Nimi: Kuinka lohduttaa hamsteriaan surevaa poikaystävää?
Kirjoittaja: Seila
Ikäraja: K-11
Paritus: Lauri/Perttu
Tyylilaji: hurt/comfort, fluff, slash
Varoitukset: Maininta/puhe lemmikin kuolemasta
Haasteet: Otsikoinnin iloja (Genreotsikko -> hurt/comfort),
Fluffy10 #3Yhteenveto: Laurin lemmikkihamsteri on kuollut, eikä Perttu tiedä, kuinka lohduttaa.
A/N: Hyvää syntymäpäivää,
Sokru! ♥ Päivän myöhässä, mutta mä olenkin sellainen töpeksijä :'D Tässä sulle lupaamani Lauttu synttärisi kunniaksi! Toivottavasti tykkäät, etkä huomaa, kuinka tappelin lopetuksen kanssa kauan, liian kauan.
Kuinka lohduttaa hamsteriaan surevaa poikaystävää?
Lauri istui sen sängyllä ja mökötti, kun mä vedin sen huoneen oven perässäni kiinni. Sen iskä oli päästänyt mut sisään, kun se ei itse ollut tullut avaamaan. Toisaalta en ihmetellyt. Lauri näytti niin maansa myydyltä, että olisi voinut luulla jotain järkyttävää tapahtuneen. Okei, Laurin mielestä varmasti olikin, vaikka mä en kyennyt ymmärtämään kuinka lemmikkihamsterin kuolema saattoi olla niin kamalaa.
”Moi?” mä pukahdin ja istahdin sängylle Laurin viereen. Se nojautui vasten mun kylkeä välittömästi, ja mä siirsin kättäni sen verran, että se pääsi ujuttautumaan mun kainaloon. ”Joko Omppu on haudattu?”
Ilmeisesti se oli tahditon kysymys, sillä Lauri tönäisi mua ja kuului hymähtävän. Mä en oikein tiennyt, mitä mun olisi pitänyt sanoa tai tehdä, joten päätin vain olla hiljaa. Lauri kietaisi toisen kätensä mun vyötärölle ja huokaisi.
”Tiiän ettet tajuu tätä yhtään, mut Omppu II oli mulla monta vuotta ja se oli mulle tärkee. Se-”
”Kyllä mä tajuun”, keskeytin Laurin ja silitin sen olkavartta. ”Tai yritän tajuta. Eikö se riittäis?”
Lauri nojasi päätään taaksepäin katsoakseen mua. Se näytti siltä, että mun pitäisi selkeästi vain pitää suuni kiinni. ”Etkö vois vaan olla hiljaa ja pitää musta kiinni?”
Se painoi päänsä takaisin mun kainaloon, ja mä kiedoin toisenkin käteni sen ympärille. En oikein tiennyt mitä muuta olisin tehnyt. Mä tunsin oloni tyhmäksi kun vain halasin Lauria siinä, vaikka olihan sekin lohduttanut mua ihan vain tällä tavalla. No, Lauri olikin sellainen selvittäjä ja lohduttaja, mä taasen taisin olla mahtava töpeksijä.
Me ei puhuttu yhtikäs mitään ja jossain vaiheessa mä irrotin toisen käteni Laurin ympäriltä ja otin kiinni sen omasta. Se vilkaisi silloin mua, ja mä painoin mun huulet vasten sen omia. Halailu oli varmasti kivaa, mutta kai nyt pussailu saisi kuolleen hamsterin unohtumaan paremmin? Ilmeisesti Lauri ei ollut samaa mieltä, sillä se työnsi mut pois ja kävi makuulle. Joo, mä en selvästikään ollut mitään parhainta lohduttajatyyppiä, mutta kyllä mun täytyi yrittää paremmin. Jos mä en osaisi edes lohduttaa omaa poikaystävääni, niin mihin musta sitten olisi meidän suhteessa?
Mä kävin kyljelleni Laurin viereen ja nappasin sen tiukasti pikkulusikaksi mun syliin. Tunsin sen rentoutuvan mun kehoa vasten.
”Sori sun hamsterista”, mä mutisin Laurin niskaan ja tunsin, kuinka se otti mua kädestä kiinni. Se hiveli peukalollaan mun kämmenselkää, ja musta tuntui, että tein nyt jotain oikein. ”Ja sori kun sulla on idiootti poikaystävä.”
”Toisinaan”, mä kuulin Laurin tuumaavaan. ”No, ainakin se yrittää olla ei-idiootti.”
Mä hymähdin sen niskaan ja pidin siitä tiukemmin kiinni. Lauri jatkoi mun kämmenselän hivelyä peukalollaan eikä se tuntunut kaipaavan tämän ihmeempää lohdutusta. Mä olin jotenkin hölmöyksissäni kuvitellut, että mun pitäisi osata löytää kaikki oikeat sanat ja kosketukset, jotta se tepsisi.
”Kiitti”, Lauri sanoi yhtäkkiä ja samalla se kääntyi toiselle kyljelleen mun otteessa. Se ei hymyillyt, mutta mun mielestä se näytti vähemmän surulliselta ja mököttävältä kuin mun saapuessa.
”Mistä?”
”Kun yrität.”
Mä hymyilin sille. ”En ainakaan oo täys idiootti.”
”Et tietenkään.”
Lauri painautui mun rintaa vasten, kasvot mun kaulaa hipoen ja mä silitin sen selkää. Sen hengitys pyyhkäisi välillä paidan alle hipaisemaan mun solisluita, ja mä aloin hipelöidä sen vaaleaa tukkaa. Mä tunsin Laurin kehon taas rentoutuvan ja jossain vaiheessa sen hengitys oli yhtä tuhinaa. Mä tökkäsin sitä kylkeen, saaden sen hätkähtämään.
”Mitä?” Lauri mutisi. Se oli selkeästi nukahtanut, tai ehkä pikemminkin torkahtanut, mun syliin. ”Älä töki mua.”
”Sä nukahdit”, mä hymyilin ja se tönäisi mua.
”Enkä.”
Lauri tönäisi mua uudestaan, ja me päädyttiin painimaan kevyesti sen sängyllä. Se jäi vähän alakynteen, koska oli ilmeisesti yhä tokkurassa, mutta se ei mua haitannut. Kampesin poikaystäväni patjaa vasten ja kapusin makaamaan sen päälle.
”Tää ei ollut reilua”, Lauri valitti ja hymyili jo vähän. ”Mulla on suruaika. Silloin sun pitää antaa mulle tasoitusta.”
”Ei mitään tasoitusta.”
Päätin pussata sitä. Lauri kietoi kätensä mun ympärille ja veti mut tiukasti kiinni itseensä. Se suuteli mua oikein kunnolla ihan vain herpaannuttaakseen mun huomion. Kun niin kävi, se piteli musta tiukemmin kiinni ja sai kumottua mut selälleen viereensä. Mä hymähdin ja annoin Laurin kavuta mun päälle, mutta tietenkin vähän vastustellen.
”Eihän sun pitänyt antaa tasoitusta”, se hymisi painaessaan päänsä mun rintaa vasten. Mä aloin jälleen hipelöidä sen vaaleaa tukkaa ja hymähdin.
”En mä antanutkaan. Kuvittelit vaan.”
Mä kuulin kuinka Lauri naurahti kevyesti ja mua alkoi hymyilyttää. Olinko mä saanut sille paremman mielen? Minä, tunarein kaikista maailman poikaystävistä? Mun teki mieli kysyä, mutta en viitsinyt.
Mä tyydyin hymyilemään itsekseni ja sukimaan Laurin tukkaa, kun se jälleen torkahti mun syliin.