Kirjoittaja Aihe: Päivä, jona maailma meni naimisiin | Severus/Regulus, K-11  (Luettu 6682 kertaa)

Surunmurhaaja

  • Arvuuttaja
  • ***
  • Viestejä: 2 618
Otsikko: Päivä, jona maailma meni naimisiin
Kirjoittaja: Surunmurhaaja
Paritus: Severus/Regulus
Ikäraja: K-11
Genre: angsti

Summary: Koska olipa kerran maailma, joka loi yhden ihmisen jonka olkapäähän Severus uskalsi nojata, ja sitten kadotti hänet ikuisiksi ajoiksi.

A/N: Olipa kerran Suru, joka piiskasi itsensä kirjoittamaan. Haasteet:12+ virkettä VII (sanat haasteen lopussa), Älyttömät otsikot.


Päivä, jona maailma meni naimisiin

Yliarvostettuja olivat häät, joissa maailma itki parin onnen puolesta, aliarvostettuja olivat hautajaiset, joissa maailma itki hattujensa alla suruaan häpeillen. Sillä hautajaisissa yksikään ei tohtinut iskeä kynsiään poloiseen vainajaan, epämiellyttävimpäänkään sellaiseen. Olettaen, ettei henkilö ollut eläessään niin ikävä, ettei Hänen Kylmyydelleen suvaittu kuoppaa kummempaa tarjota.

Severus, niin kuin hän vaivoin saattoi tunnustaa se olevansa, tuijotti heijastusta jostakin entisestä henkilöstä. Sellainen ironia saattoi ehkä kuoria useimpia sisältäpäin; kaksi heijastusta tuijottamassa toisiaan, toinen elävä ja toinen kuollut, hah.

Minkä koomikon ankea kevätpäivä hänessä menettikään. Mutta, niin kuin Severus saattoi arvella, tällä menetyksen hetkellä maailma kaipasi eniten sitä samaa vanhaa ankeaa Severusta...


”Tyhjänpäiväistä”, hän mutisi ikävä kurkussaan ja toivoi, ettei kukaan kuullut. Hän olisi ihan yhtä hyvin voinut tuoda päivänkakkaroita, mutta hänelle tungettiin kallat väkisin syliin. Ihan kuin ruumis välittäisi, hän ajatteli, ja kasvoja koristavat uurteet syvenivät entisestään.

Matka arkulle kesti viisitoista ikuisuutta, sillä hän ehti läpikäydä elämänsä joka askeleella. Miehen koko olemus oli vastahakoinen, sillä vuosien epätietoisuuden jälkeen edessä oleva surutyö veisi häneltä hengen, siitä hän oli varma. Severus arveli voivansa välttää sen, jos hän vain juoksisi helvettiin sieltä eikä pudottaisi kukkia, mutta eräs sudenkorento lensi miestä päin ja hän pudotti kimpun säpsähtäen.

Valkoinen tippui valkoista vasten, vaan Severus ei jäänyt kuuntelemaan että kimpun toinenkin pää kolahtaisi kanteen. Hän tukki korvansa ja kääntyi juoksemaan ja pysähtyi jossain illan maissa, kun oletti paenneensa Kaipaukselta.

Yliarvostettuja olivat häät, jotka eivät koskaan saaneet ainuttakaan hänen kasvolihastaan värähtämään, aliarvostettuja olivat hautajaiset, jotka kuvittelivat elämän voivan jatkua tuskan ohimentyä. Koska olipa kerran maailma, joka loi yhden ihmisen jonka olkapäähän Severus uskalsi nojata, ja sitten kadotti hänet ikuisiksi ajoiksi. Ja olipa kerran Maailma, joka tappoi hänen onnellisimmat ajatuksensa, koska hän oli vahingossa unohtanut ne sen henkilön sisään joka oli eri mieltä kuin Maailma.

Toki elämä oli vaikeaa, jos suurin uhka oli olla eri mieltä kuin se, jonka varaan asetti kaiken. Mutta kun tarina oli lopussa ja polku haarautui, elämä oli vaikeampaa kun ei halunnut asettaa mitään minkään varaan. Hän saattaisi vain seisoa siinä ja odottaa, että jääkausi alkaisi ja jäätikkö veisi hänet mukanaan, mutta hän ei halunnut minkään orgaanisen tai epäorgaanisen tekevän päätöksiä puolestaan.

