Ayos ja Amanecer, kiitos kommenteista!
11. luku
Halloweentanssiaiset31.10.1977
Hermione katseli hämmentyneenä kuvajaistaan tyttöjen makuusalin suuresta peilistä. Hän näytti mielestään vanhemmalta kuin yleensä. Luultavasti se johtui meikistä ja siitä, ettei hän yleensä pukeutunut näin hienosti. Lisäksi hän sai lisäpituutta jalassaan olevista valkoisista kengistä, joiden koroilla olisi voinut vaikka murhata menninkäisen.
Turkoosi mekko kimalteli lämpimässä valossa. Helma laskeutui kevyesti maahan saakka. Pörröiset hiuksensa Hermione oli sitonut satiininauhalla niskaan.
”Sinä olet kuin eri aikakaudelta”, Hermione kuuli Lilyn kommentoivan takaansa. Hermione näki Lilyn peilin kautta, eikä voinut olla hymyilemättä. Lilyn röyhelöinen juhlakaapu edusti selkeästi 1970-luvun tyyliä, ja linja jatkui hiuksissa.
Rosalie sipsutti heidän luokseen sähkönsinisessä mekossaan. Niin hänen kuin Lilynkin hiukset olivat suurilla kiharoilla.
”Ikävää, ettei sinulla ole kavaljeeria”, Rosalie huokaisi ja kieputti vaaleita hiuksiaan taikasauvan ympärille. Hänellä oli kirkkaan punaiset huulet ja turkoosia luomiväriä. Räiskyvä meikki sai hänen siniset silmänsä näyttämään melkein sokeilta.
”Minä olen vain tyytyväinen. Kerro sinä sen sijaan oman parisi nimi”, Lily huomautti ja istui pukeutumisjakkaralle.
Rosalie näytti hieman ahdistuneelta. Hän jatkoi hiuksiensa kihartamista keskittyneesti. Hetken kuluttua hän sanoi:
”Siriusta minä en alentunut edes kysymään parikseni. Eikä hän kysynyt minua. Kenen kanssa hän menee?”
Rosalie salasi harmistuksensa huonosti. Hän viskasi taikasauvansa kovakouraisesti lattialle ja viimeisteli kampauksensa Matami Juurevan hiusliemellä.
”Te olette niin itsepäisiä”, Lily sanoi pudistellen päätään. ”Tanssiaisethan ne vain ovat.”
Rosalie naurahti pilkallisesti.
”
Vain tanssiaiset? Luuletko Isabellan ajattelevan noin, kun hän tarkastelee muiden pareja? Enkä minä ole itsepäinen.”
Lily pyöräytti silmiään, muttei sanonut enää mitään. Hermione tunsi vatsassaan myllertävän ja empi, oliko sittenkään järkevää näyttäytyä Kalkaroksen ja koko koulun edessä.
Viimein he kolme pääsivät lähtemään eteisaulaan, jossa oppilaiden oli määrä odottaa suuren salin ovien avautumista. Isabella Brown ja Susan Ratamo olivat lähteneet jo aikaisemmin tapaamaan ”suosituimpia poikia koko Tylypahkassa”, kuten Isabella asian ilmaisi.
Hermione huomasi helpotuksekseen, ettei onneksi herättänyt kovin paljon huomiota juhkalaapuisten oppilaiden massassa. Hän oli kehitellyt mielessään varasuunnitelman siitä, kuinka hän kertoisi olevansa kutsuvieras Durmstrangista.
Eteisaulassa oli tiheä tunnelma. Kuului hermostunutta ja vähemmän hermostunutta naurua, oppilaat huutelivat parejaan nimeltä ja tungeksivat toistensa ohi.
”Äh, olisi pitänyt tavata oleskeluhuoneessa”, Rosalie mutisi seuratessaan väenpaljoutta. Lily tarttui heti hänen sanoihinsa:
”Ahaa, se on siis rohkelikko!”
Rosalie ei vastannut, vaan katseli ekaluokkalaisten päiden yli.
”Hemmetin sirkus”, Lily tuskaili. Lopulta hän selitti jotain McGarmiwasta ja lähti tuskastuneena raivaamaan tietään juhlakaapuihin sonnustautuneiden oppilaiden läpi.
”Ei kai tässä muukaan auta”, Hermione myönsi ja lähti Lilyn perään. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut etsiä pariaan kauaa.
Kalkaros seisoi porrastasanteella, piteli toista kättään kaiteella ja katseli inhoten edessään siintävää näkymää. Lopulta hän kohtasi Hermionen katseen ja näytti melkein siltä, kuin hän olisi hymyillyt. Hän taivutti hieman päätään ja ojensi käsivartensa.
Hermione tervehti hiljaa ja tarttui Kalkaroksen käteen. He menivät sivummalle ruuhkasta ja jäivät odottelemaan ovien avautumista. Samalla Hermione näki, kuinka pulisevat oppilaat jakautuivat vähitellen pareiksi.
Hetken kuluttua Rosalie tupsahti hänen viereensä, raahaten tanssipariaan perässään. Hermione yllättyi nähdessään Peter Piskuilanin punoittavan naaman.
