one-shot, sallittu, Sirius ja Regulus ovat vielä alle Tylypahkalaisia
Nimi: Veljekset kuin ilvekset
Kirjoittaja: NeitiMusta
Paritukset: ei ole
Ikäraja: sallittu
A/N : Tää on tällänen pikkunen, jonka halusin tehä Siriuksen ja Reguluksen välisestä veljeydestä. Voi olla tosi tavallinen.. noh.. Odotan kommentteja.
*****
Regulus Musta oli vasta yhdeksänvuotias, mutta hänen päähänsä oli jo tuossa iässä iskostettu tieto, että hän oli paremmasta suvusta kuin muut. Pieni poika yritti niin kovin olla mieleinen äidilleen, mutta silti niin kapinallisen rohkea, kuin veljensä Siriuskin. Hän ei vain ollut yhtä rohkea tai omapäinen kuin isoveljensä.
"Regulus!" Walburgan ääni kantautui Mustien kartanon alimmista kerroksista pojan huoneeseen, suljetun oven taakse. Hän meni huokaisten ovelleen ja kurkisti käytävään.
"Niin äiti?" Regulus huusi vastaukseksi ja raotti ovea hiukan lisää astuen samalla käytävään.
"Tule heti alas!" Walburga huusi korvia vihlovalla äänellä ja Regulus katsoi kaiteen yli äitiään, joka seisoi alhaalla. "Minä en jaksa huutaa. Nyt heti!"
Regulus veti säikähtäneenä ovensa kiinni ja kiiruhti portaat alas. Hän pysähtyi mustanpuhuvan äitinsä eteen hämmentyneen näköisenä, sillä nainen oli pukeutunut mustaan juhlaleninkiinsä. Walburga antoi pojalleen korvatillikan ja meni sitten tämän ohi suureen olohuoneeseen. Regulus seurasi perässä ja näki isänsä lukevan huoneen nurkassa lehteä konjakkilasi kädessään. Poika piteli korvaansa ja istui tuolille äitinsä tuolin viereen.
"Mitä nyt äiti?" Regulus kysyi ja katsoi naista edelleenkin hämmentyneenä. Hän laski kätensä pois korvaltaan ennen kuin Walburga hermostuisi taas ja kohotti kysyvänä kulmiaan.
"Abraxas Malfoy on kutsunut meidän juhliinsa. Mene heti pukeutumaan juhlavaatteisiisi", Walburga komensi poikaansa ja Regulus kohotti katseensa. "Lucius Malfoyn isä. Lucius on muutaman vuoden sinua vanhempi. Olen varma, että tapaat siellä myös serkkujasi. Regulus, kiirehdi."
"Menenkö sanomaan myös Siriukselle?" Regulus kysyi lapsekkaasti ja sai äidiltään murhaavan katseen ja korvatillikan. Regulus älähti ja painoi jo valmiiksi kipeää korvaansa. Hän katsoi äitiään ymmärtämättä, miksei Siriusta voinut ottaa mukaan.
"Mene pyytämään veljesi tänne", Orion komensi ja Regulus huomasi miehen laskeneen lehtensä. Orion katsoi poikaansa kylmästi ja nosti konjakkilasin huulilleen. Regulus nyökkäsi sanaakaan sanomatta, kiiruhti portaat ylös ja koputti Siriuksen huoneen oveen. Pian poika pisti ärtyneenä päänsä ulos.
"Äiti haluaa puhua kanssasi", Regulus sanoi ja kiiruhti sitten omaan huoneeseensa. Tai niin hän esitti. Sirius katsoi veljensä menoa, huokaisi ja lähti alakertaan. Pian Regulus hiipi ulos huoneestaan, kulki portaat niin hiljaa kuin taisi ja piiloutui porrastasanteelle, josta näki hyvin suureen olohuoneeseen.
"Abraxas Malfoy on kutsunut meidät juhliin, mutta sinä et ole tulossa mukaan", Walburga sanoi kylmällä ja välinpitämättömällä äänellä pojalleen, joka kurtisti kulmiaan. "Et sen viime kertaisen tempauksesi jälkeen."
