Pottereihin liittyviä muistoja on oikeastaan kertynyt enemmän vasta aikuisiällä, kun unelmat on käyneet toteen.

Aiemmassa viestissäni muistelin lapsuuden Potter -leikkejä, kuinka serkku laitettiin kirjoittamaan esseitä, kun tämä inhosi kirjoittamista sekä kattoparruihin sidottua luudanvartta. Lapsuuden muistot eivät oikeastaan ole niin vahvoja kuin ajattelisi siihen nähden, miten ison palan lapsuuttani Harryn mukana kasvaminen on ollut.
Tietysti uusia elokuvia ja kirjoja odotettiin innolla, suru tuli puseroon Kuoleman varjelusten jälkeen ja niin edelleen. Öisin luettiin kirjoja peiton alla nukkumaanmenoajan jälkeen ja vanhempanakin yli järkevien kellonaikojen. Unohtamatta, miten suuri ihastus Tom Felton aikanaan oli lapsuus- ja nuoruusvuosinani. Tai muistaako muut Viisasten kiven ensi-illan aikoihin kauppoihin ilmestyneet suklaasammakot, Bertie Bottin joka-maun-rakeet ja kaiken oheissälän, mitä sai? Olisipa silloin saanut kaiken.
Isoimmat muistot ovat kuitenkin aika tuoreita ja seuraus sille, mihin lapsuuteni rakkaus Pottereita kohtaan vei.
Vuosi 2017 oli Harry Potter -vuosi minulle ja maailmalle, jota en unohda. Kaikki tiedämme, että 1.9.2017 Albus Potter meni Tylypahkaan ja se herätti haaveen Kuoleman varjellukset luettuani, että ei hiiskatti, minähän olen King's crossilla tuona päivänä. Minähän menin, ihan oikeasti ja olin siellä sitten kirjaimellisesti laiturilla, kun kello oli pykälässään tasan 11:00 Lontoon aikaa. Muistoihin kuuluvat myös samana vuonna koettu Hartwall Areenan esitys Viisasten kivi-leffasta täyden orkesterin soittaessa sen musiikit livenä ja ensimmäisen (tietysti Potter -aiheisen) tatuoinnin ottaminen. Ne on kaikki hienoja päiviä, reissuja, joita muistelee lämmöllä. Siskoni oli kaikissa yllä mainituissa mukana. Vaikka lapsena emme tulleet oikein toimeen saati asuneet edes samassa osoitteessa ja elimme hyvin erilaisen elämän 5 vuoden ikäerollamme, molemmille Potter on se juttu.
Jotain uskomatonta tapahtui lapsuudessa, että Potter vei minut vielä 10 vuotta myöhemmin reissuille jopa toiseen maahan asti. Se vei tietysti myös pk-seudulle Tylyconiin, joka oli ainutkertainen tapahtuma ja vieläpä meillä Suomessa.
Ne pienet muistot, jotka kai ovat unohtuneet ja silti jossain takaraivossa, ajoivat tähän.

Ei tämä ihan nostalgisointia ole kaksi vuotta myöhemmin, mutta muistoja yhtä kaikki. Unohtamatta liittymistäni Finiin 2010 ja Harry Potter -ficceihin, ficcaajiin ja sitä myötä finiläisiin tutustumista, joiden kanssa voidaan taas kerätä kasa muisteloita, joista tatuointinikin viestii.

Se hetki, jonka haluaisin muistaa Potter -nostalgiassani, on yksinkertaisesti rakastumiseni Emma Watsoniin.

En tiedä, missä vaiheessa Tom Felton vaihtui Emma Watsoniin, mutta jossain kohtaa niin pääsi käymään.
