Kirjoittaja Aihe: Walt Disney Pictures  (Luettu 96050 kertaa)

Jaakin

  • ***
  • Viestejä: 193
Walt Disney Pictures
« : 02.07.2007 22:07:36 »
Eli tämä topic käsittelee Disneytä, sen tuottamia elokuvia, Disneylandia, oheiskamaa ja kaikkea muuta ylisöpöä mihin tämän tyyppinen örveltäjä yleensäkin addiktoituu.

Itse olen katsonut Disneyn elokuvia pienestä saakka ja useimmat niistä ovat jättäneet lähtemättömän vaikutuksen. Rikottuani VHS laitteemme en ole elokuvia päässyt katsomaan kotonani, mutta meninpä tänään ostoksille ja mukaan tarttuivat dvd:inä Notre Damen kellonsoittaja, Pocahontas, Mulan sekä Leijonakuningas 2. Leijonakuningaksia olen metsästänyt jo pidemmän aikaa ja jos joku hoksaa ykkösen jossakin myynnissä niin kiskaiskaa korvastani.

Itse olen mieltynyt varsinkin niihin vähän vanhempiin Disneyn elokuviin, jotka ilmestyivät silloin kun olin pieni. Tosin ne uusimmatkin ovat olleet aika nais^^. Lemppareita ovat yllämainitut, mutta Disneyn suhteen olen kyllä kaikkiruokainen.

Joskus haluaisin Disneylandiin, never käynyt. Ehkä joskus joskus.

Tässä tynkä aloitukseksi, jatkakaamme.
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Jaakin »
[size=85]
"Hän, jota äsken joukossa ei silmäs keksinyt,
elossa on, sua muisti hän ja siksi elää nyt."[/size]
J.L Runeberg, Torpan tyttö

Annie Black

  • ***
  • Viestejä: 297
  • VIVA ESPAÑA!
    • Salmiagin epäsyvälliset mietiskelyt
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #1 : 02.07.2007 22:15:39 »
Ilmoittaudun yhdeksi Disney-intoilijaksi, pienestä asti olen minäkin niitä leffoja katsonut ja on niitä VHS:iä kerääntynyt tuonne hyllylle, eikä suinkaan pölyttymään. ;> Minäkin pelkään tuota päivää, kun miun VHS-laite ei enää toimi, mutta toivottavasti se päivä ei ole tulossa ihan vielä, siinä menisi hukkaan kaikki [olisikohan noita 45-50] Disney-leffaa, kun DVD:llä en omista kuin elokuvat Tarzan, Pelastuspartio Bernard & Bianca, Nemoa etsimässä ja Ihmeperhe. Jostain pitäisi itselle haalia Mestarietsivä Basil Hiiri ja Topi ja Tessu.

Disneylandissä en ole koskaan käynyt, kivahan tuolla varmaan olisi käydä.

Niin, ja miekin kyllä rakastan yli kaiken noita vanhoja leffoja, jotka on oikeasti piirrettyjä, mutta onhan tuolta Disneyltä tullut pari mukavaa animaatioelokuvaa [ne mainitsinkin jo aikaisemmin.] Kai se pitää vähän tarkemmin laittaa, siis ehdottomat suosikkini ovat Mulan, Maija Poppanen, Prinsessa Ruusunen, Tuhkimo, 101 Dalmatialaista, Leijonakuningas ja Kaunotar ja Hirviö. Ja englannin kielisenä [varsinkin Tarzan ja Poppanen] ovat tietenkin parempia, mutta eipä noista VHS:tä hirveästi tuota suomea saa pois muutettua ja onhan ne aika klassikoita nuo suomenkielisenä [minulle, joka koko pienen elämänsä niitä on suomenkielisinä katsonut.] Tosin nykyään siinä on semmoinen häiritsevä tekijä, että mietin aina leffojen aikana, missä muussa Disney-elokuvassa tuokin ääni on ja mikä se siinä on.

// Lisäsin Tuhkimon, kun se unohtui. :D
« Viimeksi muokattu: 03.07.2007 11:41:36 kirjoittanut Annie Black »
Just laughing my ass off.

