Kirjoittaja: Littlegrazygirl
Nimi: Ikuisesti menetetty
Fandom: Bleach
Ikäraja: K-11
Genret: AU, deathfic (?)
Varoitukset: Laitoin varmuuden varalta k-13:n, koska tämä sisältää väkivaltaa.. olen huono ikärajojen suhteen xP Lisäksi lopussa kuolee tyyppi.
Paritus: Ichiruki
Yhteenveto: Oliko Rukia oikeasti ikuisesti menetetty? Mutta Ichigo ei halunnut luovuttaa.
A/N: Mitäköhän mie taas tulin kirjoittaneeksi..? Dramaattista höttöä xD
Anyways, osallistuu ""Tuhoa suosikkiparituksesi" - haasteeseen. Pitihän minun kokeilla sitä Ichirukiin xP Ja tietty palautan viimeisenä päivänä ; D
Inspiroitu Fade the Black-elokuvasta, tätä ficciä ei ehkä tajua, jollei ole katsonut sitä. ^^
---------------
“Rukia!” Ichigo huusi epätoivoissaan, samalla kun nosti miekkaansa ylös torjuakseen iskun. Poika ei halunnut olla tosissaan , hän ei halunnut vahingoittaa tyttöä. Mutta Rukia ei pidätellyt itseään, vaan jakeli iskuja poikaan yhä uudestaan ja uudestaan, mielipuolista naurua käkättäen.
“Rukia!” Ichigo huusi uudestaan ja väisti täpärästi viikatteen iskun, joka oli juuri osumaisillaan hänen kaulaansa. Oranssitukkainen poika perääntyi nopeasti kauemmas, mutta Rukia seurasi perässä, salama-askeleella hän ilmestyi aivan pojan eteen ja ojensi kätensä.
“Tuholoitsu numero 33, Siniliekkien humaus!”
Ichigo nosti kätensä äkkiä kasvojensa suojaksi, kun räjähdys osui suoraan häneen. Sen voiman seurauksena shinigami lensi taaksepäin, selkä osuen terävästi kallioon. Ichigo päästi tukahtuneen voihkaisun ja vajosi polvilleen maahan. Hän katseli maata huohottaen, kun pienikokoinen, mustahiuksinen tyttö käveli hitaasti hänen eteensä. Ichigo vilkaisi varovaisesti tyttöä, Rukia näytti nyt niin erilaiselta. Hänen ihonsa oli kalvennut harmaaksi, silmät olivat kokonaan mustat ja hänen asunsa repaleinen. Tyttö siveli punaista viikatettaan mietteliään näköisenä, ja sillä välin poika yritti koota itseään. Hänen oli oltava armoton… silti Ichigo ei voinut olla luopumatta toivosta, ei, vaikka Byakuyakin oli jo luopunut.
Tapa hänet, niin Rukian isoveli oli sanonut, silmissään surullinen katse.
Mutta miten Ichigo voisi? Rukia oli hänen.. hänen ystävänsä. Hänen tärkein ystävänsä. Ja rakkain.
Yhtäkkiä Ichigo tunsi rinnassaan terävän iskun ja poika kaatui hämmentyneenä taaksepäin. Mitä oli juuri tapahtunut..? Olen idiootti, eihän kesken taistelun voi vajota ajatuksiin, Ichigo ajatteli
Rukia oli potkaissut häntä, säälimättömästi.
Zanpakutoo oli pudonnut pojan kädestä, mutta ennen kuin hän ehti kurkotella siihen, Rukian toinen jalka astui hänen oikean kätensä päälle. Ichigo huusi samalla, kun tyttö pani kaiken painonsa siihen ja kumartui alemmas. Pieni kämmen laskeutui pojan rinnalle, kaula-aukolle ja tyttö virnisti julmasti samalla kun sormet koukistuivat ja terävät kynnet pureutuivat Ichigon ihoon. Ichigo puraisi huultaan ja yritti olla huutamatta.