”Iltaa”, Rosalie sanoi arvokkaasti ja hymyili väkinäisesti, aivan kuin hän ei olisi vain kymmenen minuuttia sitten auttanut Hermionea korjaamaan nutturaansa. Matohäntä loi Kalkarokseen epäröivän silmäyksen ja käänsi sitten katseensa pikaisesti muualle. Hän oli Rosalieta aavistuksen lyhyempi.
Kalkaros seisoi hievahtamatta paikoillaan ja näytti uppoutuneen täysin omiin ajatuksiinsa. Myös Rosalie vilkaisi häntä nopeasti ja kääntyi sitten hymyillen Hermioneen päin.
”Toivottavasti teillä on… öh, hauska ilta!”
Hermione toivotti samoin ja haki katseellaan muita tuttuja. Harrya ja Ronia ei näkynyt. Synkkäilmeinen Sirius laskeutui aulaan yksin, yllään tyylikäs liituraitainen juhlakaapu. Pian hänen perässään tuli typerästi hymyilevä Isabella, vierellään hieman vaivaantuneen oloinen Lupin. He asettuivat lähelle Peteriä ja Rosalieta. Hermione huomasi vaaleanpunaiseen mekkoon pukeutuneen Isabellan vilkuilevan ympärilleen kuin varmistaakseen, että kaikki varmasti näkivät hänen parinsa. Oli omituista nähdä Remus Lupin sellaisessa tilanteessa. Onneksi Hermione tiesi, että Lupin löytäisi todellisen rakkauden muualta, tulevaisuudesta. Tonks ei ollut vielä edes aloittanut Tylypahkaa...
Suuren salin ovet aukesivat. Kaikki yrittivät päästä sinne ensimmäisinä, ja sieltä täältä kuului repeytyvän kankaan ääniä ja vihaisia huutoja. Kalkaroksella ei näyttänyt olevan kiire minnekään. Hän pysyi hievahtamatta paikoillaan.
”Mennäänkö?” Hermione kysyi, kun pahin ruuhka oli ohi. Ehkä Kalkaros oli tullut katumapäälle eikä halunnutkaan hänen kanssaan tanssiaisiin.
Kalkaros kuitenkin nyökkäsi ja he siirtyivät kurpitsakynttilöin valaistuun saliin. Pitkät tupapöydät puuttuivat. Niiden tilalle seinien viereen oli asetettu pieniä ja pyöreitä pöytiä. Sivummalle oli pystytetty pieni lava, aivan kuten joulutanssiaisissa.
Seinät oli koristeltu oranssin ja hopean sävyillä. Hermione oli näkevinään oikeita lepakoita katonrajassa.
Kalkaros johdatti hänet lähimpään pikkupöytään. Hermione istuutui ja katseli toistaiseksi tyhjää, kirkkaimmin salissa valaistua tilaa, joka oli tarkoitettu tanssimiselle.
”Hannah!”
Hermione katseli opettajien pöytää. Dumbledore istui tutulla paikallaan. Toivottavasti hän ei kiinnittäisi mitään huomiota Hermioneen, koska rehtorin muistiin hän ei kajoaisi kuuna päivänä -
”Hannah!”
Hermione tajusi, että Hannah tarkoitti häntä. Hän etsi huutajaa ja näki Rosalien istuvan muutaman pöydän päässä Peterin kanssa.
”Mitä?” Hermione yritti huutaa niin hiljaa, kuin oli mahdollista huutaa hiljaa. Hän ei halunnut herättää huomiota.
Rosalie osoitti suuren salin ovelle kärsimättömästi, kasvoillaan epäuskoinen ilme. Siellä ei ollut mitään sen yllättävämpää kuin James Potter, vierellään epävarmasti hymyilevä Lily. Rosalie viittoi heidät omaan pöytäänsä. Hermione saattoi kuulla Rosalien innostuneen äänen:
”Lily! Onko
hän sinun parisi?”
”McGarmiwa vaati minua hankkimaan jonkun ensimmäiseen tanssiin”, Lily selitti alistuneena.
Rosalien hykertely kantautui Hermionen korviin. Hän katseli ympärilleen tanssiaissalissa ja näki Ronin istuvan yksin toisella puolella tanssilattiaa. Hermione kohtasi hänen katseensa, joka oli täynnä epäuskoa. Hermione käänsi katseensa nopeasti pois ja kohtasi tällä kertaa Kalkaroksen arvioivan ilmeen.
”Öh, mukava linna teillä”, Hermione yritti saada aikaan keskustelua. Hän yritti kuumeisesti miettiä, miten voisi huomaamattomasti kysyä menopaluuloitsusta.
”On tämä omalla tavallaan kiehtova”, nuori Kalkaros sanoi hiljaa. ”Varsinkin linnan historia. Paljon salaisuuksia.”