AVATAR

Eruru

  • ***
  • Viestejä: 398
  • easy, breezy, beautiful
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #2 : 02.07.2007 22:16:25 »
Tykkään Disneyn elokuvista, vaikka ne ovatkin aina täynnä kliseitä ja surkeaa huumoria, jolle nauran joka tapauksessa. Lempparini ovat Mulan, Prinsessa Ruusunen, Keisarin uudet kuviot, Kaunotar ja Hirviö, Nemoa etsimässä, Toy Storyt, Ötökän elämää jne. Melko kaikkiruokainen minäkin, tosin niistä suomidubatuista elävien ihmisten näyttelemistä elokuvista en tykkää. Joskus pienempänä nekin menivät, mutta nykyään nuo ärsyttävät, kun suut menevät äänen kanssa eri tahtiin. Vaikka ovathan nuo Disneyt ihan hyvin tehty käännöksissäkin...

Meillä on vain noita hieman vanhempia piirroselokuvia, nykyään kun minä ja velu ollaan jo kasvettu tuosta iästä. Vaikka kyllä niitä tulee silloin tällöin katsottuakin. :)
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Eruru »

Jaakin

  • ***
  • Viestejä: 193
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #3 : 02.07.2007 22:19:01 »
Annie Black, vähän lievitystä pelkoosi, on myynnissä sellaisia DVD laitteita missä on VHS:kin^^

Mäkin tyksin Kaunottaresta ja Hirviöstä, se on aww. Aladdin on kiva myös.
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Jaakin »
[size=85]
"Hän, jota äsken joukossa ei silmäs keksinyt,
elossa on, sua muisti hän ja siksi elää nyt."[/size]
J.L Runeberg, Torpan tyttö

Hypocrite

  • ***
  • Viestejä: 404
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #4 : 02.07.2007 22:20:30 »
Ehdottomasti Disney-fan. Ihan kakarasta asti olen katsellut piirrettyjä, ja toki katso edelleen. Leijonakuningas on aina ollut suosikkini.
Kuuluin lapsena Lasten omaan kirjakerhoon, ja sieltä tuli kirjoja Disneyn piirretyistä elokuvista. Kaikki kirjatkin ovat vielä tallella, eihän niitä voi hävittää.^^

Monta elokuvaa on tullut leikittyä pikkuveljen ja kavereiden kanssa. Vanhoja hyviä aikoja. : D
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Hypocrite »
Herää ja kukoista, ulkona venaa psykedeelisen kaunis maailma.

----
All in one by Hypocrite|LiveJournal|DeviantArt|Photoblog

Annie Black

  • ***
  • Viestejä: 297
  • VIVA ESPAÑA!
    • Salmiagin epäsyvälliset mietiskelyt
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #5 : 02.07.2007 22:23:52 »
Lainaus käyttäjältä: "Jaakin"
Annie Black, vähän lievitystä pelkoosi, on myynnissä sellaisia DVD laitteita missä on VHS:kin^^

Mäkin tyksin Kaunottaresta ja Hirviöstä, se on aww. Aladdin on kiva myös.

Jep, ehkä ostan sellaisen, kunhan tuo menee rikki. Jos sellaisia sillon vielä myydään.  :o Ja Aladdin tosiaan on hyvä. :>

Lainaus käyttäjältä: "Hypocrite"
Kuuluin lapsena Lasten omaan kirjakerhoon, ja sieltä tuli kirjoja Disneyn piirretyistä elokuvista. Kaikki kirjatkin ovat vielä tallella, eihän niitä voi hävittää.^^


Minulla on kanssa niitä kirjoja, vaikka en kuulunut siihen kerhoon, jostain niitä vaan tuli haalittua. 101 dalmatialaista on jo ihan rikki, mutta sieltä se löytyy hyllystä. :>
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Annie Black »
Just laughing my ass off.

AVATAR

Isabel

  • ***
  • Viestejä: 103
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #6 : 02.07.2007 22:28:12 »
Minä ilmoittaudun myös Disneyn rakastajaksi.

Erityisesti (tietenkin) lähellä sydäntäni on Leijona Kuningas I ja III. Kakkosesta en niin välitä. Kolmonen taas pursuaa ihanaa huumoria ja rakastan sitä kun Simbaa näytetään teini-iässä, harmi ettei leffassa ollut kuin muutama kohtaus jossa sitä näytetään. Olen palvonut Leijonakuningasta siitä lähtien kun kävin sen katsomassa isän ja siskon kanssa ja kun ostin ykkösen VHS:sän omiílla rahoillani silloin kun se ilmestyi. Nyt minulta löytyy DVD hyllyltä Lion King trilogia boxi jonka ostin silloin kun se ilmestyi kauppoihin. Ah (teinisydän)

Koska rahatilanteeni on mikä on en ole noita DVD leffoja ehtinyt itselleni kerätä. Ainoastaan Hercules löytyy leijonien lisäksi. Nyt tosin näytti Anttilassa olevan paljon noita alennuksella (9.90 suurin osa O__O"!) Joten synttäri rahoillani voisin noita muutaman ostaan. Kuola. Erityisesti tahtoisin Bernand ja Bianca Austraaliassa jonka olen nähnyt joskus miljoona vuotta sitten kun se oli lainassa serkuiltani, mutta hekin ovat kaiketi sen jonnekkin hävittäneet. Sääli.

