Kirjoittaja Aihe: Tyttöbakteereja, S || Ron/Hermione | one-shot  (Luettu 3539 kertaa)

Maya

  • Slytherclaw
  • ***
  • Viestejä: 175
  • Väsynyt
    • Rikotun lupauksen sirpaleet
Title: Tyttöbakteereja
Author: Maya
Beta: Cattleya
Pairing: Ron/Hermione
Rating: S // Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
Genre: pikkuisen fluff, pikkuisen humor ja one-shot
Disclaimer: Potterit ovat Rowlingin
Summary: "Ron taitaa kammota tyttöbakteereja."

A/N: Tämä on kirjoitettu Kelmikitin haasteen pohjalta, kiitokset hänelle siitä. Pakollinen lause on tummennettu. Teki mieli kirjoittaa söpöilyä, joten söpöilyä saatte. Varoitan vielä, että kliseitä löytyy^^ Nauttikaahan.


Tyttöbakteereja

Tavallinen torstai-ilta Rohkelikkotornissa. Kaikki nojatuolit ja pöydät oli vallattu; osa oppilaista lojui kirjojensa kanssa paksujen mattojen päällä. Kaikki olivat kirjoittavinaan seuraavana päivänä palautettavia esseitä, mutta oikeasti hyvin harva sai mitään aikaiseksi. Torstai nyt vain on sellainen päivä. Liian lähellä viikonloppua innostaakseen kovinkaan intensiiviseen opiskeluun.

Ainoa poikkeus yleiseen laiskottelevaan ilmapiiriin istui lähimpänä takkaa sijaitsevan pienen pöydän ääressä. Hermionella oli kolmas pergamentti menossa, eikä loppua näkynyt.

”Älä viitsi, Hermione”, punatukkainen, viereisen nojatuolin vallannut poika valitti, ”minä en jaksa kopioida noin pitkää tekstiä. Eikä peikkojen koulutushistoria ole noin mielenkiintoista, miten siitä muka saa kolme pergamenttia tekstiä? Kuinka iso käsiala sinulla oikein on?”

Ruskeatukkainen pää kohosi hitaasti pergamentin yltä. Tytön kasvoilla oli ärtynyt ilme. ”Ensinnäkin, Ron”, tyttö aloitti arvokkaalla äänensävyllä. Lähistöllä istuskelevat oppilaat sulkivat korvansa silkasta tottuneisuudesta. Hermionen äänensävy lupasi pitkää, unettavaa luentoa, jonka aiheet tuskin kiinnostaisivat ketään.

”Ensinnäkin, Ron, minun käsialani ei ole iso. Vertaapa sitä omiin lentoliskon varpaisiisi. Toiseksi, sinä et kopioi minun esseetäni; sinä kirjoitat itse oman. Ilman apua. Kolmanneksi, peikkojen koulutusjärjestelmät ovat hyvin mielenkiintoinen aihe. Niiden suunnittelu on ollut hyvin monimutkaista. Siinä täytyy ottaa huomioon monia vähäpätöisiltä tuntuvia asioita, peikkojen oppimisnopeus ja sopivat opiskelutyylit ovat hyvin yksilöllisiä. Niihin vaikuttavat muun muassa peikon aivojen massa, kallon tiheys, ruokavalio, kotikasvatus sekä se, miten peikko suhtautuu opiskeluun. Nuoremmat yksilöt ovat selvästi avoimempia uusille ideoille; ongelman muodostavat yleensä vanhemmat, joiden mielestä peikkolapsen paikka on kotona oppimassa, miten välttää suojaloitsut ja jauhaa ihmisluut jauhoksi, tai jotain muuta yhtä typerää - -”

”Okei Hermione, hidasta vähän, en minä ehdi kirjoittaa noin nopeasti”, paikalle hiipinyt Seamus keskeytti luennon. ”Voisitko ehkä aloittaa alusta? Ja muista puhua hitaasti.” Seamus hymyili odottavasti sulkakynä valmiiksi pergamenttia vasten painettuna.

Hermione näytti järkyttyneeltä. ”Mutta ethän sinä voi kopioida essettäsi suoraan puheestani, sehän olisi sama kuin kopioida kirjoitettu essee. Mitä sinä muka opit suorasta kopioinnista?”

