Noniiiin!!! Elikkäs pitkän tauon jälkeen vihdoin on uuden luvun aika
LUKU 7
Amy katsoi Voldemortia ja näki, että tämä katsoi tilannetta kasvoillaan ilme, jota oli vaikea lukea. Toinen hahmoista oli nainen jolla oli pitkät mustat hiukset. Toinen oli Voldemort, joskin tämä ei näyttänyt läheskään niin kuolleelta ja luurankomaiselta kuin nyt.
”Senkin sika! Paskiainen! Valehteleva mätäaivo!” Nainen sanoi raivoissaan ja heilautti sauvaansa kuin piiskaa. Siitä lähti keltainen säde kohti Voldemortia, mutta mies esti sen helposti.
”Nix en olisi uskonut, että haluat satuttaa Lordiasi.” Voldemort sanoi, mutta nyt hänen äänessään ei ollut sitä kylmyyttä, minkä Amy oli aiemmin kuullut.
”Sinä et ole Lordini, luulin, että meillä oli jotain, mutta nähtävästi sinä et voi edes lopettaa tuota sinun typerää esitystäsi että olet joku ”Lordi”. Tom aikuistuisit, tämä on maailma, jossa sinä et voi voittaa.” Nicandra sanoi hampaitaan kiristellen.
”Rauhoitu Nix, en minä sinua satuta. Olet paras alaiseni, ja ehkä jonakin päivänä, voit melkein olla vertaiseni.”
”En aio koskaan vajota yhtä alas kuin sinä Tom, joten älä tuhlaa aikaasi.” Nicandra laski sauvansa ja lähestyi miestä, joka myös laski sauvansa.
”Siskosi on hyvin mielellään minun puolellani ja sinä aiot varmasti seurata häntä.” Voldemort sanoi. Nicandra oli nyt vajaa metrin päässä Voldemortista, mutta kumpikaan ei näyttänyt siltä, että aikoisivat tappaa toisiaan.
”Tom, sinulla ei ole minuun vaikutusvaltaa, en ole samanlainen kuin Bella!” Nicandra sanoi.
”Luulen, että olet. Te olette tismalleen samanlaisia, kaikki neljä teistä. Nuorin siskoistasi on tosin hyvin epänormaali. Hän ei todellakaan ansaitsisi olla Mustan suvussa. Voin hoitaa hänet pois päivänjärjestyksestä.”
”Uskallakin koskea Menaan sinä sairas paskiainen!” Nicandra huusi ja astui vielä askeleen lähemmäs.
”Hmm.. Niin, ehkä hän voi jäädä eloon, mutta sinuna harkitsisin vakavasti sitä, että tulisit puolelleni.” Nicandran ilme lempeni hieman.
”Tom, sinä et ymmärrä. Ainoa keino, jolla saisit minut liittymään puolellesi, on, että sinun täytyisi ensin saada minut rakastumaan sinuun. Ja se ei tule koskaan onnistumaan. Tiedätkö miksi? Koska sinulla ei ole sydäntä jolla rakastaa. Sinä et osaa sellaista, joten tällä hetkellä minä olen ainoa ihminen maailmassa, jota sinä et voi saada. Eikös tunnukin harmilliselta? Yleensä olet saanut kaiken mitä olet halunnut. Olet ollut ”kaikkivaltias”. Maailman vallitsija, mutta minua sinä et voi saada, et nyt etkä koskaan.” Nicandra hymyili ja kääntyi ympäri.
”Oletko varma?” Voldemort kysyi ja tarttui naista olkapäästä ja käänsi tämän ympäri.
”Kyllä” Voldemort painoi huulensa Nicandran huulille ja he suutelivat intohimoisesti.
Amyn silmät laajenivat kun hän näki kahden hahmon heittävän kaiken mitä he edustivat pois ja suutelevan toisiaan. Hetken kuluttua he irtautuivat ja ensimmäistä kertaa elämässään Voldemort hymyili. Eikä sitä normaalia virnistystä, vaan onnellista hymyä. Koska hän tiesi, että hänen edessään seisoi nainen, jota hän ehkä, jonakin päivänä, voisi rakastaa.
Kaksi hahmoa muuttui pelkiksi täpliksi ja hetken kuluttua Amy ja Voldemort seisoivat taas Siriuksen talossa. Bellatrix oli siirtynyt istumaan sohvalle ja katsoi nyt mielenkiinnolla, kun kaksikko ilmestyi takaisin.