Sirius kohautti olkiaan, mutta Regulus näki veljensä asennosta, ettei tämä ollut lainkaan samaa mieltä vanhempiensa kanssa. Aivan kuin Siriuksen asento olisi kertonut, ettei ollut hänen vikansa, jos suku ei ymmärtänyt piloja. Ainahan pieni ruokasota paransi tunnelmaa. Sirius kuitenkin nyökkäsi ja seisoi vielä hetken paikoillaan. Regulus näki, että poika oli aikeissa kääntyä, joten hän luikahti portaat vikkelästi ylös Sirius perässään. Poika piiloutui erään kasvin taakse ja näki Siriuksen ärtyneet kasvot ja kuuli oven pamahtavan kiinni jäljessään.
Regulus hiipi ulos piilostaan ja katseli ympärilleen. Hän ei halunnut lähteä juhliin, ellei Siriuskaan tullut, mutta mitä hän voisi sanoa äidille. Walburga raivostuisi, jos saisi tietää, että Regulus piti Siriuksen piloja hauskoina. Hänen täytyisi keksiä pian keino, jolla saisi jäädä kotiin. Regulus käveli portaat alas ja seisahtui oviaukkoon, josta hänen äitinsä katseli häntä.
"Äiti, minulla on hiukan huono-olo", Regulus sanoi ja piteli vatsaansa. Hän oli äsken hangannut hiukan kukkaruukun harmaata multaa kasvoihinsa, jotta hänen äitinsä uskoisi selityksen. Walburga katsoi poikaansa hellästi ja kutsui Oljoa, perheen kotitonttua.
"Oljo, vie Reguluksen huoneeseen hiukan ruokaa ja juotavaa", Walburga sanoi kylmällä äänellä. Kotitonttu nyökkäsi ja katsoi poksahduksen saattelemana. Walburga katsoi poikaansa kirkkailla silmillään, eikä hänen kasvoillaan siltikään ollut hymyä. "Mene nyt lepäämään. Ja auta armias, jos veljesi häiritsee sinua."
"Kiitos äiti", Regulus sanoi ja kääntyi lähteäkseen. "Ja isä."
****
Regulus makasi sängyssään ja odotti, että ulko-ovi kolahtaisi vanhempien perässä kiinni. Muutaman kymmenen minuutin kuluttua Walburgan ääni katosi ja Regulus hyppäsi ylös sängystään ja meni Siriuksen ovelle. Hän koputti oveen ja jäi odottamaan. Ehkä Sirius oli myös kuullut vanhempien lähdön, joten hän ei avannut ovea.
Odotettuaan pitkän aikaa poika astui itse sisään ja näki Siriuksen istumassa ikkunalaudalla.
"Mitä sinä teet?" Regulus kysyi kiinnostuneena ja meni lähemmäs. Sirius katsoi veljeään vihaisena ja pyöräytti itsensä huoneeseen.
"MITÄ SINÄ TEET TÄÄLLÄ?" poika huusi pikkuveljelleen ja tönäisi tätä taaksepäin. Regulus katsoi hurjistunutta veljeään hämmentynyt ilme kasvoillaan ja astui yhden askeleen taaksepäin pelokkaana. "Eikö äidin lellipentu päässytkään mukaan? Taidat sittenkin olla samanlainen hulttio kuin minä. Odota vaan, Regulus, pian sinut heitetään ulos kuin koira."
Regulus katsoi veljensä harmaita silmiä pelokkaana ja nosti käden suulleen. Ellei Regulus olisi tiennyt Siriuksen olevan vasta kymmenen, hän olisi epäillyt, että poika oli humalassa. Niin, humalassa ja vahvasti. Tai ehkä ottanut vahvan annoksen jotakin huumetta. Regulus ei oikeastaan tiennyt, miksi tuo ajatus tuli hänen päähänsä, mutta oletti sen olevan vanhempien poikien tapa viettää aikaa. Kuten Orion Mustan.
"Minä jäin kotiin, koska ajattelin, että me.." Regulus aloitti, mutta väisti veljensä tuikeaa katsetta. "Ajattelin, että me joisimme mennä joen rantaan."
Sirius oli juuri kääntynyt takaisin kohti ikkunaa, mutta nyt poika käännähti kantapäillään takaisin ja suuntasi katseensa veljeensä täydellisen hämmästyneenä. Reguluksen posket hehkuivat punaisina, sillä hän ajatteli, ettei Sirius halunnut leikkiä hänen kanssaan.