”Kuka sanoi mitään oppimisesta? Pointti olikin saada jotain palautettavaa Binnsille huomiseksi. Mieluiten jotain, jolla saa hyvän arvosanan. Äiti on ollut huolissaan taikuuden historian arvosanoistani.”

Nyt Hermione näytti kiukkuiselta. ”Ajattelit siis käyttää hyväksesi muiden raadantaa?”

”En minä käytä sinua hyväkseni. Eihän sinun tarvitse kuin kertoa minulle, mitä tiedät. Sinä tietäisit kaikesta kaiken vaikken olisi kysynyt sinulta yhtään mitään, joten tietojesi jakamisesta ei ole sinulle vaivaa. Kurkkusi korkeintaan käheytyy, ja sen voi hoitaa juomalla hieman sihijuomaa. Minä tarjoan.”  Vakuuttelua seurasi lyhyt mietintätauko. ”Ja puhuthan sinä muutenkin koko ajan.”

Hermione tuijotti poikaa uskomatta korviaan. ”Mutta - -”

”No niin, lapset”, Lavender keskeytti uhkaavana kytevän riidan, ”vaikka tämä onkin todella mielenkiintoista ja niin pois päin, eikö meidän kannattaisi keskittyä läksyjä olennaisempiin asioihin? Kuten siihen, että olemme kaikki kuolemaisillamme tylsyyteen ja kaipaamme piristettä raskaan raadannan lomaan. Jotain muuta-”, tässä välissä Hermione sai osakseen hyvin pitkän katseen, ”kuin peikkojen koulutusjärjestelmiä, jos sopii.”

Ympäristöstä kuului hyväksyvää mutinaa. ”Sinulla on selvästi jonkinlainen suunnitelma”, Seamus totesi katsellen Lavenderia hyvin tarkkaavaisena, ”ehkä haluaisit jakaa sen meidän kanssamme?”

”Oikein mielelläni”, Lavender vastasi hymyillen Seamukselle maireasti, ”ihan ensiksi sinä nostat takamuksesi siitä tuolista ja lähdet keittiöön hakemaan sitä lupaamaasi sihijuomaa.” Seamuksen naama venähti. Lavender ei antanut sen häiritä itseään. ”Me nimittäin tarvitsemme tyhjän pullon”, tyttö piti nautinnollisen taidepaussin, ”mikäli aiomme pelata totuutta ja tehtävää.”

Puoli tuntia myöhemmin pieni joukko ensiluokkalaisia rohkelikkoja istui piirissä, jonka keskelle oli asetettu tyhjä pullo. ”Koska tämä oli minun ideani”, Lavender aloitti hieman jännittyneen näköisenä, ”on kai vain oikeus ja kohtuus, että minä pyöritän ensimmäisenä.”

Kukaan ei väittänyt vastaan, joten Lavender tarttui pulloon ja pyöräytti sen liikkeelle. Pullon suu osoitti Nevilleä. ”Totuus vai tehtävä?”

Hetken mietittyään poika vastasi: ”Tehtävä.”

”Hypi yhdellä jalalla huoneen ympäri ja laula samalla ensimmäistä kappaletta, joka tulee mieleesi.”

Neville nousi ylös ja lähti loikkimaan hoilaten samalla Kohtalottarien uusinta hittiä ”Keittelen liemiä”.

Palattuaan paikalleen piirissä Neville tarttui pulloon ja pyöräytti. Pullo pysähtyi Deaniin. ”Totuus vai tehtävä?”

”Tehtävä.”

Neville joutui miettimään hetken. ”Pomputa sitä, sitä mikä-se-nyt-oli-palloa... jolkupalloa pääsi päällä niin kuin ne hassut ukkelit siinä julisteessasi.”

”Tarkoitat varmaan jalkapalloa?”

Hento punainen häivähdys kohosi Nevillen poskipäille. ”No oli se jotain sinnepäin.”

Pelaajat jäivät odottamaan, kun Dean kipaisi makuusaliin hakemaan pallonsa. Viiden epäonnistuneen yrityksen jälkeen päätettiin yksimielisesti, että Dean voisi jo pyörittää. Pullo osui Hermioneen.

