava, ja naurettiin niille suomiäänille. Sitä peliä tuli tahkottua yhdessä paljon, se oli hauskaa, vaikka välillä tulikin ärsyttäviä kohtia.

Yks randommuisto on jäänyt kans leffoihin liittyen. Olin kaverilla yötä ja katsottiin Potter-leffat maratonina. Kaverin koira kävi siinä aika ajoin häärimässä, ja Liekehtivän pikarin aikaan (siinä kohdassa ku Hagrid juttelee Madame Maximelle) koira sitten astui pleikkaohjaimen päälle (katottiin leffat pleikalla), jolloin leffan kieli muuttui ruotsiksi. Kuultiin vain ku yhtäkkiä Hagrid sanoi jotain "min mamma" ja hajottiin ihan kybällä. Kieli vaihdettiin takaisin enkkuun ennen kuin ehittiin kuulla enempää ja ohjain laitettiin koiran ulottumattomiin. Tostakin on reippaasti yli viis vuotta, mutta vieläki jos meistä kumpi tahansa sanoo "min mamma" niin revetään molemmat

[argentum]

Mulla on niin paljon hyviä muistoja Potterihin liittyen etten voi niitä kaikkia ikänä kertoa. Mutta laitan tähän pari parasta.

Tämä tapahtui kun olin kymmenen:
Olin flunssassa ja oli ihan kamala. Makasin olohuoneen sohvalla, vilttiin kääriytyneenä ja luin Liekehtivää pikaria ensimmäistä kertaa. Sen lukeminen helpotti todella paljon kun oli jotain ihanaa tekemistä.

tapahtui kun olin 12-vuotias:
Olimme perheeni kanssa äitini miesystävän siskon luona. Minulla oli todella tylsää niinpä minulle näytettiin missä kaikki kirjat olivat. Valitsin sitten luettavaksi Viisasten kiven. Äiti kysyi monettako kertaa olin senkin lukenut ja minä vastasin totuudenmukaisesti, että ainakin 16.
Tuosta on tullut jälkeenpäin ihana muisto.

Ja sitten vuosi edellisen jälkeen:
Oli äikän tunti ja minä juttelin ystäväni kanssa (ope ei edes välittäny ). Hän sanoi että Potterit olivat tosi huonoja. Minä tietenkin aloin puolustamaan kirjoja täysin. Sain ystäväni lukemaan kirjat (hän oli vain kattonu elokuvat) ja nykyään hän on suurempi Potter-fani kuin minä.

Sitten on vielä ne kymmenet Potter aiheiset keskustelut ja väittelyt kavereiden ja pikkuveljeni kanssa. Ne ovat kaikki minulle niin tärkeitä. (Erityisesti eräs jossa puolustin luihuisen tupaa ja luihuisia ).

Tässä on muutamia muistojani. Tiedän, ei kovin hyvin kirjoitettua tekstiä, mutta en nyt edes kuvittele pystyväni parempaan. (Älä valvo melkein koko yötö jos seuraavani päiväni on kuusi tuntia koulua.)

argentum

[Petrova]

Lempimuistoni on, kun olin muuttanut uuteen kaupunkiin ja siten uuteen kouluun. Oli ysiluokka, enkä tuntenut ketään, enkä ollut päässyt piireihinkään mukaan. Olin kuitenkin tutustunut erääseen luokkani poikaan, jonka kanssa naureskelimme, kuinka ruotsi ei oikein luonnistunut kummaltakaan.

Eräänä huhtikuisena päivänä oli sitten mun syntymäpäivät. Kukaan ei tiennyt tietenkään. Odotin aamun ensimmäistä tuntia alkavaksi, ja tuijottelin varmaan kengän kärkiäni tai jotain, kun tuttu jalkapari osui näkökenttään ja nostettuani katseeni, hän ojensi kirjan, jonka tunnistin heti. Hän oli joskus kuullut, että Liekehtivä pikari oli lempikirjani, ja hän antoi omansa mulle syntymäpäivälahjaksi, koska oli jo itse kyseisen kirjan lukenut. Se oli paras lahja, enkä vieläkään tiedä, miten hän muisti tai ylipäätään tiesi syntymäpäiväni.

Muutamaa vuotta myöhemmin näin hänen myyvän muita Potter-kirjojaan pois nettikirppiksellä todella edullisesti ja ajattelin, että miksipä ei? En omistanut kirjoja vielä, ja nämä olivat alkuperäisillä kansilla. Lähetin viestiä ja sovimme tapaamisen pubin terassilla, jossa hän nyt työskenteli. Sain kirjat ilmaiseksi.

