Kirjoittaja Aihe: Eikä kukaan nähnyt, S  (Luettu 2468 kertaa)

Socker Smulan

  • ***
  • Viestejä: 90
Eikä kukaan nähnyt, S
« : 06.06.2009 17:02:12 »
// Alaotsikko: S, Voldemort/Bella/Rodolphus

Tittle: Eikä kukaan nähnyt
Author: Socker Smulan
Beta: Ashtray, kiitos kultaseni
Raiting: S
Pairing: Voldemort/Bella/Rodolphus
Genre: One-shot, jolla tosin on tavallaan jatkona one-shot " Baletti pimeydelle ", K-15, mutta toimii itsenäisenä ficcinä.
Haaste: Osallistuu 10-haasteeseen sanalla: uusivuosi.


Eikä kukaan nähnyt


Mustat hiukset kaartuivat kevyesti laineille nuoren naisen olkapäiden yli. Korsetti puristi tiukasti hänen vyötäröään. Se oli nyöritetty niin, että hengitys kulki vain hitain vedoin kalpeiden huulien lomasta. Valkeat sormet puristivat toisiaan naisen sylissä, ainut merkki, josta olisi voinut lukea tuskan. Värisevä henkäys, Bellatrix räpäytti harmaita silmiään. Hänen katseensa kiersi juhlasalissa, joka oli tupaten täynnä mustapukuisia vieraita. Hidas klassinen musiikki soi edelleen hiljaisena, mutta se loppuisi hyvin pian. Kun päävieras saapuisi. Bellatrixin sydän löi yhden sykäyksen kiivaammin.

Bellatrix nousi ylös, hänen katseensa ei löytänyt vieläkään etsimäänsä. Hän lähti astelemaan hitaasti sinne, missä väkijoukkoa oli enemmän. Hänen korkeat korkonsa saivat hänen jalkansa lähes tunnottomiksi kivusta. Ei aivan, kipu häilyi juuri sillä kelmeällä rajalla, jolloin se oli kaikkein voimakkaimmillaan juuri ennen armollista tunnottomuutta. Siitä huolimatta hän käveli vakain askelin. Hän puki kasvoilleen seesteisen hymyn, eikä sen taakse nähnyt kukaan. Kukaan ei nähnyt, miten hän meinasi menettää tajuntansa tuskasta. Kukaan ei nähnyt, miten hänen sydämensä paloi. Pitkä musta hameenhelma kahahti jokaisen askeleen myötä.

"Hyvää iltaa, Bellatrix-neiti", kolkko ääni sanoi, ja nainen vei katseensa jykevärakenteiseen tummaan mieheen, joka ojensi hänelle kätensä. Hieman vastahakoisesti Bella laski kätensä miehen kämmenelle, jolloin tämä vei sen huulilleen, jotka sipaisivat kevyesti hänen ihoaan. Mies katsoi häneen koko ajan kumartuessaan, mustien silmien katse tuntui pistävältä. Bella tunsi lievää vastenmielisyyttä tuota miestä kohtaan, tämä ei ollut juuri minkään näköinen, mutta kylmäkiskoinen. Ei edes kovin älykäs. Mitä hän saisi tuosta miehestä, jolle hänen äitinsä, Druella, hänet tahtoi naittaa?

"Hyvää iltaa, Rodolphus Lestrange", hän sanoi, ja miehen huulille kaartui tyytyväinen hymy. Bella veti kätensä takaisin ja nyökkäsi pienesti ennen kuin lähti jättäen miehen taakseen. Hän toivoi, ettei tämä seuraisi häntä. Kun hän oli kävellyt kyllin kauan ja varma, ettei mies ollut hänen perässään, Bella pysähtyi. Hän jäi katsomaan väkijoukkoon, joka keskusteli hiljaa keskellä salia. Vaikka oli uusivuosi, kaikki näyttivät niin… vakavilta. Muutamat hymyilivät, jostakin kuului kimeä tekaistu kikatus. Kylmät väreet kulkivat hänen selkäänsä pitkin. Bella nojautui seinää vasten. Hän näki nuoremman sisarensa Narcissan keskustelevan kauempana uuden puolisonsa, Lucius Malfoyn kanssa. Mies ei ollut mitään muuta kuin kiiltävää ulkokuorta ja kieroutunut sisintä. Ja koska Narcissan oli täytynyt naida se pöyhkeilevä idiootti, oli heidän vanhempiensa mielestä luonnollisesti aivan pöyristyttävää, että nuorin sisaruksista oli naitettua ennen vanhempaa. Siksi heillä oli kova kiire naittaa hänet sille… mitättömyydelle.

Äkkiä musiikki pysähtyi, tuli aivan hiljaista. Vasta silloin Bellatrix tajusi siirtää katseensa pääoviin, jotka olivat auenneet. Hänen huulilleen kaartui ensimmäistä kertaa pitkään aikaan todellinen hymy. Se oli erilaista. Kalpea mies käveli saliin, Bella erotti hänet hyvin, sillä hänen ympärillään oli tilaa. Kukaan ei uskaltanut olla liian lähellä tuota miestä. Aivan kuin he olisivat pelänneet tämän kosketusta, läheisyyttä, pelkkää katsetta? Bella hymähti hiljaa ja työnsi itsensä irti seinästä. Hän lähti kohti tuota miestä välittämättä sisarensa katseesta, joka osui häneen varoittavana. Kyllä Narcissa tiesi hänen tunteistaan tuota miestä kohtaa. Eihän se nyt ollut sopivaa, kihlajaispäiväkin oli jo päätetty. Mutta hän oli aina tehnyt, mitä oli halunnut. Hän oli aina ollut se rohkein heistä.

