Kirjoittaja Aihe: Myöhässä, vai juuri ajallaan? | K-11 | Kelmit + OFC | 2. Luku 10.4  (Luettu 3078 kertaa)

Illa

  • ***
  • Viestejä: 310
  • Menninkäislapsi
Nimi: Myöhässä, vai juuri ajallaan
Kirjoittaja: Illa
Beta: eipä ole
Tyylilaji: Adventure ja draama nyt ainakin
Ikäraja: K-11 //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Varoitukset: kiroilu, alkoholi
Vastuuvapaus: Kaikki minkä tunnistatte, kuuluu Rowlingille
Summary: Ovatko Tylypahkan kirjeet ikinä myöhässä?

A/N: Ensimmäinen ficci, jonka julkaisen, ja myös eka HP-ficci, jota olen kirjoittanut, joten kaikenlainen kommentointi on enemmän kuin tervetullutta!  ;)




Mitä tapahtuu, kun Tylypahkaan…
”Tylypahka!”
”Ohhoh, hyvä, että sanoit, en olisi itse huomannutkaan!”
”Kuulenko äänessäsi sarkasmia?”

…tulee oppilas…
Tässä olisi nyt yksi hänen unelmistaan.

…joka ei ole aivan tavallisimmasta päästä?
”Oppilas, sinäkö? Vuoden paras vitsi, Annie!”
”Vuotesi on näköjään ollut harvinaisen vitsitön.”
”Hitto, Annie, olet tosissasi!”

Luvassa on jännitystä…
”Kuka lyö vetoa Annien kuolinpäivästä?”
”Sirius Musta, tuo leikki loppuu heti alkuunsa!”

…rakkautta…
”Lähtisitkö kanssani joulutanssiaisiin, Annie?”
”Onko tässä takana muutakin kuin pelkät joulutanssiaiset?”

…vastoinkäymisiä…
”Et ole sattunut kuulemaan sellaisesta asiasta kuin opettajien ja oppilaiden väliset suhteet?”
”Olen tietysti.”
”Sittenhän tiedät, että ne ovat kiellettyjä.”
”Tässä ei ole nyt kyse oppilaan ja opettajan suhteesta.”

…ja tarpeettomia paljastuksia!
”Sisareni seurusteli isäsi kanssa Tylypahkassa.”
”Tämä ei ole tippaakaan huvittavaa, Sirius.”

Illa ylpeänä esittää…
”Missään ei ole enää mitään järkeä!”

...Myöhässä, vai juuri ajallaan?
”Joo, tämä menee varmaan täydellisen hyvin.”
« Viimeksi muokattu: 29.05.2015 11:46:24 kirjoittanut zougati »

Illa

  • ***
  • Viestejä: 310
  • Menninkäislapsi
Vs: Myöhässä, vai juuri ajallaan? K-13
« Vastaus #1 : 20.02.2013 19:54:20 »
Prologi

Se päivä alkoi kuten kaikki muutkin.
Annie Reed asteli postilaatikolle hakemaan aamun lehden. Hän oli vetänyt jalkoihinsa vaaleanpunaiset tohvelit, joiden käyttö oli aluksi hävettänyt häntä, mutta nykyisin ne saattoi nähdä hänen jalassaan muulloinkin kuin aamuisin.

Aamu oli kuulas, vaikka olikin yhä elokuu. Postinkantaja oli juuri käynyt, Annie olisi nähnyt hänet, jos olisi katsonut kotikatunsa päähän sen sijaan, että piti katseensa suunnattuna eteenpäin. Annie hymyili nousevalle auringolle, kesäisin hänellä oli tapana nousta yhtä aikaa sen kanssa. Kaiken kaikkiaan, Annie piti päivissä eniten juuri aamuista.
Hän pysähtyi hetkeksi ennen kuin avasi postilaatikon. Jälkeenpäin muistellessaan tätä aamua, Annie saattaisi lisätä siihen tunteen siitä, että jotain oli tapahtumassa, mutta sillä hetkellä hän oli halunnut vain nauttia hetken aamun rauhallisuudesta.

