Ficin nimi: Tarinoita kahdesta väristä
Kirjoittaja: Limestone
Fandom: Reservoir Dogs
Tyylilaji: Hyppii draaman, romantiikan ja joskus angstinkin välillä.
Ikäraja: K11
Disclaimer: Henkilöt ja juoni perustuvat Quentin Tarantinon ohjaamaan ja käsikirjoittamaan elokuvaan Reservoir Dogs, häntä kiittäkäämme.
Paritus: Larry (mr White) ja Freddy (mr Orange)
Yhteenveto: Vaikka he eivät sitä myöntäisikään, vaikka rikkoisivat toistensa sydämet kerta toisensa jälkeen, he rakastivat toisiaan liikaa irti päästääkseen.
A/N: Vihdoin päätin kasata yhteen pöytälaatikkoni Freddy/Larry- ficit ja raapaleet. Pahoittelen jos kokonaisuus tuntuu vähän hajanaiselta, tässä tämä nyt kuitenkin on.
Tiivistettynä siis Larryn ja Freddyn suhteen hetkiä.
SPOILER!
Tarinoita kahdesta väristä
Losin ilta oli kaunis.
Freddy ja Larry tepastelivat Stanford Avenuella käsi kädessä. Freddy oli ikionnellinen, ei voinut uskoa olevansa siinä. Hän oli täysin sekaisin. Humaltunut Larrysta.
Kun he olivat yhdessä, aika oli pysähtynyt. Vain Larry oli olemassa Freddylle. Freddy oli niin rakastunut mieheen. Hän rakasti tämän hiljaisuutta, rakasti Larryn ymmärtäväisyyttä.
Mikään ei voisi tulla heidän eteensä.
Niin ajatellessaan Freddy tajusi miten syvään hurmion koukkuun oli joutunut. Hän oli poliisi, Larry L.A:n kovanaama. Hänen piti narauttaa peitehommassaan Larry ja muita gangstereita, mutta yksinäisyyden ja pelon pyörteissä hän rakastui.
Mutta tänä iltana Freddy ei ajattelisi todellista itseään. Tänä iltana hän oli vain oranssia ja valkoista.
Ja sinä iltana Larry suuteli häntä, silloin Freddy haistoi lapsuuden nurmikon, muisti ensimmäisen kerran kun piti asetta kädessään. Tunsi Larryn harmaat silmät ensi kertaa porautuvan hänen sisimpäänsä.
Freddy ei voinut käsittää miten kaunis Los Angelesin ilta oli.
* *
”Viisi tyyppiä istuu San Quentinissa, miettien miten joutuivat sinne ..”
Larry yritti keskittyä Joen opetukseen, mutta ajatukset hyppelivät koko ajan takana istuvaan Freddyyn. Larry olisi halunnut kääntyä ja tuijottaa Freddyn vapaudenvihreisiin silmiin, karata tämän kanssa pois.
Mutta tietenkään se ei käynyt, ympärillä oli kuusi rikollista miestä, hitonmoisia kovanaamoja. Mitä siitä tulisi?
* *
"Larry. Musta tuntuu että rakastan sua."
Freddy istui Larryn kainalossa silmät suljettuina. Se oli Freddystä ihanaa, hän olisi jäänyt siihen loppuelämäkseen. Larry oli ihan hiljaa, kunnes huokaisi ja vastasi:
"Niin, eikä se ole oikein."
Sanat jäivät riippumaan ilmaan. Freddy vilkaisi Larrya joka tuijotti vastapäiseen seinään.
"Tää on paska homma. Meidän ei kuuluis olla tässä."
Sanoista huolimatta Larry ei lähtenyt.
"Totta. Kusessa ollaan", Freddy huokaisi ja sulki taas silmänsä. Larry silitti Freddyn hiuksia.
"Mitä me tehdään?"
Larry ei olisi halunnut vastata.
"En tiedä. En tiedä ollenkaan, Freddy."
* *
Luoti repi vatsaa, ja sen kuuli nuoren miehen kiljunnastakin.
”Et sinä kuole”, Larry huusi kääntyen aina välillä Freddyyn päin, välillä keskittyen ajamiseen. Freddy ei uskonut, mutta oli suunnattoman onnellinen siitä, että Larry ei ollut jättänyt häntä.
Se tunne ei vain näkynyt juuri nyt. Freddyä oli ammuttu vatsaan, ja se yksi luoti loi niin äärettömän kivun ettei Freddy suhtkoht kokeneena poliisina kyennyt edes uskomaan sitä.
Larry huuteli lisää lohdun sanoja, mutta Freddy ei tiennyt kuuliko niitä.
Helvetti.
Larry oli hukassa. Freddy kiljui takapenkillä ja ohimoa vihloi. Hän halusi kertoa miehelle miten paljon rakasti tätä. Hän ei vain osannut. Lohdunsanojensa seassa hän kuiskasi hiljaa, tietämättä kuuliko Freddy, anteeksipyyntönsä siitä kaikesta. Freddy ei vastannut. Larry toivoi että he olisivat jossain muualla, kahdestaan, kaukana siitä helvetistä mitä he nyt elivät. Vain Freddy ja hän, kaksin vierekkäin hiljaa..
* *
Ja sanat särkivät, he loivat toisilleen äärettömän kivun yksinkertaisilla sanoilla. Luoditkaan eivät kykenisi sellaiseen.
Eikä anteeksipyyntöjä koskaan lausuttu ääneen.
Mutta jokin, oliko se hurmio vai yksinäisyydenpelko, piti heidät toisistaan kiinni. Jokaisen suudelman jälkeen Larry mietti oliko se viimeinen.
* *
Nyt Larry tiesi sen, hän rakasti Freddyä, viha oli vain yksi typerä sivuseikka. Ja Larry rakasti sitä kuinka Freddy nauroi, kun Freddy koski häneen. Rakasti sitä tunnetta kun huulet kohtasivat huulet.
Mutta hitto, nyt oli liian myöhäistä, hän oli ampunut Freddyn silkasta rakkaudesta. Heidän rakkautensa oli tappanut heidät ja he olivat tappaneet sen.
* *