"Regulus? Mitä sinä juuri sanoit?" Sirius kysyi äänellä, joka ei ollut enää kova, eikä kylmää vaan se Regulukselle täysin tuttu. Regulus kohotti kasvonsa ja huomasi tutun virnistyksen kohoavan Siriuksen kasvoille. "No, hällä väliä. Mennään vaan!"
Sirius juoksi ikkunaan, kiipesi ikkunanlaudalle ja kääntyi katsomaan veljeään.
"Tule nyt, senkin jänishousu!" vanhempi mustahiuksinen poika huudahti seistessään kapealla ikkunalaudalla ja virnuillessaan veljelleen. Arkana Regulus käveli veljensä luokse, kiipesi tämän avustuksella ikkunalaudalle ja hyppäsi pienen matkan ulkovaraston katolle puristaen veljensä kättä. Sirius auttoi Reguluksen alas vajan katolta ja hyppäsi sitten itse tämän viereen. Nuorempi poika katsoi veljeään ihaillen lähtiessään juoksemaan tämän vierellä pois pihasta, katua pitkin ja sitten kadoten suurelle pellolle.
Muutaman sadan metrin juoksun jälkeen veljekset saapuivat joen rantaan. Joen samea vesi kiilsi korkealla paistavan auringon valossa, eikä Regulus voinut olla sulkematta silmiään ja antamatta auringon lämmittää vaaleaa ihoaan. Tällä aikaa Sirius oli kiivennyt hymyillen korkeaan vaahteraan, joka kasvoi rannalla. Sieltä poika katsoi hymyilevää veljeään, joka pyllähti takapuolelleen maahan ja antoi auringon suunnata lämpimät säteensä nuoreen poikaan.
"Regulus?" Sirius kysyi muutaman minuutin kuluttua, jolloin maassa makaava poika avasi silmänsä ja varjosti silmiään nähdäkseen veljensä. "Miksi sinä jäit kotiin?"
"Ei niissä juhlissa olisi ollut mitään hauskaa, koska sinä et päässyt mukaan", Regulus sanoi rehellisesti ja laski päänsä maahan. "Kuka siellä muka aloittaisi ruokasodan? Bella-serkkuko? Tai kenties Cissa? Andromeda ehkä, mutta en oikein usko."
Sirius katsoi veljeään mietteliäänä. Nuoren pojan rehellisyys oli suorastaan hämmästyttänyt Siriusta, sillä Mustan suvun vesat oli jo pienestä pitäen opetettu valehtelemaa, jos se hyödytti heitä itseään. Ja Regulus oli aina sattunut olemaan heidän vanhempiensa lempilapsi. Walburga Musta jaksoi muistuttaa esikoisensa pieleen menneestä kasvatuksesta joka ainut päivä.
"Näin onkin paljon hauskempi", Sirius sanoi sitten. Hän nojasi selkäänsä puun runkoon, laittoi kätensä niskan taakse ja sulki nauttien silmänsä.
Nuo kaksi veljestä olivat täysin erilaisia, mutta silti kovin samanlaisia. Siinä missä Sirius rakasti vauhdin huuma, jännittäviä tapahtumia ja piloja, Regulus nautti omassa huoneessaan olemisesta, lukemisesta ja äitinsä miellyttämisestä. Sirius rakasti hauskuuttaa ihmisiä, sillä hän rakasti ihmisten iloisia kasvoja ja nauravia suita. Regulus halusi kovasti olla kuin veljensä, muttei pystynyt. Silti he tulisivat aina olemaan veljekset.
Eräs vanha, harmaantuva mies katseli noita kahta poikaa, joista toinen aloittaisi ensi vuonna hänen taikakoulussaan ja hymyili. Mies oli varma, että heistä molemmista kasvaisi sisimmiltään hyviä ihmisiä. Jotain tärkeää, toisilleen, tai jollekin muulle. Mies hymyili, antoi kaapunsa heilahdella hiukan tuulessa ja kääntyi. Hän lähti kävelemään pois päin pojista, jotka nauttivat kesäpäivää kahdestaan.
"Loppujen lopuksi", vanha mies ajatteli hymyillen puolikuulasiensa takaa. "Veljekset kuin ilvekset."
