4. Vaeltaa
Sinä keväänä kun he olivat olleet kahdeksantoistakesäisiä oli muutaman peninkulman päässä pidetty tanssit. Paikalle oli saapunut tyttöä ja poikaa ympäri tienoon, ja tanssit jatkuivat pitkälle iltaan viulun vonkuessa ja haitarin ilakoidessa. Toki oli myös väkijuomia osallistujilla mukanaan, ja niin olivat myös Alvari ja Eemilkin aavistuksen pökerryksissä. Se oli kuitenkin vain heidän mieltään ylentänyt ja menoaan vilkastuttanut.
Kyllähän he useita tyttöjä olivat pyörittäneet musiikin tahtiin, mutta ei sinä iltana löytynyt ketään jonka kanssa olisi saatille lähtenyt. Lopulta kävelivät ilomielinen Alvari ja Eemil hieman hoiperrellen hiekkatietä pitkin kotia kohti. Myöhäisen kevään ilta oli yhä valoisa, ja luonto oli juuri puhjennut kukkaan. Ilma tuoksui raikkaalta.
”Myö se vaan jäätiin toisiamme saattamaan”, naureskeli Alvari.
”Olis huonomminkin voinut käydä”, kohautti Eemil olkiaan. ”Hauskempi tässä kaksin on käydä kuin yksin.”
Eemil heitti käsivarren Alvarin hartioille.
Miksi tuo ei voi olla tytöksi syntynyt, pohti Alvari salaa mielessään. Hänet minä mieluiten vihille veisin.
He saapuivat Vuorelan torpan aittakennuksen liepeille, joka oli tanssipaikkaa likempänä.
”Jää sie vaan tänne yöksi, Alvari”, oli Eemil sanonut. ”Ei tarvitse siun kävellä toista peninkulmaa.”
Pedit pedattiin laverisänkyihin ja kynttilä paloi pienen ikkunan edustalla.
”Vaan oli se Annukka nätti”, Eemil sanoi haaveksivasti, kun he istuivat pedeillään. ”Niin pellavainen tukka, vähän kuin tuo siun kuontalosi.”
”Oli kyllä”, myönsi Alvari. ”Mitä sie oisit halunnut hänen kanssaan tehä jos hän ois siun mukaan lähtenyt?”
”No kyllähän sie tiiät”, Eemil nauroi. ”Oisin vähän kättä pielly näin”, – Eemil oli tullut Alvarin viereen istumaan ja ottanut käden omaansa – ”ja silmiin vähän katellu. Siitä ne tytöt tykkää.”
”Ja mitä sitten oisit tehny?” Alvari ei voinut olla kysymättä kuivin suin, ja tunsi yhtäkkiä itsekin olevansa tyttö, sillä hän tykkäsi kovasti kun Eemil teki niin.
”No sittenhän mie oisin– ”, Eemil näytti hieman epäröivältä, mutta nojautui hitaasti eteenpäin, ” – koittanu pussata tällä viissiin.”
Suloiset, kosteat huulet koskettivat Alverin omia, ja saivat hänet taivaisiin.
”Siitä ois Annukka tykännyt”, sai hän kähistyä.
”Ja siitä oisin sitten…” Eemil jatkoi hengästyneenä, ”...varmaan vähän kopeloinu näin.”
Hikoavat kämmenet lähtivät vaeltamaan pitkin Alvarin pellavapaitaa, hänen kehoaan.
”Mie voin olla siulle Annukka, jos sie haluat”, Alvari kuiskasi, ja Eemil nyökkäsi, ennen kuin suuteli häntä uudestaan.
”Kyllä sie ehkä oot parempi kuin Annukka.”
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
A/N: 350 sanaa.