“Miten urheaa..” Rukia mumisi ja kumartui alaspäin. Ichigo pidätti henkeään, kun tytön kasvot koskettivat melkein hänen omiaan. ”Tajuat kai, että tuo on turhaa? Minä tapan sinut, pentu. Sinä et pysty kukistamaan minua, joten voit luovuttaa saman tien.”
“En aio luovutt-!” Ichigo huusi ja tällä kertaa hän huusi myös kivusta, sillä Rukia tiukensi otettaan.
“Rakkautesi on liikuttavaa”, tyttö sähähti, “Mutta se menee hukkaan.”
“Rukia, minä tiedän, että sinä olet siellä”, Ichigo sanoi, katsoen tytön elottomiin silmiin. “T.. Tuo hollow otti sinusta vallan, mutta sinä olet edelleen siellä..!”
Rukia räpytteli silmiään. Hetken ajan poika jo kuvitteli Rukian palanneen järkiinsä, mutta sitten julma virne taas kohosi tytön huulille, kun Rukia potkaisi Ichigoa leukaan.
"Heh", tyttö mumisi ja heilautti viikatettaan pojan edessä. "Tiedätkö mitä? Tämä tyttö ei ole ikinä pitänyt sinusta."
"...Mitä?" Ichigo kysyi hämmentyneenä, hänen leukaansa kivisti ja poika tunsi olonsa aivan uupuneeksi, hän ei jaksanut tapella tyttöä vastaan.
"Rukia Kuchiki, hän on aina pitänyt sinua ärsyttävänä kakarana. Hän auttoi sinua vain velvollisuudentunnosta. Eikä hän ikinä rakastanut sinua."
Ichigon ilme kiristyi, tuo ei voinut olla totta.. Hänen pitäisi nousta ylös ja saada Rukia järkiinsä. Hän kyllä tiesi, miten paljon he olivat merkinneet toisilleen...
Ichigo ei kuitenkaan voinut nousta. Rukia piteli häntä edelleen paikoillaan. Ichigo saattaisi olla vahvempi, mutta hän ei halunnut yrittää voittaa. Hän ei enää jaksanut. Jos hänen rakastamansa nainen oli mennyttä, oli sama asia lopettaa.
Olen pahoillani, Byakuya.. ja kaikki... Ichigo ajatteli, joku toinen saisi hoidella tytön. Oli liian myöhäistä. Hollow oli ottanut Rukian valtaansa, se alkoi näkyä yhä selvemmin; ettei vanhaa, tuttua tuittupäätä enää ollut. Ichigoa pelotti, hän alkoi uskoa Rukian sanoihin, ettei tyttö ikinä ollut välittänyt hänestä. Mutta Ichigo ei voinut esittää enää kysymyksiä, eikä tuo hollown riivaama Rukia vastaisi niihin.
Hymyillen, lähes suloisesti, tyttö nosti viikatteensa ja Ichigo tuijotti suoraan mustiin silmiin. Ei tunteita, ei lämpöä. Vain tuhoa ja raivoa.
Anteeksi.
---------------------
Entinen Rukia Kuchiki nosti päänsä ja käveli Ichigo Kurosakin ruumiin yli. Shinigamien läsnäolo tuntui yhä selvemmin, he olivat tulossa kovaa vauhtia, mutta ei se hollowta haitannut. Hän vilkaisi vielä viimeisen kerran oranssitukkaisen pojan riekaleista olemusta, hän oli pitänyt hauskaa ja kunnolla tuhonnut Kurosakin kehoa.
Tyttö kohautti olkapäitään ja käänsi selkänsä. Muut tulisivat pian, hänen pitäisi valmistautua. Tämä kaikki oli vasta alkua, hän ajatteli sitten hymyillen vinosti. Tytöllä ei ollut aikomustakaan luovuttaa tai kuolla vielä. Hän tappaisi vaikka koko Soul Societyn väen jos niikseen tuli.