Ei varsinkaan minkään hajuvedeltä tuoksuvan ja taskut huulirasvaa täynnä olevan orgaanisen massan, vaikka joku mukaymmärtäväinen oli niin tiennyt hänen maailmansa valaistuvan. Ei, pitkään hänen taivaankantensa oli ollut ikiharmaa ja täynnä ihanaa, turruttavaa tietämättömyyttä. Ja kun se posteljoonipöllö oli tuonut hänelle niin avuliaasti valaistusta - Reguluksen ruumis löydetty ja muuta viheliästä -, hän kaipasi heti viime minuuttia. Sillä minuutti sitten kaikki olivat olleet elämää täynnä, järjestäneet mieltä liikuttamattomia häitä ja pitäneet Severuksen mielen tasapainossa.

Ja nyt olisi vain niitä kaiken muuttavia ikäviä hautajaisia, muilta varmaan tuntui tältä jos koko suku menisi kerralla naimisiin.


Sanalista: hattu, kynnet, kylmä, heijastus, kuoria, kevätpäivä, menetys, tyhjä, kalla,uurre, askel, vastahakoinen, sudenkorento, valkoinen, kaipaus, tuska, maailma, ajatus, uhka, polku, jäätikkö, huulirasva, taivaankansi, posteljooni, elämä
« Viimeksi muokattu: 31.12.2011 10:20:10 kirjoittanut Surunmurhaaja »
Vanhan runontekijän sanoin
Täynnä uhmaa ja kauneutta
Luon rannanmitan valkeaa vaahtoa
Sinut kauniina kuin kärsivä jumala

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 170
  • Oot kuuma.
Kommenttikampanjasta tervehdys!

Tämä oli romanttinen fici olematta silti imelä, kiitokset siitä!

Mielenkiintoinen otsikko ja jännä hää-hautaus-vertailu. Toki haaste selitti osittain otsikkoa. Regulus/Snapetus on minulle uutta, mutta ihan hyvin se toimi tässä vaikka Snape onkin ihastunut Lilyyn ja suojeli hänen poikaansa ja niin edelleen, niin silti Snape oli tässä kovin IC.

Repesin "hattujensa alla itkeville ihmisille" ja "posteljoonipöllölle". Molemmista synty hassu mielikuva. "Viisitoista ikuisuutta" oli mukavan omituinen ilmaus, jopa kaunis.

Ehkä tämä oli hyvästä kerronnasta huolimatta hieman ympäripyöreä: johtuu osittain varmaan noista haastesanoista: Maailma, elämä, ajatus, kaipaus, tuska, menetys, tyhjä... voi angst & klisee sentään. Jotkut sanat olivat ficissä hieman päälleliimatun oloisia.

Lainaus
Toki elämä oli vaikeaa, jos suurin uhka oli olla eri mieltä kuin se, jonka varaan asetti kaiken. Mutta kun tarina oli lopussa ja polku haarautui, elämä oli vaikeampaa kun ei halunnut asettaa mitään minkään varaan. Hän saattaisi vain seisoa siinä ja odottaa, että jääkausi alkaisi ja jäätikkö veisi hänet mukanaan, mutta hän ei halunnut minkään orgaanisen tai epäorgaanisen tekevän päätöksiä puolestaan.
Esimerkiksi tämä on kaunis pohdinta, mutta todella epämääräinen. Lukijana minun piti oikein keskittyä noiden epämääräisten sanojen kohdalla ja pohtia, mitä niillä tarkoitetaan. Voldemortia? Dumbledorea?

Tämä kuitenkin toimii tällaisena lyhyenä kirjoituksena. Jos jatkat, niin jatka konkreettisemmalla kerronnalla. No, ehkä rasvatukkainen prinssimme ei ole kovin selkeä hahmo, onneksi.
Virheetöntä tekstiä. : )
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 990
  • monokkeli huurussa
Uuh ja aah, mitä herkkua <3

Minä tykkäsin ihan törkeästi tämän tunnelmasta ja just siitä kliseekaivosta ammentavasta angstista -- se tuntui tässä todella tietoiselta ratkaisulta, kaikki oli tyylitellyn liioiteltua, ja Severukselle juuri tällainen itsetietoinen ja itseironinen mielenmaisema sopi kuin nyrkki silmään. Maalataan sitä kulunutta kuvastoa niin suurin vedoin, että se melkein jo naurattaa... mutta vaan melkein. Kaiken sen näppäryyden alla tuntuu kuitenkin oikeasti helvetin pahalta. Tässä oli hyvää kitkeryyttä.

Tässä oli minun makuuni just oikeanlaista tarttumapintaa, hyviä sanaleikkejä ja vertauksia, joita oli mukava maistella, mutta samalla muutamat kohdat vaativat sen verran pureskelua, etten ihan vielä saanut kaikkea avattua. Posteljoonipöllö nyt iski silmään ikävästi noista haastesanoista, sudenkorento tuntui jotenkin irralliselta, kaikki muut sen sijaan upposi minusta niin hyvin fiilikseen, etten lukiessa edes ajatellut koko virkehaastetta, mikä on aina hyvä suoritus.