”Totuus vai tehtävä?”

”Totuus.”

Poika katseli tyttöä miettiliäästi ringin yli. ”Sinähän tiedät paljon kaikenlaista, joten varmasti tiedät myös täysin turhia asioita. Mikä on turhin tietämäsi asia?”

Hermionen ilmeestä päätellen turhaa tietoa ei ollut olemassakaan. Lopulta tyttö kuitenkin vastasi: ” Indianan yliopiston pääkirjasto vajoaa yli tuuman joka vuosi, koska sitä suunniteltaessa insinöörit eivät osanneet ottaa huomioon rakennukseen sijoitettavien kirjojen massaa.”

Dean tuijotti tyttöä katse tyhjänä.

”Mitä?” Hermione kivahti. ”Sinä pyysit turhaa tietoa. Minun mielestäni tuo kyseinen seikka ei vaikuta elämääni kovinkaan paljon.”

”Niin, mutta kun minä odotin jotain tyylillä ’norsut eivät osaa hyppiä’. Niinkuin tavallista  turhaa tietoa, tiedätkö?”

Hermione tuijotti Deania kuin järkensä menettänyttä. ”Ei, en tiedä. Onko sellainenkin käsite olemassa kuin ’tavallinen turha tieto’?”

”Hei”, Neville huudahti väliin, ”tiesittekö, että etanoilla on neljä nenää ja kastemadoilla viisi sydäntä?”

Siitä alkoi tietenkin kisa: kuka tietää kaikkein turhimman turhuuden. Kun pelaajat olivat käyneet läpi kaiken erilaisista taikaeläinten kummallisuuksista kuuluisien velhojen oudohkoihin mieltymyksiin ja Walt Disneyn hiiripelkoon saakka, Lavender ilmoitti viimein, että oli aika jatkaa peliä.

Hermione pyöritti pulloa ja sai uhrikseen Parvatin. Tytön valittua totuuden Hermione kysyi tältä: ”Mitkä taikaolennoista ovat sinun mielestäsi mielenkiintoisimpia ja miksi?”

Parvati mietti pitkään. ”Ehkä kentaurit, koska ne osaavat ennustaa ja ovat muutenkin viisaita.”

Hermione näytti hämmentyneeltä. ”Mikä ennustamisessa muka on niin hienoa? Haluaisitko sinä tietää, että viikon päästä tapahtuu jotain todella ikävää? Sitä paitsi, eihän kentaurien ennustuksia ymmärrä kukaan muu kuin kentaurit.”

”Niin no, minusta ne ovat mielenkiintoisia”, Parvati vastasi hieman luokkaantuneen näköisenä ja tarttui pulloon pyörittääkseen sitä. Tällä kertaa vuoro osui Harryyn, joka valitsi tehtävän. Parvati mietti pitkään ja valitti sitten, ettei keksinyt mitään tehtävää pojalle. Hänen vieressään istuva Lavender katsoi ympärilleen ja huomasi Hermionen, joka oli juuri kaivanut sokerisulkakynän taskustaan.

”Hei, minä tiedän Harrylle tehtävän, saanko auttaa Parvatia?” Lavender hihkaisi. Luvan saatuaan hän kääntyi virne kasvoillaan Hermionen puoleen. ”Hermione, sinun vanhempasihan ovat hammaslääkäreitä, eikö niin?” Saatuaan myöntävän – ja hiukkasen hämmentyneen – vastauksen Lavender jatkoi: ”Sittenhän sinun pitäisi tietää, että tuollaiset imeskeltävät karkit ovat todella huonoja hampaille. Mutta ei hätää, minulla on ratkaisu.” Tyttö tosiaan rakasti dramaattisia taukoja. ”Harry, sinun tehtäväsi on olla herrasmies ja säästää Hermionen hampaita syömällä puolet tuosta sokerisulkakynästä.”

Harry nyökkäsi myöntymisen merkiksi ja ojensi kätensä kohti Hermionea, joka nuolaisi sulkakynäänsä ja ojensi sen sitten Harrylle.

