Nimi: Sinua parempaa ei ole
Kirjoittaja: Heinis
Ikäraja: S //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Tyylilaji: draama
(Paritus: Ron/Lavender, Ron/Hermione)
Hahmot: Lavender ja Parvati
Varoitukset: ei taida olla
Vastuunvapaus: en omista muuta kuin osan juonesta :)
Tiivistelmä: Mitä Lavender teki Ronin jätettyä hänet?
A/N: Parvati ja Lavender eivät ole ihan mun lempihahmoja, mutta jostain syystä mun teki mieli kuitenkin kirjoittaa niistä, koska ne sopivat tähän ideaan, joka mulla oli. Aloitin ficin jo viime vuoden elokuussa, ja kirjoitin joskus keväällä loppuun. Nyt vasta uskallan julkasta tän, oon aika epävarma tästä. Ja vihaan otsikkoa koska en keksi mitään muutakaan, mutta no jaa. Enkä mä oo ihan varma genrestä ja oikeasta osastostakaan :D Tää on omistettu zanylle, koska se on ihana ystävä ♥ Palautetta on aina kiva kuulla :)
”Johan nyt on!” huudahti Lihava Leidi Lavender Brownin huitaistessa hänen muotokuvaansa suuttuneena. ”Kaikenlaista käytöstä, kyllä sinä tiedät, ettei tupaan ole asiaa ilman salasanaa!”
”Ei minua kiinnosta salasanat! Päästä minut vain sisään”, Lavender anoi ja pyyhki kyyneleitä silmäkulmastaan.
”Tyttö hyvä, en minä voi.”
”Äh, missä Parvati oikein on...” muotokuvan edessä epätoivoisena seisova tyttö mutisi itsekseen. Hän ei voinut uskoa, mitä Ron oli hänelle tehnyt. Vaihtanut pois kuin suklaasammakkokortin, jonka henkilö hänellä jo oli. Lavender tarvitsi Parvatia juuri sillä hetkellä enemmän kuin mitään, sillä Parvati kyllä ymmärtäisi ja kuuntelisi häntä, mutta tyttöä ei ollut näkynyt lainkaan, ja mikäli tämä olisi oleskeluhuoneessa, Lavender ei ainakaan häntä näkisi unohdettuaan salasanan. Kyllä hän oli sen vielä tunti sitten muistanut, varmasti oli, mutta nyt hänen päähänsä ei mahtunut muuta kuin Ron ja Hermione Granger. Kirottu Hermione. Lavender oli aavistanut, että näin kävisi kuitenkin.
Äkisti Lihavan Leidin kuva heilahti sivuun ja päästi seitsemännen kerroksen käytävään tummahiuksisen tytön. Lavender tuijotti eteensä ilmestynyttä parasta ystäväänsä hetken ja hyökkäsi sitten tämän kaulaan ja alkoi nyyhkyttää entistä äänekkäämmin.
”Voi ei, rauhoitu, älä nyt, Lavender...” Parvati koitti tyynnytellä toista, mutta oli kuin hän olisi puhunut haarniskalle; Lavender ei tuntunut kuulevan sanaakaan. Lopulta kyllästyttyään epämääräiseen muminaan ja valitukseen Parvati tönäisi toisen tytön irti itsestään ja käski mahdollisimman kipakasti tämän ryhdistäytyä ja seurata häntä makuusaliin.
”En minä voi, en halua, että kaikki näkevät minut tällaisena”, Lavender vastusteli ja pyyhki jälleen silmiään.
”Ala tulla nyt, emme me voi koko iltaa tässäkään seistä, ei kukaan katso. Et sinä varmaan leidinkään edessä halua itkeä?”
Lavender mumisi jälleen epäselviä sanoja, ja hänen ystävänsä lausuttua leidille tunnussanan taulu heilahti jälleen aukaisten reitin Rohkelikon oleskeluhuoneeseen.