Hermione ei viitsinyt kysellä enempää. Hän oli lukenut
Tylypahkan Historiikin, mutta niin sanotuista monista salaisuuksista siinä ei paljon puhuttu. Salaisuuksien kammiokin mainittiin vain kerran, ja se nimettiin hölynpölyksi. Hermione tiesi, ettei se ollut totta, ja kyseenalaisti sen takia
Historiikin tiedot. Kotitontutkin opus sivuutti suin päin.
Pian kaikki pöydät olivat täynnä innokkaasti puhuvia oppilaita. Moni vilkuili toisten pareja tai loi kateellisia silmäyksiä naapuripöytiin. Ilman paria istuva Sirius keräsi hämmästyneitä katseita, mutta tämä tyytyi naureskelemaan jollekin Jamesin vieressä.
Dumbledore nousi seisomaan. Hän oli huomattavasti nuorempi kuin millaisena Hermione oli hänet oppinut tuntemaan. Hänen hiuksensa olivat ruskeat, ja hänen elämän kuluttamissa kasvoissaan oli vain muutama ryppy. Hän odotti hetken, kunnes sali oli hiljentynyt täysin.
”Hyvää iltaa”, Dumbledore toivotti. ”Tervetuloa halloweentanssiaisiin. Tätä noitien, velhojen ja kummitusten juhlapäivää on vietetty Tylypahkassa yli viisisataa vuotta, ja päätimme juhlistaa tapahtumaa tänä vuonna tanssien.”
Dumbledore piti pienen tauon. Muutama oppilas taputti kohteliaasti.
”Toivon, että pidätte tänä iltana hillitysti hauskaa. Musiikillaan meitä viihdyttää Apocamystiikka.” Suurin osa salin oppilaista kiljaisi riemusta. Dumbledore jatkoi:
”Kolmasluokkalaisten ja sitä nuorempien on kuitenkin palattava makuusaleihinsa kello kymmeneen mennessä” - seurasi muutama kiukkuinen vastalause - ”Vanhempien oppilaiden ohjelma loppuu yhdeltä yöllä. Nyt, olkaa hyvät ja nauttikaa ruuasta!”
Dumbledore laskeutui takaisin istumaan. Samalla jokaisen oppilaan ja opettajan eteen ilmestyi tyhjä lautanen ja ruokalista. Hermione otti ruokalistan, vilkaisi sitä nopeasti ja sanoi lautaselleen:
”Pippuripihvi.”
Hänen eteensä ilmestyi herkullisen näköinen ateria. Hermione vilkaisi ympärilleen. Muut oppilaat näyttivät hieman hämmentyneen tällaisesta tehokkaasta tarjoilusta. Kalkaros oli jo tilannut itselleen annoksen hyvältä tuoksuvaa muhennosta.
Kun kaikki olivat saaneet ruokansa syötyä, oli tanssimisen vuoro. Hermione voihkaisi. Hänen olonsa oli niin täysi, että hän tunsi olevansa täysin kyvytön valssaamaan – etenkään Kalkaroksen käsivarsilla. Joka tapauksessa huoneen toiseen päähän oli ilmestynyt joukko velhoja selloineen. He aloittivat hitaan, rentouttavan sävelmän. Dumbledore saattoi parketille Professori Verson ja alkoi pyöriä hitaasti ympäri salia.
Hermione alkoi jo toivoa, että ehkä Kalkaros ei haluaisikaan tanssia. Kalkaros nousi kuitenkin seisomaan ja siirtyi Hermionen eteen. Hän kumarsi ja ojensi kätensä.
”Saanko luvan?”
Hermione tarttui käteen hämmentyneenä ja tunsi poskiaan kuumottavan. Kalkaros saattoi hänet salin keskelle ja asetti toisen kätensä Hermionen selkään. Toisella hän otti kiinni Hermionen kädestä ja alkoi kuljettaa Hermionea vakaasti läpi tanssilattian. Hermione tunsi ihmisten tuijotuksen itsessään. Kukaan ei tuntenut häntä, ja siksi hän oli kiinnostava.
Kun Hermione toipui hämmennyksestä, hän tajusi muidenkin johtajaoppilaiden saapuneen pareineen valssaamaan. Harryn tulevat vanhemmat näyttivät hyvin vaivaantuneilta pyöriessään hitaan sävelmän tahdissa.
Hermione tunsi Kalkaroksen rauhallisen hengityksen ja rauhoittui itsekin.
* * *
Lily oli kuluneen viikon aikana huomannut, että Jamesin kaverina oleminen oli helpottanut hänen elämäänsä huomattavasti. Kelmit tuntuivat käyttäytyvän huomattavasti rauhallisemmin, aivan kuin he olisivat kerrankin totelleet Lilyä. Lisäksi James oli yllättävän hauskaa seuraa. Hän ei puhunut jatkuvasti itsestään tai huispauksesta, kuten Lily oli kuvitellut, vaan viihdytti Lilyä kertomalla kommelluksistaan kesätöissä. James sai Lilyn unohtamaan murheensa.
Lily katseli hiljalleen täyttyvää tanssilattiaa Jamesin olan yli. Peter ja Rosalie pyörähtelivät vähän matkan päässä, Rosalie säpsähteli Peterin astuessa silloin tällöin hänen varpailleen. Punertavaan kaapuun sonnustautunut Kalkaros tanssi yllättävän taitavasti Hermionen kanssa.
