Title Kevään ensimmäinen
Rating S
Fandom Multifandom
Pairing Ronja Ryövärintytär / Peppi Pitkätossu
Disclaimer Hahmot ja miljöö kuuluvat Astrid Lindgrenille.
A/N Yli kaksi vuotta ehti vierähtää edellisestä Ronja/Peppi -tarinasta. Olkaa armollisia. Toivottavasti tämä löytää lukijansa. ♥
Maalaiskylää ja järveä erottava mäntymetsä tuoksui neulasilta ja auringon lämmittämältä pihkalta. Ilma oli sakeana alkukesän huumaavaa rauhaa, jota rikkoi vain metsän sydämestä kantautuva kuikan laulu. Vuosia vanha ja jo aavistuksen rähjääntynyt, Huvikummun ullakolta löytynyt pieni oranssi teltta nökötti vakaana kahden suuren männyn välissä, aivan kimaltavan metsäjärven rannalla.
Peppi istui pehmeällä mättäällä ja nautti auringon viimeisistä säteistä, jotka siivilöityivät oksiston läpi. Hänen punaiset hiussuortuvansa hehkuivat ilta-auringossa kuin kirkas hiillos, ja hänen kasvojaan täplittävät hailakat pisamat näyttivät siltä, kuin joku olisi roiskauttanut keijupölyä hänen iholleen – niin Ronja tapasi sanoa. Ryövärintytär istui polvillaan Pepin takana ja puhalteli omille kasvoilleen karkaavia tummia hiussuortuvia pois kutittelemasta. Hänen tummanruskeat kiharansa olivat polkupyöräretken jäljiltä villi pehko, jota hallitsi vain värikäs huivi.
Ronja liikutti sormiaan tottuneesti Pepin hiuksissa. Hän jakoi kullanpunaisen kuontalon kolmeen osaan ja alkoi hitaasti punoa lettiä.
"Pysy ihan paikallasi", ryövärintytär kuiskasi ja painoi huulensa hetkeksi Pepin pisamaiseen niskaan, aivan hiusrajan tuntumaan. Peppi hytkähti nautinnosta ja sulki silmänsä.
"Sinulla on niin valtavasti hiuksia", Ronja jatkoi hiljaa, puhuen ennemminkin itsekseen. Peppi naurahti, mutta nojasi silti taaksepäin Ronjan polvia vasten.
Kun letti oli valmis ja sidottu pienellä kuminauhalla, silitti Ronja vielä Pepin olkapäätä. Hiljaisuus laskeutui heidän välilleen – seesteinen ja turvallinen hiljaisuus, joka syntyy vain, kun tuntee toisen läpikotaisin. He katselivat järvelle, jonka auringon kultaama pinta oli täysin tyyni. Se muistutti peiliä, joka odotti rikkojaansa.
"Nyt on se hetki", Peppi hihkaisi äkkiä ja pomppasi pystyyn. Ennen, kuin Ronja ehti edes kohottaa katsettaan naiseen, oli tämä jo kääntynyt ja napannut häntä kädestä.
"Talviturkki. Se on mentävä - nyt tai ei koskaan."
"Odota - järvivesi on vielä jääkylmää!” Ronja kiljaisi, mutta nauroi mukana, kun Peppi alkoi vetää häntä kohti rantakivikkoa.
He potkivat kengät jaloistaan ja jättivät paitansa myttyyn sammalikolle. Käsi kädessä, sormet toisiinsa kietoutuneina, he kompuroivat kivikon läpi käyvää polkua pitkin. Ronjan poskille suli kaksi syvää hymykuoppaa, kun hän katseli edellään kiiruhtavan Pepin paksua hiuslettiä, joka rummutti naisen pisamaista selkää.
"Yksi, kolme, kaksi, viisi!" Peppi kailotti tuttuun tapaansa niin, että kaikki vastarannan kiiskitkin sen kuulivat.
Ronja ei ehtinyt epäröimään, sillä Peppi loikkasi järveen suuren kiven reunalta ja veti hänet mukanaan. Kylmä vesi kävi ryövärintyttären iholle raikkaana ja elävöittävänä – aivan, kuten Peppikin.
He nousivat pintaan pärskien, nauraen ja toisiinsa tukeutuen.
Ronja oli sytyttänyt heidän leiriinsä pienen nuotion, jonka liekit tanssivat iloisesti kuivien oksien ympärillä. He istuivat vierekkäin paksulla viltillä, hiukset vielä kosteina ja posket punottaen jälkilämmöstä.
Ronja nojasi päätään Pepin olkapäähän ja katseli naisen varpaita, joiden kynnet oli lakattu pastellivärein. Kuikka oli painunut jo yöpuulle, ja nuotion rätinä oli ainoa ääni, joka rikkoi mäntymetsän hiljaisuutta. Ronja katsahti ylös Peppiin ja kietoi kätensä tämän hoikalle vyötärölle.
"Onko sinun lämmin?" hän kysyi hiljaa, Matiaksen maltaan aiheuttamaa pehmeää karheutta äänessään.
"Nyt on", Peppi vastasi hyvillään ja sulki silmänsä, hengittäen sisäänsä savun tuoksua ja Ronjan iholta hälvenevää järviveden raikkautta.
