Kirjoittaja: Tomsessed
Ikäraja: S
Genre: Jonkinlainen H/C (kai)
Päähenkilöt: Joona ja Jasu
Yhteenveto: “Me suojellaan Naksua yhdessä”, Jasu lupasi ja pörrötti Joonan hiuksia. “Se on sulle tärkee, joten se on myös mulle tärkee.”A/N: Tämä tulee ihan älyttömästi myöhässä, mutta hyvää syntymäpäivää,
Kosmik! Olen aika kaukana mukavuusalueeltani, mutta toivottavasti tämä vastaa edes jotenkin toiveisiisi.
“Mä en kestä sua! Sä oot ihan tyhmä äiti!”
Jasu huokaisi kuullessaan, kuinka hänen pikkuveljensä rynnisti huoneeseensa ja tömisteli jalkojaan kaikella kymmenvuotiaan tarmollaan. Hän ei yleensä kiinnittänyt huomiota äidin ja veljen riitelyyn, koska se oli yleistä, mutta nyt Joona oli selkeästi niin vihainen, että kaipasi rauhoittelua. Se osa lankesi aina hänelle.
Jasu koputti veljensä ovea ja kuuli käskyn häipyä, mutta ei totellut, vaan avasi oven siitä huolimatta. Hän näki Joonan, joka mökötti sängyllään selkä häntä päin ja rutisti lempipehmoaan: vaaleanvihreää, hyvin kulunutta ja nuhjuista käärmettä, jolla oli pitkä punainen kieli ja lempeä katse.
Pienen silmäkulmat kiilsivät kyynelistä, ja Jasu kirosi äitiään hiljaa. Oliko tämän pakko olla aina niin ankara? Kyllä Jasu ymmärsi, ettei äiti ollut päässyt heidän kanssaan helpolla - isän lähtö oli jättänyt tälle yksin kasvatettavaksi yläasteikäisen ongelmanuoren sekä juuri koulutaipaleensa aloittaneen ekaluokkalaisen, jolle isä oli ollut suuri sankari. Äiti oli joutunut tekemään paljon uhrauksia selvitäkseen, eivätkä veljekset olleet tehneet elämää helpoksi. Siitä huolimatta äiti oli Joonalle aivan liian tiukka. Äiti ja Joona eivät olleet ikinä toimineet samalla taajuudella, ja se aiheutti riitoja viikoittain, vaikka Jasu pyrki toimimaan rauhanturvaajana parhaansa mukaan.
Oli isän lähdöstä seurannut jotain hyvääkin. Jasu oli yläasteaikoinaan ystävystynyt väärien ihmisten kanssa ja tuhonnut tulevaisuuttaan muun muassa alkoholilla ja pikkurikoksilla. Huumeitakin Jasu oli kokeillut. Kun isä jätti perheensä, Joona oli hakenut turvaa veljestään, ja pääosin siksi Jasu olikin ottanut itseään niskasta kiinni. Hän oli palannut kouluun, lopettanut kolttoset ja aloittanut pari vuotta aiemmin lopettamansa yleisurheiluharrastuksen uudelleen.
Sänky narahti hiljaa, kun Jasu istahti sen reunalle.
“Mitä tapahtu?”
“Ei kuulu sulle”, Joona murahti ja vetäytyi entistä pienempään kippuraan.
“Joona, tuu sylkkyyn”, Jasu houkutteli veljeään. “Puhutaan tää juttu läpi.”
Joonaa sai houkutella vielä jonkin aikaa, mutta lopulta Jasulla oli sylissään kiukkuinen lapsi ja pehmokäärme. Se oli ainoita konkreettisia asioita, joita Joonalla oli isästään jäljellä, ja pieni varjeli sitä tärkeimpänä aarteenaan.
“Äidin mielestä käärmeet on ihan tyhmiä”, Joona puuskahti. “Se valitti mulle Naksusta ja uhkas heittää sen roskikseen, koska se on niin likanen eikä sitä saa pestä.”
Jasu piilotti orastavan hymynsä vaaleaan hiuspehkoon samalla, kun Joona rutisti Naksua lujempaa. Hän oli äidin kanssa samaa mieltä siitä, että käärme oli suorastaan törkyinen, koska Joona ei suostunut päästämään sitä pesukoneeseen. Pari kertaa Jasu oli onnistunut houkuttelemaan Naksun tavalliseen kylpyyn Joonan valvoessa jokaista liikettä tarkasti, mutta elämä näkyi rakastetusta lelusta silti. Uhkaus roskakorista oli kuitenkin ylimitoitettu, ja äidin olisi pitänyt tietää, mitä siitä aina seurasi.
“Äiti on kyllä oikeessa siinä, et Naksu kaipais kylpyä”, Jasu sanoi, ja Joonan loukkaantuneen ilmeen nähdessään kiirehti jatkamaan: “Mut ei Naksua heitetä roskikseen. Ei tietenkään heitetä.”
“Se varmaan yrittää taas.” Joonan silmäkulmasta karkasi pullea kyynel, jonka Jasu pyyhki pois. Äiti oli tosiaan yrittänyt päästä pehmolelusta eroon, mutta Jasu oli onnistunut pelastamaan veljensä lempilelun viime hetkillä. Joona oli vihoitellut äidin tempun takia kaksi viikkoa putkeen.
“Me suojellaan Naksua yhdessä”, Jasu lupasi ja pörrötti Joonan hiuksia. “Se on sulle tärkee, joten se on myös mulle tärkee.”
Pikkuhiljaa Joona alkoi rauhoittua, ja kyyneleiden tilalle ilmestyi suloinen hymy. Sen esiin saamiseksi Jasu oli joutunut käyttämään koko vitsivarastonsa, mutta ainakin se toimi.
“Sitte ku mä oon iso ni mä aion ottaa itelleni sata lemmikkikäärmettä!” Joona julisti. “Ihan oikeita käärmeitä! Ja sen ekan nimeks tulee Naksu.”
“Se on aika hurja määrä”, Jasu hymyili.
“Ei haittaa, mä pidän kyllä huolta niistä kaikista.”
“Varmasti pidät.”
“Voitko sä kertoo mulle sen tarinan? Jooko, Jasu, kiltti!” Joona vaihtoi aihetta ja katsoi veljeään mahdollisimman pyytävästi. Kyseinen tarina oli Jasun itse keksimä, ja se oli muuttanut muotoaan kymmeniä kertoja vuosien varrella, mutta Joonaa ei tuntunut haittaavan.
Jasua hymyilytti, kun Joona otti hyvän asennon ja kuunteli miljoonatta kertaa tarinaa pienestä, vihreästä käärmeestä nimeltä Naksu.