Kirjoittaja Aihe: Aisala (S, one-shot)  (Luettu 2286 kertaa)

Sescu

  • ***
  • Viestejä: 152
Aisala (S, one-shot)
« : 02.07.2007 22:16:43 »
Nimi: Aisala
Kirjoittaja: Sescu
Beta: Ei ole.
Ikäraja: S (Sallittu)
Tyylilaji: En oikein tiedä, ehkä pieni huumori, jos sen osaa poimia tekstin välistä
A/N: Tämä on tietotekniikan aineeni, kun piti kirjoittaa jokin kahden A4:sen juttu ja käsitellä sitä sitten adobe pagemakerillä. En oikein itsekään tiedä mistä tämä sai alkunsa, mutta pidän tästä.

Aisala

Ei se oikeastaan ollut edes ihme, että Hiippolan veljekset olivat onnistuneet saamaan itsensä jälleen kerran ongelmiin. Kirstulan kanat eivät varmaan olleet asiasta edes puoliksi samaa mieltä, sillä mieltä niillä ei enää edes ollut. Kirstulan vanha, olkihattuinen ja piippusuinen mies ei ollut kanojensa kovasta kohtalosta vielä lainkaan tietoinen, olihan hänen jo aikansa elänyt kuulonsa huonontumaan päin. Hän tapasi aina sanoa, että parempi kuulohäikkä kuin aivovamma, ja pitihän se omalta taholtansa paikkansakin. Herra Kirstulalla ei ollut omaa muoria, vaikka nimitys ”herra”, saattoi toisen kuvan antaakin, mutta koko Aisalan kylä tiesi, ettei kukaan elävä sikäläinen olisi ollut valmis perustamaan perhettä hänen kanssaan. Hiippolan veljekset taisivat ollakin ainoita, jotka olivat toista mieltä.

Piipusta lähtevä paksu savujuova leijaili pitkin vanhaa mökkeröä, ja haihtui avoimesta ikkunasta raikkaaseen syystuuleen. Herra Kirstula vetäisi piipustaan syvät henkäykset ja päästi savujuovan jälleen karkaamaan paksujen ja lähes kokonaan mustien viiksien peitossa olevien huuliensa välistä. Hän ei liiemmin välittänyt kylän juoruista, saatikka sitten koko kylästä. Hän eli kuin itse tahtoi, kävi joskus lypsämässä kaksi sairaan näköistä lehmäänsä, ja poimi munat kanalasta – tai ainakin hän vielä kuvitteli saavansa niin tehdä. Kerran pari oli Höppälän vanha muori tullut hänen luokseen kahvia tuomaan, mutta herra Kirstula oli ajanut hänet tiehensä. Sen koommin eivät ihmiset juuri Kirstulan mäellä vierailleet, kunnes nyt, Hiippolan punapäiset veljekset olivat piipahtaneet kanalassa tihutöitään tekemässä.

Hiippolan veljekset asuivat kylän länsipuolella, mikä saattaa kuulostaa laajalta ilmaukselta. Kuitenkin, jos ottaa huomioon kylän neliökilometrimäärän, on ilmaus jokseenkin hupaisa. Aisalan pieni tuppukylä sijaitsi Pohjois-Suomessa, Oulunsuun ja Höyhtyän välissä, eikä sitä ollut merkitty kuin harvoille, hyvin tarkoille lähikartoille. Pitkään Aisalan kyläpahanen oli saanut taistella oikeuksistaan kartalla ja viimein vuonna 1938, Suomen silloinen presidentti Kyösti Kallio salli Aisalan kartalle painamisen, tosin varsin vaatimattomana, lähikartassakin ehkä millimetrin kokoisena merkintänä. Siksipä liian harva on koskaan edes kuullut Aisalan olemassaolosta.

