Ficin nimi: Laittomia piristeitä
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: Yuri!!! on Ice
Ikäraja: S
Mukana: Leo, JJ sekä muita
Genre: Kepeä draama, slice of life
Summary:
”No? Mitä sinä piilottelet siinä?”***
Leo oli käymässä tavallista aikaisemmin yöpuulle, jotta jaksaisi seuraavan päivän luisteluharjoitukset täysin palkein. Tärkeä Kiinan turnaus oli enää vain viikon päässä. Etukäteinen hermoilu ei auttanut yhtään, mutta siltikin Leo huomasi pyörittelevänsä sormiaan ja jyrsivänsä huultaan vähän väliä.
Messengerin kilahdus ilmoitti saapuneesta viestistä. Siristäessään silmiään puhelimen kirkkauden rynnätessä verkkokalvoille hän käsitti viestin lähettäjäksi Jean-Jacques Leroyn, mikä yllätti häntä hienoisesti. JJ ja hän tapasivat jutella harvakseltaan.
Jean-Jacques Leroy
Aktiivinen nyt
Iltaa! Joko jännittää ensi viikko? 
Yhh, väkisinkin...
Älä muistuta 
Pää kylmänä vain, se auttaa moneen asiaan!
Tottahan tuo 
Sori, että laitan viestiä myöhän puolella, mutta ajattelin että sinua saattaa kiinnostaa pari pikkujuttua, joihin törmäsin tässä tänään 
Hm?
JJ linkkasi viestiketjuun kuvan, jonka nähdessään Leo oli vähällä pompata sängystään.
Missä tuollaisia on?? 
Arvasin, että tykkäisit. Ei ollut hinnallakaan pilattu! 
Hitsi... Voisinko pyytää sinua vähän avittamaan tässä kohtaa..?
Totta ihmeessä!! Enhän muuten olisi vihjannut 
Välitän eteenpäin sitten ensi viikolla
Mahtavaa, kiitos!! 
Eipä kestä!
**
Aikaeron mukanaan tuomaa nuutuneisuutta välttääkseen Leo oli pakottautunut juomaan puolikkaan kupin mustaa kahvia koneessa. Myöhemmin illalla järjestettävä lehdistötilaisuus ei juuri innostanut. Sitä varten tarvitsi jotain piristävää, kitkerästä mausta viis.
Kilpailun ajaksi buukattu hotelli näytti ulkoakin katsoen korealta ja oli sisältä vielä komeampi.
”Leo!” tervehti tuttu ääni toiselta puolen aulaa, kun heidän seurueensa oli astunut sisään tyylikkäistä pariovista.
”Hei, Phichit! Milloin saavuit?”
”Varttitunti sitten”, thaimaalaisluistelija virnisti irrottautuessaan halauksesta. ”Heitin tavarani yläkertaan ja päätin tulla takaisin tänne bongaamaan muita kilpailijoita!”
”Keitä muita täällä jo on?” Leo vilkaisi ympärilleen, muttei äkkiseltään saanut poimittua ihmisjoukosta tuttuja kasvoja.
”Yuri Plisetsky on tuolla vähän matkan päässä, mutta hänen lisäkseen taidat toistaiseksi olla ainoa”, Phichit totesi viitatessaan sormellaan aulan sohvia, joiden luona Yuri näkyi vaihtavan kiivassanaista keskustelua valmentajansa kanssa. Valmentaja Feltsman oli aina hieman karminut Leoa olemuksensa vuoksi, mutta Yuri ei näyttänyt olevan moksiskaan, vaikka tämä rähjäsi pää punaisena.
”Muutkin varmaan löytävät tiensä tunnin sisällä perille”, Leo sanoi ja otti valmentajaltaan vastaan huoneen avainkortin tämän hoidettua sisäänkirjautumisen.
”Ne ovatkin taitaneet sijoittaa luistelijat kaikki samaan kerrokseen”, Phichit tuumi vilkaistessaan hänen huoneensa numeroa. ”Minä ja Yurikin punkkaamme viidennessä kerroksessa!”
Hissin kilahdettua heidän edessään aukeni vihreällä matolla päällystetty käytävä, joka tuntui jatkuvan ainakin puoli mailia. Ovia vaikutti olevan ainakin sata.