"Hyvää iltaa, Lordi Voldemort", Bellatrix sanoi pehmeästi, hänen hymynsä oli aitoa. Mies katsoi häneen, ja kopea ilme vaihtui toispuoliseen hymyyn. Ehkä tätä huvitti nuoren naisen estoton halu lähestyä häntä, vaikka kaikki muut pysyivät hänestä mahdollisimman etäällä.
"Hyvää iltaa, Bellatrix Musta, olette kaunis tänään", mies sanoi, ja Bellan kasvoille lehahti kuumotus. Veri kohisi hänen suonissaan sellaisella voimalla, että se teki kipeää. Hän haukkoi henkeä korsettinsa puristuksessa.
"Kiitos, herrani", Bellatrix hymyili ja niiasi pää painettuna. Voldemortin hymy leveni. Ja vaikka kukaan muu ei sitä saattanutkaan huomata, Bellatrix lähinnä tunsi sen, kuinka miehen silmät välähtivät hänelle hyväksyvästi. Kun tämä ojensi kätensä hänelle, Bella antoi hänelle oikean kätensä, mutta mies ei tarttunut siihen vaan veti hänen vasemman kätensä puoleensa. Tämä ei suudellut hänen kämmenselkäänsä, kuten Rodolphus, vaan käänsi hänen kätensä ympäri niin, että hänen ranteensa paljastui. Julma käärme heräsi eloon kosketuksen myötä, Bella tunsi sen liikkeen. Se kiemurteli hänen ihonsa alla aiheuttaen lähes nautinnollista poltetta. Lordin peukalo hiveli muutamin vedoin tatuointia, tiesiköhän tämä ollenkaan minkälaisen tunteen kosketus aiheutti? Aivan kuin käärme olisi pyrkinyt hänen ihonsa lävitse. Lordi kumarsi ja painoi jäiset huulensa hänen sykkivälle ranteelleen. Voi luoja, hän oli varma menettävänsä tajuntansa.

"Olen kuullut, että olet etevä taikuudessa… Voisin antaa sinulle muutamia oppitunteja lisää", Lordi ehdotti, ja Bella tunsi jälleen poskiensa rusottavan. Se oli naurettavaa, se miten hän ei kyennyt ollenkaan kontrolloimaan itseään tuon miehen rinnalla.
"Olisin kiitollinen… Herrani", Bella kuiskasi ja niiasi jälleen. Hän tunsi toisenkin katseen selässään. Ja hän kyllä tiesi kenen se oli, Rodolphuksen. Hän tunsi tämän ajatukset, katkeran kateuden, mutta edes tämä ei ollut niin tyhmä, että olisi osoittanut vihansa tuota miestä kohtaan. Vaikka uskoikin tietävänsä, mitä tämän ja hänen tulevan vaimonsa välillä liikkui. Hän nieli karvaan palan kurkustaan. Eikä Bella välittänyt.

Voldemort päästi hänen kädestään. Tämä nyökkäsi hänelle viimeisen kerran ja käveli hänen ohitseen ihmisvilinään. Kopea ilme palasi miehen kasvoille, mutta hymy Bellan kasvoilla ei kadonnut. Hän tunsi rintakehänsä kohoilevan kiivaasti. Veri kohisi hänen suonissaan, syöksyi koskessa kuin palava öljy. Bella käänsi selkänsä ja käveli pois, hän oli jo saanut haluamansa. Ei ollut enää mitään häntä varten.

« Viimeksi muokattu: 07.11.2021 21:27:24 kirjoittanut Vuorna »
And after all, You're my wonderwall

Belsissa

  • Ikiunelmoija
  • ***
  • Viestejä: 760
    • Arcane Inspiration - blogini
Vs: Eikä kukaan nähnyt
« Vastaus #1 : 06.06.2009 17:52:26 »
Ihanaa, Bellatrix/Voldemortia!

Nämä kaksi ovat minusta niin hätkähdyttävä pari, että suorastaan ihmettelen, ettei Rowling laittanut heidän välilleen mitään näkyvää jännitettä, lukuunottamatta Bellan joitain lausahduksia, jotka olen saattanut tulkita väärin.

Bella oli tässä niin oma itsensä ja näytti jo tuossa vaiheessa suorastaan palvovan Voldemortia. Olit taitavasti kuvaillut hänen tunteensa ja ajatuksensa tuota miestä kohtaan, kuten myös Rodophustakin. Teit paljon selväksi pienten eleiden voimalla, joka oli todella ihailtavaa.

Pidin tästä ficistä ja se olisi mielestäni ansainnut ilman muuta jatkoakin, mutta hyvä tämä on näinkin.  ;)
Arcane Inspiration - lifestyleblogini
Virvatulilaulu - kirjallisuusblogini

Socker Smulan

  • ***
  • Viestejä: 90
Vs: Eikä kukaan nähnyt
« Vastaus #2 : 16.07.2009 13:58:26 »

Belsissa: En usko, että olet tulkinnut väärin. Tai sitten olen minäkin ja pahasti. Ja moni muukin. Sillä aika monessa paikassa sanotaan, että Volde oli ainkain Bellan ainoa todellinen rakkaus. Siitähän tämäkin ajatus sitten lähti. Ja hienoa, jos pidit. Tässä tosiaan on se "jatko" tuolla toisella osastolla. Kiitos kommentista.  :)
And after all, You're my wonderwall