”Oliko mielenkiintoinen reissu?” Bellatrix kysyi myhäillen.
”Ei kuulu sinulle.” Amy sanoi ja katsoi vihaisena Voldemortia.
”Jos kerran rakastit häntä, miksi tapoit hänet? Miksi et antanut hänen kasvattaa lastanne ja lopettaa kaikki se mihin hänet pakotit?” Amy kysyi raivoissaan.
”En minä häntä pakottanut. Hän seurasi sisartaan, kukapa ei haluasi olla yksi Voldemortin tukijoista?” Voldemort sanoi ja myhäili.
”Ei ihme, että äitini lakkasi rakastamasta sinua. Sinä todella olet itserakas, hirveä paskiainen!” Amy huusi ja veti sauvansa esille. Voldemort oli vajaa sekunnin myöhemmin samassa asennossa.
”Kokeilit jo tuota, se ei tehoa, mutta nyt kokeillaan, voinko minä aiheuttaa vahinkoa sinulle.” Amy heilautti sauvaansa ja Voldemortin sauva kimposi tämän kädestä ja lensi kauniissa kaaressa Amylle.
”Kiitän.” Amy hymyili ja heilautti mustia hiuksiaan pois kasvojen edestä. Voldemortin silmissä välähti kuva Nicandrasta ja mies tajusi, että Amy oli kuin ilmetty äitinsä. Bella katseli mielenkiinnolla tilannetta, kunnes hän tajusi jotain ja keskeytti:
”Nightingale, tajuatko muuten, että olet nyt Luihuisen perillinen, oikea perillinen?” Amy katsoi Bellaa ja nainen oli oikeassa, Amy ei ollut edes ajatellut asiaa, mutta nyt kun Bella mainitsi asian, se oli päivänselvä.
Hän osasi puhua kärmeskieltä, hän tiesi enemmän Pimeyden voimista, kuin yksikään hänen vuosikurssilaisistaan. Hän oli muutamaan kertaan vahingossa tehnyt loitsuja, joita jopa aikuisetkaan eivät osanneet, tai eivät halunneet, koska se sisälsi niin paljon mustaa taikuutta.
”Mutta minä olen aivan erilainen kuin sinä, tai Luihuinen, siksi minua ei lajiteltu tupaan, josta on tullut eniten pimeyden velhoja ja noitia, kuin muista tuvista yhteensä. Minä en aio seurata sinun tai äitini jalanjäljissä. Ja jos edes ehdotat sitä, niin aion taistella viimeiseen hengen vetoon.” Amy sanoi vihaisena.
”Hmm… Niin aivan, sinusta tulisi varmasti oikein mainio kuolonsyöjä. Kunhan pidät tietosi omanasi, niin selviät varmasti hengissä muutaman vuoden.”
”Hah, kuule Tom. Minä en ole niin heikko, kuin kaikki muut. Ainoa syy, miksi he ovat puolellasi, on koska he pelkäävät sinua enemmän kuin mitään muuta. Etkö ymmärrä, sinulla on ainoastaan sen takia paljon valtaa, koska ihmiset luulevat sinua maailman mahtavimmaksi velhoksi, mutta sinä et ole, valitan.” Amy sanoi ja hymyili.
Voldemort napsautti sormiaan ja sauva lensi miehen käteen.
”Sinä et ymmärrä yhtä asiaa. Vaikka äitisi piti huolen siitä, että emme satuttaisi sinua, niin hän ei silti voi estää kaikkea. Minulla on voimia, joista sinä voit vain kuvitella.”
”Aivan, mutta kuten Harry, minäkin selviän sinun kohtaamisesta, ja nyt voin pitää huolen siitä, että kun Harry on saanut tehtävänsä loppuun, niin minä huolehdin sinusta.” Amy sanoi.
”Mutta se ei auta Potteria. Se on meidän taistelumme ja sinä et saa osallistua siihen.”
”Selvä, mutta älä luule, että aikoisin päästää sinut menemään. Koska olet…isäni…, niin tiedän aina missä olet, et pääse karkuun minulta. Aion kostaa sen mitä teit äidilleni, en anna sinulla ikinä anteeksi.” Amy sivalsi sauvallaan ja siitä lähti samanlainen kirkas säde, jota hänen äitinsä oli käyttänyt. Tällä kertaa Voldemort ei ollut yhtä nopea, ja viilto osui miestä vasempaan olkapäähän.