”Tämäpä on iso hotelli.”
”Minun huoneeni on tuolla kaukana, numero 560”, sanoi Phichit.
”Minun on näköjään 508”, Leo sanoi katsahtaessaan vasta silloin ensi kertaa saamaansa avainta. ”Se onkin tässä melkein vieressä.”
”Hyvä! Ehdit heittää tavarasi sisään ja asettua suurin piirtein taloksi sillä välin, kun käyn hakemassa omasta huoneestani varavirtalähteen”, Phichit virkkoi. ”Parempi pitää sitä mukana kuin olla ilman.”
”Eittämättä”, Leo myönsi ja avasi huoneensa oven. Tila oli kalustettu tummalla puulla, seinään oli kiinnitetty pikkuinen televisio ja muhkean sängyn lisäksi nurkassa seisoi viihtyisän näköinen nojatuoli. Hänen olisi kovasti tehnyt mieli vähän lepuuttaa jalkojaan, mutta Phichitin jo pyydystettyä hänet haaviinsa seurasta kieltäytyminen olisi kai ollut vähän ikävää. Kunhan hän saisi ryystettyä pitkin hampain toisen kahvikupillisen energiaksi, kaikki näyttäisi valoisammalta.
Äkkiseltään Leo ei ollut lainkaan varma, mitä he olivat Phichitin kanssa sopineet seuraavaksi. Tämä sanoi käyvänsä hakemassa varavirran kännykälleen, mutta olikohan heidän ollut tarkoitus tavata hänen huoneensa edessä vai muualla? Hänellä tosiaan oli kultakalan muisti.
Kun Leo astui takaisin käytävälle, hän säpsähti hissin kilahdusta ja jäi katsomaan, kuka sieltä astuisi esiin.
”Kas, Leohan se siinä!” JJ tervehti reippaasti matkalaukkunsa kera. ”Oletkin ensimmäinen tuttu, joka tuli vastaan.”
”Ilmeisesti kaikki luistelijat majailevat tässä kerroksessa”, hän hymähti toistaen Phichitin sanoja. JJ myhäili ja haki katseellaan huoneensa numeroa.
”Kappas, sehän oli lähempänä kuin luulinkaan!” tämä tokaisi nähdessään numerot 505. Se olikin melkein vastapäätä hänen huonettaan. JJ oli kai aikeissa sanoa muutakin, mutta tuli katsahtaneeksi häntä juuri kun hän tukahdutti haukotuksen käteensä, ja tietenkin se tarttui eteenpäin.
”Huikka jotain virkistävää tekisi terää...” JJ mutisi haukoteltuaan niin makeasti, että leukapielet rutisivat.
”Et tainnut sinäkään juuri nukkua lennolla?”
JJ pudisti päätään ja hieraisi varjojen reunustamia silmiään. ”En saa nukuttua niillä juuri koskaan. Se on kirous!”
”Sama juttu. Olen kateellinen niille, jotka onnistuvat kuorsaamaan kuin eivät olisi koskaan saaneet niin hyvin nukuttua”, Leo huokaisi.
”Toden totta!” JJ sanoi avatessaan huoneensa oven. ”Ai niin, nyt muistinkin! Minullahan oli sinulle mukanani jotain kiintoisaa!”
Oli kuin hehkulamppu olisi syttynyt Leon pään päällä. Hän olikin jo hetkeksi ehtinyt unohtaa, että hänellä oli liikeasioita hoidettavanaan JJ:n kanssa.
”Sinä tosiaan hankit niitä!” Leo sanoi mielissään jääden oven väliin seisoskelemaan, kun JJ tömäytti matkalaukkunsa huoneensa kokolattiamatolle.
”Olen minäkin yksi surkimus”, tämä huokaisi dramaattisesti. ”Välittää nyt kiellettyä tavaraa tällä tavoin. Luoja meitä auttakoon.”
”Aamen.” Leon silmät suurenivat lautasiksi, kun hän näki, mitä JJ oli tuonut mukanaan. ”Mitä ihmettä?! Millaisen laatikon sinä oikein toit?”