Tänä aamuna laatikossa oli muutakin kuin lehti. Aluksi Annie luuli kyseessä olevan ovelasti naamioitu mainos, jossa tarjottaisiin muka jotain henkilökohtaista etua, ja joka olisi onnistunut livahtamaan postilaatikkoon sen kyljessä olevasta suhteellisen suuresta Ei mainoksia! –kyltistä huolimatta.  Annien nimi ja osoite oli kuitenkin kirjoitettu käsin ja kirje oli suljettu leimalla, jossa komeili suuri T-kirjain. Annie kohotti kulmiaan yllättyneenä. Kuka hänelle muka kirjoittaisi, varsinkaan näin hienoa kirjettä?
Annie kääntyi kannoillaan innostuneena ja harppoi takaisin sisään lainkaan huomaamatta, että päivän lehti unohtui postilaatikkoon, jonka kansi oli vieläpä jäänyt auki.

Anniella oli orastava ajatus kirjeen sisällöstä, mutta hän ei uskaltanut arvailla, sillä pettymys tulisi olemaan suuri, jos arvaus ei osuisikaan oikeaan. Hän tyrkkäsi lukulasit nenälleen, repäisi kirjeen surutta auki ja lopulta hänen käsissään komeili viesti, jota hän oli odottanut lähes koko elämänsä. Kutsu Tylypahkaan.

Annien käsi tärisi hänen lukiessaan. Kirjeen Tylypahkasta hän oli nähnyt viimeksi yhdellä sisaristaan. Tarvikeluettelon välistä luiskahti esiin pienempi paperi, jonka Annie nosti nähtäväkseen.

Hyvä neiti Reed,
pahoittelen suuresti kirjeen myöhästymistä, vaikken kaikkea kunniaa siitä voi ottaakaan. Jokainen meistä tekee joskus virheitä, eikä pöllöpostikaan ilmeisesti ole niin luotettavaa kuin yleensä uskomme. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan.
Olisin erittäin ilahtunut, jos virheestä huolimatta ottaisitte myöhästyneen kutsun vastaan ja saapuisitte Tylypahkaan ensimmäinen syyskuuta muiden oppilaidemme kanssa.
Parhain terveisin, Albus Dumbledore

Annie huokaisi kuitenkin erittäin otettuna kirjeen saapumisesta. Kirje oli myöhässä, sitä ei käynyt kiistäminen, mutta nyt se oli siinä hänen käsissään. Vaikka Annie oli kuluneena vuonna tullut kunnioitettavaan 74 vuoden ikään, hän ei epäröinyt hetkeäkään. Tässä olisi nyt yksi hänen unelmistaan, tarvitsisi vain ojentaa kätensä sitä kohti, niin se imaisisi mukaansa.

Orenji

  • ***
  • Viestejä: 1 371
Vs: Myöhässä, vai juuri ajallaan? | K-13 | Kelmit + OFC
« Vastaus #2 : 13.03.2013 15:15:01 »
Hahaa sana Kelnit sai mut avaamaan tän.  ;D
Mutta mitä, mitä, mitä? 74v Tylypahkassa. Joo tahdon kulla lisää, joten jatkoo kiitos!
"Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni.
Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni."

Illa

  • ***
  • Viestejä: 310
  • Menninkäislapsi
Vs: Myöhässä, vai juuri ajallaan? | K-13 | Kelmit + OFC
« Vastaus #3 : 19.03.2013 19:20:52 »
ansku1, kiitos kommentista, piristit päivääni :)

A/N: Tästä tuli vähän tällainen alustusluku, joka näyttää koostuvan lähinnä dialogista...





1. Luku

”Kaikista unelmistamme voi tulla totta, jos meillä vain on rohkeutta tavoitella niitä”
-Walt Disney

Albus Dumbledore istui Annien vaaleassa keittiössä naista vastapäätä. Annie uskotteli itselleen, ettei ollut tippaakaan hermostunut, mutta kädet, jotka pyörittelivät teepussia kupissa ympäri ja taas ympäri, kertoivat aivan toista.