Tämän asian luettua saattaa kuulostaa melkeinpä ennenkuulumattomalta, että niinkin pienellä kylällä saattoi olla pormestari. Kyllä vain, Tarmo Suur-Kinkeroinen, suurimahainen kaljupää. Herra Suur-Kinkeroinen omisti kaupungin jokaisen puun, joita ei tosin ollut juuri nimeksikään, ja jokaisen hiekanjyvän, mitä Aisalan pieni kylä päällään kantoikaan. Kuunaan ei Aisalassa ollut nähty päivää, jolloin paksunahkainen pormestari ei olisi istunut valkoisen talonsa kuistilla lukemassa Oulun Sanomia. Aikaa sitten, kun Aisalan kylä oli saanut edes hitusen arvoa kartalle pääsyn vuoksi, tahtoi silloinen pormestari Pontus Vähäaho kylälleen oman lehden. Asia meni ristiriitaiseksi kiistelyksi ja nostettiin melkein oikeuteen lehtiyhtiön oman oikeuden häpäisemisen vuoksi, sillä mikään niin pieni paikka kuin Aisala, ei voisi koskaan saada omaa lehteä. Vähäaho myönsikin kuolinvuoteellaan, ettei Aisala ehkä aivan yltänyt Helsingin kaupungin tasolle.

Pormestari Suur-Kinkeroinen nosti oikean kätensä kaljulleen ja rapsutti sitä hetken. Hän ei edes muistanut sitä päivää, jolloin olisi ollut jokin sellainen tilaisuus tahi tapahtuma, johon häntä olisi tarvittu. Hän ei omistanut kylän omaa avainta, eikä myöskään ollut oikeutettu kääntämään Aisalan kahden metrin mittaista ulkokelloa, joka oli pysähtynyt jo vuosia sitten erään harvinaislaatuisen pahan ukkosmyrskyn vuoksi. Oulun kellokorjaamolta olisi pitänyt jo aikaa sitten saapua asiantuntija tekemään työ hänen puolestaan. Tarmo Suur-Kinkeroinen olisi sillä hetkellä voinut lokeroida elämänsä tylsäksi ja rajoitetuksi, mikä olisi saattanut tuntua jostakin kyläläisestä lähinnä naurettavalta, sillä heillä ei sentään ollut oikeutta maleksia päivät pitkät Kylän Talolla kalliita Oulun Sanomia välillä selaten.

Pormestari herra Suur-Kinkeroinen oli valittu pormestariksi kauniina keväisenä toukokuun päivänä vuonna 1975. Suur-Kinkeroinen oli saapunut kylään sattumalta, ja mahtipontisen nimensä vuoksi häntä pyydettiin jäämään. Tarmo Suur-Kinkeroiselle ei asia ollut ollut ongelma eikä mikään, ja hän jäi mielellään. Hän yöpyi Hiippolan majatalossa, muutama vuosi ennen Hiippolan kolmosten syntymistä. Kylässä kävi samoihin aikoihin kova supina siitä, kuka valittaisiin Aisalan pikkukylän uudeksi pormestariksi. Höppölän silloin vielä niin vetreä ja kaunis neiti hihkaisi, että eikös Suur-Kinkeroisen nimi herättäisi arvostusta hienommissakin piireissä. Ideasta pidettiin ja viikon päästä Tarmo Veikko Suur-Kinkeroinen äänestettiin Aisalan kylän pormestariksi.

Hiippolan veljekset istuivat lammen rannalla ja nojailivat toisiinsa. Kirstulan kanojen päiviltäpäästö oli toki ollut sukkela päivänpiristys, mutta tylsyys leijaili uhkaavana sumuna heidän yläpuolellaan. Hiippolan kolmoset olivat varmasti koko kylän nuorimmat – ja ehdottomasti kujeellisimmat – ihmiset mikä oli oikeastaan jotakuinkin omituista, olivathan he jo liki kahdenkymmenen. Yksi kolmosista, Petteri, haukotteli kovaäänisesti ja laskeutui nojaaman veljensä koukistettuihin polviin. Maa oli hieman kostea yöllisen sateen jäljiltä. Rouva Baldén, muutama kuukausi sitten muka ohikulkumatkallaan eksynyt hienohattuinen ja korkeaposkinen nainen kulki samaan aikaan lammen viertä kulkevaa kinttupolkua pitkin kylän keskustaan päin – jos sitä vain suinkin pystyi sellaiseksi kutsumaan. Hän oli siinä hieman yli neljänkymmenen, tyyriiseen mekkoon sonnustautunut hienostorouva, sormissaan muutama sormus, joiden kiviä hän väitti aidoiksi timanteiksi. Kukaan ei ollut tosin koskaan uskonut tosissaan hänen kertomuksiaan siitä, että hän oli saapunut kylään aivan sattumalta, kun oli etsinyt sukunsa suurta linnaa, eikä asiaa tokikaan vahvistanut se, että hän oli jäänyt asumaan kylään vain hetki kertomansa jälkeen.

