Nimi: Hänen omaa syytään
Ikäraja: K-11
Paritukset: Yksipuolinen Bellatrix/Rodolphus, mainintana Bellatrix/Diana (OFC)
Vastuuvapaus: en omista mitään vieläkään.
Varoitus: epäsuora maininta raiskauksen yrityksestä
Yhteenveto: Bellatrix oli kyllä varoittanut.
A/N: Eilen sain tietää voittaneeni kommenttiarpajaiset ensimmäistä kertaa elämässäni ja siitä innostuneena päätin nyt puskea ulos muutaman mielessä jo pitkään pyörineen tekstin jotka vaan jostain syystä on jääneet kirjoittamatta tai julkaisematta. Tässä niistä ensimmäinen. Menee sataseen aiheella Bellatrix ja sanalla 016. Violetti. Lisää Bellatrix-tekstejäni löytyy
listauksestani.
Hänen omaa syytään
Bellatrix oli kyllä varoittanut.
Astuessaan vieraiden eteen Mustan suvun kartanon pihalla ja tarttuessaan tuoreen aviomiehensä käteen hän kuiskasi hiljaa, niin hiljaa ettei kukaan muu kuin Rodolphus Lestrange kuulisi:
”Jos yrität lähennellä, sinun käy huonosti.”
Kuiskaus naamioitiin hymyllä. Vieraiden joukosta kuului ihastunutta kohinaa, ikään kuin hän olisi juuri kuiskannut jotakin hempeän romanttista. Bellatrix ei ymmärtänyt miten he edelleen saattoivat kuvitella niin. Hän oli katsonut kylmästi eteensä koko seremonian ajan, eikä hänen kasvoillaan ollut näkynyt tunnetta – paitsi ehkä ohimenevää halveksuntaa ja ahdinkoa, mutta kukaan ei ollut katsonut riittävän tarkkaan huomatakseen.
Ehkä jotkut elättelivät vielä toiveita ettei ilmeestä voinut oikeasti päätellä mitään, että se oli vain Mustan suvun jäseneen istutettua arvokkuutta. Mutta sitä se ei ollut. Se oli välinpitämättömyyttä, jopa inhoa. Ja ne samat ihmiset saattoivat myös ajatella, että vastahakoisuus oli vain nuorta kapinaa, että rakkaus syttyisi kyllä ajan myötä. Jopa Rodolphus vaikutti luulevan voivansa vielä voittaa Bellatrixin sydämen itselleen. Mutta Bellatrix tiesi paremmin. Hän tiesi, ettei hän koskaan lakkaisi mielessään kutsumasta itseään Bellatrix Mustaksi.
Bellatrix olisi pitänyt enemmän talvihäistä, mutta häneltä ei oltu tietenkään kysytty. Tanssiessaan koko hääväen edessä hän katseli ympärilleen pihan katettuihin, pitkiin pöytiin täynnä ihmisiä, tarkasti leikattuihin pensaisiin joita aurinko parhaillaan värjäsi ja kartanon ylvääseen hahmoon horisontissa. Huomion keskipisteenä oleminen ei häntä hermostuttanut, hän oli tottunut siihen jo lapsena ja hänestä tuntui että hän kuuluikin juuri siihen, kaikkien katseltavaksi. Mutta ei tämän miehen kanssa. Miehen, jonka käsi liukui välillä muka huomaamattomasti liian alas. Miehen, jonka partavesi tuoksui liian voimakkaalta, liian miehekkäältä. Miehen, joka oli silminnähden ylpeä saaliistaan, olihan hän saanut omakseen koko puhdasverisen maailman tavoitelluimman morsiamen. Bellatrixin kynnet pureutuivat miehen olkapään ihoon merkiksi siitä, etteivät tungettelevat kosketukset jääneet huomaamatta, ja äkkiä miehen käsi oli palannut siveästi naisen vyötärölle.
Diana ei ollut häävieraiden joukossa. Hänen vanhempansa olivat pahoitelleet vuolaasti tyttärensä äkillistä sairastumista, eikä kukaan muu tuntunut epäilevän mitään. Ja saattoihan se olla tottakin, ehkä hän tosiaan tunsi itsensä sairaaksi sillä hetkellä. Näin oli varmaankin parempi heille molemmille. Diana ei joutuisi katsomaan kun hänen rakastamansa nainen lupautui ikuisiksi ajoiksi jollekin toiselle, eikä Bellatrixin tarvinnut nähdä Dianan surullisia silmiä katselijoiden joukossa.
Diana oli kieltäytynyt ymmärtämästä miksi Bellatrix oli suostunut naimisiin. Heidän välinsä olivat viilenneet pikkuhiljaa kuluneen vuoden aikana, mutta silti Bellatrix ajatteli Dianaa jatkuvasti. Nytkin Bellatrix mietti millaista olisi jos Rodolphuksen tilalla olisikin hän. Mutta suku oli asetettava kaiken muun edelle. Jos Diana ei sitä ymmärtäisi ja menettäisi siksi Bellatrixin, se olisi hänen omaa syytään.
Koko illan Bellatrix seurusteli kuten hänen arvolleen kuului, söi juuri niin paljon kuin häneltä odotettiin (mutta ei yhtään enempää), ja värähti hieman aina kun joku kutsui häntä rouva Lestrangeksi. Eikä hän ajatellut Dianaa.
Kun nuoremmat tytöt kyselivät häneltä ihaillen kuinka hän oli pystynyt pysymään niin tyynen viileänä koko päivän, hän ei voinut kertoa todellista syytä: sitä, että seremonialla ei ollut hänelle lainkaan merkitystä. Sen sijaan hän hymyili hiukan ja lateli tyhjiä kohteliaisuuksia: kyllä sinäkin sitten aikanasi osaat ja niin edelleen.
Yöllä, kun kikattava nuorten naisten joukko saattoi hänet Rodolphuksen luo makuuhuoneeseen, häntä ei pelottanut. Ystävättäret kyselivät, eikö häntä muka jännittänyt yhtään edes hääyö, mutta hän tiesi jo silloin ettei mitään hääyötä tulisi.
”Mutta etkö välitä yhtään suvustasi?” Rodolphus ärisi Bellatrixin toistettua hänelle aiemman varoituksensa heti heidän jäätyään kahden.
”En niin paljon että antaisin sinun koskea minuun”, Bellatrix tiuskaisi äänellä, joka ei sallinut vastalauseita. ”Sitä paitsi Narcissa ainakin varmasti menee hyviin naimisiin ja jatkaa sukua. Mene sinä nyt vain kiltisti omalle puolellesi sänkyä ja pysykin siellä.”
”Mutta mitä me sanomme muille? He varmasti alkavat ennen pitkää ihmetellä jos lasta ei tule”, Rodolphus puhisi. Ilmeisesti hän ei ymmärtänyt omaa parastaan.
”Me sanomme että sinun elimessäsi on jotain vikaa”, Bellatrix totesi kylmästi ja kääntyi seinään päin. Rodolphus ei vieläkään tajunnut antaa periksi.
Seuraavana aamuna aamiaisella Rabastan naureskeli veljensä violetiksi muuttuneelle silmälle.
”Taisi olla villi yö”, hän hörötti suu täynnä munakasta. Rodolphus vain murahti äreästi.
Se oli hänen omaa syytään, Bellatrix ajatteli tökkiessään haluttomasti omaa lautastaan. Mitäs kuvitteli voivansa ottaa väkisin sen, mitä nainen ei halunnut hänelle antaa.