Dumbledore katseli kiinnostuneena huonetta. Annie seurasi velhon katsetta varsin tietoisena astioista tiskipöydän nurkassa ja sukkapuikkoviisikosta, jotka olivat jääneet pöydän nurkkaan odottamaan seuraavan käsityön aloitusta. Dumbledoren katse ei kuitenkaan pysähtynyt mihinkään.

”Ikäsi huomioon ottaen minusta olisi parempi, jos aloittaisit ylempää kuin ensimmäiseltä luokalta”, rehtori jatkoi vastauksena Annien kirjeeseen, jonka tämä oli lähettänyt muutamaa päivää aikaisemmin. Annie ei ollut tavannut Dumbledorea koskaan aiemmin ja oli pitänyt sisarensa juttuja tämän läpivalaisevasta katseesta liioiteltuina. Nyt ne tuntuivat pikemminkin vähättelyltä. Hänen pitäisi muistaa pahoitella asiaa seuraavassa kirjeessä sisarelleen.

”Minulla on lisäksi hämärä käsitys, jota tietenkään en voi todistaa, että tietosi ja taitosi taikuudesta eivät ole aivan ensiluokkalaisen tasoa.”

Annie hymyili pienesti. ”Saatoin joskus vilkaista sisareni koulukirjoja.”

”Lisäksi nuoremmalta neiti Reedilta katosi taikasauva kolmannen vuoden kesälomalla. Ei sinulla olisi mitään tietoa tästä?”

”Emmalla oli tapana jättää tavaroitaan minne sattuu”, Annie vastasi. Ei hän varsinaisesti ollut varastanut siskonsa taikasauvaa, hän oli löytänyt sen läheisen lammen luota sen jälkeen, kun sisarelle oli jo hankittu uusi. ”Ja hän on muuten ollut rouva Hatter-Reed jo joitakin vuosia.”

”Ah, onnittelut hänelle”, Dumbledore sanoi kallistaen päätään hiukan. ”Minusta olisi parasta, jos hiukan testaisimme taitojasi Tylypahkassa ja sen jälkeen opiskelisit kutakin ainetta tasoasi vastaavalla luokalla. Taitosi huomioiden voisimme mahdollisesti harkita V.I.P:eiden suorittamista kahden vuoden sisään, jolloin pääset valitsemaan, haluatko jatkaa opiskelua vai tehdä jotakin velhomaailmassa. Tietenkin kotiopetuksen mahdollisuutta ei kannata unohtaa, mutta kirjeistäsi sain kuvan, että haluat nimenomaan Tylypahkaan?”

Annie nyökkäsi. ”Et tiedäkään, kuinka vaikeaa on löytää jotakuta opettamaan, jos on vanhempi kuin 11-vuotias.” Hän oli aikoinaan anellut vanhempiaan opettamaan häntä kotona, mutta he olivat pitäneet tytärtään ehdottomasti surkkina, joka oli vain kateellinen sisaruksilleen.

Dumbeldore hymyili ja katsoi Annieen lasiensa yli. ”Muiden oppilaiden suhtautumisesta en osaa luvata mitään, mutta väittäisin, etteivät he jaksa kiinnittää sinuun erityistä huomiota kovinkaan kauan koulun alkamisen jälkeen.”

Vanha velho otti esiin kultaisen ja hiukan kolhiintuneen taskukellon. Annie olisi voinut vannoa, että Dumbledore oli vetäissyt sen kaapunsa hihasta.
”Valitettavasti minun täytyy jo rientää, Taikaministeriössä odotetaan vierailuani.”

Dumbledore kumarsi pienesti hyvästiksi, ”Tapaamme siis jälleen syyskuussa”, ja kaikkoontui silmänräpäyksessä. Annie tuijotti hetken kohtaa, josta velho oli kadonnut, kuin voisi yhä nähdä Dumbledoren seisomassa siinä. Vanhan naisen suu kääntyi leveään hymyyn, joka kuitenkin kutistui hiukan tämän huomatessa teepussinsa hajonneen kuppinsa pohjalle.


