Kirjoittaja Aihe: Twilight: Poissa(S, angst, hurt, AroCaiusMarcus)  (Luettu 2531 kertaa)

rmv

  • ***
  • Viestejä: 14
Nimi: Poissa
By: rmv
Ikäraja: S
Fandom: Twilight
DC: en omista mitään
Genre: Oneshot, Angst, Hurt
Summary: Marcuksen vaimon kuoleman jälkeen.
A/N: Angstinen olo = angstinen fic ^^ Meni ohi jo, onneks

Poissa

Tuuli kuljetti tuhkaa pienissä pyörteissä kytevästä nuotiosta. Ilma oli täynnä lämmintä, kalmanhajuista usvaa. Kaksi hahmoa seisoi nuotion ääreen lyyhistyneen miehen takana.

”Hän on poissa.” Vaalea mies huohotti polvillaan maassa. Ääni oli kuiva kuiskaus:
”Hän on poissa. Hän ei ole olemassa. Häntä ei ole enää. Aro, Häntä ei ole…”

Tumma mies nyökkäsi murheellisen näköisenä. Hellästi hän laski kätensä miehen harteille. Marcus käänsi verenpunaisen, toivottoman katseensa Aroon. Kolmas hahmo pudisti päätään mietteliäänä. Aro kumartui sipaisemaan Marcuksen kasvoille karanneen hiuksen takaisin korvan taakse.

Marcuksen huulilta pääsi katkera valitus. Hän painoi päänsä tumman miehen rintaa vasten, käheästi mies itki:

”Hän on poissa! Aro! Kuka voi tehdä näin? Miten kukaan voi? Hän on poissa… Minun rakkaani. Caius kuulitko? Hän on poissa! Minun vaimoni, ainoani… Aro, sinun sisaresi…”

Miesten takana seissyt Caius nielaisi palan kurkustaan. Aro mutisi rauhoittavasti:

”Rauhoitu Marcus. Me selvitämme, kuka se oli. Ei hätää. Ei hätää.”

Marcus puristi Aron takkia ja antoi kuivien kyyneleidensä tyrehtyä miehen rinnalle. Tumma mies taputti vaaleaa niskaa, sulkien silmänsä. Hänen kasvoilleen kohosi tuskaisa ilme paljaan käden koskettaessa ihoa.

”Minä en voi enää koskaan olla onnellinen. Sinä tiedät Aro. Tiedäthän? Hän on poissa… Minun rakkaani. Aro ymmärrätkö? Sisaresi. Hän on poissa.”


Marcuksen lohduton ääni kaikui pimeässä. Aro kohotti katseensa Caiuksen silmiin. Kolmas mies vastasi Aron veret seisauttavaan tuijotukseen, lopulta mies käänsi katseensa Marcuksen vapisevaan vartaloon ja huokaisi. Caius maistoi etovan tuhkan maun suussaan kuullessaan Aron lohduttelevan vastauksen:

”Minä ymmärrän Marcus, minä ymmärrän. Ei hätää. Minä olen tässä. Ja Caius on tässä, ei hätää. Caius auttaa sinut takaisin ennen kuin aurinko nousee. Minä selvitän tätä asiaa.”

Aro oli nostanut vaivattomasti vaalean miehen käsivarsilleen ja laskenut tämän Caiuksen viereen. Marcus lyyhistyi hervottomana Caiuksen tukemaksi. Hitaasti he lähtivät kävelemään kohti kaupunkia. Vilkaistessaan taakseen Caius sai viimeisen tuulahduksen nokea sieraimiinsa, se sai hänen silmänsä kirvelemään. Aro tuijotti taaksevilkaisijaa silmiin. Miehen ohuet huulet olivat kaartuneet vinoon hymyyn.

« Viimeksi muokattu: 11.11.2014 20:57:29 kirjoittanut Vanilje »
Si yo pierdo la razon es por culpa de tu amor! Yo voy en team Carlisle pero sin Bella... ‘I dunno,’ said Harry. ‘Maybe it’s better when you do it yourself, I didn’t enjoy it much when Dumbledore took me along for the ride.’ ”

Glorisablet

  • vampyyritar
  • ***
  • Viestejä: 792
Vs: Poissa(K-7, angst, hurt, AroCaiusMarcus)
« Vastaus #1 : 26.12.2010 18:47:07 »
Totisesti. Onnistuinpa pyyhkimään pölyt osastolleen vajonneesta, koskettavasta helmitekstistä! Wau. Löysin Didymea ja muita Voltureita käsittelevän ficin, vaikka en rohjennut toivoa pääseväni sellaista lukemaan. Uskoisin saaneeni inspiraatiota ja motivaatiota kirjoittamaan samaisista tapahtumista Aron näkökulmasta...

Suosimiani korulauseita ei ollut ripustettuna, mutta henkilöidet mielet, tunteet – etenkin tukahduttava suru olivat vahvasti esillä. En kirjoittaisi tällä tavalla, mutta kirjoitustyyli sopi ficciin kuin nenä päähän eikä siinä ollut mitään häiritsevää. Pienet kielioppivirheet haittasivat vähän, joten listaan muutaman esimerkiksi korjauksin varustettuna. =)

Lainaus
”Rauhoitu Marcus.”--
”Rauhoitu, Marcus.”

Lainaus
”Hän on poissa.” Vaalea mies huohotti polvillaan maassa
”Hän on poissa”, vaalea mies huohotti polvillaan maassa.

Lainaus
Hän painoi päänsä tumman miehen rintaa vastaan, käheästi mies itki.--
Tässä ei ole varsinaista typoa tai kielioppimokaa, mutta voisi miettiä voisiko lauseen kirjoittaa sujuvammin.

Marcus oli rakastunut Aron pikkusisareen eli Didymeen yhtä palavasti kuin Romeo konsanaan. Miltei kaikki rakastivat Didymea, jolla oli erityiskyky saada kaikki hyvälle mielelle ja pitämään itsestään. Mutta keräilijämäinen isoveli ei pitänyt vampyyrittaren kykyä järin hyödyllisenä. Didymen ja Marcus aikoessa jättää Volturit, Aro ei hyväksynyt niin sanotun veljensä päätöstä, sillä Marcus omasi hänen silmissään arvokkaamman lahjan. Kyvyn nähdä keskinäiset suhteet. Niinpä hän odotti oikeaa hetkeä ja tappoi Didyme-polon. Kenties hän välitti toisesta jollain tasolla, muttei niin paljon että olisi asettanut vampyyrittaren onnen etusijalle. Aron ohuilla hymyillä leikittelevä vino hymy paljasti vampyyrin syyllisyyden, vaikka hän lohdutteli kovin uskottavasti. Marcus ei tajunnut eikä koskaan tullut tajuamaan veljensä olevan murhan takana. Hänestä tuli pelkkä pahaan depressioon uponnut tyhjä kuori, jonka ikuisuudessa ei ollut pikkiriikkisenkään onnea. Hän ei voinut olla enää koskaan onnellinen.

Mikäli pitäisi kaivella vielä lisää hyviä puolia, voisi mainita tapasi käsitellä Voltureiden surua. Lohduttivat toisiaan, mutta ei oltu väännelty mitään pakkopulla parituksia. Hienoa työtä! :)