Lavender oli juuri aikeissa ehdottaa, että Harry pyörittäisi jo, koska tehtävän suoritukseen menisi jonkin verran aikaa, kun kauhistuneen näköinen Ron kiekaisi äkkiä paikaltaan piiristä: ”Tuohan on ällöttävää!

Kaikki katsoivat Ronia kysyvästi. ”Niin, mikä on ällöttävää?”

”No tuo”, Ron vastasi pahoinvoivan näköisenä. ”Tajuatteko te, kuinka paljon bakteereja ihmisen suussa on?!”

”Mutta silloinhan niitä on sinunkin suussasi”, Lavender vastasi hämmentyneen näköisenä.

”Niin onkin, mutta minä en sentään yritä syöttää niitä kenellekään toiselle.”

Lavender pyöritteli silmiään. ”Oikeasti, Ron, eihän heistä kummallakaan ole vaarallisia sairauksia tai mitään. Korkeintaan saavat flunssan toisiltaan. Joten mitä kamalaa tuossa nyt muka oikeasti on?”

”No se nyt vain on ällöttävää!”

”Aww”, Seamus totesi äkkiä velmu ilme naamallaan, ”Ron taitaa kammota tyttöbakteereja.”

Koko rinki purskahti nauruun. ”Ron pelkää tyttöjä, Ron pelkää tyttöjä, Ron pelkää...”

Ronin kasvot alkoivat hitaasti muistuttaa punajuurta. ”Enkä pelkää! Mutta äiti aina sanoo, että pitää katsoa mitä laittaa suuhunsa!”

”Teetkö aina mitä äiti käskee?” Seamus ilkkui. ”Voi äidin pikku Ronnie-ponnieta. Siinä on kiltin pikkupojan perikuva.”

”Enpäs ole!” Ron huusi. ”Haluaisitko muka itse jonkin kuolemantaudin varomattomuuden takia?”

Haaste sai Seamuksen silmät kiiltämään. ”Minä tiedän”, poika sanoi huolta herättävällä äänensävyllä, ”Hermione, laita se karkki kiertämään. Katsotaan, kuka meistä on pelkuri.”

Sokerisulkakynä kiersi hitaasti kädestä – ja suusta – toiseen kunnes ainoa, joka ei ollut koskenut siihen, oli Ron. Poika katseli Deanin ojentamaa karkkia pahoinvoivan näköisenä. ”Ei ole reilua; minun kohdalla se on kiertänyt eniten suita, joten siinä on myös eniten bakteereja.”

Koko rinki huokaisi yhteen ääneen. ”Älä viitsi olla tuollainen mammanpoika, Ron”, Seamus valitti, ”ei kellään meistä ole ruttoa tai mitään. Nuolaiset vain sitä karkkia, tai muuten me liimaamme selkääsi lapun ’Bakteerikammoinen pelkuri’.”

”Mutta kun - -”

”Ron ei uskalla, Ron ei uskalla...”

Yhteisön paine oli liikaa. Silmät tiukasti kiinni puristettuina Ron hipaisi sulkakynää kielensä kärjellä. Hurraus ja kannustushuudot peittivät lähestyvät juoksuaskeleet. Äkkiä Percy Weasleyn kiukkuinen ääni keskeytti yleisen ilonpidon.

”Mitä te oikein mekkaloitte täällä?! Nyt heti nukkumaan, joka iikka!”

*****

Viisi vuotta myöhemmin

Hermione syöksyi hurrikaanin lailla oleskeluhuoneeseen, heitti täyteen ahdetun laukkunsa Harryn ja Ronin valtaaman pöydän vierelle ja lysähti nojatuoliin.

”Jestas että olen väsynyt. Unohdin ajankulun kirjastossa, enkä sitten ehtinyt enää päivälliselle. Kuolen nälkään.” Hermione katsoi etsivästi ympärilleen. ”Ei teillä olisi yhtään suklaata?”

Harry osoitti sulkakynänsä kärjellä Ronia, joka heitti parhaillaan viimeistä suklaasammakkoa suuhunsa. Hermione ravisti päätään ja mutisi jotain mahdottomista porsaista. Äkkiä tyttö kumartui eteenpäin, tarttui Ronia leuasta ja painoi huulensa tämän huulille. Harry tuijotti suu auki epätavallista näytelmää ennenkuin ymmärsi kääntää katseensa. Kyllähän hän tiesi ystäviensä seurustelevan – vihdoin ja viimein! – mutta yleensä he eivät olleet näin näkyviä.