***


Ensimmäisenä herätessään James Potter aisti jonkun tuijottavan. Varoittamatta poika viskasi tyynynsä siihen suuntaan, jossa lattia oli narahduksellaan paljastanut tunkeilijan.

”Taisit paljastua”, James tokaisi naurahtaen Siriuksen kirotessa.

”Kaikkina muina aamuina herran saa kiskoa ylös, mutta tietysti sitä nyt herätään ajoissa”, Sirius jupisi.

”Paraskin puhuja”, James virnuili sängystä. Hänen mukaan Tylypahkaan lähtevät tavaransa olivat levällään lattialla, siinä ei ollut mitään erikoista, mutta matka-arkku lojui avonaisena Siriuksen jalkojen vieressä.  James kohotti kulmiaan Siriukselle. ”Mitä oikeastaan tulitkaan tekemään tänne?” Aurinko paistoi jo ikkunasta sisään, joten ei voinut olla kovin aikainen, mutta ei kuitenkaan niin myöhä, että Sirius olisi herännyt ilman kannustinta.

Sirius iski silmää. ”Yritin tehdä koulun aloituksestasi ikimuistoisen alkavan kuudennen vuoden kunniaksi. Olisit nukkunut vielä vähän, niin minun ei tarvitsisi herätä ihmisten aikaan huomennakin.”

”Ai niin, Kuutamolta tuli pöllö, kyselee voimmeko tuoda Viistokujalta hänenkin tavaroitaan”, Sirius sanoi vielä ovensuusta. ”Hän on vierailulla siellä mikä-sen-nimi-nyt-olikaan, no, tädillään kuitenkin. Ja sitten on tietysti täysikuu.”

James veti peiton päänsä yli Siriuksen lähdettyä huoneesta. Hän arveli voivansa nukkua vielä ainakin tunnin.

”Älä luule, että jätin sinut tänne vain nukkumaan.” Siriuksen ääni kuului jälleen sängyn vierestä. James huokaisi, mutta nousi istumaan ja näki toisen kasvoilla varsin koiramaisen virnistyksen. ”No, mitä nyt taas?”

”Minulla on vaikka mitä suunnitelmia tälle vuodelle. Kaikki eivät ole sopivia valvojaoppilaan korville, joten sinun on pakko kuulla ne nyt.”


Orenji

  • ***
  • Viestejä: 1 371
Oli kiva kuulla lisää Anniesta. Dumbledorekin on suht. koht. dumbbismainen, ja se on jo hyvin, sillä Dumbbis on tajuttoman vaikee hahmo.  :P Ja siellä oli kivoja kohtia.  :)
Sirius ja James, sä piristit vuorostas mun päivää. ^^ Nyt jäi epäselväks, oliks ne Jamesn kotona? Oliko Sirre jo siinä vaiheessa karannut kotoonsa? Jatkoa odotellessa... :)
« Viimeksi muokattu: 20.03.2013 21:39:09 kirjoittanut ansku1 »
"Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni.
Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni."

Ales

  • Fanficcari
  • ***
  • Viestejä: 497
  • Ilo on sisäpiirin homma
Heips! Uusi lukija ilmottautuu!

Todella mielenkiintoinen ficin alku. Kiinnostuin ficistä, koska kelmit ja OFC.

Pidän kirjoitustyylistäsi, se on selkeää ja helposti sujuvaa. Lukiessani en virheitä huomannut ollenkaan, hienoa! (;

Kiinnostuin vielä enemmän luettuani prologin, eihän sitä joka päivä kuule 74-vuotiaasta naisesta, joka saa kutsun Tylypahkaan. = Hieno juoni.

Minua jäi hieman häiritsemään tuo kohta, jossa Sirius ja James olivat. Missä he olivat, yms..

