Author: Scaramouche
Rating: sallittu
Genre: fluffy, romance
Pairing: Lily/James, isn't that obvious?
Summary: "Älä nyt sekoa. Koska mikään ei ole vielä varmaa, tämä on ihan vasta aavistus... Mutta mitä sinä ajattelisit jos... jos sanoisin että olen raskaana?"A/N: Mulla ei itse ficistä ole oikeastaan mitään sanottavaa, mutta toivotanpahan kaikille hyvää Suomen 95. itsenäisyyspäivää.
Challenges: FF100 sanalla 027: Vanhemmat, One True Something 20 (pairing: Lily/James)
James huokaisi ja painoi päänsä käsiinsä. Miksi, oi miksi hän jätti aina kaikki töihin liittyvät paperisodat viime hetkeen? Oli lauantai-ilta ja hänen olisi palautettava kolme raporttia maanantaina. Kolme raporttia, jonka jokaisen hän oli aloittanut mutta joista yhtäkään hän ei ollut päässyt päivämäärää pitemmälle. Kello oli jo lähempänä puoltayötä, ulkona oli säkkipimeää eikä pari päivää aikaisemmin satanut lumi valaissut pihaa ollenkaan. Työhuoneen ikkunasta ei edes näkynyt naapureiden jouluvaloja, vain yksi räpyttelevä katuvalo Godrickin notkon pimeälle kadulle.
Ei kai tässä muukaan auta kuin yrittää vielä, James ajatteli ja otti ensimmäisen raportin käteensä ja sulkakynän toiseensa. Mutta ennen kuin hän ehti edes kastaa sulkaa mustepulloon hän kuuli työhuoneen oven avautuvan ja kääntyi katsomaan ovensuussa seisovaa kaunista vaimoaan.
Lilyllä oli yllään vain Jamesin vanha ja kulunut t-paita ja Jamesin mielestä petollisen lyhyet yöshortsit sekä jaloissaan polvipituiset villasukat ja hän huitaisi letitetyt hiuksensa olkapäältä selkään astuessaan huoneeseen. James kääntyi tuolissaan kunnolla ympäri ja Lily istui hänen syliinsä asettaen kämmenensä miehen poskille.
”Kello on tosi paljon”, Lily sanoi hiljaisella äänellä. ”Onko sinulla vielä paljon töitä?”
”Kysytkin vielä”, James huokaisi jälleen, kietoi kätensä Lilyn vyötärölle ja painoi otsansa tämän otsaa vasten. ”Maanantaiksi kolme raporttia. Olisi ehkä pitänyt kuunnella sinua kun sanoit että työt pitää tehdä hyvissä ajoin.”
”Niin taisin sanoa”, Lily hymyili pienesti, eikä James tahtonut mitään muuta enemmän kuin jättää työt sikseen ja mennä nukkumaan hänen kanssaan. Kai hän voisi jatkaa raporttien tekoa aamullakin? Mutta James tiesi, että jos lykkäisi sitä enää yhtään hän ei saisi niitä millään tehtyä.
Lily ei auttanut asiaa paljoa, sillä hän painoi kevyen suudelman Jamesin huulille saaden jokaisen edes hieman järkevän ajatuksen karkaamaan tämän päästä. ”Kuule”, Lily mutisi, ”en voi ikinä uskoa että sanon tämän, mutta ehkä olisi parempi että tulisit nukkumaan välillä. Ei se väsyneenä miksikään muutu, ja aamulla ajatuskin kulkee selkeämmin.”
James katsoi vihreitä silmiä ja tiesi jo hävinneensä. Ei hän voisi koskaan sanoa Lilylle vastaan, ei mistään, jos nainen katsoisi häntä tuolla tavalla. Hän painoi kevyen suudelman Lilyn suunpieleen, kurottui sammuttamaan työpöydän valon ja pyörittämään mustepullon korkin paikalleen. James hymyili väsyneenä noustessaan tuolilta pitäen Lilyn sylissään morsiustyyliin, ja Lily nauroi. Mutta vaikka James vakuutti ettei se olisi mikään ongelma, Lily kieltäytyi olemasta Jamesin sylissä portaissa. Se olisi muka vaarallista, joskaan James ei ihan uskonut siihen. Hän ei ikinä voisi tehdä mitään mikä saattaisi Lily Potterin vaaraan.
Laitettuaan herätyskellon soimaan kahdeksaksi (sunnuntai tai ei, raportit oli tehtävä), kömmittyään peiton alle ja vedettyään Lilyn mahdollisimman lähelle itseään James oli sitä mieltä, että Lilyn kanssa naimisiinmeno oli ehdottomasti ollut hänen pienen ja mitättömän elämänsä mahtavin ratkaisu. Koko sen kolme viikkoa, kun he nyt olivat olleet naimisissa (siis virallisesti, Jameshan oli ollut henkisesti naimisissa Lilyn kanssa jo monta vuotta), hänen päivänsä kohokohtia olivat olleet nukahtaa illalla kädet Lilyn ympärillä ja herätä aamulla pitäen naista edelleen lähellään. Hän ei tiennyt montaa asiaa, jotka tekisivät hänen elämästään paremman.
Lilyn selkä oli hänen rintaansa vasten ja heidän sormensa punoutuneet toistensa lomaan. James hautasi kasvonsa punaisiin hiuksiin ja hymyili puoliunessa tunnistaessaan Lilyn käyttämän tutun sitruunasaippuan.
