Ficin nimi: Kuiskaus kuin huuto
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: angst, hurt/comfort, romance, Lie low at Lupin’s
Ikäraja: K-11
Paritus: Sirius/Remus
Yhteenveto: Remus hytisee ovensuussa ohuessa t-paidassaan, eikä Siriuksella ole aavistustakaan siitä, kuinka kauan tämä on seissyt siinä.Vastuunvapautus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.
A/N: Hyvää syntymäpäivää,
Sisilja! Toivoit Kelmejä, angstia ja romantiikkaa, joten tässäpä kaikkia niitä itselleni rakkaimman kelmiparituksen, eli Sirius/Remuksen muodossa ♥ Teksti osallistuu myös
Puhutaan rakkaudesta -haasteeseen.
Kaarnelle kiitokset esiluvusta ♥
Kuiskaus kuin huuto"Tulisit sisälle. Pian alkaa kai sataa."
Sirius havahtuu ajatuksistaan ja katsahtaa taakseen. Remus hytisee ovensuussa ohuessa t-paidassaan, eikä Siriuksella ole aavistustakaan siitä, kuinka kauan tämä on seissyt siinä. Ilma on synkkä ja kolea kuin myöhäissyksyllä, mutta Sirius ei tunne kylmyyttä istuessaan huteralla puutarhatuolilla takapihan sammaloituneen nurmikon laidalla. Ehkä se johtuu ajatusten muurista, joka on taas hetkeksi noussut erottamaan hänet maailmasta. Tai ehkä Remuksen vanhasta villapaidasta, joka on niin suuri, että Siriuksen kuihtunut keho on hukkua siihen.
Remus tulee lähemmäksi, ottaa Siriuksen kädestä filtteriin asti tuhkaantuneen tupakan ja heittää sen pois. Remuksen sormet ovat niin lämpimät nykyisin, kosketus aivan toisenlainen kuin ne kylmät ja arat hipaisut vuosia sitten, kun kumpikin heistä vielä oli pelkkä koulupoika, autuaan tietämätön sodista ja tulevasta. Sirius värähtää.
"Tule", Remus sanoo ja katsoo suoraan silmiin. Sirius vastaa katseeseen, vaikka Remuksen meripihkaisten silmien lempeys tuntuu melkein satuttavan häntä. Aika ajoin pehmeyden takana välähtää jotakin liiankin tuttua: terävää pelkoa ja tuskaa, huolestuneisuutta, jonka hän tietää kohdistuvan pääasiassa itseensä, vaikkei haluaisi. Ehkä siinä on muutakin, Sirius uskottelee itselleen ja nousee ylös.
Sisällä Remus pakottaa hänet keittiön pöydän ääreen syömään ja juomaan. Haarukallinen muhennosta ja kulaus kurpitsamehua, vuorotellen kumpaakin kunnes kulho on tyhjä ja kertaalleen täytetyn lasin pohjalle jää enää vain kellertävä sakka.
"Kiitos", Sirius sanoo, kun Remus leijuttaa astiat ennestäänkin pursuilevaan tiskialtaaseen. "Ja anteeksi."
"Ei ole mitään anteeksipyydettävää", Remus sanoo, istuu taas paikalleen ja ottaa hänen kätensä omaansa, niin kuin se olisi maailman yksinkertaisin asia. Sirius puristaa Remuksen kättä, tunnustellen sen karheaa ihoa ja vanhaa arpea, joka kulkee peukalonjuuresta ranteeseen leveänä ja valkoisena. He katsovat toisiaan ääneti: kumpikin muistaa arven syntymäyön, kun kuu oli niin lähellä, ettei Anturajalasta ollut pidättelemään sutta, eikä kumpikaan heistä jälkikäteen tiennyt, kumman hampaista haava oli saanut alkunsa. Eikä sillä ollut mitään merkitystäkään, sillä aamun valjettua Sirius oli loitsinut ihon ehjäksi, painanut huulensa röpelöiselle arvelle ja jokaiselle jäljelle Remuksen kehossa, jokaiselle pisamalle tämän kalpeilla kasvoilla. Ja Remus oli pidellyt häntä viileillä sormillaan, kunnes ne olivat lämmenneet, ja jäljelle jäi vain Siriuksen tihenevä hengitys ja –
"Muistatko sinä?" Sirius kysyy yhtäkkiä, kiskaisten itsensä ajatusmuurin läpi ja pitäen katseensa arvessa, jonka yli hän kuljettaa peukaloaan uudestaan ja uudestaan.
"Muistan", Remus sanoo hiljaa, niin karheasti, että Siriuksen kurkkua kuristaa. Hänen sydämensä on pakahtua siitä, että hänkin muistaa edelleen – edes ankeuttajat eivät kyenneet imemään pois sellaista iloa, johon sekoittui niin paljon jännitystä ja kaipausta, pelkoa ja halua, niin syvää rakkautta, että se teki jo kipeää.
"Tiedäthän sinä, etten minä koskaan lakannut…" Sirius sanoo, muttei saa lausetta loppuun.
"Tiedän. Sisimmässäni olen aina tiennyt."
Sirius antaa kyyneleittensä valua, kunnes Remus lopulta nousee ja vetää hänet ylös, aivan lähelleen. Siriuksen sormissa on yhä jäljellä vankilavuosien tärinää, mutta Remus hymyilee, ja kosketuksen kirvoittama kuiskaus kaikuu Siriuksen korvissa kuin huuto.
"Minäkin rakastan sinua", hän vastaa hiljaa ja antaa Remuksen suudella kyyneleet kasvoiltaan.