Nimi: Sateenkaarisadetta
Kirjoittaja: Pyry
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: femme, oneshot
Pähkinänkuoressa: Hän on juuri sellainen tyttö.
A/N: Juu siis iltaa. Mun piti käydä nukkumaan, mutta eipäs kun kone auki ja kirjottamaan femmeä (ainakin minäkertoja on ihan kamalan tyttömäinen). Ihania nää lauantai-illat. Ensin halusin kirjottaa angstia ja yksipuolista rakkautta, mutta sitten tästä tulikin .. söpöilyä ja tajunnanvirtaa. Tai mitä nyt onkaan. Ei mulla kai muuta, ulkona on kamalan kylmä ja täällä mun paikkakunnalla sataa ihan rutosti, joten olin sitten badass ja käytin sadetta hyväkseni inspaan. c:
Sataa. Sadepisarat ropisevat sateenkaaren väriselle sateenvarjolleni, mutta minun katseeni on lukittautunut hänen suklaanruskeisiin silmiinsä, jotka hohkaavat onnea ja elämäniloa. Edes sade ei näytä lannistavan häntä tai hänen hymyään. Pienehkö hymykuoppa vierailee teeranpilkkujen koristamalla poskella, mutta katoaa yhtä nopeasti kuin se on ilmestynytkin. Hän kävelee ilman sateenvarjoa violetin sadetakin huppu alhaalla. Sade tanssittaa häntä, mutta minusta näyttäisi pikemminkin siltä, kuin hän tanssittaisi sadetta. Haluaisin koskettaa häntä, tuntea hänen olevan oikeasti siinä, olemassa.
Haluaisin tuntea hänen sadepisaroiden peittämän kätensä olemattoman lämmön omassani ja pehmeät mansikkahuulensa omillani. En edes tiedä hänen nimeään, en ikää, saati mieltymyksiä. Tiedän vain sen, että kun hän nauraa pullaposket söpösti koholla ja vaihtaa painoa jalalta toiselle ujostuneena, minä rakastan häntä. Jos pääsisin tarpeeksi lähelle laskeakseni hänen poskiensa pisamat, nuo punertavat kesakot, olisin liialla onnella pilattu. Hän on juuri sellainen tyttö, joka saa henkeni salpaantumaan ja silmäripseni kieltäytymään räpsymästä. Sellainen tyttö, joka saa koko kehoni jännittymään ja sanat katoamaan.
Hän on juuri sellainen tyttö, joka saa minut heikoksi.
Sanotaan, että ensimmäinen kerta on aina se vaikein, mutta minun mielestäni toinen kerta on se kaikista kamalin. Kun puhun hänelle tuntuu, etteivät sanat kietoudu millään toisiinsa ja muodosta järkeviä lauseita. Kun katson häntä tuntuu, etten tahtoisi muuta tehdäkään kuin katsella hänen silmiään. Ja kun katseemme kohtaavat jälleen, pilvilinnani hälvenee äkisti ja katseeni etsii ripeästi uutta kohdetta tuijotettavaksi, vaikka hän on mielenkiintoni suurin kohde. Kun hän kävelee ohitseni koulun käytävällä tahtoisin vain tarttua hänen kädestään ja vetää hänet itseäni vasten, antaa sormieni kiertyä hänen silkkisten hiuskiehkuroidensa ympärille ja suukottaa hänen kaulaansa kuiskaten, kuinka paljon hän minulle todellisuudessa merkitseekään. Joka kerta, kun yritän löytää sanoja ilmaistakseni hänen kauneutensa, ajatukseni punoutuvat kuin itsestään umpisolmuksi ja alan täristä.
Hän on juuri sellainen tyttö, joka saa minut pakenemaan.
Suomenkieli on yllättävän hankalaa, kun on puhuttava tunteista. En rohkene edes yrittää, sillä tiedän englanniksi lausutuiden sanojen saavan merkityksellisemmän kaiun hänen korvissaan. Hän kirjoittaa ja lukee englanniksi kirjoitettuja novelleja. Olen nähnyt hänen tutkivan sanastoa liian monta kertaa, että sitä voisi sormin laskea. Aishiteru. Te amo. I love you. Je t'aime. Ich liebe dich. En osaa sanoa sitä. Tuntuu siltä, kuin sanat eivät edes voisi kuvata koko tunnetta. Eivätkä ne voikaan. Voin vain toivoa, että saan rohkeutta osoittaa tämän tunteen todeksi teoilla. Ja jos kysytään, mistä tiedän olevani rakastunut, niin vastaan, että siitä kun kaikki laulut käyvät järkeen.
Hän on juuri sellainen tyttö, joka saa minut laulamaan.
Tänäänkin sataa, mutta hymy ei suostu haihtumaan huuliltani. Käteni ei roiku yksinäisenä lantioni vieressä, se on kietoutunut tiukasti hänen kätensä ympärille. Ilkeät mulkaisut ja ilkkumiset yrittävät tavoittaa meidän maailmaamme, mutta minä puristan hänen kättään tiukemmin ja hymyilen rohkaisevasti. Hän hymähtää söötisti ja nojaa enemmän puoleeni, kuiskaa äänettömästi kiitoksen ja minä tunnen oloni paremmaksi, kuin aikoihin. Hän on se tyttö, jonka nimeä kukaan ei muista ja joka jää äänekkäämpien tyttöjen varjoon. Hän on se tyttö, joka vajoaa helposti päiväuniinsa ja uppoutuu kirjojen maailmaan aina kun vain kykenee. Mutta olen tajunnut, että hän vain odotti jotakuta vetämään hänet oikeaan maailmaan, antamaan oikealle elämälle suloisen säväyksen. Hän odotti minua, kuten minä häntä.
Hän on juuri sellainen tyttö, joka saa minut rakastumaan.
”Oletko koskaan katsonut elämää limsapullon kautta?” hän kysyy ja minä vilkaisen häntä ihmeissäni.
Ei, en ole, hän lukee kasvoiltani ja naurahtaa heleästi.
”Anna kun selitän. Ota kaunis limsapullo aurinkoisena kesäpäivänä, mieluiten Sprite. Juo se tyhjäksi ja kohdista se sitten aurinkoon, aivan kuin kaukoputken ja katso pullon suusta sisälle.” Katselen häntä ihmeissäni ja hän nauraa hölmistykselleni. Se on niin häntä: kertoa jotakin erikoista ja nauraa sitten muiden ilmeille.
Kaappaan hänet syleilyyni ja hänen huuliltaan karkaa yllättynyt henkäisy.
Virnistän valkoinen hammasrivistö vilkkuen.
”Käydäänkö kaupassa ostamassa Spritea?” annan itselleni vapauden kysyä ja hän hymyilee onnellisena.
”Käydään vain.”
Ja hän on juuri sellainen tyttö, joka saa minut uskomaan.