Mutta tosiaan, hieno fic, jään odottamaan innolla jatkoa. (;

© Raitakarkki

Illa

  • ***
  • Viestejä: 310
  • Menninkäislapsi
ansku, iso kiitos jälleen kommentistasi! Hyvä, että olin jotenkin onnistunut Dumbledoren kanssa, huomasin myös, että hänestä on hankala saada samanlainen kuin kirjoissa (toivottavasti tulen onnistumaan myös jatkossa, hänet tullaan nimittäin tässä fikissä vielä näkemään ;)) Joo, oikeassa olet, tuon kohdan olisin voinut kirjoittaa selkeämmin, ehkä korjailen sitä vielä. Olin ajatellut, että Jamesin luona ollaan, mutta Sirius on vain kylässä (ei kai ole vielä tässä vaiheessa karannut kotoa?)

Ales: Mukava kuulla, että pidit! :) Niin kuin anskullekin vastasin, tuosta mainitsemastasi kohdasta olisi toisiaan voinut kertoa enemmän. Mutta kiitos paljon kivasta kommentistasi!





2. Luku

”Joka päivä maailma syntyy uudestaan sille, joka suhtautuu siihen oikealla tavalla”
-James Russell Lowell

”Kiitos paljon, nuorimies”, Annie sanoi pirteästi taksikuskille, joka nosteli hänen tavaroitaan kärryihin King’s Crossin asemalla. Muisto koulutarvikkeiden ostamisesta kohotti edelleen hymyn vanhan naisen huulille. Kauppiaat eivät olleet halunneet millään uskoa hänen olevan vakavissaan ja useampi oli pyytänyt hakemaan oikean Tylypahkaan lähtijän paikalle. Annie oli niin uppoutunut muistoonsa, ettei huomannut lainkaan taksinkuljettajan vilkuilevan alta kulmain hänen kissansa Earyn hypätessä matka-arkun päälle. Se istui kärryissä tottuneesti, kuin olisi aivan tavallista, että sitä työnneltäisiin ympäriinsä.

Annie oli nähnyt Tylypahkan pikajunan monta kertaa, hän oli nimittäin aina halunnut lähteä saattamaan sisaruksiaan niin kateelliseksi kuin se oli hänet tehnytkin, mutta olisi voinut vannoa junan näyttävän nyt punaisemmalta. Asema oli jo pullollaan väkeä, ihmiset juttelivat ja hyvästelivät, pöllöt huhuilivat ja veturi pölläytteli savua kaiken yläpuolelle. Annien teki mieli nauraa. Hän oli seisonut laiturilla niin monta kertaa ulkopuolisena, vailla oikeutta kuulua tähän maailmaan. Ja nyt hän oli vihdoin osa sitä, lopullisesti.

”Parempi myöhään kuin ei milloinkaan”, Annie totesi Earylle työntäessään kärrynsä junan viereen. Siinä seisoessaan Annie teki ikävän havainnon. Vaikka hän olikin hyvässä kunnossa ikäisekseen, ainakin jästien mittapuulla, hän ei tulisi saamaan matka-arkkuaan junaan itse.

”Annie!” kuului yllättäen hänen takaansa. Annie kääntyi ympäri ja näki Mary Podmoren harppovan itseään kohti.

”Hei, Mary.”

Annie ei tuntenut Marya kovinkaan hyvin, tämä oli ollut Tylypahkassa samaan aikaan Annien nuorimman sisaren kanssa. Vaikka Mary ja Annien pikkusisko Louise olivat olleet hyviä ystäviä, Annie ihmetteli, että Mary oli tunnistanut hänet.

”Ketä olet saattamassa?” Mary kysyi etsien katseellaan, turhaan, jotakuta, joka saattaisi olla Annien seurassa ja naurahti sitten omille, leikillisesti ilmaan heitetyille sanoilleen: ”Vai oletkos itse Tylypahkaan menossa?”

”En kai minä muuten tässä seisoisi.”

”Oppilas, sinäkö? Vuoden paras vitsi!”

