4. Joku
(300 sanaa)
”Et näytä iloiselta”, Anthony sanoi hörpäten olutpullosta. ”Luulin, että opettajakoulutus oli se, mitä halusit.” Cedric kohautti olkiaan.
”Se olikin”, hän sanoi.
”Sanoitko tuon menneessä muodossa tarkoituksella?” Anthony kysyi. Cedric vilkaisi tiskille, missä Dax ja Jett tilasivat shotteja. Siitäkin huolimatta, että Jett ei ollut päässyt muiden kanssa jatko-opintoihin.
”En tiedä”, Cedric sanoi vaikeasti. Oli ollut niin paljon helpompi puhua Harrylle. Mutta Harry ei ollut täällä enää. Ja hän oli kehottanut Cedriciä löytämään jonkun, jolle jutella valmistumisen jälkeen. Vaikka joku ystävä.
”Ei sinun ole pakko ottaa paikkaa vastaan”, Anthony sanoi.
”Äiti ja isä eivät ole samaa mieltä”, Cedric puuskahti.
”Olet täysi-ikäinen”, Anthony sanoi. Cedric työnteli tyhjää olutpulloa pöydällä.
”Tuntuu aika erilaiselta ajatella tulevaisuutta nyt”, hän sanoi hitaasti.
”Niin tuntuu”, Anthony myönsi suoraan. ”Mitä minä teen jollain kirjastonhoitajan tittelillä keskellä sotaa?”
Cedric vilkaisi Anthonya. Hän ei ollut varma, oliko kertaakaan kuullut Anthonyin puhuvan niin avoimesti sodasta, ei ainakaan hänen kuultensa. Cedric pohti, oliko se tarkoituksella.
”Muistatko, kun sanoin, että jouduin lopettamaan huispauksen kokeiden takia? Se ei ollut ihan totta”, Cedric sanoi ja rykäisi. ”Tai ei ollenkaan totta.”
”Niin minä arvelinkin”, Anthony kallisti päätään, mutta ei esittänyt jatkokysymyksiä. Joten Cedric kertoi oikeasta syystä.
”Ne ovat kyllä vähentyneet”, Cedric rauhoitteli.
”Hyvä juttu.” Anthony väänsi naamaansa. ”Miksi et voinut sanoa suoraan?”
”En tiedä. En halunnut...huolestuttaa”, Cedric huokaisi ymmärtäen, miten typerältä kuulosti.
”Se ei johtunut minusta? Tai muusta joukkueesta?” Anthony varmensi.
”Ei tietenkään. En vain halunnut kertoa kenellekään.” Cedric irvisti. ”Tai kerroin minä Harrylle.” Anthony kohotti kulmiaan.
”Potterille?” hän hämmentyi ja Cedric nyökkäsi. ”Miksi? Tai siis”, hän ähkäisi, ”totta kai saat puhua Potterille. Oikeastaan”, hän hymähti, ”aika ymmärrettävää.”
”Anteeksi”, Cedric sanoi.
”Älä pyydä anteeksi. Tajuan kyllä”, Anthony hymyili hänelle. Cedric kohotti vähän toista suupieltään. Sitten Dax ja Jett täräyttivät pöytään tusinan verran shotteja ja he kilistivät uusille opiskeluille ja Cedricistä tuntui vähän paremmalta ajatellessaan aikaa Tylypahkan jälkeen.
5. Hiljaa
(350 sanaa)
Cedric oli ollut puolitoista viikkoa Tylypahkan jälleenrakennustöissä, kun Harry ystävineen tuli sinne. Heidän katseensa kohtasivat päivällisellä, mutta Cedric ei ehtinyt mennä juttelemaan Harrylle. Työt täyttivät päivän, eivätkä he olleet samoissa paikoissa, joten Cedric joutui muutaman päivän tyytymään vain vilkuilemaan Harrya suuressa salissa. Siihen saakka, kunnes tuskallisen kuuman työpäivän jälkeen hän ja hänen ystävänsä menivät vilvoittelemaan järven rantaan. Sinne ilmaantuivat pian myös Harry ystävineen, joskin Harry ei polskinut, vaan istui rannalla jalat vedessä ja peitti kasvonsa käsillään joka kerta, kun Weasley hyppäsi veteen meritähtenä.