Lily itse antoi Jamesin viedä ja yritti olla näyttämättä typerältä.
”Kai sinä olet kertonut Hannahille, millainen tyyppi Ruik- Kalkaros on?” James kysyi, kun he olivat tanssineet hetken vaiti. Lily, joka oli ollut äärimmäisen tietoinen Jamesin kädestä vyötäröllään, ilahtui saadessaan muuta ajateltavaa.
”Älä kutsu häntä sillä nimellä”, Lily torui, ”ja minä varoitin Hannahia eilen.”
He ohittivat Coraline Tummasurman, joka tanssi Professori Kuhnusarvion kanssa. Tummasurman mustat hiukset olivat äkäisen tiukalla nutturalla, josta pisti esiin kaksi hiuspuikkoa.
”Vanhat tottumukset”, James mutisi anteeksipyytävästi ja pyöräytti Lilyä tavattoman nopeasti. ”Olenko muuten jo sanonut, kuinka kauniilta sinä näytät tänään?”
Lily tunsi punastuvansa. Samalla häntä raivostutti, että antoi James Potterin vaikuttaa itseensä niin - toisaalta kyseessä oli vain kohteliaisuus. Hän kiitti Jamesia vaisusti ja piti katseensa tiukasti tummassa katossa. Hän antoi ajatustensa valua Severus Kalkarokseen, joka oli joskus ollut hänen hyvä ystävänsä. Severus oli kertonut hänelle ensimmäisenä velhomaailman olemassaolosta. Nyt he molemmat aikuistuivat kovaa vauhtia, mutta he olivat valinneet erilaiset tiet. Lily vilkaisi taas Hannahia. Ulkomaailainen tyttö saattoi olla Lilyn ainoa keino saada jälleen yhteys vanhaan ystävään...
Mark Smith ja Susan Ratamo ilmestyivät jostain Lilyn ja Jamesin vierelle. Kiiltävätukkainen Smith katsoi Lilyä yllättyneenä.
”Eikö Potter olekaan sinun mielestäsi itsekeskeinen ja säälittävä paskiainen?” Smith kysyi halveksivasti. Hän kuljetti Susanin kauemmas ja jätti jälkeensä vaivaantuneen hiljaisuuden.
”En minä tarkoittanut – ” Lily aloitti häpeillen.
”Ei se mitään”, James keskeytti kylmällä äänellä, ja Lilyä nolotti entistä enemmän.
Totta kyllä, Lily oli ainakin jossain vaiheessa pitänyt Jamesia täysin itsekkäänä mänttinä, mutta eivätkö kaikki tytöt ja pojat haukkuneet toisiaan jossain vaiheessa?
”Minä olen ollut vähän sokea”, James sanoi ja piti pienen tauon. Huomaamattaan hän tiukensi otettaan Lilystä, aivan kuin haluaisi saada tästä tukea. ”Oli niin mahtavaa, kun muut ottivat minusta mallia. Nyt tajuan, että samalla loukkasin joidenkin tunteita.”
Jamesin ruskeiden silmien katse porautui Lilyyn.
”Maailmassa on tärkeämpiäkin asioita kuin huispaus tai suosio”, James sanoi hiljaa. Lily hämmästyi hieman pojan äkillistä tunteiden purkausta.
Lilyn oli pakko kääntää katseensa pois. Hän näki Siriuksen istuvan yksinään ja katsovan tanssijoita happamasti.
Lily huokaisi. Huomenna hänkin lähtisi isänsä hautajaisiin ja saisi vapaasti vajota omaan suruunsa.
”Itketkö sinä?” Lily kuuli Jamesin huolestuneen äänen. Lily yritti räpytellä kiivaasti silmiään. Hän oli huomaamattaan päästänyt muutaman typerän kyyneleen paljastamaan tunteensa. Typerä meikkikin menisi ihan piloille.
Musiikki lakkasi. James pysähtyi, ja Lily teki samoin. Apocamystiikka alkoi soittaa toista, hieman nopeampaa kappaletta. Ihmiset liikkuivat vauhdikkaasti ympäri salia, mutta Lily ja James pysyivät paikoillaan.
”Minä taidan lähteä nukkumaan”, Lily sanoi hiljaa. Kuinka hän vihasikaan tällaisia julkisia hienostelutilaisuuksia.
”Lily, mikä sinulla on?” James kysyi ja yritti tavoittaa Lilyn katseen. Hänen äänensävynsä vaihtui hieman ärtyneeksi:
”Teinkö minä jotain väärin? Kertoisit nyt.”
Lily pudisti päätään ja ryntäsi ulos suuresta salista. James jäi yksin tanssilattialle, ihmisten tanssiessa hänen ympärillään.
* * *
Hermione oli tanssinut Kalkaroksen kanssa sanaakaan vaihtamatta melkein tunnin. Lopulta hän sanoi menevänsä hakemaan juotavaa. Matkalla hän näki tummaihoiseksi muunnetun Harryn liittyneen Ronin seuraksi yhteen pienistä pöydistä.