”Vuotesi on näköjään ollut harvinaisen vitsitön.”

Mary kohtasi Annien katseen, joka ei ollut tippaakaan huvittunut. Naisen katse liukui hetkeksi matka-arkkuun, jonka päällä varsin selvästi komeili Annien nimi. Mary pudisti päätään. Hän katsoi tuttavaansa päästä varpaisiin; harmaita hiuksia, jotka olivat nutturalla niskassa ja iän uurtamia ryppyjä kasvoissa, hentoa, pienikokoista vanhusta, jolle matka-arkku oli selvästi aivan liian suuri, mutta ei voinut olla huomaamatta sinisissä, vanhuuden jo hieman haalistamissa silmissä paistavaa odotusta.

”Hitto, Annie, olet tosissasi!” Annie nyökkäsi pienesti hymyillen.

”No, tuota, minun poikani käy Tylypahkaa myös”, Mary takelteli yhä häkeltyneenä.

”Sturgis, eikö niin?” Annie varmisti. Hän muisti nimen, koska oli ihmetellyt leikatessaan syntymäilmoitusta talteen Päivän Profeetasta, että miksi lapselle oli haluttu antaa sellainen nimi.

Mary nyökkäsi selvästi hiukan imarreltuna, kun Annie oli tiennyt hänen poikansa nimen, vaikka ei ollutkaan poikaa tavannut.

”Sturgis, auta Annieta matkatavaroiden kanssa!” Mary komensi poikaa, joka näytti ilmestyneen äitinsä viereen kuin tyhjästä.

Hetken päästä Annie tajusi, että olisi ehkä ollut sittenkin helpompi taistella matka-arkun kanssa itse. Sturgis kyllä yritti parhaansa, mutta Annie ei voinut olla pyörittelemättä silmiään, kun matka-arkku tömähti kolmatta kertaa pojan jaloille. Eary oli hypännyt sen päältä pois äkäisesti naukaisten ja väläyttänyt Annielle syyttävän katseen ennen kuin katosi junaan.

”Voinko olla avuksi?” kuului ääni junasta ja vastausta odottamatta poika junan sisältä vetäisi arkun pois hiukan nolon näköisen Sturgisin käsistä.

Annie nousi junaan matka-arkkunsa perässä. Poika, joka oli nostanut Annien laukun junaan, ja jolla näytti olevan valvojaoppilas –merkki rinnassaan, kysyi: ”Mitä ainetta opetat? Pimeyden voimilta suojautumista? Professori?”

”Voi, en minä opeta! Olen täällä oppilaana kuten tekin!” Annie kiirehti sanomaan.

Olipa kohtelias nuori mies, Annie ajatteli, eikä kuullut pojan mutisevan kavereilleen kauempana käytävällä: ”Sekopää. Toivottavasti ei opeta ainakaan minua.”

Annie katseli hetken ympärilleen etsien katseellaan Earya. Kissaa ei näkynyt, mutta Annie ei ollut kovin huolissaan, se oli aina ennenkin löytänyt hänen luokseen viimeistään ruoka-aikaan.

Vanha nainen lähti kävelemään junan käytävää pitkin etsien tyhjää tai puolityhjää vaunuosastoa. Kaikki osastot näyttivät melko täysiltä, ainoassa vajaan näköisessä istuvat pojat katsoivat häntä niin murhaavasti, ettei hän viitsinyt edes avata vaunuosaston ovea.

Annie seisoi hetken hiukan avuttomana paikallaan. Kaksi tyttöä meni kiistellen hänen ohitseen.

”Oliko sinun kaikista maailman miespuolisista olennoista valittava juuri se poika?” Punatukkainen katsoi vain ystäväänsä ja oli vähällä törmätä Annieen. ”Anteeksi!” tyttö heitti nopeasti ja jatkoi sitten ystävälleen: ”Sirius Musta, Mary! Se idiootti jaksaa sinua korkeintaan kuukauden! Ja minua ei erityisesti kiinnosta sen nelikon seura!”