[Mythofan1]

Mulla on muutamia aika hauskoja muistoja Potterista jotka voisin nyt tässä kertoa. Mä tutustuin Potteriin jo ekalla luokalla mutta silloin en ollut siitä kiinnostunut koska pidin sitä liian paksuna kirjana. Toisaalta luokan tytöt olivat muutenkin jakautuneet kannattamaan Neiti Etsivää tai Potteria. Joskus neljännellä luokalla katsoin ensimmäisen elokuvan telkkarista osittain koska se oli pääsiäisen erikoisuus. En kuitenkaan nähnyt sitä loppuun koska seuraavana päivänä piti mennä kouluun mutta sain kuitenkin sellaisen kuvan että sarja olisi hiukan kuin salapoliisikirjat vain fantasia-twistillä. Vasta kuudennella luokalla tartuin ensimmäiseen kirjaan eli Viisasten kiveen ja jäin koukkuun. Luin ekaa kirjaa jopa vaarini synttäreillä koska minä ja veljeni olimme ainoat paikalla olevat lapset. Olin muutenkin kirjassa loppupuolella ja kun kirjassa päästiin kohtaan jossa Orave paljastaa takaraivonsa aloin toivoa etten olisi syönyt sitä kalasoppaa

[Fairy tale]

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/93ef7dc9-c61d-4c03-afbd-846af4cd79d8_u0.shtml

Laitan tämän linkin tänne talteen, niin voin sitä myöhemminkin käydä katsomassa.
Kukaan älköön luulko tuota tavalliseksi lemmikiksi. Sehän on aivan selvä velho animaagihahmossaan.

[carrowfan]

Pyörittelin sitten näitä ajatuksia ihan paniikissa sängyssäni. Olin suunnattoman helpottunut ettei Harry sitten kuitenkaan kuollutkaan ja pääsin sitten onnellisena nukkumaan.

Nyt on pakko kommentoida, että minä vedin ekaa kertas kv:tä luin (13v) itkupotkuraivarit kun Harry Potta ei kuollutkaan ja sit itkin Voldemortin ja kuolonsyöjien kuolemille. Haha. Sit toivoin koko ajan et joku kultatriosta kuolis, kun en pitäny kenestäkään niistä.

Eikä ajatussuunta oo oikee muuttunu.

Jotenki mäki oon alkanu nyt kiintyy enemmä pahiksiin.

[Violetu]

Muistin äkkiä, että saatuani DH:n loppuun ihan ensimmäisen lukukerran jälkeen, makasin vaan sängyssä ihan hiljaa ja sydän tyhjänä ennen kun uni tuli. Sitten kuitenkin heräsin vielä itkemään kun tajusin vähän viiveellä, että kaikki kelmit olivat kuolleet

Nyt myöhemmillä lukukerroilla (kun on kulunut vuosia siitä kun on viimeksi lukenut) on herännyt tunteita ihan eri kohdissa kun aiemmin. Esimerkiksi Viisasten kiven laituri 9 ja kolme neljännestä pisti melkein itkemään kun liikutuin niin siitä, miten Molly oli varmaan yksi ensimmäisiä aikuisia ihmisiä, jotka käyttivät Harrysta hellittelynimeä tai ylipäätään kohtelivat sitä niin kuin se olisi henkilökohtaisesti tärkeä

Se pitäisi varmaan myös mainita, miten joskus kuudennella luokalla tultiin kouluruokapöydässä siihen tulokseen, että itse asiassa lihaperunasoselaatikko on ihan ilmettyä ankeuttajan ihoa. Sellaista vihertävänharmahtavaa mömmöä, ja jauhelihanpalat kuin pieniä rupia siellä seassa.
Se ruoka olikin sitten lopullisesti pilalla.

Ensi vuonna olen menossa elämäni ensimmäiseen Potterlarppiin (enimmäkseen 3rd gen, mutta silti) ja maltan tuskin odottaa Koskaan ei ole liian myöhäistä löytää larppaamisen ihmeellistä maailmaa!

[Petrova]

Ajattelin lisätä toisenkin muiston, tuoreemman.
Tämä on muisto, johon moni muu teistä varmasti voi myös samaistua.

Muistan, kun katsoin Kuoleman Varjelukset elokuvateattereissä, ja lopputekstien kohdalla tuli tosi melankolinen ja alakuloinen olo, ja tuntui tyhjältä astua elokuvateatterista ulos.
Mutta sitten vuosia myöhemmin päädyt elokuvateatteriin takaisin, ja Fantastic Beasts -elokuvan alku aiheuttaa pakostakin kyyneleet puskemaan silmäkulmista, kun pääset uudelleen elämään Harry Potter -sarjojen kaltaista jännitystä ja seikkailunhaluista fiilistä. Tunnari, jota et uskonut enää kuulevasi valkokankaalla tekee vielä paluun. <3

[carrowfan]

Lasketaanko Fanartin palvonta tähän? Noh saatuani kaverini piirtämää fanitaidetta Pottereist, suhtaudun siihen aina kuin taivaaanlahjaan. Silti Carrowit + joulu on suosikkiaiheitani. Taisi olla kyseinen artti vielä jonkinlainen joulukortti.

[Odo]

Pottereihin liittyviä muistoja on oikeastaan kertynyt enemmän vasta aikuisiällä, kun unelmat on käyneet toteen. Aiemmassa viestissäni muistelin lapsuuden Potter -leikkejä, kuinka serkku laitettiin kirjoittamaan esseitä, kun tämä inhosi kirjoittamista sekä kattoparruihin sidottua luudanvartta. Lapsuuden muistot eivät oikeastaan ole niin vahvoja kuin ajattelisi siihen nähden, miten ison palan lapsuuttani Harryn mukana kasvaminen on ollut.

