Ficin nimi: Oikeat ongelmat (ja niiden puute)
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: South Park
Ikäraja: S
Pääosassa: Tweek (taustalla Craig/Tweek)
Genre: Arkidraama, syyllisyys ja ylianalysointi
Summary: Entä sitten vaikka Craig olisikin soittanut? Tämä olisi heti kuullut hänen äänestään jonkin olevan pielessä, ja Tweek olisi saanut selittää, ettei mitään oikeaa ongelmaa edes ollut. Toisin sanoen hän olisi vikissyt turhasta, ja sellainen olisi varmasti ärsyttänyt Craigia.
A/N: Mitähän sitä kirjoittaisi tähän osuuteen? 🤔 No, ainakin sen että pidän kovasti sellaisesta hienovaraisesta angstista, joka ei kuitenkaan ole niin synkkää, että paha mieli tulisi. Tai no tokihan minä synkistelystä pidän, ketä muka yritän juksata. No mutta joo, Tweekistä ja hänen typeristä vanhemmistaan sai paljon irti pieneen draamaan. 😄
***
Tweek tuijotti seinäkellon sekuntiviisaria, joka kulki sekä liian hitaasti että liian nopeasti. Hän istui sykkyrässä sängyllään ja rutisti suurta tyynyä kuin kilpeä. Sellaista hän olisikin kaivannut, mutta suojaksi ympäristöltä vai omilta ajatuksiltaan, sitä oli paha sanoa.
Ahdistus oli riivannut hänen mieltään lähes tauotta jo parin viikon ajan, aamusta auringonlaskuun. Tweek oli kuvitellut vuosien varrella jo tottuneensa pahaan oloon, mutta jaksoi silti hämmästellä, miten se lamaannuttikin niin tehokkaasti. Hänen sormenpäänsä vapisivat ja hengitys kuulosti käheältä. Tyynyn möyhentäminen tuntui ainoalta järkevältä tekemiseltä siihen väliin. Craigilta saatu stressipallokin oli kadonnut jonnekin väärällä hetkellä.
Craigin ajatteleminen sai Tweekin pureskelemaan huultaan. Hänen olisi tehnyt mieli soittaa tälle, mutta sen sijaan hän tyytyi tuijottamaan puhelintaan suu tiukkana viivana. Ehkä hän odotti sen pirisevän hetkenä minä hyvänsä. Harmi kyllä hän ei ollut taikuri, eikä Craig ollut ajatustenlukija.
Entä sitten vaikka Craig olisikin soittanut? Tämä olisi heti kuullut hänen äänestään jonkin olevan pielessä, ja Tweek olisi saanut selittää, ettei mitään oikeaa ongelmaa edes ollut. Toisin sanoen hän olisi vikissyt turhasta, ja sellainen olisi varmasti ärsyttänyt Craigia.
“Tietenkin poikaystävien on syytä kuunnella, jos kumppanilla on huolia”, isä oli viikko sitten todennut seurattuaan aikansa hänen levotonta hötkyilyään. “Mutta katsos, Tweek, toisinaan sitä saattaa joutua epämukavaan tilanteeseen ja jaetuista murheista tulee kuulijalle pikemminkin... taakka. Lopulta he saattavat keksiä parempaakin tekemistä kuin vaivautua ottamaan kantaa, no, tyhjänpäiväisiin vainoharhoihin.”
“Isäsi taitaa olla oikeassa, kultaseni”, äiti oli jatkanut ja taputtanut häntä päälaelle. “Sitä voisi ajatella vähän kuin kolmena ilmaiskuponkina: ensin saat muutaman kerran jakaa olemattomia ongelmia ja saada takaisin myötätuntoa, mutta neljännellä kerralla samaa voi olla turha odottaa.”
Tweek oli sekoitellut kulhossa lilluvia murojaan, eikä ollut uskaltanut kohottaa katsettaan. “E-eli tarkoittaako se, että Craig painuu tiehensä, jos jauhan liian monta kertaa ikävistä jutuista?”
“Niin, kultaseni, Craig on kyllä osoittanut melkoista kärsivällisyyttä”, äiti oli tuumannut hyväksyvästi. “Mutta ties vaikka hänkin kokisi roolinsa enemmän terapeutiksi kuin poikaystäväksi.”
Tweekin lusikkaa puristava käsi värähti. “Ei hän ainakaan ole sanonut mitään sellaista...”