Cedric kohtasi jälleen Harryn katseen, mutta Anthony viskoi häntä jostain pöllimällään kaadolla, joten hän unohtui hetkeksi vedessä pelehtimiseen. Sitten Cedricin ystävät houkuttelivat Harryn ystävät kopittelemaan pallolla ja Cedric näki tilaisuuden nousta vedestä. Hän haki pyyhkeensä ja hieman kuivattuaan hiuksiaan ja ylävartaloaan, hän asteli Harryn luokse.
”Etkö tykkää vedestä?” Cedric kysyi. Harry hätkähti ja kääntyi katsomaan häntä alaviistosta.
”Tämä riittää minulle”, hän vastasi läiskien pienesti jalkojaan rantaveteen. Cedric kävi istumaan hänen viereensä.
”Mitä sinulle kuuluu?” Cedric kysyi. Harry vilkaisi häntä.
”Päivä kerrallaan. Olenhan täällä”, hän vastasi pitkän ajan päästä. Vesi roiskui heidän päälleen heidän ystäviensä ollessa täysin uppoutuneena kopitteluun, eivätkä he välittäneet olla roiskimatta rannalle.
”Hyvä, että olet”, Cedric sanoi.
”Hyvä, että sinäkin olet.”
Hiljaisuus oli kupla heidän ympärillään, vaikka tusina heidän kavereitaan mekkaloi järvessä heidän edessään. Cedricistä tuntui, ettei nähnyt heitä enää tai että he olisivat nähneet häntä.
”Silloin viimeisenä päivänäni Tylypahkassa kaksi vuotta sitten”, Cedric aloitti äkisti, ”minä halusin suudella sinua.” Harry liikahti, mutta Cedric katseli eteenpäin. Hänen sydämensä hakkasi, mutta ei siten, kuten se oli hakannut koko viimeisen kouluvuoden ajan. ”En voinut, koska tiesin, mitä sinulle oli tapahtunut ja se olisi ollut silloin itsekästä. Mutta olen varmaan sitten itsekäs, koska nyt ei ole sen parempi hetki. Mutta luulin, että kuolit taistelussa”, Cedric irvisti silmiä pistellen kyynelistä, ”enkä enää voinut olla hiljaa.”
Tuli hiljaista. Pitkään aikaan Harry ei sanonut, eikä tehnyt mitään, joten lopulta Cedric ponkaisi pystyyn. ”Juotavaa”, hän purskautti ja lähti marssimaan takaisin linnalle päin. Hän ei ehtinyt kovin kauas, kun Harry pysäytti hänet tarraamalla hänen käsivarteensa.
”Odota”, hän huohotti. Cedric kääntyi kohtaamaan Harryn, joka availi suutaan sanattomana. Sitten hän nielaisi ja veti Cedricin suudelmaan.
6. Loistaa
(350 sanaa)
Sillä hetkellä, kun Harry avasi oven, Cedric näki, että jokin oli pielessä. Sen kertoi myös tapa, jolla Harry viskoi pitkin Kalmanhanaukion eteistä reppunsa, josta sulkakynät, pergamentit ja kirjat pursuivat ulos.
”Harry?” Cedric empi, kun Harry marssi naama myrtyneenä olohuoneeseen. ”Miten koulupäivä meni?”
”Helvetin hyvin, eikö se näy?” Harry tiuskaisi ja romahti sohvalle sykkyrään kädet puuskassa.
”Haluatko kertoa siitä?” Cedric kysyi ja käveli lähemmäs silittääkseen Harryn päälakea, jolle kumartui laskemaan suukon.
”Okei”, Cedric sanoi. ”Oletko syönyt?” hän kysyi ja suuntasi keittiöön.
”En, ei ollut nälkä”, Harry vastasi ja hetken kuluttua seurasi Cedriciä.
”Miten töissä meni?” Harry kysyi jurosti samalla, kun Cedric kaivoi kaapista tonnikalaa ja pastaa.
”Ihan hyvin. Kirjoituspäivä, mistä pojat eivät pitäneet, mutta kehittyvät”, Cedric puheli rennosti.
”Hmh”, Harry sanoi. ”Ostin sen maustekorin”, hän osoitti seinälle viritettyä hökötystä, johon oli aseteltu Harryn maustekokoelma, niiden aiemmin ollessa leviteltynä ympäri keittiötä.
”Vaikka se on turhake?” Cedric virnisti. Harry ei vastannut. Cedric valitsi yrttisuolan ja pippurin ja laski ne hellan viereen.
”Kävikö se sama tyyppi hermoillesi?” Cedric kysyi. Harry oli pitkään hiljaa ennen kuin vastasi.