Lainaus
Hän olisi ihan yhtä hyvin voinut tuoda päivänkakkaroita, mutta hänelle tungettiin kallat väkisin syliin. Ihan kuin ruumis välittäisi, hän ajatteli, ja kasvoja koristavat uurteet syvenivät entisestään.

kaksi heijastusta tuijottamassa toisiaan, toinen elävä ja toinen kuollut, hah.

Nää nyt jäi erityisesti mieleen hulppeimpina kohtina, summaryksi päässyt virke oli kans aika hiton pysäyttävä. Otsikko oli minusta ainoastaan semisti hupsu, en todellakaan ajatellut mitään Älyttömiä Otsikoita tätä ficciä bongatessani... tiedä sitten, miten hyvää se kertoo mun mausta  :P
sano mua rovastiks

Surunmurhaaja

  • Arvuuttaja
  • ***
  • Viestejä: 2 618
Kommentteja. <3

Röhkö, myönnän sortuneeni epämääräisyyteen ja lukijoiden yliarviointiin ajatustenlukijoina tuossa lainaamassasi kohdassa. : D Yritin olla mahdollisimman selkeä, mutta tuo kohta kaivannee aukikerrontaa:
Lainaus
Toki elämä oli vaikeaa, jos suurin uhka oli olla eri mieltä kuin se, jonka varaan asetti kaiken.
Tuossa tarkoitetaan lähinnä Reguluksen ja Severuksen suhdetta Voldemortiin; sen jälkeen Severuksen suhdetta maailmaan yleensä. Polun haarautumisella selitetään hetkeä, kun Severus ei palvele enää Voldemortia. Tämä oli kyllä haastava juurikin noiden agstiklisee -sanojen vuoksi. Kirjoitan yleensä tosi konkreettisesti, tämä haaste pukkaa tällaista runollisempaa tekstiä mikä on minusta varsin piristävää vaihtelua. Mukavaa että Severus oli tässä mielestäsi kuitenkin IC. :)

Verinen Paronitar, mietin itse tätä postatessani että mitähän tuli tehtyä, mutta tykkään tästä joka lukukerralla enemmän vaikka epämääräisyydet nousevatkin selvemmin pintaan. Kivaa että tykkäsit! Posteljoonipöllö on minusta varsin kiva sana, vaikka kieltämättä pomppaa tekstistä esiin. :P Kuten ylemmässä vastauksessa sanoin, harvoin tulee tuotettua tällaista tekstiä joten varmasti tulee joitakin tökkäyksiä johonkin väliin. Mutta jos tämä kliseeangsti upposi sen hirveästi pureksimatta ja lukijoilla oli kivaa, niin jees! Tämä on tosiaan niin kliseisesti kirjoitettu, että se menee jo yli eikä enää tunnu kovinkaan kliseeltä. Mukavaa kun tykkäsit ja ilmoitit siitä!
« Viimeksi muokattu: 14.06.2014 13:30:27 kirjoittanut Surunmurhaaja »
Vanhan runontekijän sanoin
Täynnä uhmaa ja kauneutta
Luon rannanmitan valkeaa vaahtoa
Sinut kauniina kuin kärsivä jumala

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 4 143
  • Like Molly Weasley, but Slytherin
Tämä on mieletön. Mielettömän upea. Juuri Severuksen mieli voi olla noin kimurantti ja silti niin tulkittavissa, tunnistettavissa. Tykkäsin ihan hirveästi toistosta mitä tekstissä oli ja muutenkin. Kaikki ne kiertoilmaisut, jotka olivat uusia, käyttämättömiä, mutta silti luettavissa ja ymmärrettävissä, kuten:
Lainaus
Ei varsinkaan minkään hajuvedeltä tuoksuvan ja taskut huulirasvaa täynnä olevan orgaanisen massan, vaikka joku mukaymmärtäväinen oli niin tiennyt hänen maailmansa valaistuvan
Paritusta en ole koskaan ennen lukenut, mutta se ei haitannut.
Teksti itsessään on kuin runo. Kaunis ja kiemurainen kuin vanha käsiala. Pidin tästä paljon.

- Frac
The truth is, among Boov, I do not fit in. I fit out.

Surunmurhaaja

  • Arvuuttaja
  • ***
  • Viestejä: 2 618
Kiitos kommentistasi FractaAnima, kaunis ja kiemurainen on ehkä parhaat adjektiivit mitä kirjoittaja voi tämäntyyliseltä tekstiltä toivoa! :D
Vanhan runontekijän sanoin
Täynnä uhmaa ja kauneutta
Luon rannanmitan valkeaa vaahtoa
Sinut kauniina kuin kärsivä jumala