Kirjoittaja Aihe: Myrskystä ja jättiläiskalmarista, S  (Luettu 1439 kertaa)

Nukkemestari

  • Lonkeropulla
  • ***
  • Viestejä: 1 526
  • The Uneartly Child
Myrskystä ja jättiläiskalmarista, S
« : 10.04.2011 00:52:13 »
alaotsikko: S,Nimetön tyttö/jättiläiskalmari, nimetön tyttö/?, ajatuksenvirta, angst, draama

Ficin nimi: Myrskystä ja jättiläiskalmarista
Kirjoittaja: Nukkemestari
Tyylilaji: Ajatuksenvirta, draama, angst
Ikäraja: S // jaina muokkasi ikärajan otsikkoon
Paritus: Nimetön tyttö/jättiläiskalmari, nimetön tyttö/?


A/N: Okei, en ole vielä kirjoittanut tähän tyyliin ficceä, vain originaalia, joten saa nähdä mitä mahdollinen lukija pitää. Liikutaan hahmon nimettömyydestä johtuen jo lähellä orignaalin rajaa. Tylypahkan muuttaminen pelkäksi kouluksi, niin ois originaali, mutta eikös se ole fanficeis usein sillee xD FF100: 070.   Myrsky.


Myrskystä ja jättiläiskalmarista
Se oli synkkä ja myrskyinen yö pääni sisällä, ulkona sen sijaan oli kaunis iltapäivä. Olin käpertynyt oleskeluhuoneen kaikista kurjimpaan, kuluneeseen nojatuoliin ja tunsin oloni samanlaiseksi kuin sekin. Hyljätty, nuhjuinen, täysin turha.

Kurjuuteensa on kiva kääriytyä. Siitä saa mukavan näkymättömyysviitan itselleen. Olin riutunut jo jonkin aikaa masennuksen maassa ja se oikeastaan alkoi ärsyttää. Mutta iloisena olo taas sai oloni tuntumaan ontolta. Ja pah. Nyt se on päätetty. Ei enää teiniangstia särjetyn sydämen ja muun takia. Ei enää itkuisena väsättyjä runoja!

Ideani saa minut hykertelemään mielipuolisesti.

Minä, muutun nyt. Minä lähden etsimään uutta voimaa. Aloitan Tylypahkan alueelta, sillä koulu on pahasti eeppisen, ehkä typerän kuuloisen ideani tiellä.

Nousen, ja tämä saakin olla ensimmäinen nousuni. Kohti pihamaita! Taivas! Olkoon se vapauteni! Ihmiset ihmettelevät miksi tämmöinen masentunut kasa yhtäkkiä alkaa marssia itsevarmoin askelin.

Astelen pitkin ruohokenttiä järven rantaan. Huudan nimeäsi, uusi rakkaani. Sinä joka et minua jättäisi. Nostat lonkerosi ja minä tartun omalla lonkerollani siihen ja niin minä olen kaltaisesi.

Sukellamme järven pohjaan, missä tanssimme vedenväen kanssa riemukkaan tanssin, mutta oikeastihan minä vain istua kyhjötän nojatuolissani ja murehdin myrskyssäni.

Anteeksi kun en rakastunut sinuun, jättiläiskalmari. Tuon sinulle paahtoleipää joku päivä. Anteeksi…
« Viimeksi muokattu: 14.06.2011 15:04:53 kirjoittanut Pops »
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan