Nimi: Lohikäärmeentuli
Kirjoittanut: Melodie
Ikäraja: K-11
Osallistuu KOPiin. Haaste:
Paritus: Draco Malfoy / Charlie Weasley
Lajityyppi: yleisdraama (general) ja/tai söpöily (fluff) ja/tai silkka seksi (PWP)
Ikäraja: K-11 — K-18
Yhteenveto(ehdotus): Draco on sodan jälkeen lähtenyt Romaniaan pakoon sodan jättämiä arpia ja menetettyä mainetta. Tapaa Charlien, joka ei olekaan niin Weasley, kun Draco kuvitteli.
-
Lohikäärmeentuli
Sodan jälkeen Draco Malfoy jää odottamaan rangaistusta.
Luciuksen leveät hartiat painuvat kyyryyn, Narcissan hymyyn ilmestyy halkeamia, Draco muuttuu niin kalpeksi että hyvä kun hänestä ei näy läpi.
Sitten käy ilmi, että mitään rangaistusta ei ole tulossa. Taikaministeri vain katsoo heitä nuhdellen ja sanoo, että heidän hyvät tekonsa säästivät heidät enemmiltä rangaistuksilta. Vanhat kuolonsyöjäystävät katsovat heitä kieroon. Sodassa voittajien puolella olleet katsovat heitä kieroon.
Draco pakkaa kassillisen vaatteita ja lähtee Eurooppaan.
Hän kulkee junilla, sillä ilmiintyessä pitäisi tietää, minne on menossa – haluta mennä jonnekin. Hän haluaa vain mennä. Hän tutustuu noitiin ja velhoihin, jotka eivät tiedä kuka hän, mistä hän tulee ja mitä hän on tehnyt. Heille toinen velhosota on vain satunnaisia uutisia lehtien keskisivuilla.
Junassa Berliinistä kohti Puolaa hän tapaa Alexandrun. Tällä on naurunryppyjä silmäkulmissaan ja sotkuiset hiukset joita pyyhkii jatkuvasti kasvoiltaan. He juttelevat pimeyden voimista ja junista ja yleisesti selviytymisestä, ja Alexandru pyytää Dracon mukaansa, hän on palaamassa Romaniaan tapaamaan vanhempiaan ja lohikäärmeitä.
Draco lähtee mielellään, on mukavaa kun matkalla on suunta. Alexandru on miellyttävää seuraa, tämä kohtelee häntä kuin tavallista ihmistä, eikä edes utele sotajuttuja. Eräänä iltapäivänä he saapuvat johonkin keskikokoiseen kapunkiin. Aurinko kultaa rautatieaseman kellotornin ja Alexandrun vanhemmat ovat vastassa. He halaavat poikaansa ja tervehtivät Dracoa lämpimästi. Alexandrun äiti on poikansa näköinen, hän tarttuu Dracoa hymyillen käsivarresta ja kaikkoontuu. Niitty jolle he tupasahtavat näyttää hieman leirintäalueelta: joka puolella on telttoja.
Draco ei muista koska olisi viimeksi nukkunut teltassa. Se on askeettinen viritelmä, ja hän päättää heti seuraavana päivänä tutustua sen lumoamiseen. Iltapalan jälkeen he vetäytyvät sinne omaan rauhaansa. Alexandru nukkuu makuupussissa hänen vieressään ja hengittää raskaasti ja Draco katselee läpinäkyväksi lumotun katon läpi tähtitaivasta ja miettii ettei teltta ehkä ole hullumpi makuusija.
Aamulla Draco menee katsomaan lohikäärmettä. Se nukkuu sievällä kerällä vähän matkan päässä leiristä, ja näyttää jättiläismäiseltä kissalta. Onhan hän toki nähnyt lohikäärmeitä aiemminkin, muttei näin levollisia. Hän hiipii tiehensä. Lopunpäivää hän saa siivota lohikäärmeiden ulosteita. Aurinko paahtaa hänen ihoaan vieraalla tavalla.