Tätini on ollut Disneylandin (Euroopanversio) laivalla töissä ja muistan kuinka hän toi minulle sieltä kaikkea ihanaa krääsää. Tosiaan olisihan sinne ihana päästä, varsinkin USAn sellaiseen.
« Viimeksi muokattu: 02.07.2007 23:48:58 kirjoittanut Isabel »
Mitä eroa on Dracolla ja hyttysellä?
Hyttynen lopettaa imemisen kun sitä läimäyttää, mutta Draco ei.

Memlei

  • Vieras
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #7 : 02.07.2007 22:38:08 »
Leijonakuningas rokkaa, siinä jos missä on klassikko. Vanhoja, nakerreltuja Walt Disney -VHS:iä löytyy hyllystä mukavat läjät, kaikkea Pinokkiosta Lumikkiin. Olen aina rakastanut Disney-leffoja, ja kipeänä ollessa tulee yhä vieläkin tuijotettua kaikenmaailman lastensatuja tuntikaupalla.

Disneyland Paris on hieno, kävin siellä muutama vuosi sitten. Se mikä-lie-Space-joku-tsydeemi -laite on aivan loistava, käytiin siinä siskon kanssa puolisenkymmentä kertaa. Oltiin puistossa joku nelisen tuntia, jos oikein muistan, mutta helposti siellä olisi voinut viettää aikaa kauemminkin. Tosi nätti ja mukava.
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Memlei »

Hestia

  • ***
  • Viestejä: 57
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #8 : 02.07.2007 23:00:00 »
Katottiin tänään pienempien sisarusten kanssa Prinsessa Ruusunen. Iik, iik, Pahatar on hot. Diggailen ihan hirveästi suomenkielisestä dubbauksesta siinä, koska Hannele Laurin ääni on aivan uskomattoman osuva Pahattarelle. Drools. Ja muutenkin, oon aina tykännyt tosta Disney-versiosta. Siitä löytyy muutenkin kolme hahmosuosikkia: Pahatar, prinssi Philippe ja kuningas Stefanus.

Muita leffoja ihkuttaakseni mainitsen, että Aladdin, Päätön ratsumies, Dumbo ja Oliver & kumppanit kuuluvat myös kestosuosikkeihini. Lumikki ja seitsemän kääpiötä oli varmaan se ensimmäinen, johon kunnolla ihastuttiin.

Mulla on aika traumaattiset kokemukset Leijonakuninkaasta, kun kävin sen skidinä leffateatterissa katsomassa. Kesken kaiken heitin laatat lattialle popcornien sekaan ja äkkiä mutsin kanssa himaan, kaveri jäi katsomaan sen loppuun. Kateeksi kävi, kun en ehtinyt edes hakuna matataa kunnolla maistelemaan. :< Ja vollotin pahasti, kun Mufasa kuoli. No joo, ne hyeenat on kyllä edelleen mun suosikkeja. Rakkaus niihin ei ole ottanut loppuakseen, lol.
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Hestia »
Battle is not over even when it's won
• • • - - - • • •

Jaakin

  • ***
  • Viestejä: 193
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #9 : 03.07.2007 00:25:36 »
Hyeena 1: Voi Scar, sinäkö se vain?
Hyeena 2: Me kun pelättiin että se olis joku tärkeä.
Hyeena 1: Niinkuin Mufasa! Siin on poveria!
Hyeena 2: Kerro siitä! Kuulen sen nimen ja... tärisen!
Hyeena 1: Mufasa!
Hyeena 2: UUUUU... sano se taas!
Hyeena 1: Mufasa!
Hyeena 2: UUUUU!
Hyeena 1: MufasaMufasaMUFASA!