”Minä lopetan kohta. Ikään kuin olisi minun syytäni, että olen Harry Potter”, hän lopulta kiivastui ja keitinveden poristessa, Harry porisi koko ajan vihaisemmin ja vihaisemmin.
”Eikä Robards näe siinä vittuilussa mitään pahaa, koska ei Owens hauku minua avoimesti”, Harry pyöri pientä kehää, kun Cedric asetteli kaksi pasta-annosta ruokasaliin. ”Mutta jos minä suutun siitä, olen kusipää, koska minun pitäisi ymmärtää, koska olen mukamas etuoikeutetussa asemassa.”
Cedric istui alas pöydän ääreen, mutta Harry tärisi suuttumuksesta, eikä näyttänyt siltä, että pystyisi istumaan alas. Oikeastaan hän näytti siltä, että voisi kipata lautasensa nurin.
”Onpa typerää paskaa”, Cedric sanoi. Harry mulkaisi tuolia ja istui alas. ”Ei ole sinun syysi, että olet Harry Potter. Sinä loistat tunneilla, koska olet hyvä oppilas, siinä kaikki. Totta kai sinä saat suuttua.” Harry tarttui haarukkaan ja työnsi sen pastan joukkoon. Hitaasti hän alkoi syödä ja tyhjensi lopulta lautasensa hiljaisuudessa.
”Tahdotko mennä myöhemmin huispaamaan? Tuulettumaan?” Cedric kysyi.
”Ehkä”, Harry kohautti harteitaan. ”Joo. Viikonloppuna, muiden kanssa”, hän sanoi ja kohotti katseensa Cedriciin. ”Onko sinulla huomenna aikainen aamu?” hän kysyi.
”On, mutta voin minä jäädä yöksi”, Cedric sanoi heti.
”Varmasti?”
”Varmasti.”
7. Yhdeksäs
(250 sanaa)
Cedricin sydän hakkasi. Hän vavahti joka kerta, kun taivalla paukahti ja hän halusi kaikkoontua siltä istumalta kotiin. Mutta hän ei voinut, hän toitotti itselleen ties monenneko kerran. Se oli vain ilotulitus, ne olivat vain vihreitä värejä taivaalla. Silti hänen vatsaansa väänsi ja iho meni kananlihalle.
”Cedric?” Harryn ääni pisti läpi tulitteiden paukkeen. ”Hei, olet ihan kalpea. Onko kaikki hyvin?” Harry kysyi hädissään ja alkoi silittää Cedricin käsivartta.
”On”, Cedric sanoi jäykästi ja siirsi märät silmänsä maahan, johon ilotulitus heitti nyt pinkkiä.
”Mennäänkö sisälle?” Harry ehdotti.
”Katsotaan vain”, Cedric sanoi, mutta Harry nousi ylös ja otti Cedriciä kädestä kiinni.
”Tahdon juotavaa. Tule”, Harry sanoi ja Cedric seurasi häntä sisälle Simpukkamökkiin. Keittiö oli tyhjä, kun kaikki olivat katsomassa Georgen uutta ilotulitesarjaa, jonka tämä oli saanut testattavaksi sopivasti Victorien 9-vuotissyntymäpäiville. Ilotulitus oli kaunis ja värikäs. Cedriciä inhotti reaktionsa.
Harry heilautti oveen vaimennusloitsun ja pauke jäi ulos. Kuului enää kaappikellon kumea tikutus. Cedric painoi silmänsä kiinni ja hengitti syvään pari kertaa.
”Parempi?” Harry kysyi. Cedric nyökkäsi ja avasi silmänsä.
”Anteeksi. Se on – siitä on niin kauan….en tajua…” hän soperteli ja tunsi silmiensä kostuvan uudelleen. Harry sulki hänet syliinsä.
”Ei se mitään. Luulen, että se ei koskaan katoa kokonaan”, hän sanoi Cedricin korvaan. Cedric kiersi kätensä Harryn ympärille ja rutisti lujaa. Kyyneleet ehtyivät hänen silmistään hiljalleen, kun hän hengitti Harryn tuoksua ja tämän lämpö levisi hänen kehoonsa.
”Siksi sinulla on minut ja minulla sinut”, Harry sanoi vakaasti ja sipaisi Cedricin niskaa. Cedricin kasvoille kohosi helpottunut hymy.
”Onneksi minulla on sinut”, hän kuiskasi onnellisena Harryn niskaan.