“Tuckerin Craig ei valitakaan turhasta. Sinulla taas huolia tuntuu riittävän”, isä oli tuumannut ja katsahtanut häntä epämiellyttävän hyväntahtoisesti. “Välillä mietimme äitisi kanssa, missä menimme vikaan. Olimme kuvitelleet tarjoavamme sinulle kaiken niin kuin kuuluu: katon pään päälle, vaatteita, ruokaa ja niin hyvää kahvia, että moni olisi kateellinen... Kaiken järjen mukaan mistään ei pitäisi kiikastaa, joten olemme ymmällämme.”
“Isäsi taitaa yrittää opettaa sinulle suhteellisuudentajua, Tweek”, äiti oli virkkonut kaataessaan hänelle lisää kahvia. “Monella muulla ovat asiat oikeasti huonosti, mutta hekin nousevat ryhdikkäinä uuteen päivään.”
Tweek ei ollut keksinyt mitään sanottavaa takaisin.
Ehkä äiti ja isä olivat olleet oikeassa, hän ajatteli painaessaan poskensa tyynyyn. Ehkä hänen olisi syytä opetella suhteellisuudentajua, ennen kuin Craig ja muut hänen ystävistään kyllästyisivät ja kääntäisivät selkänsä. Ehkä hän voisi poiketa kirjakaupassa, hankkia näppärän vihkon ja kirjoittaa ylös ne kerrat, jolloin hän oli kuormittanut Craigia ja muita turhanpäiväisillä murehtimisillaan, joista puoletkaan eivät olleet osoittautuneet aiheellisiksi tai järkeviksi. Vielä vähemmän todellisiksi.
Hyvä kysymys kuuluikin, oliko hän jo ylittänyt rajan Craigin kanssa. Kaiken järjen mukaan oli, mutta jostain syystä Craig yhä halusi viettää aikaa hänen kanssaan. Sellainen tuskin kävi järkeen, jos tämä olisi ollut kyllästymään päin.
Tai ehkä Craig leikki hänen tunteillaan ja mietti jatkuvasti, miten antaisi hänen kuulla kunniansa tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Aivan, sellaista vaihtoehtoa hän ei ollutkaan osannut ajatella... Jos hän –
Tweek hätkähti päästä varpaisiin, kun hänen kännykkänsä alkoi soida. Ruudulla välkkyi Craigin nimi, mutta hän ei uskaltanut kohottaa puhelinta korvalleen. Hänen kurkkuaan kuristi niin, ettei puhumisesta olisi varmasti tullut mitään, ja Craig olisi huomannut jonkin olevan pielessä ennen kuin hän olisi ehtinyt sanoa ensimmäistäkään sanaa. Sen lisäksi, että Tweek tapasi luonnehtia Craigia kuusiaistiseksi tapaukseksi, hän tiedosti myös olevansa surkea näyttelijä.
Jos hän taas puhuisi totta, kuten pyydettäisiin, hän tekisi juuri sitä, mistä hänen vanhempansa olivat varoittaneet: kuormittaisi Craigia pitämällä tätä terapeuttina poikaystävän sijaan.
Syyllisyys sai Tweekin alahuulen väpättämään, kun puhelin vähän ajan päästä hiljeni. Hän oli vähällä kaivautua peittonsa alle kuin koteloituva perhosentoukka, mutta ennen kuin hän ehti toteuttaa aikeensa, hän sai tekstiviestin. Ärtyneenä huokaisten Tweek poimi puhelimen yöpöydältä, mutta nähdessään viestin olevan Craigilta hänen sisuskalunsa heittivät kolmoisvoltin. Se siitä, ehkä Craig oli viimein saanut tarpeekseen ja jättäisi hänet yhdellä kusisella tekstiviestillä –
Täällä on tylsää, Craig oli kirjoittanut. Tule tänne pyörimään, jos ehdit.
Tweek tuijotti viestiä ja uskalsi vähitellen taas hengittää. Craig ei ollut vihainen, päinvastoin, tämä erikseen mainitsi tilaisuudesta viettää aikaa yhdessä... Eihän sellainen olisi käynyt järkeen, jos tämä olisi ollut häneen ärsyyntynyt tai väsynyt.
Kaikki oli tietenkin mahdollista, mutta Tweek päätti kynsin ja hampain kuunnella kahdesta vihtoehdosta optimistisempaa. Hän vastasi viestiin lyhyesti ja sydän pamppaillen tassutteli eteiseen.
Menee 15 min, hän näpytteli viestin takaisin, ja kun Craig vastasi peukkua näyttävällä emojilla, Tweek sulki silmänsä ja hymyili. Hän ei edes muistanut, milloin oli viimeksi hymyillyt.