Takaa kuuluva rykäisy hätkähdytti Harrya ja keskeytti kyyhkyläiset. Ron nosti hieman punehtuneet kasvonsa ja katsoi kysyvästi paikalle hiippaillutta Seamusta.

”Mitä?”

Seamus mittaili häntä hetken katseellaan ja virnisti sitten ilkikurisesti. ”Ron, eikö tuo ole aika ällöttävää?”
« Viimeksi muokattu: 15.11.2014 03:58:21 kirjoittanut Scarlett »
"Toivottavasti kaikki kriitikot ovat hukkuneet!"
-Emma (Muumilaakson tarinoita: Kadonneet lapset)


Tunkevatko Dursleyt ajatuksiin? Ei hätää, haasta minut. FF100 90 to go

Dignity

  • Kahvikuppi
  • ***
  • Viestejä: 218
  • tillsammans
Vs: Tyttöbakteereja, K-7
« Vastaus #1 : 01.01.2009 10:40:29 »
Oi, Ron/Hermionea! Yksi niistä harvoista canon-parituksista, mistä tykkään. Nykyään ei kovin usein törmääkkään tähän paritukseen perustuviin ficceihin, ainakaan uusiin. Oli aivan pakko tulla lukemaan, kun huomasin tämän.

Ihan ensiksi täytyy sanoa, että tämä oli aivan ihana. Piristävä, hauska ja vaikka mitä. Hahmot olivat IC, varsinkin Hermione. Niin Hermionemaista olla kirjoittanut jo kolme pergamenttia, kun muut eivät ole saaneet paljon mitään aikaiseksi.  Ronkin oli oma itsensä kaikkine esseiden kopioimistensa kanssa. Seamuksesta pidin myös tässä; alussa hän on heti kopioimassa Hermionen sanomisia (voin kuvitella sen kohtauksen niin hyvin mielessäni) ja hänen aivan viimeinen repliikkinsä aiheutti kieltämättä repeämisen :'D "Ron, eikö tuo ole aika ällöttävää?" Ihana Seamus.
 
Totuus ja tehtävä on pelinä kieltämättä melko kliseinen, mutta siitä on kuitenkin aina ihan kiva lukea. Varsinkin nyt, kun sitä pelasivat ykkösluokkalaiset eivätkä esim. kutosluokkalaiset; tehtävät olivat niin lapsenomaisen söpöjä.

Olit kuvaillut ihan kivasti, varsinkin oleskeluhuoneen tunnelmat alussa; tuli niin ihanan kodikas ja rento tunnelma kyseistä kohtaa lukiessa. Kokonaisuudessaan kivasti kirjoitettu ja piristävä ficci, tykkäsin.

Kiitän.
« Viimeksi muokattu: 01.01.2009 10:42:39 kirjoittanut Dignity »
It starts in my soul, and I lose all control

Ava by Rebecca Lupin

Cappi

  • Vieras
Vs: Tyttöbakteereja, K-7
« Vastaus #2 : 01.01.2009 16:56:26 »
Tämä oli aivan ihana, rakastan tuota Ron/Hermione paritusta valtavasti, kirjoitusvirheitäkään ei silmään osunut.  :)

Lainaus
”Aww”, Seamus totesi äkkiä velmu ilme naamallaan, ”Ron taitaa kammota tyttöbakteereja.”

Ron on aivan niin kuin pikku poika.  ;D

Lainaus
”Teetkö aina mitä äiti käskee?” Seamus ilkkui. ”Voi äidin pikku Ronnie-ponnieta. Siinä on kiltin pikkupojan perikuva.”

Voi pikku Ronnie-ponnieta.   :(

Lainaus
Viisi vuotta myöhemmin

Hermione syöksyi hurrikaanin lailla oleskeluhuoneeseen, heitti täyteen ahdetun laukkunsa Harryn ja Ronin valtaaman pöydän vierelle ja lysähti nojatuoliin.