”James?” Lily mumisi. Hän kuulosti Jamesin mielestä niin mietteliäältä, ettei se oikein ollut edes sopivaa siihen aikaan vuorokaudesta, mutta sellainen Lily oli, hän ajatteli ajattelemasta päästyäänkin.
”Hmm?”
Lily oli vähän aikaa hiljaa, ja jos James ei olisi tuntenut naista niin hyvin, hän olisi voinut kuvitella tämän jo nukahtaneen. Mutta kuten James osasi odottaakin, Lily puhui kuitenkin. ”Juttelin Alice Longbottomin kanssa pari päivää sitten.”
Se ei ehkä ollut ensimmäinen asia, jonka James olisi odottanut kuulevansa, mutta se todellakin sai hänen mielenkiintonsa heräämään. Eivät he kuitenkaan aivan joka päivä Longbottomeista puhuneet, mikä oli kyllä outoa, sillä Frank oli Jamesin työpari ja Lily oli ainakin kouluaikana ollut Alicen hyvä ystävä.
”Alice kertoi minulle”, Lily jatkoi, mutta keskeytti taas hetkeksi, aivan kuin harkitakseen kertoako sittenkään. James odotti kärsivällisesti. ”Hän sanoi olevansa raskaana.”
James hymyili ajatukselle. ”Se selittää miksi Frank on viime aikoina ollut lähes sietämättömän iloinen”, hän sanoi ja kuvitteli Frankin isänä, opettamassa pojalleen tai tyttärelleen kaikkea mahdollista, esittelemässä valtavaa suklaasammakkokorttikokoelmaansa. ”Olen iloinen heidän puolestaan. Heistä tulee loistavat vanhemmat.”
Lily oli vain hiljaa, mistä James aavisti ettei juttu päättynyt siihen. Hän toivoi, ettei Lily ollut kuullut Alicelta huonojakin uutisia.
”Älä nyt sekoa”, Lily sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen ja kääntyi niin että oli vastakkain miehensä kanssa. Hän painoi otsansa tämän olkapäätä vasten ja James kuuli hänen vetävän syvään henkeä. ”Koska mikään ei ole vielä varmaa, tämä on ihan vasta aavistus... Mutta mitä sinä ajattelisit jos...” Lily nielaisi ja James melkein jo arvasi, mitä oli tulossa. ”Jos sanoisin että olen raskaana?”
Vaikka James oli jo arvannut, mitä Lily seuraavaksi sanoisi, hän ei voinut reaktiolleen mitään. Hän teki kaikkensa, ettei Lily huomaisi hänen valtavaa hymyään tai kuulisi hänen sydämensä pelottavan nopeaa pamppailua. Yksi niistä asioista, joita James oli ajatellut aikaisemmin, niitä jotka voisivat mahdollisesti tehdä hänet vieläkin onnellisemmaksi, oli isäksi tuleminen. ”Olisin tosi onnellinen”, James kuiskasi, sillä ei ihan luottanut omaan ääneensä. ”Suutelisin sinut pyörryksiin ja luultavasti itkisin onnesta.”
Lily nosti päätään ja kuun heikossa valossa James näki vihreät silmät, jotka katsoivat suoraan hänen omiinsa. ”Etkä säikähtäisi karkuun?” Lily varmisti. ”Koska minä tiedän että me emme edes varsinaisesti ole yrittäneet, mutta jos se on varmaa...”
”Jos se on varmaa”, James keskeytti ja silitti vaimonsa poskea, ”minä teen kaikkeni teidän molempien eteen. Koska Lily, se on meidän lapsemme. Sinun ja minun. Ja vaikka me emme tosiaan edes oikeasti yrittäneet, sinä et saa hetkeäkään ajatella etten minä haluaisi lasta kanssasi.” Hän tunsi kyyneleen pehmeällä poskella ja pyyhki sen pois. ”Tietenkin olen onnellinen myös siinä tapauksessa, jos emme lasta saa, jos se on mitä tahdot. Mutta se lapsi olisi osa sinua, osa minua. Se olisi meidän, sanan jokaisessa merkityksessä.”
”En ole siitä vielä ihan varma”, Lily kuiskasi. ”En aivan. Mutta melkein, uskallan jo ehkä luvata...” Hänen äänensä sortui ja hän painoi päänsä jälleen Jamesin olkaan. ”Voi James. Minä ihan totta luulin, etten koskaan voisi olla onnellisempi, mutta nyt... Jos tämä on varmaa, jos meistä tulee oikeasti pienen lapsen vanhemmat, minusta tuntuu ettei mikään tekisi elämästä täydellisempää.”
James tunsi ilon kyyneleet omillakin poskillaan ja rutisti Lilyn itseään vasten niin tiukasti kuin vain saattoi. ”Lily Potter, minun rakas, kaunis, viisas,
täydellinen Lilyni, minä lupaan että meistä tulee kyllä vanhemmat. Ei välttämättä tällä kertaa, ei ehkä vielä pariinkaan vuoteen, mutta jonain päivänä, minä lupaan, saat pidellä meidän lastamme sylissäsi. Ja sinusta tulee vielä koko maailman paras äiti, minä tiedän sen.”
Sinä iltana James nukahti pidellen Lilyä lähempänä kuin vielä kertaakaan ja näki unta pojasta, pienestä mustahiuksisesta pojasta, jolla oli äitinsä vihreät silmät.