Kolmantena päivänä leiriin ajaa auto. Muiden mukana Draco suuntaa sitä vastaanottamaan, ihmetellen. Kun he ovat nostelleet kaksikymmentä säkkiä takaluukun uumenista, hän arvelee itsekin ettei viitsisi ilmiintyi sellaisen taakan kanssa. Autosta nousee myös mies, jolla on ahavoitunut iho ja merkittävän punaiset hiukset.
Weasley. Täällä.
Tyypillistä Dracon tuuria, että hän osui juuri sille lohikäärmeleirille (ei hän edes tiedä montako lohikäärmeleiriä Romaniassa on) jolla Weasleyiden toisiksi vanhin poika asuu. Charles. Kuulostaa hienostuneemmalta kuin onkaan.
”Meillä on täällä vahvistuksia”, Alexandrun äiti hehkuu. ”Alexandru tuli pistäytymään, ja hän toi mukanaan ystävän. Tässä on Draco”, nainen sanoo ja työntää Dracon miehen eteen. Tämä katselee häntä mietteliäänä ja ojentaa sitten kätensä.
”Charlie Weasley.”
Draco kättelee häkeltyneenä.
Ensin Draco ajattelee ettei Charlie ehkä tunnistanut häntä. Hänen hiuksensa ja vartensa ovat venähtäneet ja iho ruskettunut. Epävarmana hän hakeutuu tämän seuraan illalla, kun mies on käyttänyt päivän lohikäärmeiden tervehtimiseen. Hän yskähtelee.
”Mukava nähdä että Malfoykin osaa luoda lantaa”, Charlie sanoo, kuin hänen ajatuksensa lukien, ja hymyilee vinosti. Draco potkiskelee kiviä nuotion ympärillä.
”Eikö sinua haittaa, että minä olen täällä?”
”Mitäpä tuo haittaisi”, Charlie tuhahtaa. ”Hyvää työtä sinä olet kuulemma tehnyt.”
Sitten hän häipyy. Punaiset hiukset jäävät hetkeksi jälkikuviksi Dracon silmiin.
Seuraavana päivänä Charlie Weasley tarjoaa hänelle tupakkaa. Hän ei voi uskoa että kukaan Weasley tupakoi, mutta ei hän toisaalta voi uskoa sitäkään että kukaan Weasley olisi hänelle ystävällinen. Hän ottaa savukkeen vastaan ja yskii. Charlie nauraa hänelle, muttei sillä tavoin ilkeästi kuin Weasleyt yleensä. Hän pystyy kuvittelemaan Charlien sytyttämään savukkeensa lohikäärmeen liekistä, mutta epäilee että tämä vain huvittuisi moisesta ajatuksesta.
Siivoillessaan lohikäärmeiden asuinsijoja Draco juttelee lohikäärmeille, ja toisinaan taputtaa jotakin niistä varovaisesti. Lohikäärmeet hyväksyvät hänen läsnäolonsa hyvin nopeasti, eikä hänestä nykyään tunnu juuri koskaan siltä että joku niistä aikoo käristää ja syödä hänet.
”Hyvä lohikäärme, hieno lohikäärme”, hän mumisee ja leijuttaa lohikäärmeenkakan tiehensä. Sitten hän siistii paikkaa vähän aterioidentähteistä, ja lähtee vaeltamaan takaisin leiriin, paitsi että päästyään puiden väliin hän huomaa Charlie Weasleyn katselleen häntä. Hän punastuu, mutta tämä sanoo vain:
”Me olemme menossa uimaan. Tule sinäkin.”
Suurin osa leirin nuorista ihmisistä, ja muutama vanhempikin, on kerääntynyt joen rantaan.
”Minä toin sinulle pyyhkeen”, Alexandru huikkaa, ja Draco nyökkää kiitollisena. Sitten hän sattumalta huomaa, kuinka Charlie riisuu paitansa. Tämän hartioiden iho on täynnä vierivieressä olevia pisamia, samalla tavoin kuin kasvoilla. Charlie hyppää veteen ja vesipisarat kimaltelevat mainitulla iholla. Draco ravistelee päätään ja hakeutuu itsekin uimaan.
***
Yhtenä päivänä Charlie tulee metsästä kantaen sylissään pientä lohikäärmettä. Hänen ilmeensä on tiukka. Leirin väki parveilee hänen ympärillään häkeltyneenä, Dracokin liittyy pyörteen reunamille.
”Tämä lohikäärme on jäänyt orvoksi”, Charlie selittää. ”Minä pidän siitä huolen. Haluan Dracon avukseni.”
Kaikki kääntyvät tuijottamaan Dracoa. Hän prosessoi yhä kuulemaansa, kun tajuaa, että häneltä odotetaan vastausta.
”Tietysti”, hän pihahtaa. Charlie nyökkää ja lähtee harppomaan poispäin.
”Muuta minun telttaani”, hän vielä huikkaa.
Draco kerää tavaransa hitaanlaisesti. Eihän hän ole hoitanut täällä vielä juuri edes aikuisia lohikäärmeitä! Eikä taatusti ole koskaan toiminut keinoemona kenellekään. Alexandru johdattaa hänet Charlie Weasleyn teltalle, ja häipyy sitten vikkelästi. Draco koputtaa tukikeppiä.
”Sisään”, Charlie murahtaa, ja Draco astahtaa epävarmana peremmälle. Charlie hymyilee hänelle vaisusti. ”Tervetuloa. Voit viedä tavarasi makuuhuoneeseen, se on tuolla. Me nukumme ja hoivaamme lohikäärmettä vuoroissa joten älä huoli, et joudu nukkumaan vieressäni.”
Draco punastuu taas ja livahtaa makuuhuoneeseen. Se on melko askeettisesti sisustettu mutta on siellä sänky. Hetken epäröityään hän jättää laukkunsa seinänvierelle ja palaa oleskeluhuoneeseen, jossa Charlie istuu sohvalla ja lohikäärme makaa nuutuneena hänen vieressään.
”Tämä on Draco”, Charlie esittelee. ”Ja tämä on Gregory.”
”Hauska tavata”, Draco sanoo. Lohikäärme hädintuskin silmäisee häntä.
”Se on aika väsynyt. Se ei ole saanut tarpeeksi ruokaa.”
Draco nyökkää. Pienen lohikäärmeen tummanvihreät suomut näyttävät hehkuvan takkatulen valossa. Päässään sillä on pienet sarvien alut. Se on käpertynyt Charlieta vasten ja näyttää kerta kaikkiaan hyvin surkealta.
”Kohta se saa ruokaa. Mene nukkumaan.”
Draco menee.
Joidenkin tuntien päästä Charlie herättää Dracon. On näemmä tullut yö.
”Istutaan hetki kolmisin ja minä menen nukkumaan sitten kun olette tutustuneet paremmin.”
Niinpä he istuvat. Tilanne on vaivaannuttava.
”Joten”, Charlie sanoo. ”Sinua ei sitten tuomittu mistään?”
”Ei”, Draco mumisee. Häntä ei huvita selitellä.
”Se on ihan hyvä”, Charlie sanoo, hänen yllätyksekseen. Sitten hän ei sano enää mitään ennen kuin toivottaa hyvää yötä ja lähtee. Draco ja lohikäärme jäävät istuskelemaan epävarman sovussa. Muutaman tunnin välein Draco tarjoaa lohikäärmeelle ateriaksi pieniä eläimiä. Aamunkoitteessa he nojailevat toisiinsa väsyneinä, lohikäärme torkahtelee ja Dracokin nuokkuu. Hän ei ollut aavistanut, että pienet lohikäärmeet voisivat olla niin rauhallisia.
Draco herää kun Charlie töykkii häntä. Hän kavahtaa istualleen.
”Olen pahoillani!”
”Eipä tuo mitään”, Charlie kuittaa. ”Gregorykin nukkuu.”
Niin totisesti nukkuu. Lohikäärme suorastaan kuorsaa, ja sen suomuiseen kylkeen Draco onkin nojannut. Hän jää vaivautuneena istuskelemaan Charlien seuraan, sillä ei usko saavansa heti uudestaan unta.
”Miksi Gregory on täällä?”
Charlien ilme on tuima ja syyllinen. ”Salametsästäjät murhasivat sen äidin. En ehtinyt pysäyttää heitä ajoissa.”
Hermostuneena Draco laskee kätensä Charlien olalle. ”Älä soimaa itseäsi liiaksi.”
Charlie hymyilee vaisusti.
Eräänä yönä Draco herää kun Gregory riepottelee tavallista kovaäänisemmin jänistä oleskeluhuoneessa. Hän nousee ylös ja menee katsomaan lohikäärmeen ilonpitoa.
”Se on kasvanut”, hän huomauttaa, vaikka tuskin se mikään yllätys on.
”Niin on!” Charlie myöntää. ”Ilo nähdä, että se kukoistaa hoivassamme.”
Draco istahtaa nojatuoliin. ”Miksi sinä pyysit minut tähän hommaan?”
”Vaikutit sopivalta.”
”Mutta etkö sinä… vihaa minua?”
Charlie tuhahtaa. ”En.”
”Mutta minä olen Malfoy.”
”Kyllä minä sen tiedän. Juttu vain on niin, että sinua olisi hyödytön vihata. Sinäkin olet uhri.”
Draco vaikenee. Kaipa se on totta, tavallaan. Kotopuolessa kukaan ei kyllä ajatellut niin. Ja tuntuu oudolta, että tämä Weasley jotenkin säälii häntä.
”Tiedätkös”, Charlie sanoo verkkaisesti. ”Minä muistan ensimmäisen velhosodan.”
Draco ei ole ajatellut asiaa. Ensimmäinen velhosota tuntuu joltakin hirvittävän kauan sitten historiassa tapahtuneelta, vaikka tietysti hän tietää että oli jo syntynyt kun se loppui.
”Millainen se oli”, hän kuiskaa.
”Kauhea. Äiti ja isä olivat paljon poissa ja aina kireitä. Ja minun enoni kuolivat, molemmat. Hautajaisissa kaikki olivat aivan murtuneita. Äiti vietti kaksi viikkoa vuoteessa, ja tiedän että hän ei noussut siksi että olisi toipunut, vaan siksi että hänen oli pakko.” Charlie hieroo silmiään. Draco ei osaa sanoa mitään ja katselee riemunkirjaviin liekkeihin. Charlie jatkaa: ”Mutta täällä sinusta on ehkä mahdollista tulla ihan hyvä ihminen.”
Draco kääntyy katsomaan Charlieta loukkaantuneena, mutta huomaa että tämä nauraa. Hän naurahtaa itsekin. Se tuntuu omituiselta kurkussa. Sitten Gregory heittää jäniksenraadon hänen niskaansa ja hän kirkaisee.
Kun Draco makaa vuoteessa yrittäen saada unta, hän ajattelee sitä, että tässä samassa vuoteessa, näissä samoissa lakanoissa Charliekin nukkui. Hän nuuhkaisee tyynyä yrittäen tavoittaa Charlien tuoksun, eikä saa unta vielä aikoihin.