”Hermione, mitä sinä teet Kalkaroksen kanssa?” Ron tivasi heti, kun Hermione pysähtyi heidän kohdallaan. Harry näytti melko huvittavalta uudessa olomuodossaan.
”Eikö se ole ilmiselvää? Minä yritän saada meidät pois täältä!” Hermione suutahti. Toisaalta hänen suunnitelmansa menisi pahasti pieleen, jos Kalkaros osoittaisi yhtä paljon halua puhumiseen kuin illan aikana oli ilmennyt.
Ron näytti hapanta naamaa. Joulutanssiaisten muisto hiipi ikävästi Hermionen mieleen.
”Minä – minä yritin jotain samansuuntaista”, Harry myönsi nolona. Hän hypisteli hopeapikarin vartta.
Hermione kohotti kulmiaan yllättyneenä.
”Pyysitkö sinäkin Kalkarosta tanssipariksi?” Ron kysyi äksysti.
Harry siemaisi kermakaljaa.
”Äh, minä… Bellatrix Lestrange, ei kun siis Musta, pakotti minut parikseen. Ajattelin, että voisin samalla kysellä, jos hän vaikka tietäisi jotain menopaluuloitsusta”, Harry selosti.
Ron ja Hermione katsoivat häntä suut auki. Kun Ron sai viimein puhekykynsä takaisin, hän kysyi:
”Missä hän on nyt?”
Harry naurahti hermostuneesti ja vastasi:
”Kolmannen kerroksen luutakomerossa. Harjoittelin hänellä muistiloitsua ja tainnutin hänet sen jälkeen, kun hän oli kertonut vihaavansa Kalkarosta eikä tiennyt mistään menopaluuloitsusta yhtään mitään.”
Hermionesta kuulosti uskomattomalta, että Harry oli
melkein tullut tanssiaisiin Siriuksen murhaajan kanssa. Toisaalta muistinmuuntelu kuulosti hyvältä. Olipahan ainakin yksi ihminen vähemmän, joka tiesi heistä.
”Hermione”, Ron sihahti. ”Kalkaros on tuolla Siriuksen veljen kanssa! Mene salakuuntelemaan!”
Hermione kääntyi katsomaan salin toiselle puolelle ja mietti samalla, että jopas Ronilla vaihtui taas ääni kellossa. Tosiaan, Kalkaros jutteli tuiman näköisenä Regulus Mustan kanssa. Hetken kuluttua he siirtyivät ulos suuresta salista.
”Nähdään myöhemmin tarvehuoneessa”, Hermione sanoi Harrylle ja Ronille. Sitten hänkin kiiruhti eteisaulaan.
Kalkaros ja Regulus juttelivat hiljaa mutta kiivaasti lähimmän käytävän luona. Hermione hivuttautui nurkan taakse ja yritti kuunnella heidän keskusteluaan.
”Olen ollut vasta kahdessa kokouksessa”, Regulus sanoi vihaisesti. ”Saat kiittää minua siitä, että tätini sattuu omistamaan tehtaan, jossa valmistetaan kuivattua ananasta.”
Musiikki kantautui suuresta salista. Hermione yritti sulkea sen mielestään ja keskittyä kuuntelemaan Kalkaroksen vastausta. Ilmeisesti kyse oli Kuhnukerhosta.
”Sanoiko Kuhnusarvio mitään tästä… tästä Voldemortista?”
Regulus hyssytteli vihaisesti Kalkarosta olemaan hiljempaa. Hän sanoi innokkaasti:
”Häntä sanotaan kuulemma Pimeän Lordiksi. Kuhnusarvion mukaan hänen nimensä aiheuttaa pelkoa uhrien omaisten keskuudessa.”
Seurasi hetken hiljaisuus.
”Hän on siis tappanut…?” Kalkaros varmisti. Hänen äänessään häivähti pelkoa, mutta myös kunnioitusta.
”Hän on murhannut jästejä ja kuraverisiä”, Regulus sanoi lähinnä innostuneena. ”Hän tappoi myös Agatha Solukan, sen puhdasverisen noidan ministeriöstä. Solukka hoiti jästien oikeuksia koskevia asioita.” Regulus piti lyhyen tauon. ”Minusta
hän vaikuttaa loistavalta, melkein täydelliseltä kapinalliselta, jonka ansioista tilanteisiin tulee vihdoinkin… muutoksia.”
Jälleen seurasi lyhyt hiljaisuus, jonka aikana Hermione yritti tasata hengitystään.
”Kuhnusarvioko sinulle tämän kaiken kertoi?” Kalkaros kysyi epäluuloisena. Hermione oli juuri ehtinyt miettiä samaa.
”Seitsemän jäsentä on totta”, Regulus sanoi hiljaa. ”Minähän kerroin jo, että juotin hänelle totuusseerumia kokouksen jälkeen. Kuhnusarvio tuntee paljon ihmisiä. Jopa
hänet. Kuhnusarvio kertoi paljon kaikenlaista, kaikkea sellaista mistä sinä et osaisi edes uneksia.”
Hermione kuuli Kalkaroksen liikahtavan malttamattomasti. Hermionenkin oli vaikea pitää itseään koossa. Hän oli juuri kuullut Voldemortin ensimmäisistä julmuuksista.
”Pimeyden veikkojen tehtävä oli alun perin vain vakoilla Kuhnusarviota”, Kalkaros sanoi hitaasti. Hänen äänensä tärisi hienoisesti. ”Mutta oletammeko me, että liittyisimme hänen riveihinsä?”
Regulus nauroi kuuluvasti.
”Me olemme 17-vuotiaita, Severus! Me emme ole vielä…
valmiita tekemään uhrauksia. Tai ainakaan kaikki meistä eivät ole. Mutta kyllä, minusta tulee vielä jonain päivänä kuolonsyöjä, Severus.”
Hiljaisuus. Sitten Hermione kuuli nopeita askeleita, ja hän ryntäsi nopeasti lähimmän patsaan taakse piiloon. Hän näki Reguluksen palaavan takaisin suureen saliin omahyväinen virne komeilla kasvoillaan. Reguluksella oli yllään mahdollisesti koko Tylypahkan kallein kaapu: se oli tummanvihreä, mutta kaulus oli kirjailtu yksityiskohtaisilla mustilla lohikäärmeen suomuilla. Hermione tunnisti Mustan suvun vaakunan rinnuksessa.
Hetken kuluttua Kalkaros meni turhautuneen näköisenä takaisin saliin.
Hermione toivoi, että hänellä olisi ollut ajatuseula johon upottaa juuri kuulemansa asiat. Nyt hän yritti epätoivoisesti painaa ne mieleensä jokaista tavua myöten. Ei se hänelle yleensä vaikeaa ollut, mutta jokin hänessä halusi epätoivoisesti unohtaa puheen Voldemortista.
Tunnelma suuressa salissa oli muuttunut hilpeämmäksi, kun Hermione palasi sinne. Hän näki Peterin tanssivan kikattavan Susan Ratamon kanssa. Rosalie oli siirtynyt istumaan Siriuksen viereen, ja he juttelivat jostain kiihdyksissään. Siriuksen kaapu ei selvästi ollut yhtä hieno kuin Regulus-veljen, Hermione pani merkille. Ilmeisesti Mustan vanhemmat olivat sulkeneet kapinoivan lapsensa rahahanat.
Lupin istui Harryn ja Ronin pöydässä, eikä Hermione siis voinut mennä heti kertomaan heille kuulemaansa keskustelua. Hän yritti mennä mahdollisimman rauhallisen näköisenä Kalkaroksen viereen.
”Tämä on hyvä kappale”, Kalkaros sanoi hyväntuulisesti ja Hermionen yllätykseksi hymyili. ”Jaksatko sinä vielä tanssia?”
Hermione tunsi ärtymyksen pistoksen sisällään.
”Tietysti jaksan!” Hermione tiuskaisi, vaikka oikeasti hänen jalkansa tuntuivat yhtä painavilta kuin lyijy.
Tällä kertaa Kalkaros ei tarttunut häneen kiinni. He tanssivat erillään riehakkaan kappaleen tahdissa. Kalkaroksen silmissä oli haastava katse.
”Meillä Durmstrangissa ei kulutettu aikaa tanssimalla”, Hermione keksi sanoa. Samalla hänen mielessään alkoi kehkeytyä loistava suunnitelma. ”Me teimme paljon muuta hyödyllistä.”
Kappale vaihtui taas hitaampaan. Kysymättä lupaa Kalkaros kietoi kätensä Hermionen vyötärölle. Hermione laittoi kädet tämän olkapäille ja he alkoivat tanssia yksinkertaisesti ja hitaasti pyörien.
”Puhutko jostain sellaisesta, mistä minä en ole kuullut?” Kalkaros kysyi ja irvisti.
Hermionea ällötti hieman Kalkaroksen äänensävy.
”Me emme opetelleet pimeyden voimilta suojautumista. Me harjoittelimme
pimeyden voimia”, Hermione sanoi muistellen Ronin vuosien takaista väitettä ja toivoi nyt osittain, että se piti paikkansa. Viktor Krum ei ollut koskaan puhunut siitä, ei muuta kuin sen että häpesi Durmstrangin moraalikäsitystä.
Kalkaroksen silmissä viivähti utelias katse, ja Hermionen suunnitelma sai tuulta siipiensä alle.
”Me osaamme paljon sellaista, mitä täällä Tylypahkassa ei osata”, Hermione sanoi. ”Kaikenlaista… anteeksi antamatonta.”
Hermionen tarkkaan harkitut sanat näyttivät vaikuttavan Kalkarokseen. Hän sanoi selvästi kehuskellen:
”Minäkin olen huomannut, että nykyinen opetuksen taso on helposti ylitettävissä.”
He pyörähtelivät hetken vaiti. Lopulta Hermione sanoi:
”Tuskin kukaan edes vähän viisaampi vielä tämän ikäisenä pystyy keksimään esimerkiksi aikamatkustamisen saloja. Sehän olisi järjettömän suuri osoitus neroudesta!”