”Sinua ei siis vähääkään kiinnosta, mitä minä haluan, kunhan et vain joudu Jamesin lähelle!” Mary nälväisi takaisin. Annie hymyili kaihoisasti. Toisaalta hän olisi halunnut olla nuori jälleen, toisaalta taas hän oli onnellinen, ettei ollut.

Lopulta Annie löysi vaunuosasto, jossa istui neljä poikaa. Hän ei pysähtynyt katsomaan, huomasiko joku hänet, sillä ei viitsinyt kävellä enää pidemmälle junaan, vaan astui suoraan sisään.

”Voinko istua tänne?” Annie kysyi. Hän tiesi keskeyttäneensä keskustelun ja tulleensa väärään paikkaan, se loisti erityisesti kahden mustahiuksisen pojan kasvoilta.

”Siitä vaan”, sanoi lopulta ikkunan luona istuva poika, jolla oli pehmeänruskeat hiukset, ja joka Anniesta näytti riutuneelta kuin olisi vasta parantanut jostakin sairaudesta. Pojan rinnassa komeili samanlainen valvojaoppilaan merkki kuin sillä pojalla, joka oli nostanut Annien tavarat junaan.

Annie istui aivan vaunuosaston oven viereen, kauas pojista, sillä häntä hävetti hiukan keskeyttää heidän keskustelunsa ja hän halusi häiritä heitä mahdollisimman vähän. Annie kaivoi esiin sukkapuikot ja pian vaunuosastoon laskeutuneessa hiljaisuudessa kuului iloinen puikkojen kilinä Annien jatkaessa jo kotona aloittamaansa vihreää sukkaa.

”Sinä olet siis pimeydenvoimilta suojautumisen uusi opettaja?” sama poika, joka oli vastannut Annien kysymykseen aiemmin, kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.

”En”, Annie vastasi nostamatta katsettaan sukanalusta, ”olen oppilas.” Sivusilmällä hän näki poikien vaihtavan merkitsevän katseen.

”Dumbledore on kyllä ennenkin tehnyt persoonallisia valintoja.”

”Joo, mutta ajattele vähän, opettaja, joka ei tiedä tulleensa opettamaan!”

Annie huokaisi ja kaivoi taskujaan. ”Siinä. Arvelin, että tarvitsen tätä vielä.”
Pojat lukivat päät yhdessä Dumbledoren Annielle lähettämää kirjettä.

”Ai vähän myöhässä!” toinen mustahiuksista pojista tokaisi vilkaistuaan Annieen, kohautti sitten harteitaan ja esittäytyi: ”Sirius Musta.”

”James Potter.”

”Remus Lupin.”

”Peter Piskuilian.”

Annie nyökkäsi jokaisen nimen kohdalla ja keskittyi painamaan ne mieleensä. Toinen tummahiuksista, James, joutui rykäisemään ennen kuin Annie tajusi esitellä myös itsensä. Sama poika seurasi myös silmä kovana Annien puikkojen liikettä, ja tokaisi lopulta: ”Meillä äiti tekee tuon aina taian avulla.”
Annien nyökkäsi. ”Niin varmaan tekee. Mutta minä pidän enemmän tästä tavasta.”

Vanha nainen paino päänsä selkänojaa vasten, junan tasainen liike oli varsin unettavaa. Ennen nukahtamistaan Annie käski poikien herättää hänet perillä, ja kuuli heidän vaihtavan muutaman sanan Annien tuvasta.

”Nukahti kuin pieni lapsi”, Annie kuuli jonkun pojista sanovan unensa läpi ja hymyili pienesti. Lapsi hän taisi tänään ollakin, siitä ei päässyt yli eikä ympäri.

Orenji

  • ***
  • Viestejä: 1 371
Ihihii, Annukkeli (?) on ihana mummeli.  ;D Kelmitkin jo mukana. Remus...  ;) Äää, oon ihan koukussa, jatkoo!
"Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni.
Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni."