Tekijä: Haruka
Otsikko: Reflection Of Myself
Fandom: Painajaisten lintukoto
Paritus: Lunni/ T23 eli Tui
Genre: Romance, draama
Ikäraja: S
Vastuunvapaus: ”Painajaisten lintukoto” hahmoineen kuuluu Siiri Enorannalle. En saa tästä rahallista korvausta. Otsikko puolestaan on viety Yiruman samannimisestä pianokappaleesta, jota kuuntelin kirjoittaessani tätä.
Yhteenveto: Tui ajattelee, millaista olisi olla ihminen.
A/N: Olen viimeksi lukenut tämän ihanan Siirin Enorannan kirjan, jonka kaunis fantasiamaailma ja hahmot inspiroivat minua kirjoittamaan tämän lyhyen tekstin. Ja Tuista ehti tulla suosikkihahmoni kyseisessä kirjassa luultavasti sulkeutuneisuutensa, mutta myös kauneutensa ja salaperäisyytensä vuoksi.
Jos joku lukee tämän, olisi kiva kuulla kommenttia.
Kun yö saapuu, Lunni katoaa unimaailmaansa. Joskus seuraan häntä sinne, mutta tänä yönä valvon. Olemme sytyttäneet nuotion, vaikka pelkään Rolf Harmaan löytävän meidät, löytävän Uuttukyyhkyn ja vaativan sitä takaisin, tekevän meille molemmille pahaa. Hän antoi linnun ja rahaa minulle vain, koska halusi minun etsivän Lunnin, vievän hänet takaisin Torkkujoelle, mutta ei kertonut miksi.
Tänä yönä valvon ja katselen itseäni nuotion kajossa, katson läpikuultavaa, valkoista ihoani, joka muuttuu siniseksi ollessani nälkäinen, valkoisia, pitkiä hiuksiani. Tek sanoi minun olevan kaunis, vaikka ei koskaan sanonut sitä ääneen. Lunnikaan ei sano sitä ääneen, mutta tiedän hänen ajattelevan niin. Mistä tiedän hänen ajattelevan sillä tavalla minusta? Voinko olla kaunis, jos en ole ihminen? Voinko olla kaunis, jos en kykene rakastamaan kuten ihmiset, kuten Lunni?
Välillä, kun seuraan Lunnia unimaailmaan, kykenen syömään samaa ruokaa kuin ihmiset, kuten hän. Silloin minun ei tarvitse oksentaa ravintoa ulos elimistöstäni niin kuin silloin, kun syön yliannostuksen tuulta.
Tulen kajossa näen varjoni, heijastuksen itsestäni. Näen pitkät, valkoiset hiukseni, jotka valuvat pitkin selkääni, näen siron ruumiini, sillä Tek rakensi minut siroksi, kauniiksi. Käännän nuotiosta ja varjosta katseeni nukkuvaan Lunniin. Muistan, miten hän välillä näkee painajaisia, joista minun on pitänyt herättää hänet. Kumarrun hänen ylleen, silitän varoen hiekanruskeita hiuksia, toivon, että hän nukkuu aamuun asti ilman painajaisia. Jätän nuotion hehkumaan hiillostaan ja asetun puun juurelle nukkumaan lähelle Lunnia ja Uuttukyyhkyä, kuitenkin lähemmäs Lunnia valmiina herättämään hänet aamulla, jos hän jää liian pitkäksi aikaa unimaailmaan.
Kun matkamme jatkuu seuraavana aamuna, toivon, että pääsemme Torkkujoelle asti ilman häiriöitä, löydämme lintunoidan, joka tekee minusta ihmisen. Vain ihmisenä kykenen rakastamaan Lunnia, koska hänkin rakastaa minua. Tiedän, että hän rakastaa minua, vaikka hän ei puhu minulle totta ja jättää asioita kertomatta.
