Otsikko: Vain minun
Kirjoittaja: Ara
Beta: Mustekehrääjä
Fandom: BBC Sherlock
Ikäraja: K11
Tyylilajit: AU, romanssi, fluffy
Paritus: Sheriarty
Varoitukset: sängyssä leikkimistä
Disclaimer: En omista hahmoja, leikin vain niillä.
Sherlock katsoi suoraan Jimin suklaasilmiin, kun Jim painoi hänet seinää vasten. Konsulttietsivä tunsi kylmän seinän selkäänsä vasten, vaikka hänellä oli päällään villapaita, jonka John oli antanut hänelle joululahjaksi. Toinen ei voinut enää uskoa sitä faktaa, että Sherlockilla ei ollut villapaitaa, kun joulu oli ollut edessä ja tämä oli ollut nuhassa. Aika oli alkanut olla jo kortilla, joten Johnin ei ollut tarvinnut kauan enää miettiä lahjaa. Nyt nuha oli melkein mennyt ohi, mutta John vaati Sherlockia pitämään villapaitaansa yhä päällä. Sherlock ei ollut paljoa hangoitellut vastaan, koska lämmin neule oli mukavan lämmin.
Sherlock tunsi Jimin vasemman käden oikealla olallaan.
”Mikset voi vain myöntää sitä? Tulet aina olemaan vain minun etkä kenenkään muun”, Jim hymähti ja virnisti hieman. ”Ja tiedän, että olet pettynyt minuun, vaikket näytä sitä.”
”Enkä ole”, Sherlock valehteli. ”Totta, näin sinut Sebastianin kanssa, ja nautit siitä. Mutta olen koko ajan tiennyt, että olet sellainen, joten miksi olisin pettynyt?” Hänen äänestä ja virneestä voisi ajatella, että hän ei todellakaan ollut pettynyt toiseen, mutta Jim tiesi, että Sherlock oli.
”Joten, voisitko vain antaa minun mennä?” Sherlock pyysi, vaikka tiesi vastauksen.
”En, Sherly, en voi”, Jim sanoi virnuillen. Sherlock huokaisi, sillä hän ei voinut kestää lempinimeään, jota toinen kovin hanakasti käytti.
”Lopeta lempinimeni käyttö. Vihaan sitä”, Sherlock sanoi taas, vaikka tiesi reaktion. Toinen häiritsi häntä läsnäolollaan, Sherlock ei ehtinyt ajatella kunnolla, mitä hän voisi jättää sanomatta.
”Sen takia käytän sitä”, Jim virnuili omahyväisesti saaden Sherlockin huokaisemaan uudestaan. Jim nojautui enemmän Sherlockin puoleen niin, että tunsi Sherlockin hengityksen omilla kasvoillaan. ”Ja tiedän sinun oikeasti pitävän siitä, että käytän sitä, Sherly.”
Sherlock ei kyennyt sanomaan mitään siihen, koska Jim kosketti hänen huuliaan omillaan. Etsivä maistoi minttupurkan Jimin huulilta ja oli työntää Jimin pois luotaan mutta nostikin kätensä Jimin yläselkään syventäen suudelmaa. Hän tunsi konsultoivan rikollisen liu'uttavan käsiään rintaansa pitkin olkapäilleen. Jimin toisen käden sormet alkoivat hyväillä Sherlockin niskaa saaden hänen intohimon kasvamaan.
Jim hymyili suudelmaa vasten. Hän todella tunsi Sherlockin – hän tiesi, miten konsultoiva etsivä reagoi hänen liikkeisiinsä ja kosketuksiinsa, ihan niin kuin toinen tunsi hänet. Jim tiesi, että hän oli todellisuudessa ainoa henkilö, jonka kanssa Sherlock saattaisi olla yhdessä, koska hän ymmärsi tätä. Heillä molemmilla oli lemmikkinsä, joita he myös tarvitsivat. Silti konsultit tarvitsivat toisiaan enemmän asioissa, joita he eivät voineet jakaa lemmikkiensä kanssa.
Jim leikki hänellä – Sherlock tiedosti sen suudellessaan häntä, mutta tuntui todella hyvältä tuntea toisen sormet hellästi sivelemässä hänen niskallaan samalla, kun Jimin toisen käden sormet pyörittelivät hänen kiharia hiuksillaan. Se tuntui liian hyvältä. Sherlock ohjasi Jimin makuuhuoneeseensa rikkomatta suudelmaa. Sherlock huomasi Jimin yrittävän ottaa johdon tilanteessa, mutta edes tämän kerran Sherlock halusi johtaa, ja hän työnsi Jimin sänkyynsä irroittautuen hetkeksi toisen huulilta. Jim katsoi häntä ennen kuin Sherlock kumartui hänen ylleen aloittaen uuden suudelman.
”Katso nyt, sinä pidät siitä, Sherly. Kuten sanoin”, Jim virnuili Sherlockin alla suudellen ja tuntien Sherlockin avaavan hänen kauluspaitansa nappeja. Jim alkoi vähitellen ottaa Sherlockilta tämän villapaitaa pois. Se olisi nyt varmasti turhan kuuma.
”Varo sanojasi”, Sherlock kuiskasi takaisin äännähtäen hieman. Jim naurahti hieman Sherlockin huulia vasten.
Sherlock heräsi tuntiessaan jonkun leikkivän hänen hiuksillaan ja hipaisun niskassaan. Hän huokaisi tyytyväisenä.
”Hyvää huomenta, rakas”, Jimin ääni kantautui Sherlockin korviin, kun hän ei jaksanut avata silmiään.
”Huomenta”, Sherlock mutisi ja vastasi suudelmaan, jonka Jim oli painanut hänen huulilleen. ”Miksi tunnen itseni yhä uniseksi?”
”Ei ole vielä kukonlaulun aikakaan”, Jim virnisti hieman. Sherlock avasi silmänsä, mulkaisi Jimiä ja painoi silmänsä uudestaan kiinni.
”Miksi herätit minut? Näin mielenkiintoista unta”, Sherlock mutisi toiselle ennen kuin nukahti pian uudestaan vaihdettuaan asentoaan mukavammaksi. Jim hymyili hieman ja liikkui sängyllä varovasti lähemmäksi toista käpertyen Sherlockin kainaloon, johon nukahti pian itsekin hyväillessään konsulttietsivän kiharia hiuksia.