Tietysti uusia elokuvia ja kirjoja odotettiin innolla, suru tuli puseroon Kuoleman varjelusten jälkeen ja niin edelleen. Öisin luettiin kirjoja peiton alla nukkumaanmenoajan jälkeen ja vanhempanakin yli järkevien kellonaikojen. Unohtamatta, miten suuri ihastus Tom Felton aikanaan oli lapsuus- ja nuoruusvuosinani. Tai muistaako muut Viisasten kiven ensi-illan aikoihin kauppoihin ilmestyneet suklaasammakot, Bertie Bottin joka-maun-rakeet ja kaiken oheissälän, mitä sai? Olisipa silloin saanut kaiken.

Isoimmat muistot ovat kuitenkin aika tuoreita ja seuraus sille, mihin lapsuuteni rakkaus Pottereita kohtaan vei.

Vuosi 2017 oli Harry Potter -vuosi minulle ja maailmalle, jota en unohda. Kaikki tiedämme, että 1.9.2017 Albus Potter meni Tylypahkaan ja se herätti haaveen Kuoleman varjellukset luettuani, että ei hiiskatti, minähän olen King's crossilla tuona päivänä. Minähän menin, ihan oikeasti ja olin siellä sitten kirjaimellisesti laiturilla, kun kello oli pykälässään tasan 11:00 Lontoon aikaa. Muistoihin kuuluvat myös samana vuonna koettu Hartwall Areenan esitys Viisasten kivi-leffasta täyden orkesterin soittaessa sen musiikit livenä ja ensimmäisen (tietysti Potter -aiheisen) tatuoinnin ottaminen. Ne on kaikki hienoja päiviä, reissuja, joita muistelee lämmöllä. Siskoni oli kaikissa yllä mainituissa mukana. Vaikka lapsena emme tulleet oikein toimeen saati asuneet edes samassa osoitteessa ja elimme hyvin erilaisen elämän 5 vuoden ikäerollamme, molemmille Potter on se juttu.

Jotain uskomatonta tapahtui lapsuudessa, että Potter vei minut vielä 10 vuotta myöhemmin reissuille jopa toiseen maahan asti. Se vei tietysti myös pk-seudulle Tylyconiin, joka oli ainutkertainen tapahtuma ja vieläpä meillä Suomessa.

Ne pienet muistot, jotka kai ovat unohtuneet ja silti jossain takaraivossa, ajoivat tähän. Ei tämä ihan nostalgisointia ole kaksi vuotta myöhemmin, mutta muistoja yhtä kaikki. Unohtamatta liittymistäni Finiin 2010 ja Harry Potter -ficceihin, ficcaajiin ja sitä myötä finiläisiin tutustumista, joiden kanssa voidaan taas kerätä kasa muisteloita, joista tatuointinikin viestii.

Se hetki, jonka haluaisin muistaa Potter -nostalgiassani, on yksinkertaisesti rakastumiseni Emma Watsoniin. En tiedä, missä vaiheessa Tom Felton vaihtui Emma Watsoniin, mutta jossain kohtaa niin pääsi käymään.

[Fairy tale]

Silloin tällöin mieleeni nousee otsikko "Potter otti varaslähdön." Tuolla hakusanalla löytyy siis edelleen uutisointia viimeisin kirjan englanninkielisen painoksen myyntivuodosta, kun ennen tarkoin vartioitua julkaisupäivää kirjaa ehdittiin myydä muutama kappale. Voi sitä kesätyöntekijän häpeää joka ne käsistään sinne hyllyyn livautti. Ymmärrän vallan hyvin, ettei kaikille ole itsestään selvää että jokin asia on pidettävä sinetöitynä pahvilaatikossa tiettyyn päivämäärään saakka, koska ei tätä käytäntöä ihan kaikkien kirjojen ja tuotteiden kohdalla todellakaan ole!

Olin itse parhaillani vaeltamassa Kevon luonnonpuistossa, kun reitin varren autiotuvalle oli joku jättänyt Iltalehden, jossa kyseinen uutinen oli luettavissa. Oli hassua ajatella että sitä on itse 30 kilometrin päässä suurelta päätieltä jossain erämaan pöpelikössä ja sinnekin ne Potteruutiset vaan lonkeroituivat.  Tiesin, että tulen ostamaan tuon kirjan myös itselleni englannikielisenä, koska ostin myös kutoskirjan aikoinaan. Ne ovatkin ainoat englannikieliset kirjani, jotka olen lukenut ilolla läpi.

Tuota voi samalla muistella tyyliin "missä olit kun viimeinen kirja ilmestyi?"
Samaa ei voi sanoa kaikista kirjoista eikä elokuvista, koska niistä ei pidetä niin kamalan suurta haloota kuin Potterista silloin. Nuo ovat kyllä sellaisiaa hetkiä, että sitä tuntee olevansa suurta maailmanlaajuista joukkoa, joka odottaa sitä tiettyä päivämäärää ja kellonlyömää, jolloin voidaan yhdessä antaa aplodit jollekin asialle.