”Ei tässä kummoista määrää ole”, JJ virkkoi. ”Pian olet jo kaipaamassa lisää!”
”Paljonko haluat näistä?”
”Äh, hyvän tahdon ele se on! Tuosta riittää maistiaisia koko jengille.”
”Jep!”
”Mitä täällä oikein tapahtuu?” kuului ääni hänen takaansa, ja Leo melkein pomppasi nahoistaan. Phichit ei näyttänyt järin vakuuttuneelta etenkään hänen syyllisestä ilmeestään.
”Ai, tulitkin jo takaisin...”
”Millaisista
laittomuuksista on kyse, jos saan udella?” tämä tiukkasi poikkeuksellisen närkästyneenä. ”Satuin kuulemaan jotain sellaista.”
”Ei se... Tai no siis...”
”Heipä hei, Phichit!” JJ huikkasi peremmältä oven suuntaan. ”Pitkästä aikaa.”
”Niinpä niin”, Phichit sanoi lyhyesti ja iskosti katseensa taas häneen. ”No? Mitä sinä piilottelet siinä?”
”Ota rauhallisesti! Kyse on tällaisista...” Leo sopersi ja näytti värikästä laatikkoa kädessään. Phichitin ilme muuttui suuttuneesta äimän käeksi hämmentävän nopeasti.
”
Kinder Surprise -munia?”
”Niitäpä juuri!” JJ tokaisi saapastellessaan takaisin eteisen puolelle.
”En nyt tajua alkuunkaan”, Phichit kummasteli. ”Mitä ne laittomuudet sitten olivat?”
”Nuo tuollaiset vaarallistakin vaarallisemmat suklaamunat ovat Yhdysvalloissa kiellettyä tavaraa”, JJ valisti virnistäen, ja Phichit puolestaan näytti entistä yllättyneemmältä.
”Ihan oikeasti?”
”Näin on”, Leo hymähti rapsuttaen pakkausteippiä laatikon kyljestä saadakseen sen auki. ”Mutta katso nyt näitä!” hän viittasi joukkoon pieniä muovisia sammakkoja, joita suklaan mukana sai, ja joiden kuvat oli painettu laatikon sisäkanteen.
”Voi miten söpöjä!” Phichit hymyili katsoessaan kymmentä erilaista sammakkoa, joista jokainen soitti jotain instrumenttia. ”Montako munaa tuossa sitten on?”
”Kaksitoista yhteensä. Ei ole kovin todennäköistä saada kerättyä kaikkia yhdellä kertaa, mutta aina voi yrittää!” JJ sanoi ja poimi yhden suklaamunan. ”Kaikille riittää makeaa, mutta Leo saa kerätä kokoon kaikki erilaiset sammakot!”
”En ole syönyt Kinderiä pitkään aikaan!” Phichit hihkaisi repäistessään käärepaperin munan ympäriltä ja nuuhkaisi maitosuklaata. ”Tuoksuu niin taivaalliselta...”
Leo haukkasi puolikkaasta suuren palan ja napsautti innoissaan auki oranssin muovirasian, jonka sisällä yllätyslelu piili. Hänen saamansa sammakko löi pientä rumpua.
”Hah, minä sain rumpalin!”
”Tämä soittaa viulua!” JJ ojensi muovilelun hänelle.
Phichit nauroi hersyvästi avatessaan oman rasiansa. ”Tällä on pienet koskettimet mukanaan!”
”Täältä kuuluu iloisia ääniä!” joku sanoi käytävällä, ja vasta silloin Leo muisti, että JJ:n huoneen ovi oli jäänyt puoliksi auki. Tšekin Emil Nekola kurkisti sisään yhtä aurinkoisena kuin aina. ”Ahaa, kokous meneillään?”
”Menossa on spontaanit Kinder-kutsut. Liity seuraan!” Phichit tokaisi ja ojensi suklaata.
”Eihän?” Emil riemastui ja käänsi päätään käytävälle. ”Yuri, täällä on suklaakekkerit! Valu tänne sieltä!”
”Älä viitsi kailottaa!” Yuri Plisetskyn äkäinen ääni kuului etäämmältä. ”Tämä on hotelli eikä urheilukenttä!”