”Kidutu!” Mies huusi. Taas kilpi osui tielle, mutta tällä kertaa se värisi hurjasti ja häipyi, niin, että Amy ehti juuri ja juuri väistää kirousta.
”Vai niin, luulenpa, että Nicandra ei ole ottanut kaikkia asioita huomioon.” Voldemort sanoi ja taas tuttu kammottava virne kohosi miehen kasvoille.
”Vihaan sinua.” Amy sanoi hampaitaan kiristellen ja heilautti sauvaansa, mutta mies esti sen pienellä liikkeellä.
”Sinun täytyy tehdä enemmän, kuin mitä olet koulussa oppinut, sillä et elä kauaa.”
”Sitten, epäilen, että on lähdön aika.” Amy pamautti sauvallaan ilmaan ja savu täytti huoneen, ja kun se oli hälvennyt, tyttö oli kadonnut, samoin Bellatrix.
Voldemort räjäytti vihoissaan suuren kirjahyllyn ja lähti äänettömästi paikalta.
Amy ilmestyi pienelle mäelle, jota pensaat ja korkeat aidat suojasivat. Amy katsoi alas ja näki talon, joka oli melkein yhtä vino kuin Pisan torni. Hetken tyttö vain seisoi paikallaan ja ajatteli mitä oli juuri kokenut. Lopulta hän käveli mäen alas ja keittiön ovelle.
”Hei. Onko ketään kotona?” Amy tuli keittiöön, joka oli autio, mutta olohuoneesta kuului ääniä, vihaisia sellaisia. Pian ruskeahiuksinen tyttö pyyhälsi keittiöön ja melkein törmäsi Amyyn.
”Senkin kaksinaamainen sika! Sanoin, että jätä minut rauhaan! Ai, hei Amy.” Hermionen kiukunpuuska taukosi hetkeksi, mutta saman tien, kun punahiuksinen poika astui huoneeseen, Hermionen ilme muuttui taas.
”Herm, etkö voisi jo unohtaa sitä? En tietenkään tehnyt sitä tahallani, se oli –”
”Vahinko vai?!! Kerro minulle miten helvetissä se, että makaat jonkun toisen kanssa, voi olla vahinko?! Olet aivan uskomaton!” Hermione huusi raivoissaan ja käveli myrskyisänä ulos. Ron jäi seisomaan keittiöön ja hetken kuluttua Amy päätti mennä olohuoneeseen, jossa Ginny asetteli kuvia valokuva albumiin.
”Hei Ginny. ” Tyttö kohotti katseensa ja hänen ilmeensä kirkastui.
”Amy! Hei, mukava nähdä! Et sattunut näkemään Hermionea?” Amy nyökkäsi.
”Mikä heillä on?” Vaikka niistä muutamasta Hermionen lausumasta lauseesta sen pystyi jo aavistamaan, niin hän silti halusi tietää.
”Noh, Ron, kuten tavallista, ei tajua naisia. Hän tapasi jonkun muutama päivä sitten, ja noh, he päätyivät sänkyyn ja Hermione sai tietää. Hän, kuten odotettua, päätti sanoa hyvästi Ronille, litsarin kera.” Amy istui alas.
”Miksi Ron sitten teki niin? Luulin, että hänellä ja Hermionella menee hyvin.”
”No, heillä meninkin, mutta kun Hermione sanoi, että Ron voisi yllättää tyttöä useammin, niin, no, tunnethan sinä Ronin.” Amy nyökkäsi.
Hetken kuluttua Ron tuli olohuoneeseen.
”Hei Amy, miten menee.”
”Paremmin kuin sinulla, idiootti.” Amy nousi ylös.
”Hei, älä sinäkin huuda minulle, en ole tehnyt sinulle yhtään mitään.”
”Et ehkä minulle, mutta kun satutit parasta ystävääni, niin en todellakaan hyväksy asiaa.” Amy käveli keittiön kautta ulos ja näki Hermionen istumassa aidalla.
”Hei.” Amy sanoi ja istui tytön viereen. Hermione näytti melko tyytyväiseltä.
”Puhuitko Ronin kanssa?”
”Pikaisesti vain, oli lähellä, etten olisi tehnyt samoin kuin sinä.” Amy sanoi. Hermione hymyili.