Hyeena 3: *repsrepsreps*

Oli ihan pakko kun tuli kerta niistä hyeenoista puhe : D tuo kohtaus on aw.
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Jaakin »
[size=85]
"Hän, jota äsken joukossa ei silmäs keksinyt,
elossa on, sua muisti hän ja siksi elää nyt."[/size]
J.L Runeberg, Torpan tyttö

ibi

  • Vieras
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #10 : 03.07.2007 09:52:58 »
Disney elokuvat on niin söpöjä! (piirretyt): D Tosin melkeen kaikissa on sama juon ainakin siltä osin että mies ja nainen rakastuu ja menee naimisiin :D Ainakin näin on käynyt Prinsessa Ruususessa, Lumikissa, Pienessä mereneidossa, Pocahontasissa se on vaan rakastunut, ja yms. Katsoin itsekkin pienenä paljon Disney elokuvia ja kelasin ne laulu kohdat aina ja kuuntelin uudestaan!! : D <3

ibi
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut ibi »

Jaakin

  • ***
  • Viestejä: 193
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #11 : 03.07.2007 10:53:47 »
Lainaus
Tosin melkeen kaikissa on sama juon ainakin siltä osin että mies ja nainen rakastuu ja menee naimisiin
No sehän se pointti onkin! Ne on söpöjä <4 Mut pahiksienkin pitäisi päästä naimisiin niissä leffoissa.
Lainaus
kelasin ne laulu kohdat aina ja kuuntelin uudestaan!! : D <3

Aww! Minä teen tuota vieläkin vaikka ääni on kuin hirven pyllystä xD Mut ne laulut on vaan niin ihania.

Olin muuten saada järkytyskohtauksen kun huomasin muutama kuukausi sitten, että Nina tapio (onko sen nimi noin? kuitenkin, se idolsnainen) laulaa merenneitoykkösessä :D en olisi arvannut.
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Jaakin »
[size=85]
"Hän, jota äsken joukossa ei silmäs keksinyt,
elossa on, sua muisti hän ja siksi elää nyt."[/size]
J.L Runeberg, Torpan tyttö

Annie Black

  • ***
  • Viestejä: 297
  • VIVA ESPAÑA!
    • Salmiagin epäsyvälliset mietiskelyt
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #12 : 03.07.2007 11:03:26 »
Mie en pienenä ikinä uskaltanu kattoa sitä Leijonakuninkaan kohtaa, missä Mufasa kuolee. Juoksin aina ulos huoneesta ja äitin piti huutaa, kun se kohta oli mennyt. Ja se kohta kyllä tuppaa itkettämään vieläkin, jos sattuu olemaan sillä päällä. :> Tekisi hirveästi mieli kattoa Prinsessa Ruusunen. :D
Lainaus
Olin muuten saada järkytyskohtauksen kun huomasin muutama kuukausi sitten, että Nina tapio (onko sen nimi noin? kuitenkin, se idolsnainen) laulaa merenneitoykkösessä :D en olisi arvannu.


 :o Mitä se siinä laulaa? :D
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Annie Black »
Just laughing my ass off.

AVATAR

Eruru

  • ***
  • Viestejä: 398
  • easy, breezy, beautiful
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #13 : 03.07.2007 11:38:52 »
Lainaus
Lainaus
Olin muuten saada järkytyskohtauksen kun huomasin muutama kuukausi sitten, että Nina tapio (onko sen nimi noin? kuitenkin, se idolsnainen) laulaa merenneitoykkösessä  en olisi arvannu.

Mitä se siinä laulaa?

Ai se Idolstuomari? O___O Vau, en olis uskonut. Ai laulaako se siis ne Arielin laulut vai? Kummaa.

Meki yhen kaverin kanssa siteerattiin aina Keisarin uusia kuvioita, ja toisen kanssa laulettiin yhessä vaiheessa sitä Mulan kakkosen prinsessalaulua, jota en nyt muista miten se meni.

"Kokeile, Kronk, tunne VOOOOIMA!"
"Oo, mä tunnen sen"

<3___<3
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Eruru »

Bootstrap

  • Vieras
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #14 : 03.07.2007 11:39:45 »
Mä rakastan Disneyn leffoja. Mun lemppareihin kuuluu ehdottomasti Leijonakuningas, Topi ja Tessu, Kaunotar ja Hirviö, Kaunotar ja Kulkuri, Keisarin uudet kuviot, Karhuveljeni Koda, ja ihan varmasti jäi joitain puuttumaan.

Disneyn elokuvissa on aivan ihana musiikki tai ainakin noissa vanhemmissa on, uusista en tiedä koska en pahemmmin ole niitä katsonut.
Kumminkin nämä loistavat elokuvat yleensä pilaa jatko-osat, kuten esim. Bambi 2, Kaunotar ja Hirviö 2, ym. en tykkää niistä kyllä yhtään.
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Bootstrap »

Jaakin

  • ***
  • Viestejä: 193
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #15 : 03.07.2007 11:45:40 »
Joo, juuri se idols tuomari laulaa ne Arielin laulut. Omgomgomg.