Lavender ryntäsi läpi oleskeluhuoneen, suoraan makuusaliin vievään portaikkoon. Parvati seurasi häntä hieman rauhallisemmin, huolissaan ystävästään. Tummahiuksisen tytön saapuessa heidän makuusaliinsa Lavender oli heittäytynyt sängylleen, kasvot vasten tyynyä.
”Mikä on?” Parvati kysyi hiljaa istuessaan toisen pedatulle sängylle. Lavender ei vastannut, tärisi vain itkun voimasta. ”Lavender?”
”Ro-Ron”, tyttö onnistui nyyhkyttämään. Pelkän nimen sanominen sai kyynelet valumaan vielä vuolaammin. Lavender oli todella rakastanut Ronia, paljon enemmän kuin Ron oli tiennytkään.
”Mitä Ronista?” Parvati kysyi, vaikka saattoi arvata. Hän silitteli ystävänsä selkää yrittäen rauhoittaa tätä.
”Ron ja Hermi-”, Lavender mumisi tuskin kuuluvasti.
”Hermione?” Parvati toisti. Hänen vatsaansa käänsi ilkeästi suuttumuksesta, miten Ron saattoi? Miksi Ron vaihtoi Lavenderin Hermioneen? Uskomatonta. ”Ron on ääliö”, Parvati kommentoi vihaisena.
”Eikä ole”, Lavender itki. ”Minä vihaan Hermionea!”
”Voi sinua, niin minäkin... Nouse ylös, kiltti”, Parvati pyysi. Lavender kömpikin istuma-asentoon. Parvati sääli ystäväänsä niin paljon, toisen silmät olivat punaiset ja turvonneet ja suupielet vääntyneet alaspäin. Ei Lavenderiin olisi saanut sattua niin paljon. Vaikka tämä olikin unohtanut ystävänsä ja käyttäytynyt hölmösti, Parvati tiesi, että Lavender oli ollut onnellinen Ronin kanssa.
Lavenderin katse kääntyi alaspäin Parvatin vain tuijottaessa ja hän pyyhki kyyneleitä kasvoiltaan. Tytön hengitys värisi.
”Mikä minussa on huonompaa kuin Hermionessa?” hän kysyi kuristuneella äänellä.
”Ei mikään, ei yhtään mikään”, Parvati vakuutti nopeasti ja mönki ystävänsä viereen halatakseen tätä. Lavenderkin kietoi kätensä Parvatin vyötärölle ja painoi kasvonsa ystävänsä olkapäätä vasten.
”Onhan”, Lavender mutisi.
”Älä nyt”, hänen ystävänsä tyynnytteli ja silitti hänen hiuksiaan.
”Kai minut sitten vain on helppo vaihtaa parempaan.”
”Eikä ole, mistä sinä tuollaista olet saanut päähäsi?” Parvati huudahti ja työnsi Lavenderia kauemmas niin, että näki tämän kasvot. ”Sinua ei todellakaan voi vaihtaa parempaan”, tummahiuksinen tyttö sanoi vakaalla äänellä. Lavender katsoi häntä epäuskoisena.
”Juurihan Ron teki niin”, tyttö muistutti.
”Eipäs”, Parvati kiisti. ”Hän ehkä vaihtoi sinut, muttei lainkaan parempaan. Sinä olet minun paras ystäväni, eikä parempaa ole olemassakaan. Usko pois.”
Parvati rutisti ystävänsä uudelleen tiukkaan halukseen, sillä häntä itseäänkin itketti. Lavender tärisi hänen sylissään. Kaikesta huolimatta Lavender oli hänen paras ystävänsä, oli aina ollutkin, eikä hän tulisi päästämään tästä irti yhdenkään pojan takia, ja hän tiesi, että Lavender ajatteli samoin, kävi mitä kävi.
”Kiitos, että olet siinä”, Lavender kuiskasi.
”Totta kai minä olen.”