He alkavat istuskella yhä useammin samaan aikaan oleskeluhuoneessa. Se ei tunnu enää niin vaivaannuttavalta kuin alussa – oikeastaan ei lainkaan vaivaannuttavalta. Charlie kertoo kommelluksistaan lohikäärmeiden parissa, ja Draco kuuntelee mielellään. Hänellä ei paljoa hyvänmielenkommelluksia ole jaettavaksi, mutta hän kertoo luihuisten tuvasta ja opinnoistaan, ja sitten he höpöttävät huispaamisesta, jota molemmat rakastavat. Ja joskus öisin he puhuvat Voldemortista. Dracoa kauhistuttaa pelkkä miehen ajatteleminenkin.
”Mikset kertonut kenellekään, kuka minä olen?”
”Jotkut täältäkin osallistuivat Tylypahkan taisteluun”, Charlie paljastaa. ”Ajattelin ettei ole minun asiani sotkea teidän välejänne.”
Draco nostaa jalkansa sohvan selkänojalle ja laskee päänsä roikkumaan alaspäin. Maailma näyttää kummalliselta, ja lohikäärme. ”Minähän olisin voinut olla epäluotettava.”
Charlie tuhahtaa. ”Kyllä he olisivat sen huomanneet.” Sitten hän laskee kätensä selkänojalle Dracon jalkojen viereen. Draco ei uskalla liikahtaakaan, katselee vain lattialla nukkuvaa Gregorya. Se on käynyt vähän turhan suureksi sohvalle. Pian se olisi liian suuri telttaankin, ja sitten sitä ei tarvitsisi enää hoitaa, ja sitten Draco kai muuttaisi. Charlie siirtää kätensä Dracon jalalle ja alkaa hieroa hänen jalkapohjaansa pienin, pyörivin liikkein. Draco miltei putoaa sohvalta. Sitten hän jähmettyy aloilleen ja Charlie jatkaa, kunnes lohikäärme lennähtää suoraan heitä päin.
Yhtenä yönä Charlie sitten sanoo, että on aika viedä Gregory metsään.
”Miksi ihmeessä keskellä yötä?”
”Lohikäärmeet näkevät kyllä pimeässä.”
Draco ei tosiaan näe. Hän kompastelee eteenpäin Charlien perässä, sauvojen heikossa valossa. Gregory laahustaa heidän perässään matalana ja vastentahtoisena, kunnes kuulee toisten lohikäärmeiden äänet. Sen pää kohoaa pystyyn ja se kiihdyttää edelle. Lauman reunamilla se kääntyy katsomaan heitä epävarmana, ja he nyökkäilevät sille kannustavasti. Se tepastelee laumansa joukkoon ja tervehtii muita. Draco katselee sitä lumoutuneena. Sitten Charlie tarttuu häntä olkapäistä ja kääntää hänet huolellisesti itseään kohden, laskee kädet hänen lanteilleen ja suutelee. Dracon polvet miltei pettävät, ja ehkä pettäisivätkin jos Charlien ote ei olisi niin napakka. Suudelma kestää aika pitkään ja tuntuu melkoisen hyvältä. Kun lohikäärmeet alkavat tupruttaa tulta toistensa päälle, Charlie nappaa Dracoa kädestä ja lähtee johdattamaan takaisin leiriin.
”Haluatko jäädä asumaan telttaani?” hän kysyy.
”Mutta siellä on vain yksi sänky”, Draco lipsauttaa.
Charlien hymy erottuu erinomaisesti pimeässäkin.
Perillä leirissä he sitten asettuvat siihen yhteen sänkyyn. Draco riisuu hermostuneena vaatteensa ja seisoo väristen kalsareissaan keskellä huonetta. Charlie tulee kylpyhuoneesta ja hänen hiuksensa valuvat niskaan. Lempeästi hän työntää Dracon edellään vuoteeseen ja hetken hapuiltuaan he löytävät sopivan asennon jossa suudella kosketella toisiaan. Charlien kädet ovat kaikkialla Dracon iholla ja kuumat kuin lohikäärmeentuli, ja niille Draco aikoo jäädä.
