Huh, Puoliverinen Prinssi -elokuva todellakin sai kylmät väreet juoksemaan pitkin selkää...
...ei tosin mitenkään hyvässä mielessä.
Kutos kirja on lempparini kirjoista, joten elokuvastakin oli melko korkeat odotukset tämän vuoksi enkä todellakaan voi sanoa, että elokuva olisi tehnyt minkäänlaistapositiivista vaikutusta. Kömpelö, olisi varmaan ensimmäinen sana, joka tulee mieleen. En ollut lukenut kirjaa vähään aikaan ennen kuin elokuvan katsoin ja täytyy kyllä sanoa, että vaati tarpeettoman suurta työtä seurata juonta, niin hajoilevaa menoa oli.
Hermione-Ron-Lavender draama todellakin peitti alleen kaiken. Olihan sillä tietenkin osuutensa kirjassa, mutta elokuva tuntui keskittyvän epäoleelliseen enemmäin kuin oleelliseen. Ja voi Lavender... Voiko enää saada elokuvahenkilöä teennäisemmäksi? Kyllä oli hiuksia nostattavaa katsella sitä hihittelyä ja junan ikkunaan söherrettyjä sydämiä, ei tullut minkäänlaista Potter-fiilistä !
Muutenkin elokuvan visuaalinen toteutus oli kauhean... kökkö? En oikein keksi parempaakaan sanaa kuvaamaan, mutta hirveän jäykkä ja tietokoneella tehdyt kohdat oli hirveän tönkköjä. Ensimmäisissä elokuvissa loitsut sun muut oli toteutettu ihan kivasti, mutta tässä ne oli kuin räkä seinällä. Tiiättehän, sylkäisty. Hämärästi epäaitoja ja kohta, jossa Katie Bell lenteli ilmassa koskettuaan koruun oli tosi outo. Äkkinäisiä liikkeitä, jotka näytti ihan hölmöiltä ja... niin, en oikein tiedä miten selittäisin älykkään kuuloisesti.
Kaikista näistä tönkkömonstereista huolimatta elokuvasta löytyi jotain hyvääkin. Ei mitään hirveän suurta, mutta sellasia pieniä kohtia, joista tuli hyvä mieli ja oikea tunnelma, joka oli pahasti kateissa suurimman osan ajasta.
Ensinnäkin kohta, missä Draco avaa kaapin oven ja huomaa, että lintu on tullut takaisi, kuolleena tosin. Hirveän pysäyttävä kohta, se ahdistunut fiilis, joka siitä huokui oli ihan loistava !
Toisena Helena Bonham Carter Bellatrixina. Ei voi muuta kuin nauttia kohtauksista, joissa tämä leidi esiintyy ! Se ilmeikkyys ja Bellatrixiin olennaisesti liittyvä hulluus, joka välittyy elokuvan hahmosta on niin aito ja todellinen, että ei voi muuta kuin hymyillä. Kyllä piristi mieltä kun katselin Bellatrixin onnellista ilmettä sen talloessa rikki laseja suuren salin pöydällä ja nauraessa sydämensä kyllyydestä juuri aiheutetulle tuholle ja Dumbledoren kuolemalle.
Toivoin, että toisella katselukerralla elokuva olisi edes vähän parempi, mutta heikolta näyttää. Täytyy kai vain hyväksyä tosiasia, ettei tämä elokuva ole se kirkkain tähti sarjassaan, pikemminkin se sammunut hylkiö.