Hän tutkaili rannalla istuvia poikia hieman halveksivasti, mutta jatkoi kuitenkin matkaansa. Hiippolan veljekset olivat pitäneet häntä aina jotenkin ylimielisenä, vaikka hän olikin muuttunut näiden muutamien kuukausien aikana varsin huomattavasti. Yksi veljistä, hän, jonka polviin juuri nojattiin, nosti maasta litteänpuoleisen kiven ja nakkasi sen lampeen. Tarkoituksena oli varmaan ollut leivänheitto, mutta kivi molskahti suoraan pohjaan pienen aaltoilun saattelemana. Poika huokaisi kyllästyneesti ja kolmas veli katsoi häntä osanottavasti. Hänkin nappasi kiven käteensä ja heitti sen lampeen.

”Sain sen pidemmälle”, hän sanoi ja virnisti. Toisen pojan jalkoihin nojannut Petteri nousi pystyyn ja liukui liukasta nurmea pitkin alemmas kohti lammen reunaa, otti sieltä kourallisen pikkukiviä ja heitti nurmelle. Jalkojensa vapaudentunteesta onnellinen Asko otti käteensä toisen kiven ja näpäytti sen lampeen. Hän hymyili hetki sitten puhuneelle veljelleen Santerille voitonriemuisesti. Punapäinen Santeri naurahti. Ehkä keppostelu voisi toistaiseksi jäädä. Kivien heittely jatkui tosin vain muutamia kymmeniä minuutteja.

Poikien nauru kantautui varmasti Kirstulan vanhan herran korviin saakka, minkä itseriittoiset tiedemiehet olisivat luultavasti tulkinneet likimain mahdottomaksi ottaen huomioon sen seikan, että Kirtsulan herralla oli huonon kuulonsa ansiosta musiikki niin kovalla kuin kaiuttimista lähti. Usein oli Baldénin rouva käynyt häntä asiasta moittimassa, niin kirjallisesti kuin suullisestikin, muttei herra Kirstula ollut ottanut onkeensa. Ehkä niin oli paras, ehkä pienen pieni Aisalan kylä saisi vielä mainetta – ehkäpä jostakin mojovasta voitosta, mahdollisuuksiahan oli, mutta täytyy muistaa, että se on vain ehkä.

A/N2: Kiitoksia. Kommenttia?
« Viimeksi muokattu: 20.07.2008 12:41:46 kirjoittanut Sescu »
- Hey, babe, I flew back.
- You flew all night? Why?
- I forgot to tell you something on the phone: I love you.
- You flew back to tell me that?
- Can you think of a better reason?
- No, I can't. You have meant more to me than any man I have ever known.

Eruru

  • ***
  • Viestejä: 398
  • easy, breezy, beautiful
Re: Aisala (S, one-shot)
« Vastaus #1 : 02.12.2007 15:21:53 »
Tykkäsin tämän kirjoitustyylistä, sanavalinnat olivat oikein junttimaisia, mikä sopi tähän paremmin kuin hyvin. Mitään erikoista juonta en tästä erottanut, enkä kovin paljon henkilöistäkään saanut irti, joten jätän niiden arvostelun väliin. Siis, kirjoitustyyli oli kiva, se näytti huolitellulta ja siltä että siihen olisi nähty paljon vaivaa. Kiitoksia.

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 206
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Vs: Aisala (S, one-shot)
« Vastaus #2 : 28.01.2018 13:40:52 »
Arkistoja tässä kaivelen, ja huomio sitten kiinnittyi tähän.

Tämä oli kyllä todella erilainen teksti kuin mitä yleensä tulee luettua. Toki, kun tämä kerran ainekirjoitus onkin, niin en sitä erilaisuutta ihmettele. Tässä todellakin näkyi se, että vaivaa tämän kirjoittamiseen on nähty. :)

En oikein tiedä, mitä sanoisin tästä. Tästä tuli tosiaankin mieleen vanhemmat ajat, silloin kun ei vielä ollut näitä nykypäivän teknisiä laitteita. Tää oli semmonen mukava vanhan ajan teksti, ja pystyin kuvittelemaan tän sellaisena elokuvamaisena. Ihan kuin tätä lukiessa olisi katsonut jotain mustavalko-elokuvaa. :) On se hyvä, että joku on jaksanu tällaisen raapustaa - itsellä ei todennäköisesti olisi riittänyt kärsivällisyys tällaisen kanssa. :D Hienoa työtä!

Kiitos!