Mä olen kans aina ihan itkuparku Leijonakuningas ykköstä kattoessa.

TEISTÄ MIEHEN TEEN! On aika paras biisi hih.
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Jaakin »
[size=85]
"Hän, jota äsken joukossa ei silmäs keksinyt,
elossa on, sua muisti hän ja siksi elää nyt."[/size]
J.L Runeberg, Torpan tyttö

Jokunen

  • ***
  • Viestejä: 37
    • blog
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #16 : 03.07.2007 11:46:26 »
Iih, Disneyn piirretyt on ihania!
Ehdoton lemppari on Keisarin uudet kuviot (8 Siinä on vaan niin ihanat ne hahmot ja kaikkea.

"Muutan sen kirpuks... pieneks viattomaks kirpuks.. Ja sitten laitan kirpun pakettiin ja paan paketin toiseen pakettiin ja lähetän sen itelleni. Ja kun se tulee HAHHAHAHAA, mäjäytän sen vasaralla!"
"Tai sitten säästetään postituskuluissa ja myrkytetään se TÄLLÄ"

Äw. Pakko katsoa se taas joskus. 8D
Disneyn muutkin piirretyt on kivoja. Leijonakuninkaasta on ollut sen verran puhetta, niin sanon minäkin, että Timon ja Bumba on parhaita :D

Ai niin, ja tänä kesänä käytiin Disneylandissa. Siellä oli hienoa : D
AINII ja Toy Storyt (I ja II) on kyllä myös upeita.
"kouraaa... Koura päättää kuka lähte tai jää!"<3

// Juu ja pienenä tykkäsin älyttömästi Tuhkimosta, mä leikin että olisin ollut kuin Tuhkimo :'D Siis ei sillon kun se sai sen prinssin.. *naur*
Ja lempikohdista oli se, kun se laittoi sen nauhan tukkaan! Se näytti niin hienolta ja monesti mäkin koitin tehdä sen niin vaivattoman näköisesti. Ei onnistunut ^^'

Joo.
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Jokunen »
sinun seurassasi en tahtoisi olla täysi ääliö

Bootstrap

  • Vieras
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #17 : 03.07.2007 11:56:30 »
Lainaus
Ai niin, ja tänä kesänä käytiin Disneylandissa. Siellä oli hienoa : D

Lievästi kateellinen sulle  :o  Oli varmaan todella mahtavaa.

Itse kyllä ehkä mieluummin kävisin Disneyworldissä , mutta kyllä tuo Disneylandkin kelpaisi  :)
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Bootstrap »

ibi

  • Vieras
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #18 : 03.07.2007 11:57:02 »
Lainaus
Olin muuten saada järkytyskohtauksen kun huomasin muutama kuukausi sitten, että Nina tapio (onko sen nimi noin? kuitenkin, se idolsnainen) laulaa merenneitoykkösessä Very Happy en olisi arvannut.


Oho en olis tullut ajatelleeksi mä oon vaan kuullu Arielin äänen englanniksi laulettuna! :D

Muuten se prinsessa Ruusunen, niin siinä on se "Tunnen sut, mä kerran sut unessa kohtasin.."tai jotaan sinne päin  ni se laulu on ihan hirvee englanninkielisessä : DD

 ibi
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut ibi »

Isabel

  • ***
  • Viestejä: 103
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #19 : 03.07.2007 12:20:34 »
Ai niin Keisarin Uudet Kuviot! Se on niin hervoton ettei toista ole.

”Yheksäkyt apinaa banaaneja söi, yks pomppi kattoon ja päänsä löi” (tai jotenkin noin)
”Mä muutan sen kirpuks, sit mä pistän sen pakettiin ja sen paketin toiseen pakettiin ja lähetän sen itselleni. Sitkun se tulee nii mä kumautan sitä vasaralla”
”Mihin se puhuva laama meni?”

”Skviik sviik sviiken skviik?”
”Söitkö sinä terhon?”
”Olet mulle terhon velkaa.”

Hoho. Niin turha kommentti.

// Ai kappas tuolla olikin jo noita. Hemmetti. Ihan sama
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Isabel »
Mitä eroa on Dracolla ja hyttysellä?
Hyttynen lopettaa imemisen kun sitä läimäyttää, mutta Draco ei.