”Ehkä meidän kannattaisi siirtyä pois tästä eteisestä”, Leo ehdotti.
”Verraton idea!” virkkoi JJ. ”Kaikki peremmälle vain ja suklaamunaa poskeen! JJ tarjoaa!”
”JJ jakelee munaa täällä? Painunkin tästä muualle”, Yuri tyrskähti sulkiessaan oven perässään.
”Koppi!” Emil huikkasi ja nakkasi Kinderin vaaleaverikölle, joka sai sen kiinni juuri ajoissa. ”Millaisia leluja näistä saa?”
”Soittavia sammakoita!” Phichit näytti laatikon kuvaa. ”Leolla on keräilyprojekti meneillään, joten katsokaa tarkasti, millainen lelu munastanne tulee! Kerätään kaikki tuohon pöydälle!”
Phichit näytti suhtautuvan asiaan niin vakavissaan, että Leoa hymyilytti väkisinkin. Suklaan maistelu kilpatovereiden seurassa oli niin rentoa ja virkistävää, että hän unohti tuota pikaa edes olleensa väsynyt.
”Tällä on huilu”, Yuri sanoi asettaen omansa pöydälle rumpalin ja parin muun seuraksi.
”Hafppu”, Emil ilmoitti suu täynnä suklaata.
”Täällä tuli toinen rumpali.”
Kiireettömän tovin ja kahdentoista tuhotun suklaamunan jälkeen he kokoontuivat tarkastelemaan lopputulosta. Kymmenestä vaihtoehdosta heidän oli onnistunut haravoida kahdeksan erilaista sammakkoa. Puuttumaan jäi trumpettia ja säkkipilliä soittavat hahmot, ja lisäksi he olivat saaneet kaksoiskappaleet rumpuja lyövästä, kitaraa rämpyttelevästä, huuliharppua mutustavasta ja marakasseja heristävästä sammakosta.
”Kaiken kaikkiaan meillä kävi aika hyvä tuuri”, Emil virkkoi ja poimi toisen marakassisammakoista. ”Ovat ne kyllä somia. Voisin adoptoida tämän kloonin, jos kukaan ei estä!”
”Kaikin mokomin! Minä tahdon tuon kitaristin!” naurahti JJ.
”Minulle huuliharppu”, varasi Yuri.
”Ja minä nappaan rumpalin! Tästä tulee mainio onnenkalu”, virnisti Phichit.
”Tuo onnea takintaskussa!” sanoi Emil. ”Oli muuten hyvää Kinderiä, kiitoksia vain!”
”Kyllä kannatti ajautua laittomuuksiin”, Leo hymyili katsoessaan pöydällä nököttävää sammakko-orkesteria. Erityisesti häntä lämmitti ajatella, miten JJ oli varta vasten kiikuttanut ne toiselta puolen maailmaa.
”Miten niin?” kysyivät Emil ja Yuri yhdestä suusta.
”Kinder-munat ovat Amerikassa kiellettyä tavaraa”, hän selitti. "Sammakot on huomattavasti näppärämpi viedä kotiin ilman suklaamunaa ympärillään!"
”Oikeasti, tavalliset Kinder Surpriset?” Emil kallisti päätään oudoksuen.
”Tosi kuin vesi”, kommentoi JJ. ”Onneksi on pelastavia enkeleitä välittämässä sellaisia sammakkoineen!”
”Ihan psyko maa”, tokaisi Yuri. Äänensävy sai Leon purskahtamaan nauruun.
”Älä muuta sano. Hallitus mahtaa todella vihata tällaisia veikeitä muovileluja.”
***
A/N: Jätin tämän osuuden tarkoituksella tänne, koska ilmeisesti halusin varjella jotain salamyhkäisyyttä ficin teeman kanssa. xD No joo, tällainen laittomien Kinder-munien teema vaati toteutuakseen Leon läsnäoloa, ja muutenkin kyseinen hahmo on kovin suloinen, joten mikäs siinä. Tekstiä syntyi suhteellisen vikkelästi, eikä tästä(kään) tarinasta ollut tarkoitus tulla yli tuhatsanaista, mutta hupsistakeikkaa.