”Jestas että olen väsynyt. Unohdin ajankulun kirjastossa, enkä sitten ehtinyt enää päivälliselle. Kuolen nälkään.” Hermione katsoi etsivästi ympärilleen. ”Ei teillä olisi yhtään suklaata?”

Harry osoitti sulkakynänsä kärjellä Ronia, joka heitti parhaillaan viimeistä suklaasammakkoa suuhunsa. Hermione ravisti päätään ja mutisi jotain mahdottomista porsaista. Äkkiä tyttö kumartui eteenpäin, tarttui Ronia leuasta ja painoi huulensa tämän huulille. Harry tuijotti suu auki epätavallista näytelmää ennenkuin ymmärsi kääntää katseensa. Kyllähän hän tiesi ystäviensä seurustelevan – vihdoin ja viimein! – mutta yleensä he eivät olleet näin näkyviä.

Takaa kuuluva rykäisy hätkähdytti Harrya ja keskeytti kyyhkyläiset. Ron nosti hieman punehtuneet kasvonsa ja katsoi kysyvästi paikalle hiippaillutta Seamusta.

”Mitä?”

Seamus mittaili häntä hetken katseellaan ja virnisti sitten ilkikurisesti. ”Ron, eikö tuo ole aika ällöttävää?”

TÄSTÄ tykkäsin aivan älyttömästi.  :)

Kiitäen ja kumartaen,
Cappi.

raitakarkki

  • mrs. Finnigan
  • ***
  • Viestejä: 1 199
Vs: Tyttöbakteereja, K-7
« Vastaus #3 : 01.01.2009 17:05:44 »
Hihi, voi miten ihana tarina!
Aah aah, olipas mahtava lukea tätä. Tykkäsin lopusta ihan hirmuisesti ja jotenkin voin kuvitella tuon Seamusin.. ;)
Kiitos tästä!
in the bleak midwinter

Pour

  • sidekick
  • ***
  • Viestejä: 203
  • En rupea arvailemaan
Vs: Tyttöbakteereja, K-7
« Vastaus #4 : 01.01.2009 23:12:23 »
Aww, rakastin tätä todella.
Hyvän mittainen, siirtymä viiden vuoden päähän oli onnistunut ja luonteva. Hahmotkin olivat  hellyyttäviä ja sopivan IC.
Joo, itse lukisin tällaisia mielellään lisää. <3
- purr
Muutatko kanssani smialiin?
Toujours purrrrr
Combining History and Hetalia can actually be good.

Maya

  • Slytherclaw
  • ***
  • Viestejä: 175
  • Väsynyt
    • Rikotun lupauksen sirpaleet
Vs: Tyttöbakteereja, K-7
« Vastaus #5 : 03.01.2009 21:43:59 »
Dignity: Kiva tietää onnistuneensa:) Huomasin tätä kirjoittaessa, ettei minulla ole harmainta aavistusta siitä, millainen Seamus on kirjoissa; mielikuvani perustuu täysin ficceihin. Hyvä, ettei ihan hakoteille mennyt:D

Pullonpyöritys on klisee, mutta halusin siihen myös hiukan tuoreutta. Siksi hahmot ovat nuoria pelatessaan. Muistan myös itse pelanneeni joskus lapsena peliä juuri noin: tehtävinä oli juosta huoneen ympäri ja hakea jotain naposteltaa yms. Oli se hauskaa silloin;)

Kelmikiti: Hyvä, ettei haasteen keksijä pettynyt:)

Cappi: Aioin jättää tuon aikahyppykohdan valmiista tekstistä kokonaan pois... ilmeisesti hyvä, että jätin sen sinne;) 

raitakarkki: Kiva, että tykkäsit:)

purr:
Lainaus
itse lukisin tällaisia mielellään lisää.
Vink vink, vai? Heitä haasteella, niin katsotaan mitä tapahtuu;)


Kiitos kaikille kommentoijille :-*
"Toivottavasti kaikki kriitikot ovat hukkuneet!"
-Emma (Muumilaakson tarinoita: Kadonneet lapset)


Tunkevatko Dursleyt ajatuksiin? Ei hätää, haasta minut. FF100 90 to go