Kalkaros näytti voitonriemuiselta. Hermione ei voinut olla hymyilemättä.
”Minä tiedän siitä jotain”, Kalkaros myönsi. Hermione odotti malttamattomana. Nyt kaikki riippui vain Kalkaroksesta ja sitten Hermione pääsisi takaisin omaan aikaansa…
”Voin ehkä näyttää sinulle joskus”, Kalkaros sanoi ja vaihtoi Hermionen pettymykseksi aihetta: ”Näitkö sinä, miten kuraveri-Evans hylkäsi Potterin äsken?”
Hermione tyytyi nyökkäämään. Näytti siltä, että hänen suunnitelmansa lähtisi etenemään tuskallisen hitaasti. Kalkaros hymyili hänelle melkein kiitollisen oloisena.
* * *
James ei todellakaan tiennyt, mikä oli mennyt vikaan. Lily oli rynnännyt pois suuresta salista silmät kyynelissä kuin olisi juuri kokenut elämänsä kamalimman tanssin. James huokaisi turhautuneena. Hän istui yksinään eteisaulan alimmalla portaalla eikä saanut ajatuksiaan irti tuosta punatukkaisesta rohkelikkotytöstä, johon oli peruuttamattomasti ihastunut.
Lopulta hän nousi seisomaan. Hän päätti mennä etsimään Siriuksen käsiinsä ja jutella jostain muista asioista kuin tytöistä tai tanssimisesta.
James käveli halloweenin mukaisesti koristeltuun suureen saliin. Yhtäkkiä Melkein päätön Nick tupsahti jostain hänen eteensä, eikä James ehtinyt pysähtyä. Tuntui inhottavalta kävellä aaveen läpi. Se oli kuin olisi saanut jääkylmän suihkun niskaansa - tai aivan kuin Jamesin sen hetkinen olotila.
”Hauskaa halloweeniä!” Nick toivotti ja leijui tiehensä. James etsi katseellaan Siriusta suuresta salista. Viimein hän näki tämän istumassa kermakaljapikari edessään. Hänen vieressään mökötti Rosalie kädet ristissä.
”Tämä on samanlainen fiasko kuin Tylypahkan viimeinen joulunäytelmä”, James huokaisi lysähdettyään vapaaseen tuoliin.
”Vain jättisuuri fletkumato puuttuu”, Sirius lisäsi ja katsoi inhoten hymyileviä tanssipareja. James kaatoi itselleen juotavaa ja silmäili synkkää kattoa.
”Te olette vain katkeria, kun ette kaikessa säälittävyydessänne kerää huomiota”, Rosalie naljaisi.
Sirius kalautti juomalasinsa loiskuen pöydälle.
”Minä olisin saanut tanssiparin tuosta vain”, Sirius sanoi karkeasti ja napsautti sormiaan, ”mutta minua ei huvittanut ottaa osaa tällaiseen hölmöilyyn.”
James päätti olla huomauttamatta, miten innoissaan Sirius oli aluksi ollut halloweentanssiaisista.
”Olisit siis saanut kenet tahansa?” Rosalie varmisti kylmästi.
Sirius nyökkäsi hyvin hitaasti, suu mutrussa.
”Lyödäänkö vetoa?” Rosalie kysyi pahaa enteilevästi, silmät viiruina.
Sirius katsoi häntä varautuneena.
”Lyödään vetoa siitä, kumpi meistä alkaa seurustella ensin”, Rosalie selvensi. Sirius meni heti mukaan peliin:
”Siis kumpi meistä alkaa seurustella ensin sen tyypin kanssa,
jonka toinen määrää.”
Rosalie kurtisti kulmiaan, mutta ei näyttänyt muita merkkejä epäröinnistä. Taustalla alkoi soida entistä riehakkaampi musiikki, ja James näki Matohännän hyppivän järjettömästi muiden mukana.
”Mitä on panoksena?” Sirius pohti ja hieroi leukaansa, ”miten olisi näkymättömyysviitta?”
Tässä vaiheessa Jamesin oli pakko kääntyä ja toppuutella ystäväänsä:
”Pidä minut ja minun omaisuuteni ulkona tästä, onko selvä?”
Rosalien jo valmiiksi suuret silmät olivat ehtineet pyöristyä innostuksesta. Nykyään oli yleisessä tiedossa, että Jamesilla oli hallussaan näkymättömyysviitta – tieto ei tosin ollut kantautunut vielä opettajien pariin.
”Hyvä on”, Sirius sanoi päättäväisesti, ”minä asetan panokseksi… tämän.”
Hän veti kaapunsa alta esiin kiiltävän, kultaisen medaljongin, joka roikkui aina hänen kaulassaan. Medaljongin pinnassa ei ollut mitään kaiverruksia, mutta James tiesi sen taikavoimista.
”Se on puhdasta kultaa, saat kokeilla sitä jos voitat”, Sirius sanoi hiljaa, ”onko sinulla mitään yhtä arvokasta, vai luovutatko?”