”Kuule, olen pitkään miettinyt. Siis minua ja Ronia.” Amy nyökkäsi, hän ei ollut oikein varma mitä tämä aikoisi sanoa.
”Niin, no me emme oikein kuulu yhteen ja Ronin tempaus vahvisti asian. En oikeasti ole hänelle kovin vihainen, haluan vain jonkun muun kuin Ronin. Hän on niin, no, itsekeskeinen eikä ajattele tunteitani.”
”No, oletko ajatellut jotakuta?” Amy kysyi. Hermionen ilme näytti todella pelästyneeltä.
”Lupaa ensin muutama asia.” Amy nyökkäsi.
”Et saa kertoa kenellekään. Et yhdellekään elävälle tai kuolleelle sielulle.” Amy nyökkäsi.
”Ja lupaa ettet suutu, muista tämä on alkanut vasta äsken, enkä oikein ole vielä varma tunteistani.”
”Kerro vain Hermione voit luottaa minuun.” Amy sanoi ja Hermione veti henkeä.
”Se on Draco.” Amy melkein putosi aidalta kuullessaan pojan nimen. Malfoyihan oli juuri se hirvein ihminen, jota Hermione oli vihannut ensimmäiseltä luokalta asti. Mutta Amy päätti olla tuomitsematta tyttöä.
”No, ehkä se on, tuota, parempi. Kuinka kauan olette olleet yhdessä?” Amy kysyi.
”Voi, no, tuota, viikon, tavallaan.”
”Mitä tarkoittaa ’tavallaan’?” Hermione tuijotti metsää heidän edessään.
”No tapasimme vuotavassa noidankattilassa ja no en oikein tiedä miten se tapahtui. Me puhuimme asiat läpi kerrankin ilman, että toinen yritti kirota toista.” Amy sulatteli hetken tietoa ja hymyili sitten.
”No kaipa minun sitten täytyy hyväksyä se, että seurustelet serkkuni kanssa.” Amy sanoi, hän oli miettinyt kertoisiko Hermionelle ja päätti, että jos tämä oli kertonut niinkin herkän asian, kuin Dracon kanssa seurustelun, Amy voisi uskoutua tälle.
Tyttö hyppäsi alas ja Hermione istui hetken paikallaan, kunnes tajusi mitä Amy oli sanonut.
”Hei hetkinen! Sanoitko sinä serkku?!” Hermione melkein huusi. Amy käännähti ympäri.
”Hermione! En minäkään huutanut sinun salaisuuttasi koko kylälle, ja kyllä sanoin serkku.” Amy sanoi ja virnisti ennen kuin kääntyi kohti mäkeä, joka johti metsään.
Matkan aikana Amy kertoi äidistään ja miten hän oli saanut tietää siitä. Isästään Amy ei sanonut muuta kuin, että Voldemort oli tappanut tämän hiukan Amyn kuoleman jälkeen ja pian sen jälkeen Amyn äiti kuoli ja tämä annettiin adoptoitavaksi.
Hermione ymmärsi tilanteen huomioon ottaen asian melko hyvin. Olihan tytön mielestä outoa, että Bellatrix oli Amyn täti ja Draco Amyn serkku, mutta muuten kaikki oli kuin ennen, mikään ei ollut muuttunut eikä varmaankaan tulisi muuttumaan. He pysähtyivät metsän laitaan ja istuivat yhdelle suurelle oksalle.
”Öh, Amy. Tiedän, että tämä on todella outoa, mutta haluaisitko tulla kanssani tapaamaan Dracoa?” Amy katsahti Hermioneen ja mietti. Draco ei tosiaan tiennyt vielä Amystä, joten ehkäpä se pitäisi jossain vaiheessa tehdä ja tyttö suostui.
Hermione lähetti Dracolle kirjeen, jossa pyysi, että he tapaisivat Kotikolon lähellä olevassa metsässä ja pian Draco lähetti myös myöntävän vastauksen.
***
A/N en sitten voi mitenkään olla laittamatta tuota lempiparitustani kehiin.. hyi minua.. mutta se ei kestä kauaa lupaan sen
(muaha sain kuningas idean juuri äsken)
Mutta valitettavasti uudessa luvussa menee taas aikaa jonkin verran.. en osaa sanoa, mutta yritän saada sen kehiin viikonloppuun mennessä..
~Amy