Rosalie katseli ahnaasti, kun Sirius tunki medaljongin takaisin juhlakaapunsa alle.
”On minulla”, Rosalie sanoi heleällä äänellä, ”minä voin antaa sinun juoda Puuskupuhin kupista.”
James ei ollut uskoa korviaan. Oliko Bagmaneilla hallussaan yhden Tylypahkan perustajan perintökalleus?
”Se on isällä kiillotettavana viikon päästä”, Rosalie selitti, ”eli silloin veto loppuu.”
Sirius nyökkäsi ja ojensi kätensä itsevarmasti ylös. Rosalie puristi sitä kovaa.
”Hetkinen”, James huomautti tajuttuaan joutuneensa tuomariksi, ”kenet teidän pitää iskeä?”
”Regulus”, Sirius sanoi heti.
”Hannah”, Rosalie sanoi samaan aikaan.
James sulatteli hetken kuulemaansa. Hänen tietääkseen Regulus oli vannoutumaton luihuinen, joka vihasi rohkelikkoja. Hannah taas näytti ihastuneen Kalkarokseen eikä erityisemmin pitänyt Siriuksen kopeasta käytöksestä.
”Jos isket Hannahin”, James sanoi Siriukselle”, ota minuun heti yhteyttä peilillä.”
Sirius nyökkäsi.
”Hannah, jos alat seurustella Reguluksen kanssa – ” Sirius naurahti pilkallisesti, ”käytä melutusloitsua ja sano minun nimeni.”
Rosalie hymyili ovelasti.
Kello tuli kymmenen. Kolmasluokkalaiset ja sitä nuoremmat oppilaat patistettiin takaisin omiin oleskeluhuoneisiinsa. Se synnytti pientä hälinää ja nurinaa, mutta lopulta Professori McGarmiwa ja valvojaoppilaat saivat raahattua pienimmät pois jaloista. Kalkaros, joka oli johtajapoika ja jonka olisi kuulunut olla mukana pienempien häätämisessä, keskittyi vain tanssimaan Hannahin kanssa. Jamesin ärtymys kasvoi kasvamistaan. Onneksi Siriuksella oli suunnitelmissa puhkaista nuoren parin vaaleanpunainen hattarapilvi.
Juotuaan pari lasia kermakaljaa James nousi ylös ja päätti lähteä makuusaliin murjottamaan. Halloweentanssiaiset olivat olleet kaiken kaikkiaan huono kokemus, ja James muisteli kaihoisasti tavallisia kurpitsajuhlia.
Kuten James oli uumoillutkin, oleskeluhuone oli täynnä meluisia kolmasluokkalaisia ja muutamia nuorempia oppilaita. Hän pisti silmään pikkuisten ihmisten joukossa. Muutama rohkea uskaltautui kysymään, miksi hän ei ollut pidoissa ja miksi hänen selkäänsä oli liimattu lappu:
Sirius pyytää Hannahilta anteeksi typerää käytöstään.Hän raahautui poikien makuusaliin vievään portaikkoon ja lähti nousemaan ylöspäin.
”Loistavaa!” hän karjaisi, kun näki Peterin istumassa makuusalissa Susan Ratamon kanssa. He eivät suudelleet, mutta James oli epäilemättä keskeyttänyt jotakin tärkeää. James ei tajunnut turhautumiseltaan edes läimäistä ovea kiinni ja häipyä. Sen sijaan Susan ponkaisi seisomaan, toivotti Peterille hyvät yöt ja kiiruhti Jamesin ohi portaisiin.
”Kiitos!” Peter vinkaisi raivostuneena. Hän alkoi vaihtaa juhlakaapuaan pyjamaan. James teki samoin. Samalla ajatus pian koittavasta unesta rauhoitti häntä.
”Anteeksi”, James sanoi karheasti. ”Minä olen vain niin vihainen.”
Peter katsoi häntä kysyvästi.
”En sinulle tietenkään”, James sanoi vilpittömästi. ”Olen enemmänkin vihainen itselleni.”
Peter vaihtoi verkkaisesti juhlakaavun pyjamaan.
”Mitä sinä sitten teit?” Peter kysyi otsa rypyssä täsmälleen sen kysymyksen, jota James oli itsekin pohtinut. Hän ei tiennyt vastausta, ja juuri se turhautti hänen oloaan hirveästi.
”Minä taisin vain olla oma itseni”, James puuskahti lopulta.
Peter kömpi sänkyynsä ja jäi tuijottamaan kaukaisuuteen.
”Tytöt ovat outoja”, Peter myönsi lopulta. ”Rosalie kysyi minua parikseen heti sen jälkeen, kun hän oli kysynyt Remusta. No, Remus oli edellisenä päivänä suostunut Isabellan pariksi ja joutui kieltäytymään. Siriuskin istui vieressä, mutta Rosalie kysyi sitten
minua tanssiaisiin! Kuvittele!”
James pystyi kuvittelemaan sen oikein hyvin.
”Pidetään me kelmit vain yhtä”, James sanoi päättäväisesti.
”Aina”, Peter vannoi.
